Kaksosethan ovat tunnettuja vilkkaasta mielikuvituksestaan, enkä minä ole mikään poikkeus. Minulla taitaa vain olla liiankin vilkas mielikuvitus. Tämän olen huomannut ollessani poikaystäväni kanssa. Voi mitä kaikkea minun päässä liikkuukaan heti, kun tulee jotain ajattelemisen aihetta. Epäilen toisia naisia, sitä ettei enää rakasta minua, ihan kaikkea... Alkaa jo itseäkin vähän ahdistaa :(
Sanokaa, että te muutekin kaksosnaiset olette tällaisia ;) Mielikuvituksesta kertoo sekin, että pienenä minulla oli hyvin vähän oikeita kavereita, mutta sitäkin enemmän mielikuvituskavereita. Taisi olla yli kymmenen :D
liian vilkas mielikuvitus?
11
2865
Vastaukset 11
- kaksonen minäkin
Sama täällä, joskus olen ollut oikeassa mielikuvistusteni kanssa ja joskus väärässä.
On hyvä luottaa välillä siihen mitä tuntee eli naisen vaistoon, mutta tässä tapauksessa siihen kaksosen vaistoon. - riittää...
Itsellä myös hyvin vilkas mielikuvitus, jota ilmaisin nuorempana mielelläni piirtämällä tai maalaamalla. Nykyään mielikuvitus ilmenee kirjoituksissa sekä puheessa -kehitystä tapahtunut! :D
Hyviä kavereita oli pari kappaletta nuorempana. (Mielikuvitusystäviä en harrastanut.) Yksin oloa sitäkin enemmän. Ehkäpä kirjava mielikuvitus on syy, miksi viihtyy hyvin myös pelkästään itsensä kanssa. Toisinaan on HIRVEÄ tarve saada juttuseuraa vaikka kahvikupposen ääreen... :)- *kaksonen*
Kiva, kun tämäkin piirre tuli esille. Minäkin nimittäin olen aina viihtynyt yksin mainiosti. Ystäviä ei koskaan ole ollut kovin paljoa, vain pari läheistä. Itsensä seura on aina tuntunut parhaimmalta seuralta ;) Paljon mahdollista, että se johtuu tuosta mielikuvituksesta. Saan vain paljon selitellä yksinoloani, ihmiset pitävät minua outona, kun viikonloppuisinkin voin ihan hyvin viihtyä yksin.
Mutta tosiaan, välillä on PAKKO saada jutella jonkun kanssa kasvokkain. :) Puhelimessakin tulee oleiltua aika paljon, tätä puheripulia pitää purkaa johonkin. :)
- Lohdutukseksi
Lohdutukseksi sanoisin että lukemani mukaan kaksonen itse kokee itsensä neuroottiseksi enemmän kuin muu maailma edes osaa kuvitella,,,eli siis hulluutemme ei aina näy onneksi päälle päin!!
Pääasia että itse tulee toimeen hulluutensa kanssa =)
P.S Anna hevosen murehtia, sillä on iso pää- kuten Väinö-vaari aina sanoi =)- *kaksonen*
Voi kun asia todella olisi noin, mutta poikaystävänikin tietää tästä neuroottisuudestani. En nimittäin pysty pitämään suutani kiinni. Heti jos minulla on mielen päällä jotain, se täytyy kertoa jollekin. Pakahdun, jos en pysty puhumaan kenenkään kanssa. Olen hyvin avoin ihminen, kuin avoin kirja. Toisaalta se on hyvä asia, ja toivoisin, että sellaista piirrettä ja rehellisyyttä arvostetaan... Mutta aika usein tulee sellainen olo, että olisi pitänyt pitää suuni kiinni :( Erityisesti liittyen noihin poikaystävä-asioihin.
Mitenkäs te muut, ärsyttävätkö ihmiset, jotka ovat sulkeutuneita? Minua ainakin ärsyttää, tuntuu, että itse annan itsestäni kaiken, mutta toisesta pitää lypsää kaikki ulos.
Niin ja tuohon hulluuteen vielä, vanhempani olivat kysyneet minun ollessa pieni lastenlääkäriltä neuvolassa, että ovatko nuo mielikuvituskaverit ihan normaaleja :D Eli ilmeisesti se hulluus näkyy ulospäin.
- -epäilijä-
Epäily itsestä ja riittävyydestä on oikea riesa suhteessani. En tiedä miten toinen voisi "vakuuttaa" sen ettei ole muita ja että minusta välitetään juuri tällaisena kun olen.
Toivonpa totisesti, että saisin itsetuntoni tolalleen. Joskus sitä tuntuu olevan typeryyteen asti toisinaan taas ei tippaakaan.
Kaverit koen aikuisena niin, että ne ovat vain sen tähden ympärilläni toiset, että musta on niille jotakin hyötyä. Yksi ystävä on, joka on reilusti siksi ystäväni, että nautimme toistemme seurasta ilman mitään palveluksia tai velvotteita.
Kaamean tunkkaista luettavaa varmaan....Olen kuitenkin onnellinen , vilkas ja oman siippani kanssa onnellinen (jos ei noita omia ajatuksia oteta huomioon) - Kaamoskeksi
Juu. Tuohon samaan sakkiinhan sitä kuulutaan :)
Aina on varma, että kaverit koittaa päästä eroon tai kulta muka katselee jotakuta toista. Mutta eipä siihen mikään auta, vaikka koitankin katsoa asiaa toisten kannalta ja miettiä kuinka itse loukkaantuisin kultani esittäessään epäilyn että olen jonkun toisen perään. - Kaksonen.
että on ollu vapauttavaa lukea näitä juttuja. Mulla on ollu aina myös poikaystävien kanssa outoa skismaa juuri mun epäileväisyyteni vuoksi. Olen itsekin ihmetellyt omaa epävarmuuttani seurustelusuhteessa, kun muutoin olen hyvinkin itsevarma.
Myös tuo yksinään viihtyminen on minulle ominaista. En ole koskaan edes suostunut muuttamaan yhteen miesteni kanssa, vaikka takana on jopa kymmenvuotinen seurustelu, sillä kaipaan omissa oloissani olemista niin paljon, että pelkään koko seurustelun epäonnistuvan heti, jos joudun katselemaan toista aamusta iltaan. Toisaalta rakastan kyllä hellittelya ja toisen vierestä heräämistä yli kaiken, mutta en sentään joka aamu :) - Villikaksonen
Se on todella kaksosen "omituisuus" tuo vilkas mielikuvitus ja siihen kun yhdistyy nopea suu niin lirissä ollaan. Mulla nuoriso on sanonut, että minulta pitäisi hävittää sähköposti ja kännykkä. Jos lapsille on sattunut esim. koulussa jotain niin tämä äitipä kirjoittaa hurauttaa luokavalvojalle/rehtorille sähköpostia tai soittaa ennenkuin edes mietin kunnolla asiaa. Tosin asiat on selvitelty saman tien ja olen saanut myös kiitos "palautteesta", koska eiväthän esim. opettaja tiedä epäkohdista, jos kukaan ei ota yhteyttä.
Minä olin lapsena ujo ja minulla oli paljon mielikuvitus kavereita, todella näin ne keijut ja enkelit. En koskaan "ollut yksin" ja nautin tänäkin päivänä yksin olosta. Minulla mielikuvitus purkautuu kirjoittamisena, runoja, tarinoita yms. On niitä lehdissä julkaistukin. Minä luulen, että kaksonen on myös innovatiivinen, uusia ideoita syntyy vähän liiankin kanssa.- taraita
että olisi mielikuvituskavereita lapsena ollut.Mulla on muutenkin allekouluikä melkoisessa pimennossa. Lapsuus oli helppoa maalla asuessa ja sisaruksia oli paljon ja naapurin lapset riitti ystäviksi.Mitään traumaattista ei koskaan tapahtunut.Äiti sanoo, että olin aina jotain pahaa tekemässä kun "silmä vältti".
Vaikka olen sosiaalinen ja seurallinen ihminen , minusta on iän myötä tullut erittäin hyvin yksin viihtyvä, voin olla vapaapäivät yksin koirani kanssa näkemättä ketään tai edes puhumatta puhelimessa kenenkään kanssa. Miesystäväni on kauris ,joka viihtyy myös yksin, joten molemmille sopii hyvin se että asutaan molemmat tahoillamme ja nähdään harvoin.Ei ehdi kyllästymään toiseen.
Mieheni oli vesimies ja viimeiset vuodet ei muuta tehtykään kun oltiin koko ajan yhdessä ja mukavaa tapainoista oli. Hän kuoli ja juttelin hänen kanssaan paivittäin. Tunsin , että hän oli lähelläni.(en usko olevani hullu siltikään).
Sopeutuvaisuus lienee paras puoleni.Olen tyytyväinen ja vähät välitän, mitä muut minusta ajattelee.Olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.Tosin joskus puhun ennen kuin ajattelen ja liikaa, joka rauhalllisenpaa ja harkitsevaa miesystävääni joskus rasittaa.ja haluan sanoa tunteeni julki, joka ei haneltä onnistu ja minua askarruttaa.
- Koistinenxz
ja kohottaudu kohti jumalaa. Jumalan rakkaus on niin
paljon enemmän antava kuin mielikuvitus. Mielikuvitus on pelkästään aivoperäinen ja alhainen
asia. Rakasta jumalaa yli kaiken. Näin vapaudut
aurinkomerkistäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.901458Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471003- 15886
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
- 46728
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17727Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68672
- 47664
- 59662
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651- 12645
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557- 43544
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla147528Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525