Mistähän se johtuu

on nykyinen lastenhoidon vaatimus. Jos teet pienenkin virheen, jo ollaan suurennuslasilla tutkimassa oletko sopiva vanhemmaksi?

Lapsia ei tietenkään saa jättää yksin, ei hoitaa huonosti eikä juopuneena elellä yhdessä. Mutta kun päiväkodissa aletaan takertua äidin ja lapsen kahdenväliseen keskusteluun ja huomataan siinä vaadittavan lapselta liikaa ja äkkiä sossulle ilmotus.
Ilmotuksen sisältö voi olla, että äiti vaatii lapselta ikätasoa suurempia kykyjä??

Eihän lapsensa kanssa voi olla aito tuollaisessa tilanteessa, kun hänet vaikkapa hakee hoidosta?

Jos autat vaatteiden pukemisessa, teet liikaa lapsen puolesta ja jollet auta, olet välinpitämätön???

Tällainen sairas "suurennuslasi" elämä voi olla monen huostaanoton ja sijoituksen takana.
Kotona voidaan elää ihan sitä arkea, johon kukin perhe on tottunut, mutta kun joku saadaan "hampaisiin" niin alkaa kyttääminen!

Ennen lapset kasvoivat (siinä sivussa) ja voivat melko hyvin. Oppivat tekemään työtä ja olivat äidin kanssa kotona koulusta tultuaan.
Ei kukaan kytännyt, keneltä nyt olisi saatava lapsi sijareille.

Luulen että 50% sijoituksista on turhia. Jos vanhemmat saisivat oikeanlaista tukea kotiin ja arvon antoa vanhemmuuteensa, niin he pärjäisivät varmasti. Mutta ei?

Kyllä nykyinen sijari-touhu on hyvin paljon bisnesluonteista.
Siinä hoituu samalla omat kersat, kun otetaan pari vierasta.
Rahaa tulee ja voidaan hyvin.
Omien vanhempien ja ennenkaikkea lapsen tunteilla ei ole mitään väliä? Hän on kuin lelu riepoteltavana.

Vanhat, hyvät ajat uudelleen kunniaan niin tämä ongelma poistuu.

Ja psykologit ja sossut suurennuslaseineen niihin töihin, joissa todella tarvitaan apua.
Näin on ja aamen!