Koska tilanne on niin erikoinen ja sekava, esitin eilen ennen nukkumaan menoa alitajunnalle kysymyksen: "Onko hän -se oikea- minulle?" Tällaiset unet näin..
1)Olen pyörällä liikkeellä ihan pururadan vieressä. Näen erään kaverini pururadalla kävelemässä. Näyttää jotenkin ilottomalta. Tiedän toisenkin kaverini olevan jossain siellä kävelemässä myös. Lähden polkemaan takaisin kotia. Sisällä otan keltaista limsaa ja kaadan sitä isoon lasiin. On kuitenkin kiire takaisin pururadalle, jotta ehtisin nähdä kaverini. Lähden kotoa ja katson ulkoa takaisin sisälle. Näen sen limsalasin keittiön pöydällä ja yhtäkkiä näen arabimiehen istuvan isäni kanssa rauhassa olohuoneen puolella. Lähden polkemaan pururadalle. Heräsin tähän ja oli hieman ahdistava meininki, kun en tiennyt, näenkö kavereitani. Kaikki paikat ja tavarat on kuin kotonani. Pururatakin on ihan tässä vieressä.
2)Olen S:n(=henkilö, josta kysyin)kanssa. Käydään meillä kotonakin. Äitikin näkee hänet. Lähdetään kotoani käsikädessä ja kyljet niin kiinni toisissamme kuin olisimme yhteenliimatut. Yhtäkkiä olemmekin jossakin kaupassa ja olemme vielä sielläkin kuin liimatut toisiimme. S esittelee mminut jollekin naispuoliselle tutulleen ja kättelen naista samalla oman nimeni kertoen. S ostaa kaksi rannerengasta, toisen vaaleanpunaisen, kenties muovisen ja toisen hopeisen. Vaaleanpunaisen laittaa käteeni. Taidan olla välillä hänen autossaankin. Käydään myös S:n kotona ja tunnelma on koko unen ajan todella miellyttävä. Oli kyllä mukava nousta ylös seuraavaan päivään tämän unen jälkeen.
En tiedä, kuuluiko tämä unenkohta johonkin edellä mainittuihin, mutta jossakin tapasin tummat, piiitkät hiukset omaavan naisen. Ihmettelin, että tuo nainen on näkijä, mutta kuitenkin niin nuori.
Mitäköhän nämä unet tahtovat mulle oikein kertoa?
Nukkumaijatar
3
168
Vastaukset
1.Pyörällä liikkuminen kertoo ponnisteluistasi, olet myös hiukan ollut iloton? Epätietoisuutesi paistaa unen läpi.
2.Olet ihan kiinni tässä miehessä, ihan luonnottomastikin ehkä. Taidat olla todella ihastunut/rakastunut. Saat myös vastakaikua, rannerengas kuvaa sitoutumista jollain tasolla, mutta ei niin vakavasti kuin sormuksen anto olisi ilmaissut.
Haluat nähdä vastaukset uniisi, siitä näkijä ja ehkä se takoitti minua.- Fede
Kyllähän sinä taas kultasuoneen osuit noilla tulkinnoilla!
Olen sairaalassa. Näen siellä jonkun äidin hyvästelevän pienen lapsensa, jonka kuolema on väistämätön. Näen myös vanhan mummon, jolla on syöpä 4 eri paikassa. Unessa on Salkkareiden Ismo ja joku tummahiuksinen nainen. Välillä minä tunnen olevani Ismo. Tumma nainen haluaa Ismolle tehtävän ihonsiirron, ismon huonokuntoiset kasvot leikataan pois ja laitetaan uudet sileät kasvot. Ismo saa uudet kasvot ja näen hänellä leikkauksessa tehdyn niitin ohimollaan. Tässä kohdassa muistan olevani Ismona ja tunnen itselläni olevan tuon niitin. Ismo kuitenkin tekee ison päätöksen: "Haluan omat kasvoni takaisin!!" Vaihdos tehdään. Tämän jälkeen ollaan kaikki kolme, tumma nainen, ismo ja minä, linja-autossa menossa jonnekin. Annan tälle tummalle naiselle kukan ja jonkun eläinlelun, josta irrotan ensin jotakin pois. Ismo istuu vähän kauempana, mutta näen hänet. Linja-autossa on ilonen ja tyytyväinen tunnelma.
Jos sinulla on aikaa, niin tulkitsisitko vielä tämän. Ei siis enää mikään pakko, sillä muutkin haluavat kuulla tulkintoja. :) Fede kirjoitti:
Kyllähän sinä taas kultasuoneen osuit noilla tulkinnoilla!
Olen sairaalassa. Näen siellä jonkun äidin hyvästelevän pienen lapsensa, jonka kuolema on väistämätön. Näen myös vanhan mummon, jolla on syöpä 4 eri paikassa. Unessa on Salkkareiden Ismo ja joku tummahiuksinen nainen. Välillä minä tunnen olevani Ismo. Tumma nainen haluaa Ismolle tehtävän ihonsiirron, ismon huonokuntoiset kasvot leikataan pois ja laitetaan uudet sileät kasvot. Ismo saa uudet kasvot ja näen hänellä leikkauksessa tehdyn niitin ohimollaan. Tässä kohdassa muistan olevani Ismona ja tunnen itselläni olevan tuon niitin. Ismo kuitenkin tekee ison päätöksen: "Haluan omat kasvoni takaisin!!" Vaihdos tehdään. Tämän jälkeen ollaan kaikki kolme, tumma nainen, ismo ja minä, linja-autossa menossa jonnekin. Annan tälle tummalle naiselle kukan ja jonkun eläinlelun, josta irrotan ensin jotakin pois. Ismo istuu vähän kauempana, mutta näen hänet. Linja-autossa on ilonen ja tyytyväinen tunnelma.
Jos sinulla on aikaa, niin tulkitsisitko vielä tämän. Ei siis enää mikään pakko, sillä muutkin haluavat kuulla tulkintoja. :)Uni voisi kuvata omasta äidistä irrottautumisen väistämättömyyttä, itsenäisyyttä ja omien asioiden itse selvittämistä, myös sotkujen ja selviytymistä omin avuin.
Vanha mummo on energiansa syövän takia menettänyt hahmo, mikä syö sinun energiaasi? Voi kuvata sinua itseäsi ja voimattomuuttasi jonkin asian edessä.
Jotain unesta näkyy, että joku on kuin menettänyt kasvonsa jonkun edessä ja asiat pitäisi selvittää. Kun asia on selvitetty, voidaan naamio riisua pois ja paljastaa jälleen omat kasvot. jotain epärehellisyyttä? Unessa on sovinnon elementtejä jonkun kanssa, ihmisen pehmeät puolet tulevat esiin kun asiat ovat selvät. Voit olla jälleen iloinen sen jälkeen:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386