neuvoja kaivataan

kipeästi!

Eli ois sellainen ongelma kun vuoden ikäinen uros koira on muuten sisäsiisti mutta yöllä tekee tarpeensa sisälle ja yksin jäädessään. Käytän koiran ulkona yöllä kahdentoista aikoihin ja seuraavan kerran pääsee ulos kuuden aikaan ja silti on joko kuset tai paskat tai molemmat tehnyt sisälle. Samoin yksin jäädessään vaikka olisi poissa vain viis minuuttia. Päivisin ei tee sisälle ja pyytää ulos mutta miks yöllä ei pyydä. Alkaa jo käydä hermojen päälle että jos jollain ois jotain neuvoja.

7

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eroahdistusta?

      Minulla nyt ei ole pahemmin kokemusta koirista, ensimmäinen on vasta reilu 4 kk ikäinen. Jätän kokeneemmille varsinaisen neuvomisen. Tässä vain omia ajatuksiani. Tuli sellainen mieleen, että olisiko kyse eroahdistuksesta? Jos koira ahdistuu erossa olosta ja tekee siksi tarpeitaan sisälle(hädissään?)? Nukutteko eri huoneessa kuin koira? Meillä näin oli pennun kanssa, teki samalla lailla sisälle tarpeitaan yöllä ja kun olin vaikka vain hetken pois kotoa. Ja huomioinhan toki senkin että pentu ei ollut vielä kykeneväinen sisäsiistiksi, mutta mielestäni koira ihan kuin väkisin tiristi jotain lattialle esim. yöllä. Varsinaista hätää ei ollut, usein tämä tapahtui melko pian asioilla käynnin jälkeen. Ongelma ratkesi meillä ajan kanssa, opeteltiin yksin oloa. Ja sellaisen neuvoa antaisin, että älä kerää niitä jätöksiä heti kotiin tultuasi äläkä koiran nähden, silloin se yhdistää sinut ja jätökset ja luulee siten saaneensa sinut luokseen. Laita koira rauhallisesti toiseen huoneeseen ja kerää tekeleet numeroa tekemättä, huomaamattomasti pois. Muun neuvomisen jätän kokeneemmille. Tämä nyt tuli mieleen kuitenkin.

      • helppari

        juuri näin. Opetelkaa yksinoloa ja poistakaa lähdöistä ja tuloista dramatiikka.
        KOira huoneeseen, ovi kiinni kahdeksi sekunniksi, ovi auki ja koiralle nami, kun jaksoi olla kaksi sekuntia ilman, että raapi ja vinkui. Tätä pidenneteään pikkuhiljaa ja harjoitetaan päivittäin...


    • mie_

      Kokeile vaikka dap haihdutinta.
      Jos haluat lisätietoja:
      www.vetcare.fi
      klikkaa eläintenomistajille
      -> koira -> D.A.P. -> siinä tarkat lisätiedot.

    • Bubble

      Kysyisin, että millaisessa paikassa koirasi nukkuu?Siis onko se iso huone vai pieni tila.Kokeileppas laittaa koirasi nukkumaan hyvin pieneen tilaan, laitat sen patjan ja eristät ympäryksen pienemmäksi ja vaikka katto jos mahdollista tai osittain.Koira ei nimittäin mielellään tai ei juuri koskaan tee tarpeitaan nukkumapaikalleen.Kokeile , saattaa toimia.

      • jättäisin

        bubblen viestit omaan arvoonsa! Sitä paitsi, laki asettaa vähimmäisvaatimukset koiran pitopaikalle! Esim. näyttelyhäkki ei ole koiran nukkumistilaksi sopiva.


      • kipeästi!

        Se nukkuu yleensä missä haluaa ja sitten kokeiltiin että otettiin se makuuhuoneeseen ja laitettiin ovi kiinni jotta koira ei päässyt pois ja ei auttanut. Koira kusi ja paskoi sitten makuuhuoneeseen ja oli pakko käydä keskellä yötä siivoomaan.


      • Bubble
        jättäisin kirjoitti:

        bubblen viestit omaan arvoonsa! Sitä paitsi, laki asettaa vähimmäisvaatimukset koiran pitopaikalle! Esim. näyttelyhäkki ei ole koiran nukkumistilaksi sopiva.

        Miksi hyökkäät minuun tuolla tavalla.Saat jättää omaan arvoonsa mitä haluat, mutta me kaikki voimme esittää täällä ajatuksemme.Että tässä nyt ihan lakitupaan joutumassa!
        Edelleen sanoisin että kannattaa eristää noin metri kanttiinsa kokoinen tila, kokeilla muutama yö.Koira ei kakkkaa patjalleen.
        Vai onkohan tuo edes totta, mitä kertoo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe