Ystävät (ne harvat) katosivat kokonaan ja välit sukulaisiin ja tuttaviin menivät. Sukulaiset pitävät itsekkäänä kun en pidä yhteyttä (saattaa olla mielikuvitustakin..) Nyt sen vasta huomaa, että ystäviä kaipaakin niin paljon, kun pää vapautuu syömishäiriköstä ja oma minuus tulee takaisin pikkuhiljaa.. halu tehdä normaaleja asioita ja olla normaali. Syömishäiriö karkotti ystävät, onneksi on kuitenkin poikaystävä.. silti harmittaa olla niin ulkopuolinen kaikessa ja pelätä että joku tuttu tulee kaupassa vastaan koska hävettää niin olla minä.
yksin jäänyt
kaduttaa
4433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin surullista, mutta totta.
Itselleni kävi samanlaisesti, kun valuin syömishäiriön syövereihin. Ystävät kaikkosivat.. En koskaan lähtenyt mukaan minnekään, joten lopettivat pyytämisenkin.
tällä hetkellä seurustelen ja tuntuu, että ajan kohta syömishäiriökäyttäytymisellä kultanikin pois. Ahdistun niin helposti kaikesta ja vaikea keskittyä, kun mietin vaan omia sairaita ajatuksiani. Tuntuu, että aina itken, valitan ja kitisen. Pelottaa..
Uusia ystäviä on vaikea hankkia :(
Minäkin pelkään menettävän ainoan läheiseni. Minua ahdistaa paljon päivittäin, tosiaan nykyään kun syömiset alkavat olla kohdallaan, ahdistuskin on alkanut vähenemään. Mutta kuitenkin, kun ahdistus iskee loukkaan poikaystävääni jättämällä hänet täysin ulkopuolelle maailmastani ja pakenemalla omaan ahdistukseeni.
Mutta kuinka te olette poikaystävät hankkineet/pitäneet???
Sitä vain ihmettelee joku, joka on oikeasti yksin.
En tajuu miten jollain voi olla poikaystävä, mä ainakin häpeen mun kroppaa jota luonnollisesti pidän liian isona niin paljon etten ikinä vois vapautuneesti seurustella, tai en vaan usko et kukaan voi oikeesti pitää musta tälläsenä. Mä en kans pysty käymään oikein missää. Aina jos baaris nään itteni peilist ni tulee tosi paha olo ja mun on pakko päästä kotii. Ja kavereita pidän salaliittolaisina jos ne huomauttaa mun olevan tarpeeksi laiha, kuvittelen et ne kompensoi sillä omia jenkkiksiään ja toivoo että lihon niitten mieliks. SAIRASTA. ja niin helvetin yksinäistä. En voi juoda koska pelkään alkoholin kaloreita, rakastan ruokaa eikä mussa oo enää mitään muuta, ei mul oo muita ajatuksia. Tiedän satojen ruoka-aineiden kalorit ja voisin keskustella loputtomiin erinäisistä dieeteistä, samalla pidän itseäni luuserina joka ei ole saavuttanut tavoitteitaan. SO SICK AND TIRED TO THIS.