Esimerkkitapaukseni on Helsingin Merihaassa, jossa sijaitsee sekä omistus- että vuokraneukkukuutioita sulassa sovussa vieri vierekkäin.
Reiska on 50-vuotias ja haluaa varhaiseläkkeelle. Hän on tottunut asumaan Merihaassa ja asuntokin on ihan kiva. Pois ei viitsisi muuttaa. Reiska myy neukkuläävänsä, 4h k, hintaan 380 000 euroa ja muuttaa viereiseen, täysin identtiseen neukkukuutioon asumaan samanlaiseen asuntoon. Asunnon vuokra on 600 euroa.
Näin Reiskan elintaso pysyy täysin samana eikä mukavalta alueeltakaan tarvitse muuttaa pois. Reiskalla on nyt taskussa 380 000 euroa. Hyvä.
Reiska laittaa rahat osakkeisiin, arvioitu tuotto 8%. Ensimmäisen vuoden tuotto on 30400 euroa, joka tekee yli 2500 euroa/kk. Tästä vähennetään vuokra, 600 euroa, jäljelle jää 1900 euroa/kk. Reiskalle, riittää mainiosti tonni kuussa elämiseen, joten 900 euroa kuussa jää vielä sijoituksiin tai talletuksiin.
Näin Reiska pystyy jäämään viisikymppisenä eläkkeelle ja varsinaisen eläkeiän koittaessa taskussa on mukava potti, joka kompensoi töistä poissaolon aiheuttaman eläkkeen huononnuksen.
Näin yksi tuulipukupariskunta rahoitti tietämättään Reiskan viidentoista vuoden elämisen ja enemmänkin. Reiskalla ei ole perillisiä, joten perintöäkään ei tarvitse ajatella.
Parasta tässä on, että jos Reiska haluaakin tuhnuttaa, hän voi riskittä tuhnuttaa aivan rauhassa. Rommauksen jälkeen hän voi ostaa asuntonsa puoleen hintaan takaisin, eikä töissä tarvitse edelleenkään käydä. Kämppä taas myyntiin sitten kuplan huipulla.
Helppoa.
Eläminen tuulipuvun
25
3013
Vastaukset
- Per Saukko
???
- JulmaBulli
Jos Reiskalla kerran on velaton asunto niin asumiskustannukset ovat vain vastikkeen verran kuussa. Toisaalta 4h k Merihaassa et saa vuokralle 600€ kuussa, joten jo se negatoi koko kirjoituksesi. Mutta jatketaan kuitenkin.
8% tuoton saaminen pörssissä on jotain missä perusreiska ei todellakaan onnistu, lisäksi tuottoja realisoidessa maksetaan veroa 28% miinus hankintameno-olettama, jolloin vuosituotto on noin 20% pienempi. Reiska saa siis tuottoa noin 25 000€ vuodessa, eli noin 2000€ kuussa. Tämä on muuten erittäin hyvin noin pienellä pääomalla.
Ajatellaanpa että reiskä ei myykään asuntoaa vaan ottaa sitä vastaan käänteisen asuntolainan, eli myy asuntonsa pankille. Vuokraa ei mene lainkaan, mutta sijoitustuot rullaavat rahaa tilille. Eikö olekin paljon älykkäämpi vaihtoehto?
Kirjoituksessasi oli vain pari muttaa.
1. Pörssituotto on aina 8%, eikä se laske kuten 90- ja 2000-luvuilla :-)
2. 4h k ja 380 000e arvoisen asunnon saa vuokralle 600€ kuussa, vuokratuoton ollessa 1,8%.
3. Mitä jos yrittäisit uudelleen?- Rahoilla
No juu, teinkin vaan tollasen karkean laskelman. Siitä tai yhtä hyvin sinun tarkemmasta laskelmastasi kuitenkin selviää asuntojen nykyhintojen järjettömyys.
Jos myy neukkuläävänsä kuplahinnalla, voi käytännössä jäädä lopuksi ikäänsä vapaaherraksi, jos vain satsaa hieman sijoituspuoleen. Eivät ne asunnot sentään ihan niin arvokkaita ole, eiväthän? - JulmaBulli
Rahoilla kirjoitti:
No juu, teinkin vaan tollasen karkean laskelman. Siitä tai yhtä hyvin sinun tarkemmasta laskelmastasi kuitenkin selviää asuntojen nykyhintojen järjettömyys.
Jos myy neukkuläävänsä kuplahinnalla, voi käytännössä jäädä lopuksi ikäänsä vapaaherraksi, jos vain satsaa hieman sijoituspuoleen. Eivät ne asunnot sentään ihan niin arvokkaita ole, eiväthän?Jos vanhempani olisivat myyneet talonsa 80-luvulla ja sijoittaneet sen 8% tuotolla (jatkuvalla sellaisella), niin olisivat he voineet elää työtä tekemättä. Toisaalta kannattaa otta huomioon ettei kovinkaan monella ole velatonta asuntoa, eikä kovinkaan moni pääse 8% tuotoille pörssissä.
Tein tuolla alempana laskelman normaalituloisen asunnon hankinnasta, 2000€/kk ja 37m2 yksiö Kivenlahdessa on aivan mahdollista ja rahaa jää vielä hummailuunkin. Kun kasvetaan ja hankitaan puoliso niin asunnon kasvattaminenkin helpottuu, lisäksi vanhasta saa pääomaa uuteen pienissä asunnoissa kun on yleensä kovempi neliöhinta kuin suurissa. - Niinpä.
JulmaBulli kirjoitti:
Jos vanhempani olisivat myyneet talonsa 80-luvulla ja sijoittaneet sen 8% tuotolla (jatkuvalla sellaisella), niin olisivat he voineet elää työtä tekemättä. Toisaalta kannattaa otta huomioon ettei kovinkaan monella ole velatonta asuntoa, eikä kovinkaan moni pääse 8% tuotoille pörssissä.
Tein tuolla alempana laskelman normaalituloisen asunnon hankinnasta, 2000€/kk ja 37m2 yksiö Kivenlahdessa on aivan mahdollista ja rahaa jää vielä hummailuunkin. Kun kasvetaan ja hankitaan puoliso niin asunnon kasvattaminenkin helpottuu, lisäksi vanhasta saa pääomaa uuteen pienissä asunnoissa kun on yleensä kovempi neliöhinta kuin suurissa.Itse muutaman vuoden yksiössä asuneena voin todeta, että ei kannata. Kyllä helpotti kun pääsin läävästä ulos. Aikaihminen tarvitsee vähintään kaksi huonetta plus keittiön.
Itselläni on puoliksi vaimoni kanssa velaton saunallinen kaksio, jonka markknahinta on tällä hetkellä noin 180 000 euroa. Yksi lapsi pyörii jo jaloissa ja toinen on tulossa, joten alkaa olla kiire vaihtaa isompaan. Haluaisimme omakotitaloon, sillä mielestämme se on lapsiperheelle ainoa siedettävä asumismuoto.
Mutta ne hinnat. Hyväkuntoista taloa siedettävän matkan päästä ei saa alle 400 000 eurolla. Joutuisimme ottamaan velkaa noin 220 000 euroa, mikä on meistä todella paljon.
Käteen meillä jää kuussa nelisen tonnia, mutta kun on kaksi lasta elätettävänä ja kaksi autoakin varmasti tarvitaan, tuntuu siltä että joudumme kuitenkin tyytymään neukkuläävään.
En oikein jaksa uskoa nykytilanteen säilymiseen. Nämä hinnat eivät ole kestävällä tasolla. - niinpä.
JulmaBulli kirjoitti:
Jos vanhempani olisivat myyneet talonsa 80-luvulla ja sijoittaneet sen 8% tuotolla (jatkuvalla sellaisella), niin olisivat he voineet elää työtä tekemättä. Toisaalta kannattaa otta huomioon ettei kovinkaan monella ole velatonta asuntoa, eikä kovinkaan moni pääse 8% tuotoille pörssissä.
Tein tuolla alempana laskelman normaalituloisen asunnon hankinnasta, 2000€/kk ja 37m2 yksiö Kivenlahdessa on aivan mahdollista ja rahaa jää vielä hummailuunkin. Kun kasvetaan ja hankitaan puoliso niin asunnon kasvattaminenkin helpottuu, lisäksi vanhasta saa pääomaa uuteen pienissä asunnoissa kun on yleensä kovempi neliöhinta kuin suurissa.... ja entäs ne, jotka joutuvat ostamaan ensiasuntonsa näillä hinnoilla? Huh huh, taitaisi jäädä ostamatta.
- ***
Pankki ei anna koko rahaa kerralla jos myyt asuntosi käänteisesti, vaan ainoastaan tietyn kuukausi summan. Pitää siis muuttaa joka tapauksessa jonnekin muualle, jotta saa ne rahat kouraan.
Ja vuokraa joutuu kyllä maksamaan edelleen, ei pankit ole mitään hyväntekevyyslaitoksia.
- eeeehheheheheheeee
Keksi vähän parempia provoja.
Muutenhan viesti on ihan asiaa, mutta 380000€ arvoisen kämpän vuokra on jotain 1500-2000€ kuussa. (sitäpaitsi se nousee luokkaa 2-3% vuodessa) - elävästä elämästä
Jore asui vuokralla tapanilassa omakotitalossa. Vuokra 2500€/kk. Joren läski isäntä kuoli sydän- ja verisuonitauteihin. Jore osti torpan kuolinpesältä ja maksaa nyt asumisesta lyhennyksineen 500€/kk. N.Y.T. Jorelta jää kuukaudessa 2000€ pelkästään ryyppäämiseen. Ja elämä hymyilee hänelle, sillä aso-nahjuksien emännät karkaavat joren lämpöiseen syliin.
- Yksi virhe
Muuten mahdollista, mutta yksi virhe tässä on. Nimittäin tuhnuttajat ovat ne, jotka vievät muiden vaimot.
- pyyntö
Yksi virhe kirjoitti:
Muuten mahdollista, mutta yksi virhe tässä on. Nimittäin tuhnuttajat ovat ne, jotka vievät muiden vaimot.
Voisitko viedä meidänkin mamman?
- raggar
Saako Merihaasta todellakin 4h k:n 600 eurolla kuukaudessa? En meinaa, että Merihaka olisi hieno paikka, mutta jotenkin tuo neliövuokra ei tunnu oikealta.
Vai olisiko niin, että tämän palstan tyyliin erittäin poikkeuksellisesti kirjoittaja on puhunut paskaa??- Vantaalta
saa 4h k Saton huonoimmasta taloyhtiöstä alle 850€/kk, että kannattaisiko kirjoittajan päivittää vuokratietonsa ajantasalle.
- kirjoittajan
Vantaalta kirjoitti:
saa 4h k Saton huonoimmasta taloyhtiöstä alle 850€/kk, että kannattaisiko kirjoittajan päivittää vuokratietonsa ajantasalle.
kannattaa jatkaa paskanjauhantaa, jota hän on tällä palstalla tehnyt jo ansiokkaasti 6vuoden ajan.
- 1_X
..yks pikku juttu. Tuotosta pitää maksaa 28% veroa. Täten siitä vuotuisesta 8% tuotosta jää nettona käteen 21888 euroa, eikä 30400. Tekee 1824 euroa/kk.
Mutta kysymys tälle "Pörssihaille": Paljonko Reiskalla on osakkeita jäljellä ensimmäisen vuoden jälkeen?- The Rat
Sijoituksen tuotto on 8%.
Tuotosta pitää kuitenkin maksaa 28% veroa.
8 - 28 = -20.
Verottajalle pitää siis MAKSAA 76000 euroa vuodessa, eli noin 6333 euroa kuussa.
Missään nimessä rahoja ei kannata sijoittaa alle 30% korolla (28% veroja inflaatio 2%). Silloin tulee aina takkiin. - Aivosoluni nyrjähti...
The Rat kirjoitti:
Sijoituksen tuotto on 8%.
Tuotosta pitää kuitenkin maksaa 28% veroa.
8 - 28 = -20.
Verottajalle pitää siis MAKSAA 76000 euroa vuodessa, eli noin 6333 euroa kuussa.
Missään nimessä rahoja ei kannata sijoittaa alle 30% korolla (28% veroja inflaatio 2%). Silloin tulee aina takkiin.Rakas ystävä. Väännän nyt rautalangasta.
Kun sijoittaa 100 euroa ja saa sijoituksestaan 8 prosentin koron se tekee 8 euroa tuottoa. SIITÄ pitää maksaa 28 prosentin vero. 28 prosenttia 8 eurosta on 2,24 euroa. Vero maksetaan tuotosta senkin pölvästi! - on, että
Aivosoluni nyrjähti... kirjoitti:
Rakas ystävä. Väännän nyt rautalangasta.
Kun sijoittaa 100 euroa ja saa sijoituksestaan 8 prosentin koron se tekee 8 euroa tuottoa. SIITÄ pitää maksaa 28 prosentin vero. 28 prosenttia 8 eurosta on 2,24 euroa. Vero maksetaan tuotosta senkin pölvästi!...aina löytyy joku, joka ottaa tosissaan älyttömimmänkin provon.
- Toinen...
Kyllä näiden kotitekoisten bisnesmiesten kannattaakin tehdä omalla asunnolla juuri noin.
Hyvä siitä tulee!!!
Osaketuotto on tunnetusti vuorenvarma tulonlähde ja verojahan niistä tuotoista ei tarvitse maksaa lainkaan.
Vuokrakin on aivan oikein arvioitu.
Vaan mistä tekee tämä kyseinen persauki tuhnu tiliä, kun ei ole edes sitä asuntoa hukattavaksi "sijoituksiin".
Ainoat kassavirrat ovat miinusmerkkisiä: Päivittäiset elämiseen liittyvät kulut ja sitten vuokrat.
Olette te Reiskat aika kaukana oikeasta elämästä.- ammattisijoittaja
Päivittäinhän sähköpostiin kolahtaa tarjouksia hienoista ulkomaalaisista sijoituskohteista, joista ei varmaankaan tarvitse maksaa veroa. Tuottolupauksetkin ovat näissä suurempia. Kannattaa sijoittaa vaikka Nigerian pörssiin niin verottaja jää TAKULLA nuolemaan näppejään.
- Sut on nähty !
Reiska asustelee(sinä) täällä!
http://guttorm.biz/Powerit/VuodenPoikamies.pps - Ikituulari
Täytyypä oikein kokeilla, kun on niin hauska laskelma:
380 000 € * 6% (lähempänä oikeaa oleva tuotto) - vero 28% 3% tulonhankkimisvähennys = 17100 €/a = 1425 €/kk
Oikea vuokra vastaavalle asunnolle on min. 1200 €/kk, ehkäpä tuon 1400 €/kk, jopa enemmän. Tilanne on /- nolla sillä erotuksella, että Reiskalla on a) sijoitusriski b) toisen kämppä alla c) voi saada irtisanomislapun milloin tahansa d) asuu loppuelämänsä läävässä jota ei viitsi korjailla kun ei ole oma jne.
No, jos haluaa todellakin sanoa itsensä irti ja elellä asunnolla, niin sekin saattaa olla joillekin mahdollista. Mutta kun tilanne on se, että alkuperäisellä kirjoittajalla ei ole sen enempää 4 huonetta ja keittiötä vuokralla saatika sitten omana.
Reiska on aikoinaan tehnyt fiksun siirron alkaessaan maksaa omaa. Tuhnulle Reiskan valinnanmahdollisuudet eivät koita koskaan, kun uskovaisen mummon kämpässä on halvempaa. - laskelmiin
DDR-lähiön neliöhintapyynnöt pyörivät ~3300€/m2.
80m2 neukkuneliön hinta 265000€
Yhtiövastike ~3€/m2 -> 250€/kk
vuokrat n. 13€/m2/kk -> 1000€/kk
-> vuokralainen maksaa asumisestaan ~750€/kk verrattuna "omistusasujaan"
Päivän 12kk euribor on 3,897 0,4% marginaali
-> 4,3% ->11400€ korkoja vuodessa, josta kahden hengen verohelpotukset 2800€/v ->8600€/v -> 717€/kk
Omistusasuminen on siis 30€/kk halvempaa, jos korko ei nouse, taloa ei korjata, eikä jääkaappi, tiskikone jne hajoa...- Putkiremonttimies
Entäs seuraavana vuonna, kun vuokra on noussut ja lainaa hieman lyhennetty? Entäs viidentenä vuonna? Ja ennen kaikkea: entäs sitten kun laina on maksettu loppuun?
- Ei ikinä oteta huomioon
Putkiremonttimies kirjoitti:
Entäs seuraavana vuonna, kun vuokra on noussut ja lainaa hieman lyhennetty? Entäs viidentenä vuonna? Ja ennen kaikkea: entäs sitten kun laina on maksettu loppuun?
oletteko ottaneet huomioon, että osa tuosta oman asunnon kk-maksusta menee tavallaan säästöön eli kartuttaa koko ajan varallisuutta, toisin kuin vuokra?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186