Joku taisi kysyä tällä palstalla alkusyksystä näistä neljästä puoskarointitapauksesta: Liittyvätkö maallikkoshypnoosiliikkeiden (shy, hypnoosiliitto) liepeillä tapahtuvaan terapiaan ja hypnoosityöskentelyyn? Vai onko kyse yhteisöistä erillään pysyttelevistä maallikkohypnologeista? Onko Hypnoosiliiton ja SHY:n entisillä aktiiveilla tai puheenjohtajilla/varapuheenjohtajilla (von tietoa tämänkaltaisita surullisista tapauksista? (Suomen Lääkärilehti 4/2001 vsk 56 s. 449 - 452)
- "Tapausesimerkki 1: Tarkkaavaisuus- ja käytöshäiriöstä kärsivä 11-vuotias poika oli ajanut varastetulla linja-autolla kolarin, jonka
syytön osapuoli kuoli. Hänen perheellään oli jo aiemmin ollut huomattavia vaikeuksia, joihin pojan oireet lastenpsykiatrisen arvion mukaan osin liittyivät. Pojan äiti ei halunnut näitä ongelmia
käsiteltävän, vaan vei poikansa laajaa julkisuutta saavuttaneelle hypnoosia käyttävälle itseoppineelle terapeutille. Vuosia myöhemmin,
päädyttyään mielentilatutkimukseen vakavan väkivaltarikosten sarjan vuoksi, tutkittava sanoi muistavansa terapeutin ainoastaan äänenä
joka hänen maatessaan sohvalla puhui suoraan hänen alitajuntaansa. Tutkittavan mukaan hänellä ja hänen äidillään oli samanaikaisesti yksilölliset terapiasuhteet ko. henkilöön, jota hänen äitinsä
jumaloi. Tutkittava käytti hoidosta nimitystä manipulointi ja katsoi sen olleen väärin. Tutkittavan äidin mukaan tämä kävi terapeutilla
vain kerran, mutta itse hän kertoi käyneensä useasti ja muistavansa hyvin kuinka nousi portaita pitkin vastaanotolle useita kertoja. Lastenpsykiatristen, tuloksekkaiksi osoitettujen hoitojen korvaaminen vanhemman subjektiivisia tarpeita palvelevalla villillä hypnoosilla
on asia, johon ulkopuolinen taho ei helposti pysty puuttumaan. Ilman systemaattista koulutusta toimivan itseoppineen on vaikea tunnistaa
menetelmänsä rajoituksia, eikä lapsella ole mahdollisuuksia valintoihin."
- "Tapausesimerkki 2: Itseoppinut hypnologi oli puhumassa opettajille, ja sai näytösluontoisesti erään naisen kollegojensa edessä puhumaan häpeälliseksi kokemastaan ja salaamastaan perheväkivallasta. Tästä vaikuttuneet opettajat esittelivät mm. erään teini-ikäisen pojan
ongelmia, joihin kuului vakava unettomuus. Ilman että unettomuuden syihin olisi voinut ottaa mitään perusteltua kantaa, hypnologi suositteli painokkaasti hypnoosia, jonka hän sanoi vieläpä olevan pojan ainoa mahdollisuus. Kun eräs opettaja mainitsi että paikallisessa yliopistollisessa keskussairaalassa oli unihäiriöiden diagnosoimiseen ja hoitoon keskittynyt yksikkö, hypnologi tokaisi ettei hän ollut kuullut kenenkään siellä parantuneen. Näytösluontoiseen hypnoosin käyttöön liittyy eräänä elementtinä esiintyjän suggestiivinen itsevarmuus. Olen paras -tyyppisiä itsesuggestioita asiakkailleen suosittelevat hypnologit näyttävät kykeneviltä ylläpitämään vastaavilla suggestioilla pitkittyneen nousuhumalan kaltaista kohonneen itsetunnon tilaa, johon liittyy itsekritiikin heikkous."
- "Manipulointi ja vallankäyttö: Tiedetään, että eräillä maallikkohypnotisoijilla on tapana käyttää suggestiivisia keinoja varsin estottomasti myös hoitotilanteiden ulkopuolella. Tätä ei myöskään aina lainkaan häpeillä. Erään yleisölle avoimen hypnoosikurssin mainoksessakin lukee suoraan hypnoosia ja suggestiota voitavan käyttää työkaluina kaikkialla missä ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Pohtimatta jää, että joutuminen suggestiivisen manipuloinnin kohteeksi ilman oman valinnan mahdollisuutta, voi olla äärimmäisen epämiellyttävää. Olisi outoa, jos tällaisille kursseille ei hakeutuisi henkilöitä joilla on suuri tarve manipuloida ja kontrolloida toisia. Kokemusperäisesti tiedetään, että heillä on joskus taipumus käyttää oppimaansa henkiseen väkivaltaan."
- "Tapausesimerkki 3: Erään suuren yrityksen johtavassa asemassa ollut mies oli ollut maallikkovetoisilla hypnoosi- ja suggestiokursseilla, joilla luvattiin työkaluja ihmisten parissa toimimiseen. Työpaikalla
ilmenneiden ristiriitojen yhteydessä hän alkoi sommitella suggestioita saadakseen asiat sujumaan mieleisellään tavalla, ja kertoikin tästä eräille alaisilleen. Eräs hänen naispuolinen alaisensa oli kuitenkin sekä erittäin suggestioherkkä että
taipuvainen vainoharhaisuuteen, ja hänen todellisuudentajunsa alkoi järkkyä. Hän koki esimiehen suggeroivan häntä myös etäältä, ja alkoi
puhua lapsilleen erilaisista salamurhajuonista samalla, kun hän äkillisesti rakastui esimieheensä, ja alkoi vaatia avioeroa
mennäkseen tämän kanssa naimisiin. Hän tuli vakavasti unettomana paranoidisen psykoosin vuoksi sairaalaan, missä hoitotiimi järjesti yhteistapaamisen potilaan, hänen perheenjäsentensä ja esimiehen kanssa. Viimeksi mainittu esiintyi hyvin määrätietoisesti mutta hieman vaikeaselkoisesti. Hän kuvasi suhteen alaiseensa eräänlaiseksi isä-tytärsuhteeksi, johon ei liittynyt eroottisia toiveita hänen puoleltaan. Tapaamisen jälkeen hänen kuultiin tupakkahuoneessa
naureskelevan potilaan kanssa ja kehuskelevan kuinka hän vedätti eli manipuloi hoitotiimiä suggestioilla. Seuraavassa tapaamisessa hänen
oudolta vaikuttava käyttäytymisensä otettiin keskustelun aiheeksi, minkä jälkeen hän niukasti vastailtuaan poistui nopeasti. Tämän jälkeen hän soitti erittäin ahdistuneena puhelun, jossa hän sanoutui kokonaisuudessaan irti tapauksen käsittelystä ja kieltäytyi enemmästä yhteydenpidosta. Naisen todellisuudentaju koheni antipsykoottisen lääkityksen aloittamisen jälkeen. Oman arvovallan korostaminen tai leikittely suggestioilla voi olla liian houkuttelevaa henkilölle, jota on siihen kursseilla kannustettu, ja jolla ei ole ammatissaan asiallista hoidollista tai tutkimuksellista käyttöä suggestioille. Kuvatussa tapauksessa suggestioiden ja vainoharhaisen psykoosin syysuhteeseen ei voida
ottaa varmuudella kantaa, mutta joka tapauksessa esimiehen menettely myötävaikutti psyykkisen kriisin syntyyn ja vaikeutti sen selvittelyä
huomattavasti."
- "Tapausesimerkki 4: Yliopiston ammatillisena jatkokoulutuksena psykologeille, lääkäreille ja hammaslääkäreille järjestämälle hypnoosin peruskurssille hankkiutui mies, joka kertoi suorittaneensa psykologin tutkinnonYhdysvalloissa. Hänen taustaansa ei tutkittu. Kurssilla hänen käytöksensä herätti huomiota. Hänen tietopohjansa
vaikutti heikolta, hänellä tuntui olevan erikoislaatuisia uskomuksia, ja hän oli erityisen kiinnostunut lavahypnoositemppujen piiriin kuuluvista suggestiomahdollisuuksista. Käyntikorttiensa mukaan hän oli mm. tohtori, professori, joogi, pastori, henkienmanaaja,
parantaja, maailman johtava motivaatiopsykologi, millioinaire-maker ja uuden, menestykseen johtavan menetelmän tai oppisuunnan perustaja. Myöhemmin hän ilmoitti asiamiehensä välityksellä, että Tieteellinen Hypnoosi ry:n jäsenluetteloon tulisi merkitä myös se aiemmin mainitsematta jäänyt seikka, että hän oli lisäksi lääkäri. Asiamies
puhui hänestä professorina ja kertoi hänen olevan USA:ssa tutkimassa siten että häntä ei voinut tavoittaa. Alkuperäisiä tutkintotodistuksia ei pyynnöistä huolimatta toimitettu, eikä niitä
ilmeisesti ollut olemassa. Jatkoselvittelyissä kävi ilmi, että mies oli harjoittanut rikollista toimintaa ja muuttanut nimensä. Myöhemmin hänen nimensä on esiintynyt amerikkalaisilla Internet-sivuilla, joilla hän esiintyi kolmella mantereella opiskelleena kansainvälisenä
terveys- ja koulutusspesialistina arvonimillä PhD ja ND suosittelemassa maailman tunnustetuinta hypnoosin opettajaa. Tämän nimeä eivät Medline- ja PsycLit-tietokannat lainkaan tunteneet, mutta
ansioluettelossa oli huomionosoitus järjestöltä, jonka jäsenyyteen on Suomessakin maallikkohypnotisoijien piirissä vedottu asiantuntijuuden merkkinä. Rikollisia hakeutuu hypnoosikursseille. Koulutuksessa, missä tiettyä
perustutkintoa ei vaadita, ei liene mitään mahdollisuuksia estää tätä."
Hypnoosin puoskaritapauksia
6
472
Vastaukset
- Vastauksianne odottava
Olen kuullut, että jopa sairaanhoitajia ja psykologeja olisi tehnyt -vuosikausia ja -kymmeniäkin- yhteistyötä maallikkoammatinharjoittajien ja hypnologien kanssa. Ei kai? Olisikin tärkeää kuulla SHY:n ja Hypnoosiliiton johdossa olleiden sairaanhoitajien ja psykologien kommentteja näistä ja muista dokumentoiduista haitoista. Sairaanhoitaja Heikki Ranta ja mielenterveyshoitaja Tapani Henttonen Hypnoosiliiton ja hypnoosipiirien pitkäaikaisina vaikuttajina ja psykologi Tiina Niemelä SHY:n puheenjohtajana, miten kommentoitte tieteellisessä ja ammatillisessa kirjallisuudessa kuvattuja haitta- ja virhekohtelutapauksia, joita väitetään maallikkohypnoosin piirissä esiintyneen?
- haittoja
niitä on..? kyllä virallisessa lääketieteessä on rutkasti enemmän hoitovirheitä, kuin maallikkohypnoosissa. jos vaikka suhteutetaan hoitotapauksiin haitat, niin koululääketiede vie aina voiton hoitovirheiden suhteen..
- Omainen
haittoja kirjoitti:
niitä on..? kyllä virallisessa lääketieteessä on rutkasti enemmän hoitovirheitä, kuin maallikkohypnoosissa. jos vaikka suhteutetaan hoitotapauksiin haitat, niin koululääketiede vie aina voiton hoitovirheiden suhteen..
Tiedätkö, mikä haittojen suhteellinen osuus maallikkohypnoosissa ja valvotussa terveydenhuollossa suhteutettyna potilas/asiakasmääriin ja tehtyihin hoitoihin? Enta jos haitat suhteutetaan toimijamääriin? 310.000 valvotun terveydenhuollon ammattilaisen aiheuttamat haitat suhteutettuina maallikkohypnotistien/maallikkoliikkeiden kouluttamien hypnotistien tuottamiin haittoihin?
- Evolta
Lähemmäs 15-vuotta sitten eräs Tieteellisen jäsen,
ihan oikea lääkäri siis, apurineen oli pitämässä seksuaalikoulutusta nuorisotoimen työntekijöille.
Kaikki ihan ok, kunnes loppurentotukessa mentiinkin lian pitkälle. Vetäja ei havainnut erään osaanottajan pinnalle nousevaa ahdistusta vaan jatkoi hurlumhei-tyyliin ja samalla puhuen
aika aroista asiosta liittyen seksualiisen kehitykseen jne.
Täytynee muistaa että päivien aikana oli näytetty melko rankkoja kuvia.
Tämä Tri apurineen ei saanut kyseistä paniikkitilaa hallintaan.
Mutta, onneksi, minä maallikko puoskari olin paikalla ja sain tuon nuoren naisen taas tasapainoon, ja jatkoimmekin työtä asian tiimoilta
useampaan otteseen. Ja asia korjaantui , tietenkin,
ammattimaisessa suggestoterapiassa.
Muistaakseni tuo Tri oli Lahdesta ja hänen apurinsa ties mikä.
Ja luullakseni tuo ko. Tri on eräs Tieteellisen yhdistyksen kouluttajia.- jututtaja
..nämä tapaukset mitenkään kummallisia ole. joskus regressiotyöskentelyssä voidaan ohittaa jotakin kipeää asiaa ja tämä tunne/olotila voi jäädä päälle myös hypnoosista herättyään. ammattitaitoinen terapeutti tietysti osaa hoitaa ensiavun tälläisissä tapauksissa....
- Helvitissä
Noin vakavia juttuja ei voisi esittää omalla nimellään ja yhteystietoineen.
Jotta niihin voisi ottaa myös kantaa asiallisesti!!!
Ainoat jotka ovat täällä rohjenneet esiintyä
itsenään ovat Väinö Pertamo ja Tapani Henttonen.
Mutta heillähän on sen verran kova tausta ammatillisesti, etteivät notkahda tuollaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027