Poikani on perhepäivä hoitajalla ja varahoito on järjestetty viereiseen päiväkotiin.
Ymmärrän varsin hyvin, että päiväkodeissa jyllää kaiken maailman pöpöt, siksi poikamme on aina ja joka kerta sairaana kun varahoidosta tulee. Tämä viimeisin kerta... Poika oli kaksi päivää varahoidossa, kun ensimmäisen päivän iltana menin poikaa sieltä hakemaan, pojalla oli kakka valmiiksi housussa, hajusta EI voi erehtyä... Ja toisekseen, aamulla ulkona ollessaan kukaan ei ollut viitsinyt laittaa pojan hatun alle kypärä myssyä. Vaikka olikin lämpö asteita, silloin oli erittäin kova tuuli. Niinpä poikamme sai kamalan yskän, nuhan ja äänen käheäksi. Enkä suinkaan ole ensimmäinen kuka tästä on maininnut lapsen omalle hoitajalle, muutkin äidit ovat kiinnittäneet huomiota lastensa pukeutumiseen. Olettaako ne tädit siellä, että kaksi vuotias osaisi itse pukea kaikki tarvittavat vaatteet päälle? Meillä poika kyllä puvun ja kengät pistää oikein sutjakkaasti mutta siihenpä se sitten jääkin. Minulla on aina paha maku suussa kun poikaa varahoidosta haen. Ja olen erittäin vakavasti miettinyt, että seuraavan kerran ku varahoidolle olisi tarvetta, jäisin pojan kanssa suosiolla kotiin. Onnekseni minun pomo on sen verran ymmärtäväinen, että sekin olisi mahdollista.
Joten äipät, kiinnittäkääs huomiota lastenne pukeutumiseen kun niitä hoidosta haette. En tietenkään tarkoita, että kaikkialla olisi näin, mutta meillä ikävä kyllä on! :( Sääli sikäli kun poika tykkää olla isossa päiväkodissa. Mutta inhottaa kun päiväkoti reissun jälkeen ollaan viikko aina sairaana kotona.
Onneksi oma hoitajamme on niin työlleen omistautunut, että viitsii ja jaksaa pukea lapset sään mukaan (hänellä 4 lasta, joista nuorin on vuoden ja vanhin 4 vuotta, 3 lapsista käyttää vaippoja) Eikä minun ikinä tarvitse omalta hoitajalta hakea lasta pa**at housussa eikä kylmissään! Kiitos hoitajallemme siitä!
Oma kokemus
22
2102
Vastaukset
- päiväkotilapsi
Joka vie lapsensa päiväkotiin niin pienenä että lapsi ei itse osaa pukea ja huolehtia itsestään, voi varautua siihen, että tuollaista sattuu ja paljon pahempaakin.
Päiväkodeissa kuten muissakin laitoksissa on jatkuva hoitajapula ja hoitajilla ei kenelläkään vastuuta koska sen vastuun voi aina siirtää sille toiselle. Perhepäivähoito on siitä parempi, että on vain yksi hoitaja ja rajattu määrä lapsia ja hoitaja vastaa heistä kaikista.
Jos vain on mahdollista, pitäkää lapsenne kotihoidossa kolmivuotiaakis ainakin tai sitten todella luotettavan hoitajan hoivissa, kuten isovanhemmat tai muu läheinen, jolle juuri teidän lapsenne on tärkeä ja rakastettu. Sillä tavalla saatte sekä omanne että lapsen olon turvattua.
Nimim. kokemusta on- on hyvä
jos lapsella on päivittäin ikäistään seuraa, lapsi tarvitsee oman viiteryhmänsä jo 2 vuotiaana!
- kyllä kotona
on hyvä kirjoitti:
jos lapsella on päivittäin ikäistään seuraa, lapsi tarvitsee oman viiteryhmänsä jo 2 vuotiaana!
Mutta taloudellisista syistä joudun itsekin töissä käymään. Vaikka voisin tehdä työt myös kotoota käsin, on poika sen verran seurallinen, ettei se onnistu kun päiväunien aikaan ja kaksi tuntia ei aivan riitä, että kerkeisin päivän työt tehdä. Mummot ja papat on myös sen verran nuoria, että käyvät itsekin töissä. Pitää vain ensi kerralla mainita tästä päiväkodissa, että kiinnittäävät huomiota pukeutumiseen.
- ettei pojalla....
aamulla ollut ollut kypärämyssyä?
- tiedän kun
Kypärämyssy oli kassissa mutta muut ulkovaatteet naulakossa ja hyllyllä. Minä en kypärä myssyä hoitolaukkuun pistänyt, koska se oli aamulla pojan päässä kun sen hoitoon aamulla vein. Miksi lapaset ja hatut oli yllyllä mutta kypärä myssy laukussa, ei päällimmäisenä vaan sinne laitettuna syvemmälle?!
- töissä...
tiedän kun kirjoitti:
Kypärämyssy oli kassissa mutta muut ulkovaatteet naulakossa ja hyllyllä. Minä en kypärä myssyä hoitolaukkuun pistänyt, koska se oli aamulla pojan päässä kun sen hoitoon aamulla vein. Miksi lapaset ja hatut oli yllyllä mutta kypärä myssy laukussa, ei päällimmäisenä vaan sinne laitettuna syvemmälle?!
enkä kyllä harrasta kenekään laukkujen pakkaamista, joten en menisi vannomaan, että kypärämyssy on aamulla pojaltasi puuttunut. Mahdollistahan se tietysti on muttei itsestään selvää. Helpompi olisi uskoa niin päin, että hoitajat olisivat kiireessään unohtaneet katsoa laukkuun, jos olisit aamulla pakannut myssyn sinne, mutta että myssy oli oikein pakattu syvälle laukkuun... Tai mikset voi ajatella niin, että myssy on aamulla ollut päässä ja hoitajat ovat sitten pakanneet sen käytön jälkeen laukkuun, kun ovat tienneet ettei sitä iltapäivällä tarvita. Emme voi tietää... Tarkoitukseni on vain osoittaa, että kysyminen kannattaa ei oma päättely, koska se ei välttämättä osu oikeaan:)
- äittyli
töissä... kirjoitti:

Joko kyseessä on tosi epäpätevät hoitajat (jota epäilen) tai asiaan on jokin muu selvitys. Itsekin olen ollut töissä parissa päiväkodissa omat lapseni kolmannessa (kahdella eri osastolla), enkä yhdessäkään paikassa ole nähnyt etteivätkö hoitajat osaisi pukea lapsia asianmukaisesti. AINA on katsottu ensin laukut ja jos ei omaa ole, niin hoidosta lainattu. IKINÄ ei ole lasta puolipukeissa ulos päästetty.
Ja tuohon vielä että lapsi sairas AINA kun päiväkodissa.. Ehkä sekin on vähän itestä kiinni! Jos suojelee lastaan liikaa pöpöiltä niin tottakai ne tarttuvat helposti. Että kannattis varmaan vilkaista sinne omaankin peiliin ennenkuin syyttää pelkästään päiväkoteja tai hoitajia.
Ja omatkin lapseni ovat olleet ensin 3v. kotona (nuorempi 2v), 2v. pph:lla ja 2v. päiväkodissa, evätkä ole sairastaneet normaalia enempää! - äittyli
äittyli kirjoitti:
Joko kyseessä on tosi epäpätevät hoitajat (jota epäilen) tai asiaan on jokin muu selvitys. Itsekin olen ollut töissä parissa päiväkodissa omat lapseni kolmannessa (kahdella eri osastolla), enkä yhdessäkään paikassa ole nähnyt etteivätkö hoitajat osaisi pukea lapsia asianmukaisesti. AINA on katsottu ensin laukut ja jos ei omaa ole, niin hoidosta lainattu. IKINÄ ei ole lasta puolipukeissa ulos päästetty.
Ja tuohon vielä että lapsi sairas AINA kun päiväkodissa.. Ehkä sekin on vähän itestä kiinni! Jos suojelee lastaan liikaa pöpöiltä niin tottakai ne tarttuvat helposti. Että kannattis varmaan vilkaista sinne omaankin peiliin ennenkuin syyttää pelkästään päiväkoteja tai hoitajia.
Ja omatkin lapseni ovat olleet ensin 3v. kotona (nuorempi 2v), 2v. pph:lla ja 2v. päiväkodissa, evätkä ole sairastaneet normaalia enempää!Niin, unohtui sanoa että sen flunssan voi saada ihan yhtä hyvin kauppajonossa kuin päiväkodissakin!
- oli tai, ei voi tietää
töissä... kirjoitti:
enkä kyllä harrasta kenekään laukkujen pakkaamista, joten en menisi vannomaan, että kypärämyssy on aamulla pojaltasi puuttunut. Mahdollistahan se tietysti on muttei itsestään selvää. Helpompi olisi uskoa niin päin, että hoitajat olisivat kiireessään unohtaneet katsoa laukkuun, jos olisit aamulla pakannut myssyn sinne, mutta että myssy oli oikein pakattu syvälle laukkuun... Tai mikset voi ajatella niin, että myssy on aamulla ollut päässä ja hoitajat ovat sitten pakanneet sen käytön jälkeen laukkuun, kun ovat tienneet ettei sitä iltapäivällä tarvita. Emme voi tietää... Tarkoitukseni on vain osoittaa, että kysyminen kannattaa ei oma päättely, koska se ei välttämättä osu oikeaan:)
Voihan olla että laukussa olevaa kypärämyssyä ei ole huomattu ja päähän on sujautettu lainamyssy.
- vannomatta paras
ettei poika oo perhepäivähoitajalla kakat housus? Tai, ettei kakka ollu tullu housuun päiväkodissa just viisi minuttia ennen kun lasta hait?
Et ole paikalla seuraamassa koko päivää.
Ja voithan viedä varatarhaan ainooksi pipoksi paksun kypärämyssyn, ni se on aina pakko laittaa ku ulos lähtee. Tai teippaat lapun "muista kypärähattu" pojan vaatelokeroon.
En oo tarhatäti, mutta kirjoituksesi oli niin kärkäs, että pitää jo vähän kattoo asioita laajemminkin. - se on
Päiväkodissa pöpöjä on koko ajan liikkellä,ja silloin lapsella on suurempi mahdollisuus napata taudit itselle.En usko että sairastuminen johtuu pelkästä kypärälakin puuttumisesta,syyttäisin pöpöjä jotka iskevät lapseen joka ei ole tottunut tällaiseen "tautipesään".Ei tietenkään 2v osaa pukea saati päättää mitä päälle laitetaan,mutta jospa henkilökunta on ajatellut että kun on lämpöasteita niin ei tarvitse kypärälakkia.(joskus lapsille pitää laittaa vaatetta samanverran olipa lämpöasteita tai 20ast pakkasta).Kai niissäkin saa käyttää järkeä?Näitä kakkaus-hommia sattuu,joskus on ollu tilanne että kun lapsi haetaan siinä sekunnissa huomaa että kakat housussa,ja vasta tarkistanut tilanteen.En ole samasta päiväkodista missä poikasi on ollu varahoidossa.mutta näin hieman valoitan tilanteita,ettei kaikki välttämättä ole ollut niin katastofaalista miltä se ensin tuntuu.
- on omat itämis
aikansa, mutta jos sä kaula paljaana tuolla hiippailet, ni takuu varmasti sillä siunaaman sekunnilla on kurkku kipeä.
Juuri sen takia, että päiväkodeissa on huutava pula työntekijöistä mutta lapsia riittäs, vein minäkin lapseni aikoinaan perhepäivä hoitajalle. Enkä ole katunut päätöstäni.
Tässä taannoin tapasin ystäväni, jolla on 5 vee ja 2 vee muksut. Viisi vuotias pukee tietysti jo itse, tädit antavat hänelle vaatteet mitkä puetaan, tyttö oli sitten äidilleen sanonut, että kun hän ei saa toisia lapasia rukkasten alle (tyttö on oikea vilukissa, kesälläkään 30 asteen helteessä, ei hametta pukisi kun jalkoja palelee). Tyttö pyytää kyllä lapasia kun tietää että laukussa on ohuemmat sormikkaat, mutta tädit ei jostain syystä tytölle näitä ole antanut. Kun lasten äiti sitten otti tämän päiväkodissa puheeksi, hänet suurin piirtein naurettiin pihalle, ei tyttö kuulema ole mitään pyytänyt ja mitä se tyttö nyt tuolla tavalla valehtelee.
Vahingosta viisastuneena, äiti on sijoittanut tytön ohuemmat sormikkaat puvun taskuihin josta tyttö voi ne itse ottaa.
Että näin! - joo niin
on omat itämis kirjoitti:

Että näin!......
- äiti-06

Että näin!huh huh.. mitä kirjoitusta tehdään tälläisestä asiasta. Mielestäni päiväkodissa ja perhepäivä hoidossa molemmissa on huonot ja hyvät puolet! Itse olen ollut joitakin vuosia sitten päiväkodissa töissä ja olen päättänyt että meidänkin tyttö menee päiväkotiin sitten kun aika on. Mutta tämä pukeutumiskeskustelu... olin eskari ikäisten ryhmässä jossa katsottiin heidänkin pukeutuminen ulos. Et ei sinne tahallaan ainakaan päästetä lasta paleltumaan ja toi että lapselle ei anneta toisia lapasia no joo just just... että pienempien pukeutumisessa ollaan varmaan vielä tarkempia. Pöpöjä voi tosiaan tulla ihan missä vaan ihan siellä perhepäivähoitajan hoidossakin. Mutta onhan se totta että päiväkotiin kun menee uusi lapsi niin tämä saa flunssa pöpöt todennäkösesti. Mutta sekin on arvuuttelua toiset ovat herkempiä saamaan kun taas toiset ei!
- vähän....
on omat itämis kirjoitti:
aikansa, mutta jos sä kaula paljaana tuolla hiippailet, ni takuu varmasti sillä siunaaman sekunnilla on kurkku kipeä.
Juuri sen takia, että päiväkodeissa on huutava pula työntekijöistä mutta lapsia riittäs, vein minäkin lapseni aikoinaan perhepäivä hoitajalle. Enkä ole katunut päätöstäni.
Tässä taannoin tapasin ystäväni, jolla on 5 vee ja 2 vee muksut. Viisi vuotias pukee tietysti jo itse, tädit antavat hänelle vaatteet mitkä puetaan, tyttö oli sitten äidilleen sanonut, että kun hän ei saa toisia lapasia rukkasten alle (tyttö on oikea vilukissa, kesälläkään 30 asteen helteessä, ei hametta pukisi kun jalkoja palelee). Tyttö pyytää kyllä lapasia kun tietää että laukussa on ohuemmat sormikkaat, mutta tädit ei jostain syystä tytölle näitä ole antanut. Kun lasten äiti sitten otti tämän päiväkodissa puheeksi, hänet suurin piirtein naurettiin pihalle, ei tyttö kuulema ole mitään pyytänyt ja mitä se tyttö nyt tuolla tavalla valehtelee.
Vahingosta viisastuneena, äiti on sijoittanut tytön ohuemmat sormikkaat puvun taskuihin josta tyttö voi ne itse ottaa.
Että näin!puhut ohuista lapasista ja sormikkaista kuin yhdestä ja samasta asiasta. Lapaset hanskojen alla lämmittävät kyllä, mutta sormikkaat alla voivat joskus jopa tehdä kädet kylmemmiksi, kun sormet ovat erillään...
- äiti´´
Onkohan sinulla jotain henkilökohtaista hoitajaasi vastaan? Miksi et voi ihan kauniisti asiasta kysyä, että kuinkas asia mahtaakaan olla?! Kyllä päiväkodissa että ryhmäpäiväkodissa todella huolehditaan lapsista erittäin hyvin. Vaikka eskarilaisetkin osaavat pukea itse vaatteensa kyllä me vielä tarkistetaan että varmasti on tarpeeksi lämmintä vaatettaa päällä ja muutenkin asianmukainen puetus ja kyllä usein etenkin poikien pukeutumista saapi korjailla tai pihallakin jos huomaa että jotain viluttaa kovastikkin ni tuopi sisälle lämmittelee ja pistää alle lisää vaatetusta!!
Tilanteita ikävä kyllä sattuu että lapsi tehnyt kakat ihan just housuun. Että tervetuloa päiväkotiin töihin, ehket sitten enää nuin kovasti meitä sättis. Tehdään arvokasta työtä ja parhaamme tehdään ja kukapas ei haluaisi pärjätä ja olla hyvä työssänsä. vai meinaatko vain että ihan tahalteen haluamme ilkeitä olla ja tahelteen huonosti lapset pukea jne.
Mene vähän ittees ja mieti hetki uudemman kerran!!- miumauku
Minulla esikouluikäinen tyttö, joten meillä jo muutama vuosi takana päivähoitokokemusta. N.3 vuotiaana lapseni oli 4kk vuoropäivähoidossa, vuorotyöni vuoksi, jonka lopetin osittain siksi kun päivähoitopaikka ei vastannut missään määriin käsitystäni hyvästä hoitopaikasta. Jälkeen päin ajattelen, että kyllä se oli jäykkä ja varmasti hankala työyhteisö. Ja lapset ei saaneet koskaan apua tietyiltä hoitajilta...oli siellä 2 joukosta erottuvaa hoitaja helmeäkin, jotka onneksensa ja lasten epäonneksi löysivät hieman mukavamman työpaikan itselleen. Lapseni oli 2vrk peräkkäin hoidossa ja siten vapaalla, hänellä varavaatteita paljon mukana, mutta minun tyttönipä joutui jostakin syystä olemaan samoilla vaatteilla, jollei housut kastuneet. Huomautin asiasta,että meillä kyllä tapana vaihtaa alusvaattet päivittäin ja muutkin vaatteet jos likaiset. Minulle vastattiin,ettei lapseni huomaa kai vaihtaa niitä. Eli minun 3v oli liian kehittymätön kyseiseen päiväkotiin, riippuen kuka töissä.Minulle tästä kaikesta huono olo lapseni hyvinvoinnista. johtaja vaivautunut mokamista keskustelemaan. Vaihdoimme päiväkotia ja itse menin myös päiväkotiin töihin kun olen hoitaja. Minusta tuntui hyvältä kun yksikössä missä työskentelin,huolehdittiin tarkasti lasten pukemiset ulkoiluun avustaen ja ohjaten.Mutta se tuntui kamalata,että kun hain oman lapseni päiväkodista talvipakkasella,hän jäässä klo 17.15odotteli äitiä, kello 15.30 asti siellä ulkona värjötellyt, ilman villahaalaria ja villasukkia ja kaulaliinaa ja pakkasta 18 ja kova merituuli. Lapsellani kyllä oli naulakossa nämä varusteet. huomautin vakavasti asiasta ja ainoa kommentti, että tyttöni niin nopea pukemaan ja juoksee vaan ulos. Hyvä tavaton, uskon kyllä sen, mutta aikuisen tehtävä valvoa oikeat asusteet ylle. Kun lapseni 5v löysin ihan ok hoitopaikan, jossa hyvät hoitajat ja pienempiäkin autetaan ja ohjataan ja myös tarkistetaan onko ne vaatteet yllä vai ei. Minusta tuli kyllä päiväkoti vastainen, mutta uskon,että on huolehtivia hoitajia joukossa paljon. Ja kiitos heille, Mutta uskon myös kiireeseen ja henkilökunnan puutteen vuoksi sattuviin kömmähdyksiin, pahinta kuitenkin kun hoitajien joukossa valitettavasti jokunen välinpitämättömämpikin. Sen olen huomannut äitinä ja hoitajana.Pukeminen on muuten vanhempien suurin valituksen aihe ,eikä useinkaan suotta.
- anna mun nauraa! Kakka...
"Poika oli kaksi päivää varahoidossa, kun ensimmäisen päivän iltana menin poikaa sieltä hakemaan, pojalla oli kakka valmiiksi housussa, hajusta EI voi erehtyä.."
oliko siinä kellonaika vai leima "parasta ennen" - päikkärin täti
Olipas kurjaa luettavaa....
Me päivähoidon ammattilaiset kohtelemme ja hoidamme kaikki lapset samalla tavalla, olivatpa he "omia" tai varahoito lapsia. Kaikille puetaan päälle/autetaan pukemisessa ja pyritään huomioimaan lapsi yksilönä ja pukea sen mukaan. Joku tarvitsee tupla hatut, toinen pärjää yhdellä, mutta jos lapsella on kaksi hattua, ne puetaan molemmat, ellei toisin ole mainittu. Varahoitolapsista etenkin ainakin meillä kysytään tarkkaan lapsen ja perheen tavat, koska lapsi ei oli niin tuttu kuin päiväkodin lapset. Ja siitä kakasta... Ei tosiaan ole kivaa, että lapsi on kakat housussa kun haetaan, eikä se ole tarkoitus. Mutta, päiväkodissa on kamalasti enempi lapsia kun perhepäivähoitajalla, ja joskus valitettavasti joku onnistuu kakkimaan ja olemaan niin, ettei sitä huomata. Kuitenkin, jos lapsi ei oli kakannut ennen ulkoilua, on oletettavaa,että kakka tulee, joten sitten kytätään tarkemmin, ja vaihdetaan tarpeen tullen. Kannattaa varmasti mainita asioista varahoidossakin, ei sillain valittamalla, vaan rakentavasti, siellä tuskin kukaan tahallaan jättää lastanne huomioimatta. Iloista joulun aikaa ja parempaa päivähoitoa toivoen ;) - Loviisa
On ymmärrettävää, että joitakin vanhempia harmittaa hakea hoidosta lapsi jolla on kakka housussa. Kuitenkin on mahdollista, että käy esimerkiksi näin: lapsen päiväkotiryhmä on juuri lähdössä iltäpäiväulkoiluun ja pukemisruljanssi on kovassa käynnissä. Paikalla on työntekijä, joka pääsee kotiin kello 16 sekä iltavuorolainen, jonka työpäivä jatkuu esim. viiteen. Aamuvuoro on saattanut tulla vaikka kuuteen aamulla ja on näin ollen jo päässyt kotiin. Hoitajat huomaavat, että yhdellä on kakat, mutta he päättävät pukea muut valmiiksi ja ns. välivuorolainen eli neljältä kotiin lähtevä menee valmiiden lasten kanssa ulos. Tämän jälkeen vielä sisälle jäävä iltavuorolainen ottaa kakkapöksyn pesulle ja vaipanvaihtoon ja pukee hänet tämän jälkeen ulos. Jos vanhempi tulee juuri tässä vaiheessa hakemaan lasta, saattaa hänelle syntyä käsitys, ettei hänen lapsensa vaipanvaihdosta ole huolehdittu.
On kylmä tosiasia, että lapsia on paljon ja aikuisten käsiä vähän. Henkilökunta välittää jokaisesta lapsesta ja pyrkii hoitamaan heitä tasapuolisesti, mutta jotta asiat hoituisivat on olemassa tietyt kaavat joiden mukaan toimitaan. Hätätilanteet ovat asia erikseen, mutta pääasiassa työt tehdään tietyssä tärkeysjärjestyksessä. Aina ei ole mahdollista vaihtaa kakkavaippaa välittömästi vaan lapsi joutuu odottamaan joitakin minuutteja. Myöskään ulkoa ei aina voi lähteä sisälle vaihtamaan vaippaa koska lain mukaan ulkona on koko ajan oltava tietty määrä aikuisia suhteessa lasten määrään. Niinpä jos lapselle tulee kakka ulkona kello 16.30, on hoitajan pakko jättää vaippa vanhemman hoidettavaksi.
Pukeutuminen on seikka, joka usein närkästyttää vanhempia. Joskus henkilökuntakaan ei huomaa kaikkea, mutta toisinaan henkilökunnan ja vanhempien käsitykset lämpimästä pukeutumisesta eroavat toisistaan. On hyvä sanoa toiveensa ääneen sillä henkilökunta kyllä noudattaa niitä yleensä. Kaksivuotiaat usein osaavat jo itse pukea eikä heitä tällöin henkilökunta omatoimisuussyistä pue, mutta aivan varmasti hoitajat ovat ne, jotka päättävät mitä lapsi päälleen laittaa.
Tiedän, että monilla vanhemmilla on hatarat käsitykset päiväkotielämästä ja moni (luonnollisesti) haluaa omalle lapselleen parasta mahdollista hoitoa. Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, että päiväkotityö on hektistä ja hässäkkä on välillä kova. Suosittelenkin, että vanhemmat kävisivät joskus seuraamassa lapsensa päiväkotipäivää. Tämähän on jokaisessa päiväkodissa mahdollista sillä päiväkoti on vanhemmille täysin avoin laitos. Niin, laitos. Ehkä vanhemmat tällöin myös näkisivät sen, ettei päiväkotielämä ole työtä vain henkilökunnalle vaan eritoten myös lapsille.. Tästä pääsisinkin helposti siirtymään pienten lasten liian pitkiin työpäiviin ja liian vähäisiin vapaisiin, mutta se onkin jo toinen juttu!- osaako kaksivuotiaat
pukea!!!! kääk, sitten mun poika on ihan kehitysvammainen! ja joka ikinen sen 14 tarharyhmän kavereista
- Loviisa
osaako kaksivuotiaat kirjoitti:
pukea!!!! kääk, sitten mun poika on ihan kehitysvammainen! ja joka ikinen sen 14 tarharyhmän kavereista
Aika monet kaksivuotiaat osaavat. Toiset hitaammin, toiset jopa nopeasti. Eikä se haittaa jos ei sinun lapsesi osaa sillä tällaisten taitojen oppiminen on yksilöllistä. Lasta kuitenkin kannattaa kannustaa itse pukemaan sekä mikä tärkeintä, häneltä tulee vaatia jo jotain. Enkä tarkoita, että kaksivuotiaan täytyy yksin selvitä pukemisesta, ei tietenkään! On vain vaikeata oppia kerrasta pukemaan esim. 3-vuotiaana jos siihen mennessä ei kukaan ole vaatinut edes housuja vetämään jalkaansa..
Minun tämänhetkisessä päiväkotiryhmässäni on 2,5-vuotiaita, jotka napittavat itse villatakkinsa sekä erittäin näppäriä 3-4-vuotiaita, jotka vetävät housunlahkeen saappaan päälle sekä kuminauhankin saappaan alle. Toisaalta olen työskennellyt ryhmässä, jossa 4-5-vuotiaat eivät saaneet juuri mitään aikaan..
Paljon riippuu tietysti siitä kuinka paljon kotona lapselta vaaditaan, mutta myös päiväkotiryhmän henkilökunta voi olla erilaista kuin jossain toisaalla. Me emme ehtisi koko päivänä ulos jos lapsemme eivät pukisi itse. Aikuisen tehtävä on auttaa, mutta pääosin lapsen täytyy saada itsekin jotain aikaan. Jo 2,5-vuotiaan. Juuri 2 täyttänythän on aivan eri asia..Siinä iässä kehitys on todella nopeaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186