Kiitos kanssaeläjät, eli te toiset turkulaiset.
Olen jo pitkään myhäillyt itsekseni Turussa liikkuessani. Autolla, kävellen, pyörälllä.. Liikenne Turussa on mielestäni toimiva asia. Liikun monesti ruuhka-aikanakin keskustassa ja lähialueella. Ihmisillä tuntuu olevan liikkuminen hallussa. Monikaan ei menetä hermojaan, tai ei ainakaan sitä tuo julki muille liikkujille, ja liikenne on hienostuneen rauhallista. Ja jos jollain tuntuu olevan pienoinen kiire (hallitsematon ajankäyttö), niin hänelle annetaan tilaa eikä aleta heti ottamaan itteensä jos toinen hieman "rikkoo" liikennesääntöjä. Eli on todella hyvä mieli liikkua Turussa paikasta toiseen. Kiitos teille, itse yritän toimia myös parhaalla sovittelevalla tavalla.
Toinen asia. Kun Turussa asioin julkisilla paikoilla, julkisissa tiloissa, on turkulaisten huomio toisia kohtaa esimerkillistä. Annetaan "tietä", avataan ovia jne.. Jonkin verran tulee liikuttua muissakin kaupungeissa. En kuitenkaan jaksa alkaa vertaamaan Turkua/turkulaisia johonkin muuhun. Täällä asun ja täällä olen, liikun ja asioin. Jos oleminen Turussa tuntuu hyvältä, niin ei siinä sen ihmeempiä tarvi alkaa vertailla... Myöskin tunnelma esim. tänään sunnuntaina suurtorilla oli ilmapiirin kannalta miellyttävän lämmin. Oli hieno tuntea olevansa turkulainen. Sama se oliko muut ihmiset siellä turkulaisia :). Pääasia että tunnelma oli hyvä.
Nii: että ollaan turkulaisia isolla S:llä ja ollaan toisillemme hyviä.. ja tietysti mistä tahansa tulevalle ihmisolennolle.
Aavistuksen vaikeeta suoltaa jotain tämmöstä pehmoa, mutta pakko on kun on niin hyvä olla ja elää Turussa!
Kiitos!
Kiitos turkulaiset
hyvillä mielin
5
1067
Vastaukset
- kiitoksia
Yleensähän ne on vain huonot asiat ku muistetaan.
- sinulle maksettiin??
eikö tuo ollutkin ihan mainos puheeksi tarkoitettu?
- liikkeellä
Jaaha, hän on tommonen kyynikko. :)
- jannux
mainospuhe on yhdyssana ...
- Liikkujat
Autolijat ainakin voisivat opetella vähän liikennesääntöjä ja tapoja. Pyöräilijänä ja kävelijänä saa vähän väliä väistellä näitä kaahareita tai muuten vaan silmät kiinni ajelevia kuskeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182