Mistähän se johtuu

että ennenvanhaan

ei ollut "sijareita" oli ottovanhempia ja ottolapsia , jos oli.

1946-1954 perheet oli tosi suuria, saihan asuntolainan maksuun lykkäystä jos oli vuoden aikana syntynyt perheeseen lapsi.
Se selittää suuren ikäluokan , jos syntyi lapsi joka vuosi sai lainanmaksua kätevästi siirrettyä vaikkapa 5-vuotta.

Silloin lähetettiin joku lapsista rikkaan kaupunkisukulaisen luo , luullen että olot olisivat jotenkin paremmat kaupungissa.
Olihan se ehkä toisenlaista kun kotona maalla , mutta monesti tälläinen lapsi oli orjan asemassa , kun nälkäisiä ne oli kaupungin lapsetkin.

Silloinkin olisi ollut tarvetta hoitaa perheitä olihan sodasta tullut isä monesti niin traumasoitunut että ei enää sopeutunut normaalielämään.Äidit taas olivat uupuneita jokavuotiseen lapsentekoon ja elannon hankkimiseen.

Tämä sukupolviko onnistui kasvattamaan nykyisen vätys sukupolven joka ei osaa elää itsensä ja muiden kanssa?

Oliko muutos liian suuri 10-15-päisestä sisarusparvesta 1-2-lapsiseen perheeseen, jolloin ei tarvinnut ottaa ketään huomioon .

Onko tämä jonkinlaista paluuta menneeseen kun sijariperheet saattavat olla jopa 6-8 henkisiä ja äidit samallatavalla käyvät kodin ulkopuolella töissä .
Ja nykyisin sen asuntolainan voi maksaa lapsista saaduilla rahoilla.

Suomi siis maksattaa lapsilla toistuvasti asuntovelkansa!

3

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huutolaisia

      on ollut jo aiemminkin. Köyhäinhuolto toimi.
      Ottolapset eri asia.

    • ainut lapsi ja sosiaalinen

      ...opitaan myös pahoille tavoille:
      *Manipuloimaan,kieroileen,riippuvaiseksi,narsistiseksi.

      Nämä moni lapsisessa perheessä kasvaneet eivät nykyään juurikaan vaivaudu edes hankkimaan ulkopuolisia suhteita itselleen niin hanakasti,kun on noita kavereita omista sisaruksistaan ja se ei ole millään tasoa normaalia.

      Olen havainnut tätä olevan nyt liikkeellä!

      Ei saa yleistää aina!
      Ainuana lapsena minulle on kehittynyt aikaisessa vaiheessa tarve selviytyä ja ottaa vastuuta asioista ,hyvin varhain.

      • ongelmaan..

        on nykyinen lastenhoidon vaatimus. Jos teet pienenkin virheen, jo ollaan suurennuslasilla tutkimassa oletko sopiva vanhemmaksi?

        Lapsia ei tietenkään saa jättää yksin, ei hoitaa huonosti eikä juopuneena elellä yhdessä. Mutta kun päiväkodissa aletaan takertua äidin ja lapsen kahdenväliseen keskusteluun ja huomataan siinä vaadittavan lapselta liikaa ja äkkiä sossulle ilmotus.
        Ilmotuksen sisältö voi olla, että äiti vaatii lapselta ikätasoa suurempia kykyjä??

        Eihän lapsensa kanssa voi olla aito tuollaisessa tilanteessa, kun hänet vaikkapa hakee hoidosta?

        Jos autat vaatteiden pukemisessa, teet liikaa lapsen puolesta ja jollet auta, olet välinpitämätön???

        Tällainen sairas "suurennuslasi" elämä voi olla monen huostaanoton ja sijoituksen takana.
        Kotona voidaan elää ihan sitä arkea, johon kukin perhe on tottunut, mutta kun joku saadaan "hampaisiin" niin alkaa kyttääminen!

        Ennen lapset kasvoivat (siinä sivussa) ja voivat melko hyvin. Oppivat tekemään työtä ja olivat äidin kanssa kotona koulusta tultuaan.
        Ei kukaan kytännyt, keneltä nyt olisi saatava lapsi sijareille.

        Luulen että 50% sijoituksista on turhia. Jos vanhemmat saisivat oikeanlaista tukea kotiin ja arvon antoa vanhemmuuteensa, niin he pärjäisivät varmasti. Mutta ei?

        Kyllä nykyinen sijari-touhu on hyvin paljon bisnesluonteista.
        Siinä hoituu samalla omat kersat, kun otetaan pari vierasta.
        Rahaa tulee ja voidaan hyvin.
        Omien vanhempien ja ennenkaikkea lapsen tunteilla ei ole mitään väliä? Hän on kuin lelu riepoteltavana.

        Vanhat, hyvät ajat uudelleen kunniaan niin tämä ongelma poistuu.

        Ja psykologit ja sossut suurennuslaseineen niihin töihin, joissa todella tarvitaan apua.
        Näin on ja aamen!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe