Mistä masennus johtuu?

Johtuuko masennus elämän tarkoituksettomuuden kokemuksesta vai aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta? Liityykö se menetykseen ja luopumiseen? Vai, onko syynä kenties kaiken havaitun katoavaisuus, kuolevaisuus ja rajallisuus, tai kyvyttömyys luopua kaikenvoipaisuuden ja ikuisuuden mielikuvasta. Erään tulkinnan mukaan masennus on toivottomuutta. Toivo saa täyttymyksensä totuudesta, ja totuus on katoamattomuus:






Sauli Siekkinen

"Masennus henkisenä koetinkivenä

Masennus sairautena ei liene kenellekään uusi ilmestys. Masennuksen yleisyys on tehnyt siitä toistuvan aiheen monessa mediassa. Suomessa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että lääkärin vastaanotolla käyvistä ihmisistä jopa 20 prosenttia eli joka viides kärsii masennuksesta joko pääoireena tai muiden mainitsemiensa sairauksien joukossa. Masennus on myös yleistä kaikissa ikäryhmissä vaikkakin media on nostanut puheenaiheeksi milloin nuorten, milloin työikäisten tai vanhusten masennuksen. Tilastollisesta yleisyydestään huolimatta masennus on silti ollut valitettavan alidiagnostisoitu sairaus. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että ensimmäisellä käyntikerralla terveyskeskuslääkärit tunnistivat vain noin 50 % masennuspotilaista. Etenkin depression monimuotoisuus vaikeuttaa sen tunnistamista ja hoitoa. Vakavastakaan masennustilasta kärsivä ei välttämättä subjektiivisesti koe olevansa varsinaisesti masentunut, ja on mahdollista, ettei lääkärille tarjoutuva oirekuva tuo ensisijaisesti mieleen masennustilaa. Masennustilan oireena voivat täten olla väsymys, ärtyneisyys, erilaiset pitkittyneet särkytilat ja somaattiset oireet, ahdistuneisuus, unettomuus, nuorilla epäsosiaalinen käytös, alkoholin tai lääkkeiden liikakäyttö ja vanhuksilla muistihäiriöt. Masennuksesta on tehty lukusia tutkimuksia niin psykologian tai sosiologian näkökulmasta kuin lääketeollisuuden tarpeisiin. Itse aion käsitellä masennusta nimenomaan ihmisen henkiseen kehitykseen liittyvänä ilmiönä sekä tuoda esille joitakin vaihtoehtoisia selitysmalleja yleisesti tunnettujen lisäksi. Myös syyt, miksi masennus on lisääntynyt, ansaitsevat tarkastelua.

Mitä masennus sitten on? Kansainvälinen tautidiagnostiikka määrittelee mielialan sekä aloitekyvyn laskuksi sekä kyvyttömyydeksi nauttia elämään kuuluvista iloa tuottavista asioista kuten hyvästä ruuasta, ystävistä tai harrastuksista. Muita masennukseen liittyviä oireita ovat ruokahaluttomuus ja unettomuus. Masennus jaetaan myös reaktiiviseen eli jotain elämän kriisiä kuten läheisen kuolemaan seuraavaan ja sisäsyntyiseen. Reaktiivinen masennus ei kuitenkaan tarkoita surureaktiota, joka on normaali tapa reagoida menetyksiin, vaan kuukausia tai vuosia jatkuvaa kyvyttömyyttä päästä yli kohdanneesta menetyksestä. Sisäsyntyiselle masennukselle ei ole yleensä löydettävissä vastaava laukaisevaa tekijää.

DSM-IV (Diagnostic and Statical Manual) tautiluokitusjärjestelmä määrittelee vakavan masennusjakson diagnostiset kriteerit seuraavasti:

A. Vähintään viisi seuraavista oireista on esiintynyt kahden viikon aikana, ja ne edustavat muutosta aikaisempaan toimintaan nähden; vähintään yksi oireista on joko masentunut mieliala (1) tai mielihyvän menettäminen (2). Huomautus: älä ota huomioon oireita, jotka ovat selvästi ruumiillisen häiriön aiheuttamia tai mielialaan sopimattomia harhaluuloja tai aistiharhoja.

1. Masentunut mieliala, joka vallitsee suurimman osan päivästä ja lähes joka päivä ja jota osoittaa joko oma ilmoitus tai muiden huomiot (esim. näyttää itkuiselta). Huomautus: lapsilla ja nuorilla voi ilmetä ärtyneisyytenä.

2. Merkittävästi vähentynyt mielenkiinto tai mielihyvä kaikissa tai lähes kaikissa päivittäisissä toiminnoissa; ilmenee miltei päivittäin (tulee esiin joko itse todettuna tai muiden huomiona).

3. Merkittävä painon lasku tai nousu (esim. 5 %:n muutos kuukaudessa) tai lisääntynyt tai vähentynyt ruokahalu, joka ilmenee lähes joka päivä. Huomautus: lapsilla huomattavat vaikeudet saavuttaa odotettu paino.

4. Unettomuutta tai liiallista nukkumista lähes päivittäin.

5. Psykomotorista kiihtyneisyyttä tai hitautta melkein päivittäin (muiden huomattavissa, ei pelkästään subjektiivinen kokemus rauhattomuudesta tai hidastuneisuudesta).

6. Väsymystä tai voimattomuutta lähes joka päivä.

7. Arvottomuuden tunteita tai kohtuuttomia tai aiheettomia syyllisyyden tunteita (voi olla harhaluuloisuuden asteista) lähes joka päivä (ei pelkästään itsesyytöksiä tai syyllisyyttä sairaudesta).

8. Ajattelukyvyn heikkoutta, keskittymiskyvyttömyyttä tai päättämättömyyttä lähes joka päivä (itse todettu tai muiden huomio).

9. Toistuva kuoleman ajattelu (ei pelkästään kuolemanpelko), toistuvat itsemurha-ajatukset ilman suunnitelmaa tai itsemurhayritys tai -suunnitelma.

B. Oireet eivät täytä sekamuotoisen jakson kriteerejä.

C. Oireet aiheuttavat kliinisesti merkittävää kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.

D. Oireet eivät johdu minkään kemiallisen aineen suorasta fysiologisesta vaikutuksesta tai ruumiillisestä häiriöstä (esim. kilpirauhasen vajaatoiminta).

E. Oireet eivät selity esim. läheisen ja rakastetun ihmisen menetyksen aiheuttamalla surureaktiolla, oireet jatkuvat kauemmin kuin kaksi kuukautta menetyksen jälkeen tai niitä luonnehtivat toiminnan merkittävä huononeminen, sairaalloisen tarpeettomuuden tunne, itsemurha-ajatukset, psykoottiset oireet tai psykomotorinen hidastuminen.

Länsimaisessa lääketieteessä vallalla oleva biolääketieteellinen näkemys selittää masennuksen syntyvän epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa. Nuo välittäjäaineet ovat kemiallisia yhdisteitä, jolla aivojen hermosolut viestivät keskenään. Jos välittäjäaineita on tarpeeksi, liikkuminen, muisti ja ajattelukyky toimivat normaalisti. Ongelmat liittyvät yleensä välittäjäaineiden mataliin pitoisuuksiin. Masennuksen kannalta kaksi tärkeää välittäjäainetta ovat serotoniini ja noradrenaliini. Serotoniini eli 5-hydroksitryptamiini (5-HT) syntetisoituu ravinnosta saadusta tryptofaanista, joka on ns. essentiaalinen aminohappo. Aivojen serotoniinitaso riippuu veren tryptofaanipitoisuudesta, ja tähän perustuu tryptofaanin käyttö rauhoittavana ja masennuslääkkeenä. Yhdisteenä serotoniini löydettiin 1940-luvulla, mutta sen ominaisuudet välittäjäaineena havaittiin vasta noin 20 vuotta myöhemmin. Serotoniini osallistuu mm. uni-valverytmien, ruumiinlämmön, seksuaalisuuden, ruokahalun ja kivuntunnon säätelyyn. Lisäksi on saatu runsaasti viitteitä siihen, että serotoniinia välittäjäaineenaan käyttävät aivojen radat vaikuttavat emootioihin ja mielialaan. Ainakin osalla masennuspotilaista serotoniinin aineenvaihduntatuotteen 5-HIAA:n pitoisuudet selkäydinnesteessä ovat terveisiin verrattuna pieniä. Alentuneen 5-HIAA-pitoisuuden on todettu olevan yhteydessä myös itsemurhariskiin sekä yleiseen impulsiivisuuteen ja aggressiivisuuteen. Mediassa kohuakin saaneet onnellisuuspillerit ovat lääkkeitä, jotka suurentavat aivojen serotoniinipitoisuutta. On osoitettu eläinkokeilla sekä ihmisten aivotoimintaa tutkimalla, että serotoniinin puute aiheuttaa edellä mainittuja masennuksen oireita, mikä on sopusoinnussa masennuksen biokemiallisen hypoteesin kanssa. Masennuslääkkeet pyrkivät lisäämään serotoniinin pitoisuuksia ja lievittävät monilla ihmisillä oireita. Noradrenaliini puolestaan vaikuttaa mm. vireystilaan, oppimiseen ja muistiin. Noradrenaliinin puute huonontaa vireyttä ja aiheuttaa mielenkiinnon puutteen, miksi sitä on tutkittu myös tarkkaavaisuushäiriöiden kuten ADHD:n hoidossa. Tietyt huumeet kuten kokaiini ja amfetamiini lisäävät noradrenaliinin pitoisuutta aivoissa. Osa masennuslääkkeistä joko vaikuttaa pelkästään noradrenaliinin pitoisuuksiin tai lisää samanaikaisesti molempien välittäjäaineiden määrää. Masennuslääkkeillä on useita sivuvaikutuksia, koska vastaavia välittäjäaineita on muuallakin elimistössä. Ne saattavat aiheuttaa pahoinvointia, vatsakipuja, ummetusta, ahdistuneisuutta, painon nousua ja unettomuutta.

Psykologiassa tai psykoanalytiikassa masennus yhdistetään menetyksen kokemiseen. Sigmund Freud aloittaa lyhyen katoavaisuutta käsittelevän artikkelinsa seuraavasti: "Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun menin kävelylle kauniina kesäpäivänä viehättävällä maaseudulla. Seurassani oli vaitelias ystäväni ja nuori, mutta jo kuuluisa runoilija. Runoilija ihaili luontoa ympärillään, muttei saanut siitä nautintoa. Hän oli järkyttynyt ajatuksesta, että tämän kaiken kauneuden kohtalona oli tuhoutuminen, että se on katoava talven alta, kuten kaikki ihmisen kauneus ja kaikki se loisto ja kauneus, jonka ihminen on luonut tai luova. Kaikki, mikä muuten olisi rakastettavaa ja ihailtavaa näytti menettäneen arvonsa ja merkityksensä hänelle, koska katoavaisuus oli kaiken kohtalo." (Freud S. On Transience, 1916) Freudin ystävä osasi kuvata sanoin sen, mistä masennuksen psykologisessa ymmärtämisessä on kyse eli vaikeudesta hyväksyä asioiden rajallisuutta niin voimiltaan kuin kestoltaan. Akuuteimmaksi tämä tulee yleensä lähiomaisen menetykseen liittyvässä surureaktiossa tai kuolemanpelossa. Psykoanalyyttinen objektisuhdeterapia lähtee masennuksen selittämisessä enemmän yksilön elämänkaaresta ja siihen liittyvästä arvomaailmasta. Psykoterapia ei tarkastele vain masennusta ja sen oireita vaan kaikkia niitä merkityssisältöjä, jota ihminen on liittänyt masennukseensa. Nämä merkityssisällöt tai yksilölliset tarinat riippuvat yksilön perhetaustasta, kulttuuriympäristöstä ja yksinkertaisesti jokaisen erilaisesta elämänfilosofiasta. Siten menetyksen kokeminen on jokaiselle yksilöllistä. Yhdellä ihmisellä jollekin toiselle varsin vähäpätöiseltä vaikuttava menetys voi laukaista masennuksen. Usein sisäsyntyinen masennus liittyykin johonkin elämänarvoihin liittyvään symboliseen menetykseen tai muutokseen, jonka syy voi paljastua vasta pitkässä terapiasuhteessa.

Psykologiassa menetyksen kokeminen liittyy kiinteästi toiseen ongelmakenttään eli ihmisen vaikeudesta luopua mielikuvasta omasta kaikkivoipaisuudestaan ja ikuisuudestaan. Englantilaisen filosofin John Locken mukaan ihminen syntyy "tabula rasa" eli suom. tyhjänä tauluna, "pää täysin tyhjänä" ja rakentaa identiteettinsä täysin syntymän jälkeisten havaintojen pohjalta. Vastasyntynyt lapsi alkaa muodostaa maailmankuvaansa aistihavaintojen perusteella. Sillä ei ole mitään ennakkokäsitystä tai selvää maailmankuvaa kuin ihmisillä, jotka ovat nähneet ja tarkastelleet maailmaa kymmenien vuosien ajan. Vauvan tärkein asia on oma minä ja sen tarpeet. Vastasyntynyt vauva ilmaiseekin vain fyysisiä tarpeita kuten näläntunnetta tai ruumiillista epämukavuutta. Sen ensimmäinen tuttavuus ulkomaailmaan on oma äiti, joka on aluksi vauvalle olemassa vain noiden fyysisten tarpeiden tyydyttämistä varten. Kun vauvalla on nälkä, hän itkee ja äiti tarjoaa heti rintaa. Syntyy yksinkertainen ehdollistumisketju; näläntunnetta seuraa itku, joka saa aikaan näläntunteen tyydyttämisen. Puutteellisen maailmankuvansa vuoksi vauva tulkitsee tuon siten, että äiti on osa häntä itseään ja on olemassa vain hänen tarpeidensa tyydyttämistä varten. Varhaisimmassa kehitysvaiheessa vauva on kuningas tai kuningatar ja äiti on hänen nöyrä palvelijansa. Vauvan näkökulmasta on olemassa vain vauvan minä, ja se on suhteessa kaikkialla ulkopuolella vallitsevaan vain vauvaa varten olevaan ympäristöön tai paremminkin ympäristö-äitiin.

Normaaliin kehitykseen kuuluu kuitenkin tuon rauhanomaisen paratiisin rikkoutuminen. Yhtäkkiä äiti kääntää päänsä pois kohti jotain muuta, äiti ei ole enää olemassa vain vauvaa varten. Suhteeseen on tullut kolmas osapuoli, joka on itse asiassa ensimmäinen todellinen toinen henkilö, jonka vauva oppii tuntemaan. Äitihän on ollut alusta asti osa vauvaa omaa minää, symbioosissa sen kanssa. Tuon uuden tuttavuuden, kilpailijan myötä vauvan maailmaan tulee käsitys rajallisuudesta, tyydytyksen ja tyydyttämättömien tarpeiden vaihtelusta ja samalla omasta kuolevaisuudesta. Vauva ei olekaan enää kaikkivoipa vaan joutuu sopeutumaan rajallisena yksilönä maailmaan, joka kulkee omaa tietänsä vauvan tarpeista huolimatta. Vaikkakin tuo kokemus on psykoanalytiikan mukaan romahduttava, se mahdollistaa kuitenkin myöhemmän normaalin kehityksen ihmiseksi, joka kykenee vuorovaikutukseen muun maailman kanssa. Oman rajallisuuden ja kuolevaisuuden hyväksyminen on ehto normaaliin kommunikaation muiden ihmisten kanssa. Masennukseen liittyvä pettymys ja lamaantuminen opitaan siis varhaislapsuudessa ja kokemus siitä jää pysyväksi muistoksi alitajuntaan.

Psykoanalyyttisesti masennus on pohjimmiltaan oman rajallisuutensa ja kuolevaisuutensa ymmärtämistä. Se liittyy erityisen selkeästi ns. keski-iän kriisiin, jossa ihminen muistelee mennyttä elämäänsä ja havaitsee, että hänellä on vähemmän aikaa jäljellä kuin mitä on kulunut muistelemastaan ajasta nykyhetkeen. Freudin mukaan masennuksessa on aina kyse menetyksestä, joka voi olla joko todellinen tai kuviteltu. Kokiessaan menetyksen ihminen on ikään kuin vauva, joka ensimmäistä kertaa joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa. Helpoin reagointimalli tuossa tilanteessa on vetäytyä takaisin muistoon omasta kaikkivoipaisuudestaan oman minän paratiisinkaltaisessa rauhassa. Menetyksen kokenut ihminen vetäytyykin ihmissuhteista ja kohdistaa kiinnostuksensa, libidon omaan minään. Tämä prosessi antaa kuitenkin mahdollisuuden työstää menetyksen kohdetta ja siihen liittyneitä tunnelatauksia omassa mielessä. On aivan luonnollista, että jokainen kokiessaan voimakkaan menetyksen haluaa olla jonkin aikaa yksin ja pohtia asioita. Yleensä puhutaankin surutyöstä. Ihminen suree menetyksensä mielen sisällä ja on taas suremisen edettyä valmis kohtaamaan ulkomaailman. Samalla kokemus omasta itsestä on rikastunut, ja ihminen pystyy taas luomaan suhteita ympäröivään maailmaan.

Masennuksessa tilanne on kuitenkin toinen. Menetyksen kokenut ihminen ei kykene työstämään menetystään vaan ajatus siitä täyttää jatkuvasti mielen. Tuo läpikäymätön menetyksen kohde sitoo energiaa (viettienergiaa), joka on taas pois muista suhteista. Masentunut ihminen menettää kiinnostuksensa harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Jossain vaiheessa käy niin, että ihminen unohtaa varsinaisen menetyksen kohteen ja se siirtyy alitajuntaan. Kokemus menetyksestä ja masennus kuitenkin säilyy, koska surutyötä ei ole tehty loppuun saakka. Menetyksen kohde kummittelee mielessä ja herättää tunteita laidasta laitaan. Ihminen tuntee katkeruutta, koska menetetty on ikään kuin hylännyt jäljelle jääneen, ja tuo katkeruus voi muuttua vihaksi. Epäonnistunut surutyö johtaa siihen, että menetyksen kohdetta ei ole työstetty ja sulautettu omaan kokemusmaailmaan vaan se on jäänyt välimaastoon oman itsen ja ulkomaailman välille. Siten sen herättämä viha voi kohdistua omaan itseen ja synnyttää itsesyytöksiä ja arvottomuuden tunnetta tai sitten ulkomaailmaan. Masennuksen hoitoon tarkoitettu psykoterapia pyrkii ohjaamaan surutyön loppuun siten, että menetyksen kohde sulautetaan omaan kokemusmaailmaan yhtenä sitä rikastuttavana kokemuksena. Luopumisen hyväksyminen on osa kasvua ihmisenä.

Henkisen filosofian ja teosofian kannalta masennus liittyy vastaavalla tavalla fyysisen olemassaolon ja persoonallisuuden katoavuuteen. Ihmisen todellinen yksilöllisyys, Atma-Buddhi-Manas-kolminaisuus on osa Logoksen tajuntaa ja siten katoamaton. Ruumiin ja katoavan minän kuoleman jälkeen monadi kokee jälleen yhteyden katoamattomaan Logoksen tajuntaan Devakhanissa. Ruumiillistuttuaan jälleen uuteen ruumiiseen, monadi kantaa tuota kuolemattomuuden ja katoamattomuuden ajatusta korkeammassa mielessä. Vaikka se on sen todellinen luonto, kosketus alempaan mieleen ja ruumiin kautta aukenevaan ulkoiseen maailmaan voimistuu koko ajan ja saa lopulta minän unohtamaan oman katoamattomuutensa. Sanotaankin, että vastasyntynyt lapsi itkee, koska on syntynyt rajalliseen, katoavaan maailmaan. Toisaalla on taas sanottu, että vastasyntynyt hymyilee ja nukkuu niin paljon, koska muisto Devakhanista on niin voimakas. Ajan mittaan aistit kuitenkin kehittyvät ja suuntaavat huomiota yhä enemmän ja enemmän ulkoiseen maailmaan. Jossain vaiheessa lapsi unohtaa kokonaan oman sisäisen itsensä rauhan ja samaistuu kokonaan ruumiiseen ja alempaan mieleen. Tuo samaistuminen synnyttää tunteen kuolevaisuudesta ja katoavaisuudesta, koska ruumis ja persoonallisuus ovat rajallisia ja alttiita muutoksille. Päinvastoin

kuin psykologia, teosofia näkee kuolemattomuuden ihmisen todellisena identiteettinä ja samaistumisen väliaikaisiin käyttövälineisiin harhana, vaikkakin se lapsuuden kehityksessä on välttämätöntä oikean objektisuhteen rakentamiseksi.

Joogafilosofian näkökulmasta masennuksen on toinen mielenkiintoinen ulottuvuus. Ihmisruumiin energiakeskukset eli chakrat on tunnettu itämaisessa filosofiassa ja joogassa jo tuhansia vuosia. Samoin on ollut tunnettua ajatus, että ihminen ilmaisee mielentilojaan chakrojen kautta. Chakrat ovat kuin kanava mielestä eri käyttövälineiden kautta ruumiiseen. Eri chakroissa on eri määrä terälehtiä ja noiden terälehtien määrä vastaa chakroihin liitettyjä tunnetiloja. Muladharassa on neljä terälehteä ja se hallitsee neljää tunnetilaa, svadhisthana kuutta, manipura kymmentä, anahata kahtatoista, vishuddha) kuuttatoista ja ajna kahta. Korkeimpaan sahasraraan ei yhdistetä mitään tunnetiloja. Alemmat tunnetilat kuten ahneus, kateus ja viha ilmenevät alempien chakrojen kautta, hienojakoiset taas ylempien. Poikkeuksen tästä muodostaa alin muladhara chakra, joka hallitsee chaturvargaa eli ihmisen neljää perustarvetta, jotka ovat kama eli fyysinen nautinnonhalu, artha eli oivalluskyky, dharma eli korkeampi velvollisuudentunne ja moksa eli kaipuu vapautumiseen. Näistä kama ei tarkoita pelkästään seksuaaliviettiä, vaikka yleinen käsitys viittaakin siihen. Kama on kaikkien fyysisten perustarpeiden tyydyttämistä, saada ruokaa, kun on nälkä, tuntea olonsa turvalliseksi ja saada lääkehoitoa, kun on sairas. Näiden fyysisten perustarpeiden tyydyttäminen saa aikaan mielihyväntunteen alemmassa mielessä. Artha puolestaan tarkoittaa kirjaimellisesti merkitystä, ja se kuvaa ihmisen halua löytää merkitys mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Arthan tavoittelu tyydyttää mieltä, manasta. Dharma, korkeampi velvollisuudentunne saa innostuksensa korkeammasta yksilöllisyydestä, buddhista, ja kaipuu moksaan johdattaa ihmisen kohti atmania.

Yksi sydänchakraan liitettistä tunnetiloista on toivo eli asha. Kun ihminen menettää toivonsa, hän on masentunut. Mikään ei tuolloin jaksa antaa toivoa ja tarjota tukea tiellä eteenpäin. Joogan psykologian mukaan masennus on toivon menetystä. Joogan kirjoitukset ovat sanoneet toivosta, että se saa täyttymyksensä satyasta eli totuudesta. Satya eli totuus tarkoittaa taas kirjaimellisesti sitä, joka tukeutuu sat’iin eli katoamattomuuteen. Ihminen kulkee kohti katoamattomuutta kaikkien käyttövälineidensä kanssa, ja hänen tulee pitää huolta niistä kaikista. Kaikista olentoluokista ainoastaan ihminen, jolle on suotu kaikki käyttövälineet hengestä (atma) fyysiseen ruumiiseen, voi saavuttaa vapautumisen ja yhdistyä katoamattomaan henkeen (sat). Ylenmääräinen asketismi ja itsensäkiduttaminen on fyysisten perustarpeiden kuten näläntunteen ja kivun unohtamista. Tällainen ihminen ei noudata chaturvargaa, koska hän hylkää kaman. Vastaavasti ihminen, joka tavoittelee ainoastaan aistinautintoja ja hylkää dharman ja moksan, ei ole uskollinen itselleen. Tämän vuoksi suuret valaistuneet opettajat kuten Gautama Buddha ovat saarnanneet totuutta keskitiestä. Ihminen, joka noudattaa chaturvargaa, noudattaa myös satyaa. Ilman uskollisuutta itselleen ihmisen toivo, asha, ei saa täyttymystä. Hän lankeaa helposti toivon puutteeseen ja masennukseen. sat, ikuinen, katoamaton olemassaolo, on ihmiselämän päämäärä ja ihminen kulkee sitä kohti satyan, totuuden tietä. chaturvargan hylkääminen on itsepetosta ja johtaa fyysisiin sairauksiin, turhautumiseen ja masennukseen.

Se, miten ihminen joutuu luopumaan tai toisinaan tekemään kompromisseja oman itsensä ja totuuden kanssa eläessään yhteiskunnassa, on luku sinänsä. Vaatii toisinaan suurta rohkeutta olla uskollinen sisäiselle itselle vai kulkeako valtavirran mukana. Nykyajan yhteiskunnassa ongelma on pikemminkin ylenmääräinen aistinautintojen tavoittelu kuin yletön asketismi. Yhteiskunta ei järin tue korkeampien tarpeiden kuten dharman ja moksan tavoittelua. Tämä johtaa vieraantumiseen satyasta eli ihmisen todellisesta tiestä ja sitä kautta masennukseen. Masennusta yritetään paeta turruttamalla mieli yhä suuremmilla aistikokemuksilla ja erilaisilla extreme-lajeilla. Jossain vaiheessa turhautuminen on kuitenkin väistämätöntä, sillä karman voimat palauttavat ihmisen ennemmin tai myöhemmin takaisin omalle tielleen.

Anahataan, sydänchakraan liittyy myös toinen mielenkiintoinen yhtymäkohta. On kaksi melko uutta ja vähän tutkittua tieteenalaa, psykoimmunologia ja neuroimmunologia. Ne tarkastelevat sitä, miten ihmisen mielentila ja hermoston toiminta vaikuttavat elimistön puolustuskykyyn. On tehty joitakin tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että masennus heikentää elimistön puolustuskykyä ja altistaa tavalliselle flunssalle ja myös vakavammille sairauksille kuten syöpätaudeille. Kaikissa noissa heikentynyt immuniteetti eli vastustuskyky on välittävänä tekijänä. Yksi ihmisen puolustusjärjestelmän keskuksista on kateenkorva, joka vastaa sydänchakraa samoin kuin muut sisäeritysrauhaset vastaavat muita chakroja, poikkeuksena taas peruschakra, koska se ei hallitse varsinaisia tunnetiloja vaan jo mainittua chaturvargaa. Muita chakroja vastaavat rauhaset ovat:

vadhistanana – sukupuolirauhaset
manipura – haima ja lisämunuaiset
vishuddha – kilpirauhanen
ajna – aivolisäke
sahasrara – käpyrauhanen

Jonkin tunnetilan puute johtaa chakran toiminnan heikentymiseen. Se taas johtaa vastaavan sisäeritysrauhasen vajaatoimintaan. Joogaharjoitukset pyrkivät poistamaan noita häiriötiloja asanoilla, jossa säädellään chakrojen toimintaa, ja meditaatiolla, joka voimistaa positiivisia ja auttaa hallitsemaan negatiivisia tunnetiloja.

Homeopatian perustajan Samuel Hahnemannin mukaan psyykkiset sairaudet voivat johtaa ruumiillisiin häiriötiloihin ja päinvastoin. "Kuitenkin kuten juuri sanoin on olemassa muutamia tunneperäisiä sairauksia, jotka eivät ole kehittyneet sellaisiksi yksin ruumiillisista sairauksista mutta joissa päinvastoin keho voi vain hieman huonosti ja jotka saavat alkunsa ja säilyvät tunneperäisten syiden kuten pitkäaikaisen ahdistuksen, huolien, ärtymyksen, vääryyden ja pitkäaikaisen suuren pelon ja kauhistuksen vuoksi. Tällaiset tunneperäiset sairaudet ajan kuluessa tuhoavat ruumiillisen terveyden suurelta osin." (Organon §225).

Antroposofinen lääketiede ja Steiner näkevät masennuksen liittyvän kahteen elimeen, maksaan ja sydämeen. Maksaan liittyvä masennus on maksan elementtiin, maahan, liittyvää olemassaolon raskautta. Sydämeen liittyvälle masennukselle on tyypillistä syyllisyydentunto, huono omatunto. Antroposofinen lääketiede kuten homeopatiakin käyttää masennuksen hoitoon metallisuoloja kuten tinaa ja kultaa.

Antroposofiassa on toinenkin näkemys, joka auttaa ymmärtämään ja hoitamaan masennusta, elämän tarkoituksen etsiminen. Jokainen kantaa syntymästään saakka tiettyä tarkoitusta elämälleen. Tämä tarkoitus saa aina uutta sisältöä elämänvaiheissa, joita astrologiassa kutsutaan kuunsolmukohdiksi. Nämä sattuvat ihmisen elämänkaaren aikana 19, 38, 56 ja 74 vuoden vaiheille. Niiden aikana ihminen yleensä alkaa pohtia joko tulevaisuutensa suuntaviivoja tai läpikäydä menneisyyttään, miten hyvin on onnistunut nuoruuden ihanteensa toteuttamisessa. Jos syntymässä saatu impulssi ei riitä kantamaan 19 vuoden ikään tai jos silloin ei saada olosuhteiden pakosta uutta, selvää suuntaa elämälle, elämän tarkoitukseksi tulee helposti vain pako kaikista velvollisuuksista ja sisäisistä moraalisista kysymyksistä. Ihminen pyrkii sammuttamaan omatuntonsa äänen joko passivoivilla huumeilla tai toimintamuodoilla, jotka uskottelevat, että elämä on hallinnassa ja menee lujaa vauhtia eteenpäin. Sisäistä onttoutta peittäviin pakonomaisiin toimintoihin syntyy riippuvuus. Hoitopedagogiikan ratkaisu riippuvuuteen on löytää jälleen ihmisen minuuteen kätketty suurempi tarkoitus.

Lopuksi haluan esittää vielä mielenkiintoisen ajatuksen masennuksesta, jonka on esittänyt venäläinen sielunhoitaja Matushka Maria. Hän eli viime vuosisadan alkupuolella Tsarskoje Celossa lähellä Pietaria ja tuli kuuluisaksi siitä, että pystyi antamaan pysyvää lohtua luokseen tuleville tuhansille ahdistuneille ja kärsiville ihmisille. Kommunistivallan aikana hän kuitenkin koki marttyyrikuoleman, koska edusti täysin toisenlaista perinnettä kuin silloiset vallanpitäjät. "Masennus on henkinen risti. Se annetaan katuvaisille, jotka eivät osaa katua eli jotka katumisen jälkeen lankeavat yhä uudelleen entisiin synteihin… Siksi vain kaksi lääkettä voivat parantaa tämän toisinaan hyvin vaikean sielun kärsimyksen. Täytyy joko vain oppia katumaan ja uhrata katumuksen hedelmät; tai kantaa tämä henkinen risti, masennus kaikella nöyryydellä, katuvaisuudella ja kärsivällisyydellä, ja suurella kiitollisuudella Herraa kohtaa muistaa, että tämän ristin kantaminen on Herran mukaan katumuksen hedelmä sinänsä… Ja kuitenkin, mikä onkaan suurempi lohdutus kuin ymmärtää, että itseluottamuksen puute on vain tunnistamaton katumuksen hedelmä, tiedostamaton itserangaistus sen hedelmän puutteeseen, mikä olisi vaadittu… Tämä ajatus johtaa synnintuntoon ja silloin masennus asteittain väistyy ja katumuksen todelliset hedelmät paljastuvat…" (I.M. Andreyev: Russian Catacomb Saints)"

http://www.teosofia.net/artikkelit/ss-masennus.htm