tyttöystävän viiltely

Minulla oli myös ennen tyttöystävä joka oli pahoin masentunut ja viilteli käsivarsiaan. Hän valitetavasti joutui sairaalaan mutta nykyään hänellä menee ihan hyvin, vaikka me ei enää seurustella eikä tavata toisiamme. On kyllä mahdollista ettei sun tyttöystävän tarvi sairaalaaan mennä, toivon että hänen ei tarvi koska sairaalassa helposti saa huonoa kohtelua. Mun ex tyttäystävä oli ja sitä oli yksi hoitaja repinyt hiuksista pään taakse, sen viiltelyn takia, tosi törkeetä. Muakin on kohdeltu sairaalassa huonosti. Mutta jos sun tyttöystävä joutuu sairaalaan niin toivon että hän saa hyvän kohtelun siellä. On mahdollista että tuki jota sinä annat auttaa häntä. Halaa tyttöystävääsi ja sano että olet minulle tärkeä, anna hänen tuntea että sinä olet hänen elämässään ja yhdessä te selviätte tuosta yli. Toivon teille molemmille onnea tuossa vaikeassa tilanteessa. Jos haluat voin antaa sulle sähköpostini tai puhelin numeroni niin saadaan miesten kesken jutella, olenhan itse ollut samassa tilanteesa. TSEMPPIÄ OIKEEN VALTAVASTI, TE SELVIÄTTE TUOSTA, NIIN TAPAHTUU!!!!!!!!!

Jos osaat englantia, tällä sivulla muutama hyvä linkki ja tietoutta aiheesta.

http://self-injury.net/links/?information

Toivon itse, että voisin lopettaa itseni pahoinpitelyn. Hävettää ihan pirusti aina, kun mieheni näkee jäljet. Oli vaiketa selittää hänelle, mistä on kysymys. On tosi noloa, inhottavaa. Kun ei itsekään oikein ymmärrä. Jos tyttöystäväsi yrittää puhua aiheesta, älä teilaa hänen selityksiään, äläkä kyseenalaista niitä. Voi oikeasti olla niin, ettei hänellä itselläkään ole viiltelylle mitään muuta sanallista syytä, että "kun harmitti vaan."

Kysymys on jollaintapaa vihan suuntamisesta itseen ja itsehalveksunnasta, irtonaisuudesta omasta kropasta. Minulta puuttuu rakentavammat keinot käsitellä negatiivisia tunteita, ne on jäänyt puuttumaan jo lapsena. En myöskään kykene tuntemaan myötätuntoa itseäni kohtaan, en edes ymmärrä, miksi pitäisi.

Sinä et voi tuoda tyttöystävällesi elämäniloa takaisin, tyttöystäväsi täytyy löytää se itse. Hänelle voisi tehdä hyvää pitkä, intensiivinen psykoterapia, jossa opeteltaisiin toisenlaisia keinoja kohdata paha olo ja selvitettäisiin, miksi ne keinot puuttuvat.

Itse haluaisin mieheni ymmärtävän, että en yritä itseni satuttamisella manipuloida ketään, enkä yritä tappaa itseäni. Paradoksaalista kyllä, minä yritän itseäni satuttamalla muuttaa asioita paremmaksi. En osaa loogisesti selittää, miten mikään siitä paremmaksi muuttuisi, mutta yritys on kova ja armoton. Ei ole jäljellä enää mitään muuta, mitä voisi tehdä, ei ole muita keinoja enää: olen selkä seinää vasten.

Koeta olla osoittamatta vihaa tyttöystävääsi kohtaan, se vain lisää syyllisyyden ja häpeän tunnetta ja tyttöystäväsi vihaa itseään jo niin paljon, ettei sinun vihasi kykene sitä enää lisäämään. Sano vaikka vain, että sinua surettaa ja käy sääliksi, kun rakkaillesi tehdään pahaa ja kun rakkaasi tuntee kipuja, kun hänellä on paha olo. Siinä olisi jotain uutta ja ihmeellistä :)

Viltelyn mielekkyyttä ei ymmärrä viiltelijä itse eikä sen enempää hoitajakaan (oli se sitten lääkäri tai kuka muu tahansa). Tilanteen edessä ollaan yleensä pelkkiä kysymysmerkkejä, aivan samalla tavalla, kuten muidenkin psykiatristen sairauksiaen edessä. Mikä siis avuksi? Luulisin, että ikääntyminen - kypsyminen - kokemusten karttuminen - kaikki nämä yhdessä, vähitellen auttavat. Vai oletteko muka joskus nähneet viiltelevää vanhusta?

Juuri sinun tukea hän tarvitsee. Ihminen tekee karhunpalvelun jos jättää rakastamansa tässä tilanteessa. Todellinen rakas ystävä pysyy rinnalla, vaikka vaikeaa se on.
Siis koitappa saada hänet lääkäriin, menet itse mukaan ja puhutte siellä yhdessä. Sinä voit tuoda asioita esille mitä masennuksessa oleva ei huomaa tuoda. Lääkitys, se oikea kun löytyy niin alkaa helpottaa oloa ja saa nukuttua. Sitten hyvälle psykologille, sinne myös menette yhdessä. Hänen pitää jaksaa käydä hoidossa koko ajan vaikka yksin ja yhdessä. Se voi kestää vuoden tai kaksi, mutta sitä pitää jatkaa kunnes apua alkaa saada. Sitten kirjastosta löytyy paljon tietoa masennuksesta. Itse koitin jaksaa lukea vaikka vaikeaa se oli. Sieltä löysin itseni monessa kohtaa ja se auttoi ymmärtämään itseä ja omaa tuskaista oloa. Huom! pitää seurata ja potilaan itse arvioitava lääkitys, onko se juuri oikea. Psykiatrisella lääkärillä on vankka kokemus tämmöisessä asiassa. Vaikka potilas ei jaksa edes puhua, ole vain läsnä ja anna hänen olla. Sillä jokainen minuutti on taistelua elämästä. Ole rinnalla ja tue häntä. Musiikki on hyvää terapiaa.
Sairaalassa olisi hyvä hoitaa ensin ja siellä hän kohtaa ihmisiä jotka ovat ssamanlaisia. Siellä on helppo puhua toisten kanssa ja oho, muillakin samoja asioita pielessä kuin potilaalla. Hänen ei tarvitse häpeillä siellä kun toiset on samanlaisia......Pitkästi tuli, mutta itse kaiken kokeneena toivon Teille elämässä apua. Olen selvinnyt itsemurhasta elämään... rakkaan vaimoni tuella. Vaikka sitä ei toinen aina välillä ymmärrä...