Palstalle avataan n. 6 viestiä aiheesta Atso päivittäin ja sitten ihmetellään miksi viestejä poistetaan.
Aloituksia kyseisestä aiheesta on etusivulla jo tarpeeksi monia, joten kannattaa mennä sanomaan asiansa niihin jos haluaa saada äänensä kuuluviin.
Tämä on kuitenkin Turku-aiheinen palsta.
Lisäksi olisi mukavaa jos pidettäisiin yllä hyvää makua keskusteltaessa eli esimerkiksi vihjeet Atsosta (ja muista mahdollisista poliisin tutkimista jutuista) voi antaa mieluummin poliisille, ei tänne.
Ja kaiken kaikkiaan ajatelkaa, olisitteko valmiit julkaisemaan kirjoituksenne omalla nimellänne Helsingin sanomissa (erästä keskustelijaa lainatakseni) tai muussa vastaavassa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiitos jannamarian. Olen odottanut, että puuttuisit asiaan.
Tämä on nimenomaan keskustelupalsta ja kuten mainitsit - Turkuaiheinen.
tuon feikkiuutisen Aurajoesta löytyneestä ruumiista, ei osoita kovin hyvää makuaa senkään laittaminen "STT:n uutisena".
Aurajokeen hukkuu ja hukuttautuu vuosittain useita ihmisä, joista useimmat eivät saa milliäkään palsatilaa.
Ihan asiallista että huomautat (ja poistat) näitä kadonneen Atson taivasteluviestejä,mutta....
Niitä näyttää tulevan edelleen lisää,joten kiitti vaan,sensuroidaanko täällä naaman mukaan?
En sensuroi naaman mukaan mitenkään, vaan sen mukaan, mikä on muille ja itselleni helponta ja edullisinta. Esim. etsintä viesteistä saan monia valituksia jos poistan ne (eli ilmeisesti ne ovat monille tärkeitä). Päätin siis antaa niiden viestien olla.
Muut viestit olen mielestäni edelleen poistanut sen mukaan kuin niitä ilmestyy (edelleen n. 4kpl/päivä)
Ilmoituksia asiattomista viesteistä saa ja kannattaa tehdä, koska en mitenkään ehdi lukemaan jokaista palstalla olevaa keskustelua kokonaan.
Ymmärrän kyllä että ihmisen katoaminen on vakava asia. Ymmärrän että omaisilla on suuri suru. Ymmärrän että jotkut halusivat häntä etsiä.
En kuitenkaan ymmärrä näitä muutamaa henkilöä jolla ei ole omaa elämää. Näitä jotka elävät elämäänsä näiden nettifoorumien kautta ilman ystäviä. Johan se on lehdestäkin luettu että etsinnöissä sitä ollaan vasta saatu ystäviä.
Eli nyt kun etsintöjen funkitio on jo eräiden henkilöiden kohdalla vääristynyt, mielestäni voitasiin jälleen alkaa noudattaa palstan sääntöjä. Eihän samaa viestiä saa pasteta useaan ketjuun? Eihän samasta aiheesta saa perustaa useaa ketjua? Eihän toiseen ketjuun saa pasteta linkkiä toiseen ketjuu?
LIsäksi millä perusteella sitten taas poistat näitä muita etsintä ketjuja? Mielestäni niiden sarkasmi ei kuitenkaan ole kohdistunut kadonneen henkilön omaisiin. Niiden sarkasmi on kohdistunut juuri kuvailemiini henkilöihin. Ymmärrrän kyllä että ihmisen ja villavanttun katoaminen on eri asia. Eikö täällä silti saa tiedustella mikäli joku olisi tulossa mukaan sitä etsimään?
tulossa lunta.
Toivottavasti Jouluksi tulee, muuten sitä on lähdettävä ETSIMÄÄN muualta.
ihmettelen kuin dbtl:ssä ei ketään huku tai kuole varsinkaan yo-kylän läheisyydessä jossa tuskin on pelastajia tai muuta henkilokontaa.ehkä sillon nää itsemurha kanditaatit tajuaa ettei ainakaan jokeen kannata mennä et kuitenkin ongitaan ylös.