Joh. 3.
17 "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
Ovelaa retorista kikkailua Jeesukselta. Kieltää tuomitsevansa, mutta saman tien tuomitsee. Unohtiko Jeesus olevansa Jumala?
1. Kor. 5:12
Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
Hoitokokouksissa käsittääkseni hoidettiin vääristä hengistä, vaikka sellaisia ei siis tämän Raamatunkohdan mukaan pitäisi tuomita.
Tuomitsemisesta
6
321
Vastaukset
Istuu Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Mailmassa ja ajassa ei Jeesus tuomitse vaan viimeisellä tuomiolla, jossa tuomion saavat ne jotka eivät hänen päälleen uskoneet.
Jumalan sana on kaksiteräinen miekka. Se herättää synnin tunnon. Eli jos tuntuu siltä että tämä ehto täytyy:
18 Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
osuu omaan nilkkaan voimme ajatella ettei asiat ole omalla kohdalla kohdallaan. Tämän tarkoitus ei ole ajassa tuomita vaan kääntää meidät Jumalan puoleen ja oisoittaa meille ettei meillä muuta tietä ole taivaaseen kuin Kristus.- metaskeema
Raamatun alkuluvut («1. Moos. 1-11») jo esittävät Jumalan korkeimpana moraalisena auktoriteettina, joka tuomitsee yksityiset ihmiset (Aadamin ja Eevan, Kainin) ja kansat (vedenpaisumus). Israelin kansan historiassa hän ilmoittaa olevansa sekä oman kansansa että pakanakansojen tuomari.
Joh
5:22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
Joh. 8
15 Te tuomitsette niin kuin ihmiset ainakin, minä en tuomitse ketään.
16 Ja jos tuomitsenkin, minun tuomioni on pätevä, sillä minä en ole yksin, vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt.
Joh
9:39 Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi."
Joh
12:47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Tuomari onkin Jeeusksen sanat, ei Jeesus, joka on tuomio.
Room.
2:2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät.
2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Room. 3
5 Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden, mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen -- puhun nyt ihmisten tavoin -- kun hän antaa vihan kohdata meitä? [Job 8:3; Room. 9:14]
6 Ei suinkaan! Kuinka Jumala siinä tapauksessa voisi tuomita maailman? [1. Moos. 18:25; Ap. t. 17:31]
7 Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
8 Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: "Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!" He kyllä saavat ansaitsemansa rangaistuksen
Room.
8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Room. 14
8 Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle. [Gal. 2:20; 1. Tess. 5:10]
9 Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. [Ap. t. 10:36,42]
10 Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen. [Matt. 25:31,32; 2. Kor. 5:10]
11 Onhan kirjoitettu: -- Niin totta kuin elän, sanoo Herra, jokainen polvi on notkistuva minun edessäni ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. [Jes. 45:23; Fil. 2:10,11]
12 Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.
13 Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. [Matt. 18:6; 1. Kor. 8:9, 10:32; 2. Kor. 6:3; Fil. 1:10]
14 Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään ole sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana, hänelle se on epäpuhdasta. [1. Kor. 8:8, 10:29; 1. Tim. 4:4,5; Tit. 1:15]
15 Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut. [1. Kor. 8:11]
16 Älkää antako aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet.
17 Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa. [Room. 5:1; Gal. 5:22]
18 Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon.
19 Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme. [Room. 15:2; Hepr. 12:14]
20 Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin, mikä loukkaa omaatuntoa.
21 Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi. [1. Kor. 8:13]
22 Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. [1. Joh. 3:21]
23 Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 4:1&rnd=1165914003445
Taas taisin turhaan tutkia Raamattua. Mitään ei selvinnyt. metaskeema kirjoitti:

Taas taisin turhaan tutkia Raamattua. Mitään ei selvinnyt.vastausta näistä raamatun kohdita?
Tämä menee vähän ohi "koulutukseni" enhän ole teologi mutta kiinostaisi kuulla mitä etsit ja mitä kysyt?- Millamaaria...
metaskeema kirjoitti:

Taas taisin turhaan tutkia Raamattua. Mitään ei selvinnyt.niin otappa tuosta selvää! Itselläni kiinnittyi huomio Raam.kohtaan, jossa sanottiin: "...onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."
Kyllä näittenkin perusteella voimme alkaa "lyödä toisiamme Raamatulla päähän", joka lähtöön löytyy... - metaskeema
hyshys kirjoitti:
vastausta näistä raamatun kohdita?
Tämä menee vähän ohi "koulutukseni" enhän ole teologi mutta kiinostaisi kuulla mitä etsit ja mitä kysyt?En oikeasti usko taivasta olevan olemassakaan, mutta nyt vain mielenkiinnosta selvittelin, kuinka johdonmukaisesti Raamattu vastaa kysymykseen "Kuinka pääsee taivaaseen?" Silloin on tietenkin melko oleellista myös se, ettei ole "tuomioon vikapää".
metaskeema kirjoitti:
En oikeasti usko taivasta olevan olemassakaan, mutta nyt vain mielenkiinnosta selvittelin, kuinka johdonmukaisesti Raamattu vastaa kysymykseen "Kuinka pääsee taivaaseen?" Silloin on tietenkin melko oleellista myös se, ettei ole "tuomioon vikapää".
Ja se on usko...
Uskoa siihen että Jeesus naulittiin ristiin ja hän sovitti sinunkin syntisi jottei sinua niitä sinulle viaksi luettaisi.
Raamattua ei voi lukea jae jakeelta. Toinen sieltä toinen täältä. Ihminen näkee ristiriidan siinäkin missä sitä ei ole :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016299
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h814859Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1013122Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302952Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262175Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191566Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371131Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?921130Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311046- 48824