Mitäpäs jos annettaisiin tänä vuonna vähän erilaisia lahjoja. Esimerkiksi Kirkon ulkomaanavun kautta voi ostaa vuohia, koulupukuja ym. ym. ja antaa jollekin lahjaksi, kortin: olet lahjoittanut vuohen tms. kehitysmaan tarpeisiin. Miltä kuulostaa?
Erilainen joulu
Hyvä mieli
181411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
päättänyt olla antamatta mitään kenellekkään.
Noitten avustuksien perillemenosta kun ei ole koskaan 100%:n varmuudella ikinä mitään tietoa.
Sama kun laittaisi rahansa suoraan Kankkulan kaivoon.
Lahjon tämä vuonna vain ja ainoastaan itseäni, sillä olen sen ansainnut maksamalla yhteiskunnan kassaan kunnioitettavan määrä rahaa.
Tulojeni suhteen jouluateriani käsittää yhden kanankoiven, puoli purkkia punajuurisalaattia, (riisipuuroon ei ole varaa), hapankorpun päälle ripaus flooraa, juomaksi vettä. Siinä se.
nii !
riisiryynipaketti maito, joka keittämiseen tarvitaan, voi olla halvempaa, mutta punajuurisalaatti on terveellisempää, kuiturikkaampaa, kuin joku valkonen höttöpuuro.
Puuro pilaantuu aika äkkiä, salaatti sentäs pysyy jonkun päivän syömäkelpoisena (etikka ja suola).
ne ei kumminkaan osaa ja voi niitä edes ruokkia, pitää hengissä?
Eiks se maito ole vähä niinku syntilistalla, ainakin Afrikassa sitä ei edes lapsille juoteta?
Kummallista on se, et vaik kuin paljo niihi maihi lähettäs rahaa, nii se ei ikin tavota kohdetta.
Se annettu raha jää ain välille. Korruption osuus on aik valtava.
Nämä menee Kirkon ulkomaanavun kautta ja voitte olla 100% varmoja, että ne menee perille! Mitä sinne lahjoittaakin esim. kuokan ja siemeniä, siellä myös koulutetaan niiden käyttöön.
En ymmärrä millään ihmisiä, jotka aina vetoavat, että lahjoitukset menee joidenkin muiden taskuihin kuin minne ne on tarkoitetut. Jos täällä Suomessa on näitä keräyksillä huijanneita ollut, ei ne taatusti ole Kirkon ulkomaanavun keräyksiä.
Eikö ihmisiä pitäisi auttaa siellä, missä he asuvatkin? Eikö se ole paras apu, että oppii tulemaan omillaan toimeen omassa maassaan, omassa kotonaan?
Sitä paitsi, mitä meiltä puuttuu verrattuna kehitysmaihin? Samppanjavispilä, sitä ei varmaan kaikilla vielä ole ja sehän onkin tuki tarpeellinen tavara!
lähettää se kuokka ja ne siemenet, kuin rahaa.
Tässä hiljattain uutisoitiin Achec:iin annetusta tsunamin jälkeisestä avusta.
Edelleen on ilman kattoa ja asuntoa suuri osa asukkaista. Elikkä apu ei mennyt perille sitä akuutisti tarvitseville.
Jos minä lähetän esim. 100 ryyniä sinne jaettavaksi 100 ihmisen kesken, mitä hyötyä siitä on?
Siellä on joku valintasysteemi, tai kriteeri kuka saa avun ja toinen ei saa vaikka lähtökohdat olisi samat.
Annoin tässä taannoin 20 senttiä erään kerääjän lippaaseen, hän ei edes kiittänyt, hymähti vain.
Saa olla viimenen kerta kun johonkin jotain annan, enkä tunne edes huonoa omaatuntoa.
Mainospuheet on ain mainospuheita.
Kuulostaa hienolta. On mennyt vain usko keräyksiin + muihin avustusjuttuihin, suurin osa taaloista menee keräysorganisaatiolle. 5% apuun ja 95% kuluihin. saatana
Ihan oikeasti, menkää vaikka Kirkon ulkomaanavun sivuille http://www.kua.fi/toisenlainenlahja. Sieltä löytyy tietoa.
on päättänyt, että afrikkalainen alkuasukas ei saa elää kuten he on eläneet vuosisatoja.
Puku se pitää olla ja jne. Lähetyssaarnaajat aloittivat tämän alkuasukkaiden sivistämisen.
Pakanoita olivat ja samalla länsimaat rosvosivat alkuasukkaiden rikkauksia.
Nyt kun maat ja mannut on rosvottu ja viety sitä sivistystä, niin nyt sitten pitää näillä ns. avustuksilla paikata heidän kokemansa vääryydet.
He ovat oppineet, ettei tartte itse tehdä mitään, kyl ain jostai joku väh auttaa.
On rakennettu kaivoja, viety ties mitä knowhow:ta, mutta oppi ei mene perille.
Ei taatusti mene apu perille, se menee asehankintoihin ja jää paikallisen korruptioituneen hallituksen/sotilasjuntan käyttöön.
Kyllä apu menee perille Kirkon ulkomaanavun kautta. Mutta olkoon, jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee. Hyvästä mielestä tulee paha mieli, kun suurin osa vastauksista on niin skeptisiä :{.
Tämä on vähän kaksinaismoralistinen juttu. Monet suomalaiset huutavat kurkku suorana, että tänne ei tartte pakolaisten tulla, että niitä pitää auttaa omassa maassaan. Kun ehdottaa auttamista heidän omissa maissaan, sekin lyödään lyttyyn.
8€:lla saa vuodevaatteet yhdelle orvolle lapselle Tsetheniassa. Mitä sillä saa täällä? Onko sinulla jouluna lämmin ja katto pään päällä? Onko sinulla ruokaa vai kärsitkö nälästä? Joko sinulla on samppanjavispilä?
Kirjoitusvirhe, piti olla Tsethseniassa.
sille tarvettakaan, kun en mokomaa edes juo saati sitten muutakaan alkopitoista.
Katto on pään päällä, ruokapuoli on vielä hakusessa. Sukulaisiin en mene kyttään armopaloja.
Älä sä siinä epäreilusta vingu, mene kans ittees, kyllä sä laitat varmaan oman nälkäs etusijalle.
Mä eläisin tolla 8€:lla jopa 4-5 päivää. Kauanko sä?
Enkä juokse mihinkään ruokapankkiin jonottaa näkkäripakettia.
Pyydä siltä Fortumin Liliukselta avustusta, vai etkö uskalla. Jos vaikka alkajaisiks pistäsit koko palkkas sinne kirkon apuun, multa ei riitä.
Tässä maassa on ihan tarpeeksi autettavia, joten en aio olla siinä jonossa vaan koitan selvitä itse.
tarvi tulla enempää pakolaisia, sillä se porukka on NIIN kallista ylläpidettävää, että moni suomalaisperhe (jos tietäisivät sen rahamäärän)eläisi niillä tuilla monta kuukautta, joka näillä kuluu kuukaudessa.
Ja sitä paitsi lähes kaikilla on perheenjäsenenä joku muu kuin oma biologinen äiti/isä/sisar/veli jne.
DNA kokeilla niitä sitten täällä testailemme, eikä ole halpaa sekään.
Väärin paperein maahan pakolaisina tulleita on pilvin pimein.Terveisin sossuntäti.
Tiedoksi sinulle, että myös yritykset lahjoittavat Kirkon ulkomaanavun kautta. Käy katsomassa antamassani osoitteessa, niin näet.
Olen pahoillani, jos sinulla menee huonosti, olet ehkä työtön tms. Ehdotukseni olikin tarkoitettu niille, jotka ostavat turhaa krääsää jouluksi. Ehdotin vain erilaista lahjan antamista.
Suomen kehitysapu on suorastaan hävettävän pieni, siihen verrattuna, että Suomi on yksi maailman rikkaimmista maista. Myös se, miten ns. sivistysvaltio pitää huolta omistaan, on hävettävää.
Hyvää joulua sinulle ja, kaikesta huolimatta, hyvää joulumieltä!
koto suomessakin autettavia joille kerätään yleensä hirveän vähän,jos ollenkaan. ulkomaille keräyksiä vähän väliä ja parasta aikaakin, ja on aina sellainen tunne että apu ei mene suoraan sinne vaan välikäsiä on, ikävä kyllä.
Itse autan lapsiperhettä nyt joulun laitossa, olen leiponut piparit ja pullat aitoon suomalaiseen perheeseen, ne aineet ei paljon maksa, mutta apu kuitenki.
Totta puhut, että täällä meilläkin olisi autettavia pilvin pimein! Sääli, että jotkut keräysjärjestäjät ovat pilanneet kaikkien maineen. Sekin, joka keräsi, oliko se nyt syöpäjärjestölle, otti suurimman osan itselleen "keräyskuluina". Tosi reilua. Mutta ainakin Pelastusarmeija auttaa huonompiosaisia, muulloinkin kuin jouluna.
Tuopas onkin hyvä keino auttaa, kun olet leiponut lapsiperheelle suomalaista joulua! Minusta auttamisessa ei olekaan kyse siitä, että sen pitäisi olla kallista, vaan just se, että joku on halukas auttamaan, sitä ei mitata rahassa.
Kuusi kanaa ostin.
Kiva, kun joku teki jotain vähän erilaista näin joulunaikaan! Joku jossakin on tosi onnellinen niistä kanoista.