Itse sain Wiin perjantaina ja viikonlopun aikana on tullut aika tehokkaasti sisäänajettua laitetta.
Wii sports ja Wii play ovat rehellisesti sanottuna ihan lasten pelejä, ilman rahtustakaan syvällisempää sisältöä. Silti niitä pelatessa pääsi näin aikuiselta mieheltäkin spontaaneja naurun purkahduksia ja ilon kiljauksia, kyllä tuo uusi kontrollimetodi on niin onnistunut. Hiki tuli viuhtoessa kun ei malttanut lopettaa. Koneen tehoilla tai muillakaan teknisillä ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä jos jo ohjaimessa on enemmän potentiaalia ja uusia oivalluksia kuin XBox 360:sessä ja PS3:ssa yhteensä. Näin kivaa ei ole pelatessa ollut sitten ensimmäisten C-64 sessioiden jälkeen.
Zeldaankin tuli hieman syvennyttyä, mutta hurjan pitkälle en vielä ole siinä ehtinyt. Alku vaikuttaa kyllä kovin lupaavalta, ja kontrolleista on otettu selkeästi kaikki irti. Ihmettelen että noinkin näyttävä peli kuin Zelda on niin miten siinä ei ole lataustaukoja juuri nimeksikään, jotenkin on tottunut siihen että aina kun vaihtaa "kartalta" toiseen joutuu sen 30sek. vähintään odottamaan.
Wii oli kyllä selkeästi joulun paras hankinta.
Wii on parasta mitä peleille on tapahtunut
4
462
Vastaukset
- tero 19 wee
Mä myös ostin WIIN heti julkasupäivänä ja ai niit riemunkiljahduksia kun sain wiin lopulta hyppysiini ja äiskä ajoi autolla meijät kotiin kun mä hypin wiin kanssa onnesta takapenkillä!
Nyt oon huitonu seldaa kolme ihanaa päivää ja yötä putkeen wiin ihanalla ohjaimella ja kiljunut onnesta ihan koko ajan! Ihana wiiiiii!! nyt menen takaisin huitoon ja kiljuun onnesta! nomoido!- tero 19 wee
Naapurin tytöt olis tahtonu pelata tolla wiillä, mut kun mä olen homo ni en tosissaan päästä niitä lähelle. Mun oli pakko myydä Wii niille ettei ne rupeis ahdistelemaan ja piti tyytyä Xbox360:iin, jota voin rauhassa pelata peräkammarissani! Huomasin et sille on kyl tosi kiihkeitä pelejä.
Gears of Warissa on tosi komeita ja karskeja toiminnan miehiä! Sitten toi "WWE SmackDown! vs. RAW 2007" sisältää tosi paljon öljyttyjä muskelikasoja, jotka on tosi sexyjä! Niillä painiminen tuottaa tosi suurta tyydytystä varsinkin kun kaikki yksityiskohdat niinku nännit ja hauikset näkyy selvästi. Tämä poika on nyt Xbox360-fanittaja! Go Bill Gates! - tero 19 wee
tero 19 wee kirjoitti:
Naapurin tytöt olis tahtonu pelata tolla wiillä, mut kun mä olen homo ni en tosissaan päästä niitä lähelle. Mun oli pakko myydä Wii niille ettei ne rupeis ahdistelemaan ja piti tyytyä Xbox360:iin, jota voin rauhassa pelata peräkammarissani! Huomasin et sille on kyl tosi kiihkeitä pelejä.
Gears of Warissa on tosi komeita ja karskeja toiminnan miehiä! Sitten toi "WWE SmackDown! vs. RAW 2007" sisältää tosi paljon öljyttyjä muskelikasoja, jotka on tosi sexyjä! Niillä painiminen tuottaa tosi suurta tyydytystä varsinkin kun kaikki yksityiskohdat niinku nännit ja hauikset näkyy selvästi. Tämä poika on nyt Xbox360-fanittaja! Go Bill Gates!Tässä näitä Xbox360:n pelien kuvia sitte ois:
WWE SmackDown! vs. RAW 2007:
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/735/735444/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20060926114430740.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742105/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026054712305.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035359407.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035353266.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035347657.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/738/738198/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061010010420128.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/737/737743/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061006032804764.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/738/738077/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061009055925127.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/736/736721/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061002054626932.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/734/734772/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20060922074830922.jpg
Gears Of War:
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/744/744356/gears-of-war-20061107035026409.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/735/735731/gears-of-war-20060927115541718.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/718/718873/gears-of-war-20060714024931618.jpg
Tosi tyydyttävät grafiikat! Sopii mulle tosi hyvin kun ihailen lihaksikkaita miesvartaloita! Noissa jännityspeleissä olis tosi mukava käpertyä jonkun syliin kun tulee pelottava kohta! Tietäsitteks te joitain muita Xbox360-pelejä missä on tollasia komeita lihaskimppuja? - Peetu1
tero 19 wee kirjoitti:
Tässä näitä Xbox360:n pelien kuvia sitte ois:
WWE SmackDown! vs. RAW 2007:
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/735/735444/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20060926114430740.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742105/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026054712305.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035359407.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035353266.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/742/742101/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061026035347657.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/738/738198/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061010010420128.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/737/737743/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061006032804764.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/738/738077/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061009055925127.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/736/736721/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061002054626932.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/734/734772/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20060922074830922.jpg
Gears Of War:
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/744/744356/gears-of-war-20061107035026409.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/735/735731/gears-of-war-20060927115541718.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/718/718873/gears-of-war-20060714024931618.jpg
Tosi tyydyttävät grafiikat! Sopii mulle tosi hyvin kun ihailen lihaksikkaita miesvartaloita! Noissa jännityspeleissä olis tosi mukava käpertyä jonkun syliin kun tulee pelottava kohta! Tietäsitteks te joitain muita Xbox360-pelejä missä on tollasia komeita lihaskimppuja?Nää oli tosi fantsuja kuvia!
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/737/7 37743/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061006032804764.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/738/7 38077/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061009055925127.jpg
http://xbox360media.ign.com/xbox360/image/article/736/7 36721/wwe-smackdown-vs-raw-2007-20061002054626932.jpg
Kannattaa tarkistaa ainakin nämä pelit:
Wrestle Kingdom, King of Fighters XI, Army Men, Backyard Wrestling: Don't Try This at Home, WWE WrestleMania 21.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199