AAMUTÄHTI

CMX'ää useita vuosia kuunneltuani tämän hetkiseksi lempikappaleekseni on noussut Discopoliksen "Aamutähti." Kaunis laulu, mutta jopa sarkastiseksi nimitettu video herättää kysymyksiä - CMX'n kappaleet ja niiden videot kuitenkin yleensä liittyvät melko saumattomasti yhteen, siispä miksi kaunis kappale on liitetty tälläiseen videoon?
Aluksi luulin "Aamutähden" olevan kuvaus ihmisen ja luonnon suhteesta, ja videon kuvaavan nykymaailman erkaantumista luonnosta: siitä todisteena epäluonnolliset värit ja sir Yrjänän "juntti-look." Selattuani www.cmx.fi sivujen kysymyspalstaa, Yrjänä oli todennut kappaleen liittyvän jollain tavalla langenneeseen enkeli Luciferiin, "ainakin sitä kautta, mitä päähenkilö kokee sinä yönä tehneensä elämälleen." Oma teoriani ei enää tunnu mieluiselta ja siispä kysyn teiltä, mitä teorioita teillä on Aamutähti -kappaleen lyriikoiden merkityksestä?
121744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Omasta mielestäni siinä kappaleessa Henkilö on lähtenyt kotoaan ja etsii paikkaa minne mennä ja ehkäpä etsii myös itseään..Ja henkilö ehkä palaa takaisin,joku häntä odottaa..

Äänestä
  • Tuo kotoa lähteminen kuulostaisi järkevältä, sillä onhan videokin kuvattu metsässä "kaukana kotoa." Näinpä "aamutähti" saattaisi edustaa toista ihmistä joka kaipaa rakastajaansa kotiin, mutta "pimeyden" täytyy vielä etsiä omaa paikkaansa maailmassa.

    Kuitenkin jäi vielä mietityttämään musiikkivideon rooli..

    Äänestä

  • rva. W kirjoitti:

    Tuo kotoa lähteminen kuulostaisi järkevältä, sillä onhan videokin kuvattu metsässä "kaukana kotoa." Näinpä "aamutähti" saattaisi edustaa toista ihmistä joka kaipaa rakastajaansa kotiin, mutta "pimeyden" täytyy vielä etsiä omaa paikkaansa maailmassa.

    Kuitenkin jäi vielä mietityttämään musiikkivideon rooli..

    niin,mutta eräs kaverini kyllä sanoi että aamutähteä kutsutaan veenukseksi,ja veenushan on kreikassa rakkauden jumala,niin ehkä se rakkauden jumala kuvaa jotain rakastettua joka siellä kotona sitten odottelee..
    en tiedä :D
    Siinä yrjänällä on kyllä omituinen ``asuste``/tyyli.

    Äänestä

mulle tekstistä tulee mielikuva henkilöstä, joka on tehnyt jotain pahaa. hän tietää tehneensä väärin ja pakenee.

toinen vaihtoehto on, että häntä syytetään jostain teosta, jota hän ei ole tehnyt. hän joutuu kuitenkin pakenemaan paineen alla "pimeyteen", mutta hän pyytää valoa odottamaan paluutaan.

aamutähti on paitsi venus, myös keskiaikainen ase. piikkinuijanakin tunnettu. se tuskin kuitenkaan asiaan liittyy (vaikka ruhjomiseen sopisikin), kun tekstissä puhutaan katuvaloista. se sitoo tuon nykypäivään.

Äänestä
  • Mielenkiintoisia tulkintoja, jännä huomata miten muut ovat saman tekstin ymmärtäneet :)

    Hieman hämäräksi on jäänyt kuitenkin laulun c-osa,

    äänten ajamat ennustajat
    puhuvat yhtä suuta
    kuka sellaista uskoo
    lienee hullu itsekin

    jää kappaleesta jotenki irtonaiseksi, eikä tunnu sopivan minkään tulkinnan raameihin. Mitä selityksiä olette tälle keksineet?

    Äänestä

  • Rva.W kirjoitti:

    Mielenkiintoisia tulkintoja, jännä huomata miten muut ovat saman tekstin ymmärtäneet :)

    se vois viitata siihen, että päähenkilöä syytetään jostain. jotkut "kylän akat" ovat pitkään toitottaneet, että näin tulee käymään, mutta he eivät tiedäkään todellisuutta, vaan olettavat vain.

    eli lyhyesti ja ytimekkäästi: ei pidä uskoa kaikkea, mitä puhutaan. sillä joskus ennustukset toteuttavat itsensä, kun niihin liikaa uskotaan.

    mun mielestä irtonaisempi lause on "katuvalot ei pala vieläkään". se ei vain jotenkin tyylillisesti sovi kokonaisuuteen.

    Äänestä

  • selittäjä kirjoitti:

    ole parempaa tekemistä kuin kirjoitella itsellenne?

    Äänestä

  • Rva.W kirjoitti:

    Mielenkiintoisia tulkintoja, jännä huomata miten muut ovat saman tekstin ymmärtäneet :)

    Hieman hämäräksi on jäänyt kuitenkin laulun c-osa,

    äänten ajamat ennustajat
    puhuvat yhtä suuta
    kuka sellaista uskoo
    lienee hullu itsekin

    jää kappaleesta jotenki irtonaiseksi, eikä tunnu sopivan minkään tulkinnan raameihin. Mitä selityksiä olette tälle keksineet?

    Oman käsitykseni mukaan selkeästi,kuka uskoo perättömiin ennustajien puheisiin on hullu.
    ellei se sitten ole joku vertauskuva (tyyliin)

    Äänestä

  • iltatähti_annikki kirjoitti:

    ole parempaa tekemistä kuin kirjoitella itsellenne?

    itsellemmekö me kirjoittelemmekin??

    Äänestä

  • ceeämäks kirjoitti:

    Oman käsitykseni mukaan selkeästi,kuka uskoo perättömiin ennustajien puheisiin on hullu.
    ellei se sitten ole joku vertauskuva (tyyliin)

    "henkioppaisiin" ja mielikuvitusystäviin.

    Äänestä

Eiköhän se Aamutähti ja Valontuoja kuitenkin viitanne siihen "kauneimpaan enkeliin" eli Luciferiin.

Äänestä
  • Siis taidat itse viitata Nebukadressariin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rva.W kirjoitti:

CMX'ää useita vuosia kuunneltuani tämän hetkiseksi lempikappaleekseni on noussut Discopoliksen "Aamutähti." Kaunis laulu, mutta jopa sarkastiseksi nimitettu video herättää kysymyksiä - CMX'n kappaleet ja niiden videot kuitenkin yleensä liittyvät melko saumattomasti yhteen, siispä miksi kaunis kappale on liitetty tälläiseen videoon?
Aluksi luulin "Aamutähden" olevan kuvaus ihmisen ja luonnon suhteesta, ja videon kuvaavan nykymaailman erkaantumista luonnosta: siitä todisteena epäluonnolliset värit ja sir Yrjänän "juntti-look." Selattuani www.cmx.fi sivujen kysymyspalstaa, Yrjänä oli todennut kappaleen liittyvän jollain tavalla langenneeseen enkeli Luciferiin, "ainakin sitä kautta, mitä päähenkilö kokee sinä yönä tehneensä elämälleen." Oma teoriani ei enää tunnu mieluiselta ja siispä kysyn teiltä, mitä teorioita teillä on Aamutähti -kappaleen lyriikoiden merkityksestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu