Taas hajottaa

Kävimpä tossa eilen Turun keskustassa iltasella kiertelemässä. Ei voi paljon tällainen sinkkumies itseään ulkopuolisemmaksi tuntea. Joka puolella näkee käsikädessä olevia pareja tuijottelemassa kultasepänliikkeiden näyteikkunoita. Tosi harvassa oli yksin kulkevat naispuoliset ja niilläkin näytti olevan kiire johonkin. Varmaan kullan kainaloon. Näin joulun alla tuntuu vielä erityisen pahalta tämä sinkkuus. Päätin sitten mennä leffaan kun yksin baarin menokin tuntuu niin orvolta.
191489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sä olit sitten huonoon aikaan liikenteessä ja satuit katsomaan just niitä pariskuntia. Meinaan mä olen käsittänyt että Turku olisi täynnä nättejä, sinkkuja opiskelijatyttöjä. Turkuhan on oikea sinkkujen kaupunki.

Äänestä

Totuus sattuu, sinkkuus on perseestä. Pitäis varmaan tehdä asialle jotain? :D

Äänestä

moro!

Yhdyn äsköseen puhujaan. Olen kuullut turkkusesta juttuja, notta niit tyttösiä siel olis. No jos ei niin sit tampereelle. Siellä olen vuoden päivät asustellut ja voi kyllä sanoa et tyttöjä ja naisia on ollut.

Tietysti on vaikeaa tai mahdotonta löytää sitä omaa täydellistä tyttöä jonka kanssa naimisiin ja lapsia ja kaikkee mahtavaa. jesus, sen täytyy olla harhaa.

Siitä on jo vuoden päivät, kun tapasin tämän elämäni onnen. Oli ihanaa, Tapaamisen jälkeen ensitreffeille leffaan ja sen jälkeen oluelle...
Ihanat kuumat suudelmat sitten vaihdettiin ja lähdimme omiin koteihimme. Sovimme ateriasta hänen luonaan lähipäivinä. Kyllä oli olo erikoinen. Rintaan poltti, nukkua en osannut ja
ajatus liihotti pilvissä.

No saapui torstai toivoa täynnä. Syötiin, tanssittiin, juteltiin ja saunottiin. Saunassa leikimme isää ja äitiä. Ah se oli niin ihanaa.

Perjantai valkeni kylmänä, mutta olinhan ihanan naisen lämpimässä sylissä. Sain häneltä kyydin. Illalla lähetin hänelle teksiviestin, mutta vastausta ei koskaan tullut. Rinnan lämmin polte alkoi muuttuä kylmän viiltäväksi.

Seuraavana päivänä sain tekstivieistä: en olen hänelle se oikea. Voi voi itkuhan siinä tuli.

Eli semmosta. Naisiin ei voi pieni poikanen luottaa, eikä varmastikaan kannata.

Ota hyvä mies nyt kylmän rauhallisesti. Varmasti sitä seuraa löytyy. Mutta siitä eteenpäin on sitten eri juttu.

Itse olen päättänyt olla luottamatta yhteenkään naaraaseen. Yksinkertaisesti en ota enää mitään todesta mitä heidän suustaan tulee. Onko tämä katkeruutta. Vai enkö vain osaa ymmärtää naista, niin kuin suuri osa muista miehistä????

Äänestä
  • Mulle kävi lähes samoin tossa elokuussa. Luulin todellakin, että nyt se sitten on tossa. Tämä nainen oli kaikkea ja paljon enemmän mitä olisin ikinä uskaltanutkaan toivoa. Oli kivaa ja viihdyttiin, mutta sitten PAM kuulin, että tämä on löytänyt baarista jonkun....tuli lievästi sanoen pieni viha jokaista naispuolista ihmistä kohtaan. No viha laantui samana iltana surulliseksi kaihoksi ja kaiken maailman kysymyksiä pyöri pää täynnä. Miks näin piti käydä? Mitä tein väärin? Miks naisen tunteet voi muuttua noin nopeasti? Oliko niitä alunperinkään? En itsekään kyllä enää juuri anna painoarvoa naisten sanomisille jos asia hiemankin liittyy parisuhteisiin.

    Hajotus jatkukoon...

    Äänestä

  • m81 kirjoitti:

    Mulle kävi lähes samoin tossa elokuussa. Luulin todellakin, että nyt se sitten on tossa. Tämä nainen oli kaikkea ja paljon enemmän mitä olisin ikinä uskaltanutkaan toivoa. Oli kivaa ja viihdyttiin, mutta sitten PAM kuulin, että tämä on löytänyt baarista jonkun....tuli lievästi sanoen pieni viha jokaista naispuolista ihmistä kohtaan. No viha laantui samana iltana surulliseksi kaihoksi ja kaiken maailman kysymyksiä pyöri pää täynnä. Miks näin piti käydä? Mitä tein väärin? Miks naisen tunteet voi muuttua noin nopeasti? Oliko niitä alunperinkään? En itsekään kyllä enää juuri anna painoarvoa naisten sanomisille jos asia hiemankin liittyy parisuhteisiin.

    Hajotus jatkukoon...

    Nii-in aivan samanlaisia tunteita tuli mullaki sillo. Vieläkin tulee haikea olo kun häntä ajattelen.

    Varmasti olen itsekin tehnyt samanlaiset temput jollekin naisihmiselle. Niin, tekevälle sattuu...

    Kyllähän sul on hyvät mahollisuudet oman kullan haussa. Kun elokuulla oli viimeksi romanssintynkää.

    Älä ota nyt paineita näist asioista. Tämä pimeä aika ruokkii varmasti näitä yksinäisyyden tunteita. Ja älä unohda ystäviä!

    Äänestä

Ymmärrän kyllä miltä se tuntuu. Jotenkin tuntuu että naisilla on aina helpompaa, miesten pitää kärsiä aina yksinäisyydestä. En ole koskaan kuullut että naiset kärsisivät yksinäisyydestä tai joutuisivat viettämään viikonloppuiltoja yksin.

Äänestä
  • no kyllä tooooosi monet tytöt viettävät viikonloppu iltojaan yksin! täälä yks, enkä varmasti ole ainoa!! mut ehkä se on omasta uskalluksesta ja halusta kiinni lähteekö sitä mihinkään... ja tuosta että naisilla helpompaa... no jaa, enpä tiedä. kyl se aika paljon satuttaa jos pakit saa, oli sitten nainen tai mies.

    Äänestä

  • peikko20 kirjoitti:

    no kyllä tooooosi monet tytöt viettävät viikonloppu iltojaan yksin! täälä yks, enkä varmasti ole ainoa!! mut ehkä se on omasta uskalluksesta ja halusta kiinni lähteekö sitä mihinkään... ja tuosta että naisilla helpompaa... no jaa, enpä tiedä. kyl se aika paljon satuttaa jos pakit saa, oli sitten nainen tai mies.

    Itse asun Turussa ja en käy keskustassa muuta kuin silloin kun on pakko. Pimeä ja harmaa kaupunki, aina samat naamat tulee vastaan. Kunpa olisi varaa lähteä pitkälle matkalle, olen niin kyllästynyt tähän tuppukylään. Itse ole nainen enkä minäkään koskaan missään käy. Voit olla varma, että minua et ainakaan näe huvikseni kaupungilla haahuilemassa, olen niin kyllästynyt tähän kaupunkiin!!

    Äänestä

  • Tökötti kirjoitti:

    Itse asun Turussa ja en käy keskustassa muuta kuin silloin kun on pakko. Pimeä ja harmaa kaupunki, aina samat naamat tulee vastaan. Kunpa olisi varaa lähteä pitkälle matkalle, olen niin kyllästynyt tähän tuppukylään. Itse ole nainen enkä minäkään koskaan missään käy. Voit olla varma, että minua et ainakaan näe huvikseni kaupungilla haahuilemassa, olen niin kyllästynyt tähän kaupunkiin!!

    Minne sä sitten menisit? Eiköhän kaikki kaupugit näillä ilmoilla näytä rumilta ja harmailta. Ethän sä uskalla niille samoille naamoillekaan mitään sanoa, joten sä olisit pulassa tuhansien uusien naamojen keskellä.

    Äänestä

Kyllä kai se on niin, että kaikki normaalit kaksikymppiset tytöt (en nyt puhu meistä yksinäisistä friikeistä), jotka haluavat seurustella seurustelevat. Ne yksinäiset joita näkee ovat luultavasti juuri eronneita ja kohta jonkun uuden oikeustieteilijän tai lätkäpelaajan löytäviä tai sitten lesboja.

Äänestä

Minäkin kuljin eilisiltana Turun keskustassa... Sinkkutyttö. :)

Äänestä
  • Taisit kävellä yhden päivän liian myöhään (tai minä yhden liian aikaisin.) Olisit päässyt leffaan :)

    Äänestä

  • m81 kirjoitti:

    Taisit kävellä yhden päivän liian myöhään (tai minä yhden liian aikaisin.) Olisit päässyt leffaan :)

    Ai joo. Mutta kuljin mä kaupungilla lauantai-iltanakin... :)

    Äänestä

  • onhan meitä kirjoitti:

    Ai joo. Mutta kuljin mä kaupungilla lauantai-iltanakin... :)

    No kerrohan tarkka reitti, niin ehkä "vahingossa" törmätään ens viikonloppuna ;)

    Äänestä

Niinpä. On vaa nii raskasta nähdä ne kaikki "onnelliset ihmiset"... sen takia en juuri enää jaksakaan käydä kaupungilla. Alkaa ahdistaa liikaa.

Mäkin olen muuten Turusta..

Äänestä
  • Haluaisin löytää naisen.

    Äänestä

  • UPDATE_7613849 kirjoitti:

    Haluaisin löytää naisen.

    Yksi kysymys vain m81:lle yms...Ette ole koskaan itse tehneet tuollaisia temppuja naisille? Ette ole koskaan kenenkään sydäntä särkeneet? Jotenkin se on vaan niin, että jokainen on itsestään vastuussa....

    Itse olen ainakin ihan pirun yksinäinen, täysin normaali, opiskeleva sinkkutyttö. En ole mikään friikkiyksinäinen, mutta kyllä mua ihan hemmetisti ahdistaa kaikki parit ulkosalla yms. Olen aina ollut tavallaan yksinäinen sielu, en erityisen seurallinen tai supersosiaalinen, mutta tää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne räjähtä vallitsevaksi kun poikaystävä löysi uuden tai jotakin sellasta.... Mutta en mä voi sitä mun yksinäisyydestä syyttää. Se etsi itselleen jtn parempaa..eikä se voi mun kanssa säälistä olla...

    Turusta muuten minäkin...jotakin tässä paikassa on...Ei koulussakaan tutustu muihin niinkun muissa kaupungeissa...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Yksi kysymys vain m81:lle yms...Ette ole koskaan itse tehneet tuollaisia temppuja naisille? Ette ole koskaan kenenkään sydäntä särkeneet? Jotenkin se on vaan niin, että jokainen on itsestään vastuussa....

    Itse olen ainakin ihan pirun yksinäinen, täysin normaali, opiskeleva sinkkutyttö. En ole mikään friikkiyksinäinen, mutta kyllä mua ihan hemmetisti ahdistaa kaikki parit ulkosalla yms. Olen aina ollut tavallaan yksinäinen sielu, en erityisen seurallinen tai supersosiaalinen, mutta tää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne räjähtä vallitsevaksi kun poikaystävä löysi uuden tai jotakin sellasta.... Mutta en mä voi sitä mun yksinäisyydestä syyttää. Se etsi itselleen jtn parempaa..eikä se voi mun kanssa säälistä olla...

    Turusta muuten minäkin...jotakin tässä paikassa on...Ei koulussakaan tutustu muihin niinkun muissa kaupungeissa...

    Juu en ole. Mää oon se, jolle on tehty. Ton saman asian Turusta tosin olen huomannnut.

    Hyvää Joulua sulle ja muillekin sinkuille.

    Äänestä

  • UPDATE_7613849 kirjoitti:

    Haluaisin löytää naisen.

    Kun olin aivan kypsä enää sotkemaan miesasioitani tai ylipäänsä yksinäinen ja tuskassa kaivaten tulevaa miestäni (kuka ikinä se tulikaan olemaan),

    niin rukoilin Jumalaa valitsemaan mulle parhaan miehen just mulle, joka maailmas on.

    Pyysin, et mies ois mahdollisimman kultainen, masentumaton, sydänyhteyttä muhun pitävä, hyvä ja auttavainen, kiltti, mut luonteikas, ihmissuhteis taitava...SAIN KAIKEN TÄÄN.

    PLUS: pyysin, ettei pitkää lettiä ja pari vuotta ennen ensi tapaamistamme hän vetikin pitkän lettinsä pois.

    JUMALA KUULEE RUKOUKSEN!

    Tää Jumalan lahja lepää tossa nukahtaneena jo ja hän auttaa kaikessa ja on lämmin sydämeltä.

    et tsemppiä vaan romanssiin!!!

    Saimme varmuuden Jumalalta, et tässä on tää oikea ja menimme pian naimisiin. Riitely ei kuulu meille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


m81 kirjoitti:

Kävimpä tossa eilen Turun keskustassa iltasella kiertelemässä. Ei voi paljon tällainen sinkkumies itseään ulkopuolisemmaksi tuntea. Joka puolella näkee käsikädessä olevia pareja tuijottelemassa kultasepänliikkeiden näyteikkunoita. Tosi harvassa oli yksin kulkevat naispuoliset ja niilläkin näytti olevan kiire johonkin. Varmaan kullan kainaloon. Näin joulun alla tuntuu vielä erityisen pahalta tämä sinkkuus. Päätin sitten mennä leffaan kun yksin baarin menokin tuntuu niin orvolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu