Eli minulla ei varsinaisesti varmaan ole mitään syömishäiriötä,
Mutta en pysty syömään mitään, ellei se alkaisi oksettamaan, en itse pakota itseäni oksentamaan vaan mahassani alkaa kietämään aivan itsestään.
Ja sen takia jätänki syömättä pävittäin,esim tänään en ole syönyt mitään,ja sitten ku joskus laitan jotain suuhuni, olen syönyt kaiken ennekuin huomaankaan,eli ahmin ruuan noepasti, ja sen jälkeen alkaa aina kiertämään mahassa,
olen yrittänyt, että söisin vähän kerralla ja rauhalliesti, mutta ei sekäään vaikuta, aina iskee mahassa kiertäminen ja oksentaminen.
ja kahvia juon runsain määrin päivässä.
En tunne ollenkaan nälän tunnetta, ja paino tippuu kiloja viikossa.
Olin pari kuukautta vielä terveen pyöreähkö, mutta nykyään kylkiluut jo tuntuu selvästi.
Välillä kylkiluitten alle pistää kovaa, ja vatsalaukun kohdalla on semmoinen jännite, että tuntuu aivankun vetäisin vatsaa koko aajan sisään.
Kylkiluiden alapuolelta olen kaventunu todella paljon, lieneekö siski että syöminen on jäänyt todella niukaksi.
En ole mikään laihdutus narkomaani, ja pidän itseäni ihan normaali kokoisena.
Tämä oksentaminen ruuan jälkeen on kuitenkin tuottanut ongelmia, en pysty edes syömään mandariinia, ettei mahassa alkaisi kiertämään, tätä on jatkunut jo kuukauden.
Kukaan ei ota kantaa huoleeni, koska kaikki luuvat että kyseessä on vain oma keksimäni oire, mutta itseäni alkaa huolestuttaa jo,
ja huimausta on ollut myös useasti.
Olisiko kellään samanlaisia kokemuksia, neuvoa tilanteeseen?
-kiitos jos jaksatte auttaa, tai neuvoa-
Outo onkelma.
2
439
Vastaukset
- calmato
En rupea tässä arvailemaan, mistä vaiva johtuu. Se vaatii laboratoriotutkimuksia ja mahdollisesti mahalaukun tähystyksen. Kerro lääkärille tarkoin koska oireet ovat alkaneet, ruokavaliosi ja muu asiaan liittyvä.
Vaiva ei parane itsestään, vaan vaatii hoitoa. Tilaa aika heti huomenna ja sano, että asia on kiirellinen - ei siis minkään monen viikon jonon jatkoksi, vaan lääkäriin on päästävä nopeasti.
Saatat joutua lääkekuurille, mutta pelko pois, sinua pystytään kyllä auttamaan.- magdalena...
Vatsassasi voi olla esimerkiksi tulehdus, jonka takia syömisen jälkeen alkaa "kiertää" ja oksennat. Mene lääkäriin, sillä tuollainen vaiva voi aiheuttaa sepsiksen! VERENMYRKYTYS ON TODELLA VAARALLINEN JA VOI JOHTAA KUOLEMAAN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793