Raivo

Jeps, elikä tässä kirjoittelee 23-vuotias kaurismies ja ajattelin tulla teiltä muilta kaurisihmisiltä tiedustelemaan, että olenkohan yksin ongelmani kanssa.

Ongelmani siis liittyy sellaisiin aika hurjiin raivokohtauksiin. Niitä ei todellakaan tule usein, mutta kun tulee, niin jälki on aika kamalaa. Kahdesti olen tämän vuoden aikana pistänyt kämppäni paskaksi. Muiden nähden en koskaan menetä malttiani ja tiedän että ystäväpiirini pitää meikäläistä miellyttävänä ja rauhallisena kaverina. Näillä yksinäisillä tunteenpurkauksilla on varmastikin jotain tekemistä sen tosiasian kanssa, että en ole koskaan osannut ilmaista tunteitani. Oli kyse sitten iloisista tai surullisista asioista, niin en juuri koskaan puhu niistä edes parhaiden kavereideni kanssa. Eli jonkin sortin patoumista on varmaankin kyse.

Olen lukenut, että tunteiden ilmaiseminen on kaurisihmisille vaikeaa ja tiedustelisinkin nyt teiltä hyvät kanssakauriit, että miten te puratte sitä pakettia, joka ajan saatossa sisimpäänne muodostuu? Pari vuotta sitten löysin harrastuksen, josta on muodostunut meikäläiselle varsin terapeuttinen asia, mutta silti haluaisin oppia käsittelemään tunteitani paremmin.

Vinkkejä?
111220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

osaa auttaa. mutta on itsellenikin meinannut tulla raivokohtauksia mutta olen sitte saanu hallittuu raivoni vaikka kuinka ois mieli tehny ruveta riehuu

Äänestä

harrastamaan taistelulajeja esim. potkunyrkkeily, karate ym. Kerron esimerkin, kuljin yksinäni työmatkaaani (olen nainen) luulin, että minua seurattiin ja niin tehtiinkin. Varauduin taistelun varalta, mutta järki voitti.Varjo kulki takanani. Käännyin uhkaajaani vastaan , näin kasvoista kasvoihin ja poliisiaseman kohdalla suoritin tämän neronleimaukseni. Sinne jäi. Olen usein saanut raivonpuuskia mutten ole hajoittanut mitään koska olen psykiatrian alalla töissä ja osaan kanavoida raivoni kohteeseen , jossa en ketään vahingoita eli nuo lajit. Suo itsellesi aikaa ja mene itseesi ja ajattle mikä saa raivon valtaan ja mene perkele vaikka autoon ja aja satakilometriä ja huuda tai juokse itsesi henkihieveriin.... älä hajoita itseäsi äläkä ympäristöä, sillä sitten joudut jonnekin josta koskaan ei ole paluuta mormaaleihin kirjoihin.

Äänestä

Sama pätee minuunkin, vaikka meillä on ikäeroa yli kaksi kertaa sinun ikäsi. Itse olen ajatellut omien raivonpurkausten johtuvan rankasta lapsuuteni ilmapiiristä, jossa tunteiden näyttämiselle ei jätetty tilaisuutta. Ulospäin olen juuri kuten kerroit itsestäsikin - rauhallinen, tilanteessa kuin tilanteessa tunteeni hallitseva jne. Mutta joskus yksin ollessani pääsee "helvetti" valloilleen - pari kertaa on tullut laitettua esim. kesämökki lähes remonttikuntoon.

Tunnen kuinka paine alkaa vähitellen kasautumaan ja ärtymys kasvamaan mielessäni, silloin tiedän, että on aika vetäytyä pois ihmisten silmistä. Raivoa ei voi estää, kun se on tullakseen. Ketään ulkopuolista en ole kuitenkaan koskaan satuttanut - joskus kylläkin olen telonnut itseäni lievästi (tosin paljon tuuriakin on ollut mukana) ja aineellisia "tappioita" on syntynyt, mutta ne olen korjannut tunnollisesti seuraavana päivänä.

Raivopurkaus puhdistaa mieleni ja sitten taas jaksaa mennä elämässä eteenpäin. Ehkä se on Kauriille tyypillinen purkautumiskonsti. Itse olen myös huono puhumaan omista tunteistani - tosin vuodet ovat opettaneet sitäkin taitoa, mutta huomattavasti parempi olen kuuntelijan roolissa ja antamaan hyviä neuvoja, miten pitäisi elää ja toimia :=)

Äänestä
  • minä en kauriina teloisi itseäni sati muita, mutta raivoa on ja raivo puhkuu sisällä pään ja silloin lähden ulos. Kävelen, kävelen ja kävelen, hiihdän , juoksen , sitten nämä lajit, karate, judo ym, mutta itsensä vahingoittaminen on minulle uutta saati toisten. Toisia vahingoitan jos on pakko ja senkin teen siten etten joudu vastuuseen.
    Raivo... raivo on valtava san , se on pahempi kuin viha, raivo on tuhoavaa ja kauriina älyäisi kuka tahansa ettei se ole viisasta raivota mistä tahansa ja kelle tahansa.
    Pyri edelleen taistelululajien pariin, saat itsehillintää, itsekunnioitusta, itsevarmuutta ja mielentasapainoa. Meillä töissä(psykiatrisessa sairaalassa) on nyrkkeilysäkki käytössä jota saamme moukaroida jos jotenkin vituttaa jokin asia. Tsemppia.

    Äänestä

ovat minulle vieraita, vaikka pidänkin useimmiten tuntemuksiani koskevat jutut minimissä.

Tuli kuitenkin mieleen, että eräs miespuolinen tuttava (miellyttävän rauhallinen ja positiivinen ihminen) kertoi kerran, että hän oli alkanut saada aggressiivisuuden ja vihamielisyyden puuskia. Hän meni puhumaan asiasta lääkärille joka tutki ja totesi, että kyseessä oli muistaakseni jokin kilpirauhasen toimintaan liittyvä juttu, johon sai avun.

Kuulostaa kliseemäiseltä, mutta mielestäni sinunkin kannattaisi ryhtyä purkamaan "lankavyyhtiä" ammattilaisten kanssa, vaikka todennäköisesti kauriina ajatteletkin, että kyllä minä omissa oloissani tämän selvittelen.
Tulisi ainakin suljettua pois tai todettua puhtaasti ihmisen kropan hormoonituotannon toimintahäiriöistä johtuvat vaihtoehdot.

Äänestä

Sitä parasta keinoa semmosen parantamiseksi.

Käy osta kymmensenttinen parsin neula ja kun alkaa se penikkatauti saada otteen sinun niskasta, niin tökkää se neula silmää myöten persieesi.

Takaan että auttaa, eikä maksa paljo.

Äänestä

huh, huh...kannattaisko todella miettiä mitä muuta kautta saisit purettua tunteesi jopa ne patoutuneetkin.sillä tuollainen riehuminen tietää sulle ennen pitkään vaikeuksia.Olen kauris itsekkin ja ymmärrän patoutuneet tunteesi.yritä löytää sanat niille tunteille, avaa sanavarastosi, anna tulla ulos sanoina se paha olo mikä sinulla on...onnea matkalle itsesi sisimpään! p.s. kasvaminen tekee aina kipeää

Äänestä

kuin minä. joka raivoissani, harkitsematta haukuin äidin siskon vanhaksi ämmäksi ja äitini pösilöksi ja vain sen takia kun yrityksen toinen osapuoli otti loman juuri nyt joulukuussa, jolloin on paljon pyhäpäiviä ja vuoden loppu joilloin kasaantuu hirveät määrät laskuja. Ja tuo V..tun ämmä otti nyt loman. Huusin puhelimeen, että otan yhteyttä lakimieheen ja katsotaan onko sillä satanan leijona ämmällä enää työpaikka ensivuonna. Hiljaista on ollut sen jälkeen ja vittu en käy vaikka ,menen hautajaisiin jos äiti kuolee.. Olen psyko?:))))))))

Äänestä
  • sisko eli olen tätini kanssa samassa yrityksessä ja johtotehtävissä. Ja nyt alkaa paukkua...

    Äänestä

Uskoisin et monille juuri kauriille tuo tunnepuoli kinkkinen...
Mä oon sen tyypin ihminen et en suutu en nalkuta koskaan... vaan kerään ja sit kun mitta täynnä niin räjähdän käsiin. Aika raskasta, joten keksin keinon jolla pysyn järjissäni. Flamenco oli siihen tosi hyvä konsti. Kun sai tanssia kunnolla niinkin kiihkeää tanssia niin kyllä purkautui paineet. Nykyisellään sama pätee laulamiseen. Et ei muuta ku harrastamaan jotain jolla saat paineet pihalle =)

Äänestä
  • olet kaunis ulkoa päin,,,,,,,,,,,entä sisältä \\?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eräs kauris kirjoitti:

Jeps, elikä tässä kirjoittelee 23-vuotias kaurismies ja ajattelin tulla teiltä muilta kaurisihmisiltä tiedustelemaan, että olenkohan yksin ongelmani kanssa.

Ongelmani siis liittyy sellaisiin aika hurjiin raivokohtauksiin. Niitä ei todellakaan tule usein, mutta kun tulee, niin jälki on aika kamalaa. Kahdesti olen tämän vuoden aikana pistänyt kämppäni paskaksi. Muiden nähden en koskaan menetä malttiani ja tiedän että ystäväpiirini pitää meikäläistä miellyttävänä ja rauhallisena kaverina. Näillä yksinäisillä tunteenpurkauksilla on varmastikin jotain tekemistä sen tosiasian kanssa, että en ole koskaan osannut ilmaista tunteitani. Oli kyse sitten iloisista tai surullisista asioista, niin en juuri koskaan puhu niistä edes parhaiden kavereideni kanssa. Eli jonkin sortin patoumista on varmaankin kyse.

Olen lukenut, että tunteiden ilmaiseminen on kaurisihmisille vaikeaa ja tiedustelisinkin nyt teiltä hyvät kanssakauriit, että miten te puratte sitä pakettia, joka ajan saatossa sisimpäänne muodostuu? Pari vuotta sitten löysin harrastuksen, josta on muodostunut meikäläiselle varsin terapeuttinen asia, mutta silti haluaisin oppia käsittelemään tunteitani paremmin.

Vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu