pelko alkoholismista

todellakin.

Turha toivo, eihän sitä juopottelua kuitenkaan lopeta, vaikka kuinka lupailee. Jos muutatte taas yhteen saattaa pari ensimmäistä kuukautta olla todella mahtavia, hän huomioi sinua, eikä juo, mutta pikkuhiljaa arki hiipii yhteiseloonne ja juominen jatkuu samanlaisena tai jopa railakkaampana, katsos kun hän 'palkitsee' itseään niistä parista, melkein raittiista kuukaudesta.

Kirjoitan omasta kokemuksestani, jonka kävin läpi noin parivuotta sitten. Exän kanssa oltiin ensin kimpassa 6 vuotta, sit tuli ero, jossa isona tekijänä oli hänen janonsa. Kolmen kuukauden jälkeen alkoi molemmilla 'vanha suola' janottaa ja päätimme yrittää vielä kerran. Alussa oli todella mahtavaa, mutta puolen vuoden jälkeen homma oli samassa jamassa, joten päätin lopettaa jutun kerta rysäyksellä. Hän ei juuri ollut moksiskaan, vaan jatkoi ryypiskelyään, onneksi emme enää asuneet yhdessä. itsekkin meinasin sen kuuden vuoden aikana luisua melko pitkälle juomiskierteeseen, mutta onneksi huomasin ajoissa, ettei se ole oikeaa elämää. Nyt minulla on ihana nainen, jonka kanssa meillä on samanlaiset elämänarvot ja viihdymme tosi hyvin yhdessä ilman viinaksiakin.

Kyllähän se on myönnettävä, että ero kirpaisi todella syvältä, mutta jos 'kilpailijanasi' on viina, niin jäät aina toiseksi.

Äläkä yritä alkaa 'parantamaan' miestäsi alkoholismista, sitä ei voi tehdä kukaan muu kuin juoppo, itse itselleen.

juttu.. mies juo joka pe ja la.. lähtee perjantai iltana, tulee lauantai aamuna kotiin.. nukkuu koko lauantai päivän.. illalla taas juomaan, sunnuntai aamuna kotiin.. ja nukkuu koko sunnuntain.. Tuntuu että viina hallitsee häntä.. tätä on nyt jatkunut parisen kuukautta..

pe-la yönä mies tuli kotiin, sanoi että meidän ei kannata enään olla yhdessä.. kuusi vuotta ollaan seurusteltu.. Seuraavana päivänä oli eri mieltä.. haluaa jatkaa suhdetta.. minä en vaan enään tiedä onko siinä järkeä!

Kova kovaa vastaan ei tehoa suomalaisia miehiä vastaan. Se aiheuttaa vain kapinaa tyyliin minä päätän itse omista asioistani. Vaikea tarkkoja neuvoja antaa mutta viestitä miehelle ettet pidä joka viikkoisesta juomisesta siis kun hän on selvinpäin. Sun pitäisi saada hänet jotenkin tajuamaan että hän saattaa vajota alkoholismiin tuota menoa. Itse juon aika paljon mutta yritän hillitä juomista koska toinen osapuoli ei siitä tykkää. Esimerkiksi yritän pysyä viikottain suurkulutusrajan alapuolella. Tietysti kun tiedän ettei vaimo tykkää juomisestani juon yleensä salaa etten pahoittaisi hänen mieltään.

Itse tuhlasin vuosia nuoruudestani vastuuttoman tuurijuopon katseluun. Elämäni meni eron jälkeen moneksi vuodeksi totaalisen sekaisin, sillä olin unohtanut täysin itseni. Joka viikonloppu yritin vain miettiä, miten minun kannattaisi puhua ja käyttäytyä, jottei mieheni saisi kipinää lähteä juomaan. Vaikka silloinkin tiesin, ettei se minusta johtunut. Juomaan lähtevä valitsee sen tien usein selvin päin. Valinta on helppo siitä huolimatta, että tietää aiheuttavansa tuskaa kumppanilleen. Juoppo oppii käyttämään toisen kiltteyttä hyväksi. Hän saattaa kyllä olla kiltti itsekin muuten, minkä takia ei voisi uskoa mitään pahaa toisesta. Kuitenkin, se hyväksikäyttö syntyy siitä, että kärsivä osapuoli antaa aina lopulta anteeksi. Elämä jatkuu viikon sykleissä, viikonloppua odotellessa. Jos yrittää olla juomatta kokonaan, elämä jatkuu kuitenkin viikon sykleissä. Odottaen, koska mopo lähtee taas käsistä.

Olin täysin ihmisraato, kun lopulta pystyin lähtemään. Minusta ei ollut jäljellä kuin kuoret. Tämä elämä juopon kanssa on onnistunut tuomaan haamuja nykyiseenkin parisuhteeseeni. Peloista olen sentään päässyt yli, mutta en vieläkään osaa toivoa hyviä asioita tulevalta. Koko nuoruuteni meni siihen, että elin toisen kautta, sijaiskärsijänä.

Ehkä alkuperäisen tilanne ei tunnu yhtä pahalta, mutta meilläkin se lähti pienestä pelosta, että onkohan tämä liikaa vai ei. Olenko minä liian nipo, kuuluuko tämä vaihe nuoruuteen? Jokaisella on omat sietokykynsä rajat. Jos tuntuu pahalta, se tunne on yleensä aito. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida. Älä tuhlaa elämääsi ihmiseen, joka ei kykene kantamaan vastuuta itsestään. Joka ei kykene sanomaan ei viinalle ja ystäville. Sinua tullaan pompottelemaan jatkossakin, jos aina annat uuden mahdollisuuden.

Sain itse näitä samoja neuvoja kauan ennen kuin erottiin. Ei nämä vielä auta päätöstä tekemään, vaan ne askeleet eroon täytyy itse käydä läpi. Siinä välissä on hyviä aikoja, rakkaudentäyteisiä hetkiä...mutta ne romahtavat joka kerta, kun herää uudelleen yksin viikonloppuaamuna, ja itkee syödessään väkisin yksin aamupalaa. Uloskaan ei voi mennä, kun onnellisten parien ja perheiden aamukävelyn näkeminen tekee liian pahaa. Unelma, joka on ympärillä koko ajan, mutta jota ei voi saavuttaa.

Toivon, ettei sunun tarvitse kokea näitä samoja asioita kantapään kautta.

En oikein osaa auttaa sinua, mutta näin ohimennen voin sanoa että lue Katerina Janouch'n kirjoittama kirja "Läheinen". Todella hyvä kirja joka kertoo nuoresta alkoholistimiehestä ja hänen vaimonsa kärsimyksestä.

Isäni oli alkoholisti. Hän kuoli lopulta viinan juonnin seurauksiin. Loppu aikoinaan hän ei ollut enää se henkilö jonka varhaislapsuudestani muistan. Hänen persoonallisuutensa muuttui, hän oli vainoharhainen ja mustasukkainen, hän uskoi että me keikki (koko perhe) olemme häntä vastaan. Lisäksi hänen muistinsa heikkeni, eeikä hän muistanut omia viinakätköjään, ja syytti että me muut piilottelemme hänen pullojaan.

Seurasin vierestä äitini kärsimystä. Hän seisoi miehensä rinnalla, tuki häntä hädässä. Aika ajoin hänenkin mittansa täyttyi, hän pyysi/käski ja rukoili isääni loppettamaan juomisen. Mutta isäni mielestä ei ollut mitään pahaa siinä, että hän "silloin tällöin" juo pullon tai kaksi. Eihän hänellä omien sanojensa mukaan ollut ongelmaa.

Koska hänellä ei ollut ongelmaa, me muut emme voineet puhua asiasta kenellekään, emme edes toisillemme. Elimme kuin lasipallossa, kaikki näkivät ja tiesivät mitä tapahtui, mutta asiasta ei saanut keskustella. Isäni alkoholi ongelma hallitsi koko perhettä, vaikka samaan aikaan piti kieltää ongelman olemassaolo. Sanomattakin selvää, että emme olleet onnellinen perhe.

Äitini oli huomannut isän juomisessa ongelman jo ennen avioliittoa. Hän on ammtiltaan sairaanhoitaja, ja itse selittää, että koska hoivaaminen hänellä verissä, hän uskoi että voisi isäni "parantaa". No, ei hän voinut.

Itse olen opiskellut ehkäpä juuri lapsuuteni kokemuksien perusteella itseni päihde- ja mielenterveysalan ammattilaiseksi. Uskon asiasta jotain tietäväni.

Haluan sanoa, me kaikki ihmiset olemme erilaisia, eikä siis pidä yleistää. Mutta mikäli henkilö ei alkoholi ongelmaa (lievää tai vähän suurempaa) tunnusta itsellään olevan, ei hän siihen hoitoa/apua halua.

En halua käskeä miestäsi hylkäämään, mutta missään nimessä en suosittele että perustaisit perheen hänen kanssaan. Mikäli asiasta pystytte puhumaan ja miehesi on valmis ottamaan apua vastaan, olette jo voiton puolella. Alkhoholismi on sairaus, ja sairaus vaatii hoitoa, Suomessa on olemassa monenlaisia paikkoja tästä sairaudesta kärsien, aina A-klinikasta lähtien. Älä ota itsesi vastuulle miehesi "parantamista", ohjaa hänet ammttilaisen puheille ati vaikkapa AA-kerhoon saamaan vertaistukea.

Uhkailu eikä kiristys ole keinoina hyviä. Kaikkoi lähtee miehesi omasta tahdosta. Jos voitte keskustella asiasta, se on jo hyvä. Jos ette, on ehkä parempi pysyä vain kavereina. Alkoholisti ei ole hyvä aviopuoliso eikä hän ole hyvä isä.