lapsellani epäillään adhta

Mitä tarkoitit:"olen ainakin täällä Suomessa huomannut, ettei tutkimukset ja niiden tulokset leimaa sen enempää lasta. Leima tulee siitä, minkälainen käytös lapsella on."

Ai että lapsen käytöksen perusteella on hyväksyttyä leimata lapsi? Eikö opettajien tulisi yrittää olla mahdollisimman avoimia, ja myös avoimia muutokselle, joka lapsessa voi tapahtua käytösongelmista huolimatta?

Jos siis on lapsi jonka käytös aiheuttaa leimaamiseen, ja sitten siihen testit päälle, niin eikö se juuri vahvista sitä leimaa, jos testitulokset ovat huonot lapsen kannalta? Testituloshan on aina vain testitulos eikä siihen voi luottaa läheskään aina.

HÖH kirjoitti:

Mitä tarkoitit:"olen ainakin täällä Suomessa huomannut, ettei tutkimukset ja niiden tulokset leimaa sen enempää lasta. Leima tulee siitä, minkälainen käytös lapsella on."

Ai että lapsen käytöksen perusteella on hyväksyttyä leimata lapsi? Eikö opettajien tulisi yrittää olla mahdollisimman avoimia, ja myös avoimia muutokselle, joka lapsessa voi tapahtua käytösongelmista huolimatta?

Jos siis on lapsi jonka käytös aiheuttaa leimaamiseen, ja sitten siihen testit päälle, niin eikö se juuri vahvista sitä leimaa, jos testitulokset ovat huonot lapsen kannalta? Testituloshan on aina vain testitulos eikä siihen voi luottaa läheskään aina.

Lue lisää

Täytyy siis vähän selventää..

Lapsen leimaaminen ei TIETENKÄÄN ole hyväksyttävää! Ja opettajien pitää olla ammattilaisia. Tarkoitin, että lapsen käytös on voinut aiheuttaa muiden keskuudessa (luokkatoverit, kavereiden vanhemmat, yms.) leimaantumista, vaikka opettajat olisivat kuinka avoimia. Yleensä tutkimukset voivat antaa syyn käytökselle ja tutkimukset voivat auttaa löytämään sopivampia tukitoimia. Siispä tutkimukset eivät leimaa enempää. Leima on jo. Esim. Ekalle luokalle tulee lapsi jolla on diagnosoitu adhd, hänellä on lääkitys ja säännöllinen kuntoutus, luokassa avustaja. Lapsi ei leimaudu niin pahasti, koska hän on saanut kaiken tarvitsemansa tuen. Vastakohtana luokkaan tulee lapsi, joka käyttäytyy esim. levottomasti, impulsiivisesti hermostuu, välitunneilla joutuu jatkuvasti vaikeuksiin, ei jaksa tehdä mitään tehtäviä loppuun, ei osaa aloittaa itsenäisesti tehtäviä. Kummallahan on suurempi leima? Tätä tarkoitan, toivottavasti joku ymmärsi.

Olen nähnyt lukuisia lapsia, jolla on tämä leima ollut usean vuoden (siis ei diagnoosia, mutta käytös on leimaavaa) ja sitten nämä lapset ovat diagnoosin myötä saanut niin kotona kuin koulussa oikeanlaista tukea--- ja sitten on leima haalistunut. Ja olen nähnyt niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole hyväksyneet tutkimuksia ja häirikön leimalla jatketaan yläasteella, vaikka vaihtoehtokin olisi ollut..

cheetah.grrr kirjoitti:

Täytyy siis vähän selventää..

Lapsen leimaaminen ei TIETENKÄÄN ole hyväksyttävää! Ja opettajien pitää olla ammattilaisia. Tarkoitin, että lapsen käytös on voinut aiheuttaa muiden keskuudessa (luokkatoverit, kavereiden vanhemmat, yms.) leimaantumista, vaikka opettajat olisivat kuinka avoimia. Yleensä tutkimukset voivat antaa syyn käytökselle ja tutkimukset voivat auttaa löytämään sopivampia tukitoimia. Siispä tutkimukset eivät leimaa enempää. Leima on jo. Esim. Ekalle luokalle tulee lapsi jolla on diagnosoitu adhd, hänellä on lääkitys ja säännöllinen kuntoutus, luokassa avustaja. Lapsi ei leimaudu niin pahasti, koska hän on saanut kaiken tarvitsemansa tuen. Vastakohtana luokkaan tulee lapsi, joka käyttäytyy esim. levottomasti, impulsiivisesti hermostuu, välitunneilla joutuu jatkuvasti vaikeuksiin, ei jaksa tehdä mitään tehtäviä loppuun, ei osaa aloittaa itsenäisesti tehtäviä. Kummallahan on suurempi leima? Tätä tarkoitan, toivottavasti joku ymmärsi.

Olen nähnyt lukuisia lapsia, jolla on tämä leima ollut usean vuoden (siis ei diagnoosia, mutta käytös on leimaavaa) ja sitten nämä lapset ovat diagnoosin myötä saanut niin kotona kuin koulussa oikeanlaista tukea--- ja sitten on leima haalistunut. Ja olen nähnyt niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät ole hyväksyneet tutkimuksia ja häirikön leimalla jatketaan yläasteella, vaikka vaihtoehtokin olisi ollut..

Lue lisää

Kyllähän noi turhat diagnoositkin leimaa. Käytöshäiriö yleensä on vain kurinpidollinen ongelma, mutta kun on diagnoosi johon tuijottaa, kurinpitotoimet eivät riitäkään, vaan vaaditaan lääkitykset sun muut lapselle!

Leimaus kirjoitti:

Kyllähän noi turhat diagnoositkin leimaa. Käytöshäiriö yleensä on vain kurinpidollinen ongelma, mutta kun on diagnoosi johon tuijottaa, kurinpitotoimet eivät riitäkään, vaan vaaditaan lääkitykset sun muut lapselle!

Lue lisää

Tai käytöshäiriö on syy jostakin. Se voi olla syy esim. hoitamattomasta adhd:sta. Käytöshäiriö ei yleensä ole kurinpidollinen ongelma. Itse adhd ei ole käytöshäiriö. Sille on oma diagnoosi. Adhd on yleensä Tarkkaavaisuus- ja impulsiivisuushäiriö, joka hoitamattomana voi johtaa käytöshäiriöihin, masennukseen yms.

Itse en ole vielä yhteenkään turhaan adhd-diagnoosiin törmännyt. Lääkitys on vain yksi lukuisista keinoista hoitaa. Tiedoksi kaikille, että adhd-lääkkeet eivät tehoa/vaikuta niihin lapsiin, joiden ongelmat ovat kurinpidollisia. Eli jos joku lapsi käyttäytyy kuin vaahteranmäen eemeli ja syyt eivät ole lapsen aivojen häiriössä, niin lääkkeet eivät auta lasta. Ja päin vastoin, jos jollain lapsella on syy neurologiassa, niin kurinpitotoimenpiteet eivät tehoa.

En haluaisi alkaa eipäs juupas leikkiin. Kerroin vain oman mielipiteeni, jota täsmensin. Olen joutunut näitä asioita pohtimaan vuosia. Ensin lapsettomana ja sitten omien lapsieni kautta ja samalla opettajana toimien. Monien vanhempien kanssa olemme pohtineet juuri tätä leimautumisasiaa. On hienoa, että täällä tulee erilaisia kokemuksia. Eikä tämäkään asia ole mustavalkoinen.

cheetah.grrr kirjoitti:

Tai käytöshäiriö on syy jostakin. Se voi olla syy esim. hoitamattomasta adhd:sta. Käytöshäiriö ei yleensä ole kurinpidollinen ongelma. Itse adhd ei ole käytöshäiriö. Sille on oma diagnoosi. Adhd on yleensä Tarkkaavaisuus- ja impulsiivisuushäiriö, joka hoitamattomana voi johtaa käytöshäiriöihin, masennukseen yms.

Itse en ole vielä yhteenkään turhaan adhd-diagnoosiin törmännyt. Lääkitys on vain yksi lukuisista keinoista hoitaa. Tiedoksi kaikille, että adhd-lääkkeet eivät tehoa/vaikuta niihin lapsiin, joiden ongelmat ovat kurinpidollisia. Eli jos joku lapsi käyttäytyy kuin vaahteranmäen eemeli ja syyt eivät ole lapsen aivojen häiriössä, niin lääkkeet eivät auta lasta. Ja päin vastoin, jos jollain lapsella on syy neurologiassa, niin kurinpitotoimenpiteet eivät tehoa.

En haluaisi alkaa eipäs juupas leikkiin. Kerroin vain oman mielipiteeni, jota täsmensin. Olen joutunut näitä asioita pohtimaan vuosia. Ensin lapsettomana ja sitten omien lapsieni kautta ja samalla opettajana toimien. Monien vanhempien kanssa olemme pohtineet juuri tätä leimautumisasiaa. On hienoa, että täällä tulee erilaisia kokemuksia. Eikä tämäkään asia ole mustavalkoinen.

Lue lisää

En näe mieltä siinä, että koulu saa tietoa diagnooseista. Jos diagnoosi on lapselle hyödyllinen, esim lääkityksen aloittamisen kannalta, olkoon niin. Vanhemmat voivat aloittaa lääkityksen kotona, mutta koululle asiaa en välttämättä kertoisi. Pitäkööt koulu vaika kurinpidollisena ongelmana. Jos lääkitys alkaa puremaan, koulussakin ajatellaan että lapsi on nyt saatu kuriin.

Diagnosi on lääkärin väline miettiä hoitoja. Koulussa ei diagnoosesiat ymmärretä, mikä saattaa johtaa siihen, että lapsi nähdään vain diagnoosina. Vanhempien olisi hyvä ennakkoon tiedostaa tämä ja hoitaa lapsensa asiallisesti, mutta koululle ei pidä kertoa kaikkea, sillä valitettavasti kouluviranomaiset voivat ja käyttävätkin tuloksia lasta vastaan, kun mietitään koulusijoitusta.

Oikeastaan sama periaate pätee aikusiinkin. Lääkärin vaitiolovelvollisuus on vakiintunut käyttöön juuri siksi, koska terveydentilaan liityvät asiat ovat ihan oikeasti huippusalaista tietoa. Ei niitä pidä levitellä ympäri maailmaa. Ei ole harvinaista, että on joutunut irtisanotuksi, kun pomo on kuullut alaisensa sairaudesta. Juuri muutama vuosi sitten tamperelainen opettaja sai potkut MS-taudin vuoksi. Hän kuitenkin kanteli työnantajastaan ja sai työpaikkansa takaisin.

On siis aivan eri asia tutkituttaa ja hoidattaa lapsensa, kuin levitellä ne tulokset kaikille. Nythän tämän ketju aloittajan on pakko tutkituttaa, koska muuten koulu voi syyttää heiteillejätöstä, mutta kun tutkitutat lapsesi yksityisesti, on sinulla mustaa valkoisella, eikä koululla ole enää arumenttejä heitteillejätön suhteen.

Eipäs kirjoitti:

En näe mieltä siinä, että koulu saa tietoa diagnooseista. Jos diagnoosi on lapselle hyödyllinen, esim lääkityksen aloittamisen kannalta, olkoon niin. Vanhemmat voivat aloittaa lääkityksen kotona, mutta koululle asiaa en välttämättä kertoisi. Pitäkööt koulu vaika kurinpidollisena ongelmana. Jos lääkitys alkaa puremaan, koulussakin ajatellaan että lapsi on nyt saatu kuriin.

Diagnosi on lääkärin väline miettiä hoitoja. Koulussa ei diagnoosesiat ymmärretä, mikä saattaa johtaa siihen, että lapsi nähdään vain diagnoosina. Vanhempien olisi hyvä ennakkoon tiedostaa tämä ja hoitaa lapsensa asiallisesti, mutta koululle ei pidä kertoa kaikkea, sillä valitettavasti kouluviranomaiset voivat ja käyttävätkin tuloksia lasta vastaan, kun mietitään koulusijoitusta.

Oikeastaan sama periaate pätee aikusiinkin. Lääkärin vaitiolovelvollisuus on vakiintunut käyttöön juuri siksi, koska terveydentilaan liityvät asiat ovat ihan oikeasti huippusalaista tietoa. Ei niitä pidä levitellä ympäri maailmaa. Ei ole harvinaista, että on joutunut irtisanotuksi, kun pomo on kuullut alaisensa sairaudesta. Juuri muutama vuosi sitten tamperelainen opettaja sai potkut MS-taudin vuoksi. Hän kuitenkin kanteli työnantajastaan ja sai työpaikkansa takaisin.

On siis aivan eri asia tutkituttaa ja hoidattaa lapsensa, kuin levitellä ne tulokset kaikille. Nythän tämän ketju aloittajan on pakko tutkituttaa, koska muuten koulu voi syyttää heiteillejätöstä, mutta kun tutkitutat lapsesi yksityisesti, on sinulla mustaa valkoisella, eikä koululla ole enää arumenttejä heitteillejätön suhteen.

Lue lisää

voisi vielä lisätä että joskus diagnosin kertominen opetajale on paikallaan, esim insuliinihoitoisen diabeteksen suhteen, jos tulee ongelmia.

Samaa mieltä kuitenkin, että lapsen sairausasiat eivät pääsääntöisesti kuulu opettajille tippaakaan!

tuohon kirjoitti:

voisi vielä lisätä että joskus diagnosin kertominen opetajale on paikallaan, esim insuliinihoitoisen diabeteksen suhteen, jos tulee ongelmia.

Samaa mieltä kuitenkin, että lapsen sairausasiat eivät pääsääntöisesti kuulu opettajille tippaakaan!

Lue lisää

No voi sentään. Kauhean rankka mielipide. Ja aika väärin lasta kohtaan. Opettajan on aika vaikea huomioida lasta oikealla tavalla, jos ei tiedä lapsella olevan joku diagnoosi. Sitä paitsi hoitava taho antaa opettajalle opastusta siihen, miten voi tukea oikealla tavalla oppilasta. Ja onhan se tärkeä opettajan tietää, jos lapsi ei oikeasti voi käytökselleen mitään. Silloin tavalliset kurinpitokeinot eivät toimi. Vaan täytyy käyttää muita keinoja. Enkä tarkoita lääkitystä.

Mutta jos haluaa lapselle sellaisen helvetin, ettei häntä ymmärretä koulussa, koska vanhemmat pimittävät tietoa, niin onnea ja menestystä!

cheetah kirjoitti:

No voi sentään. Kauhean rankka mielipide. Ja aika väärin lasta kohtaan. Opettajan on aika vaikea huomioida lasta oikealla tavalla, jos ei tiedä lapsella olevan joku diagnoosi. Sitä paitsi hoitava taho antaa opettajalle opastusta siihen, miten voi tukea oikealla tavalla oppilasta. Ja onhan se tärkeä opettajan tietää, jos lapsi ei oikeasti voi käytökselleen mitään. Silloin tavalliset kurinpitokeinot eivät toimi. Vaan täytyy käyttää muita keinoja. Enkä tarkoita lääkitystä.

Mutta jos haluaa lapselle sellaisen helvetin, ettei häntä ymmärretä koulussa, koska vanhemmat pimittävät tietoa, niin onnea ja menestystä!

Lue lisää

Jos lapsi on osaavissa käsissä ja saa asiantuntevaa hoitoa, ei siihen pidä opettajaa sotkea. Opettaja opettaa. Lääkärit hoitavat.

Lapsen sairaudet eivät kuulu opettajalle! Opettajalla ei ole lääketieteellistä koulutusta, eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää. Joskus vanhemmat voivat raottaa verhoa ja kertoa esimerkiksi taustalla olevasta diabeteksesta. Valitettavasti diagnoosi voi leimata lapsen, siksi tulee olla tarkka! Onko mielestäsi rutiininomainen asia se, että terveystietojen luovutukseen pyydetään vanhempien allekirjoituksia joka käänteessä? Lupa pyydetään siksi, koska siitä voi halutessaan myös kieltäytyä, ei tietojen luovutus mikään automaatio ole!!!!

sinulla? kirjoitti:

Jos lapsi on osaavissa käsissä ja saa asiantuntevaa hoitoa, ei siihen pidä opettajaa sotkea. Opettaja opettaa. Lääkärit hoitavat.

Lapsen sairaudet eivät kuulu opettajalle! Opettajalla ei ole lääketieteellistä koulutusta, eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää. Joskus vanhemmat voivat raottaa verhoa ja kertoa esimerkiksi taustalla olevasta diabeteksesta. Valitettavasti diagnoosi voi leimata lapsen, siksi tulee olla tarkka! Onko mielestäsi rutiininomainen asia se, että terveystietojen luovutukseen pyydetään vanhempien allekirjoituksia joka käänteessä? Lupa pyydetään siksi, koska siitä voi halutessaan myös kieltäytyä, ei tietojen luovutus mikään automaatio ole!!!!

Lue lisää

Elämäni rankkuus ei kuitenkaan tähän kuulu. Rankkaa on, mutta ei niin rankaa, ettei tämä elämä olisi tosi ihanaa :)

Ne lääkärit (lasten psykiatri tai lasten neurologi), jotka ovat tämän alan ammattilaisia ja diagnoosin voi antaa, eivät kyllä missään nimessä suosittele tietojen salaamista. ADHD lapsen kuntoutus pitäisi olla koko lapsen hereilläoloajan. Eli myös koulupäivän aikana.

Mahdatko siis olla ketjun aloittaja? Jos olet, niin ehkei tämä keskustelu johda mihinkään. Jos olet joku muu, niin mikä on taustasi? Onko sinulla ADHD-lapsi, jonka diagnoosin olet salannut? Haluaisin ymmärtää, mikä ihme saa ihmisen ajattelemaan noin. Yleensä kyse on tietättömyydestä tai kokemuksen puutteesta.

Olen myös mielestäni aika hyvin perustellut ajatuksiani, mutta eikö niitä osata nyt lukea..

cheetah kirjoitti:

Elämäni rankkuus ei kuitenkaan tähän kuulu. Rankkaa on, mutta ei niin rankaa, ettei tämä elämä olisi tosi ihanaa :)

Ne lääkärit (lasten psykiatri tai lasten neurologi), jotka ovat tämän alan ammattilaisia ja diagnoosin voi antaa, eivät kyllä missään nimessä suosittele tietojen salaamista. ADHD lapsen kuntoutus pitäisi olla koko lapsen hereilläoloajan. Eli myös koulupäivän aikana.

Mahdatko siis olla ketjun aloittaja? Jos olet, niin ehkei tämä keskustelu johda mihinkään. Jos olet joku muu, niin mikä on taustasi? Onko sinulla ADHD-lapsi, jonka diagnoosin olet salannut? Haluaisin ymmärtää, mikä ihme saa ihmisen ajattelemaan noin. Yleensä kyse on tietättömyydestä tai kokemuksen puutteesta.

Olen myös mielestäni aika hyvin perustellut ajatuksiani, mutta eikö niitä osata nyt lukea..

Lue lisää

Mistä päättelet että olisin ketjun aloittaja? En ole, ja aloittaja tämän hyvin tietää.

Kyllä lääkärit nyt vaan kehoittavat varovaisuuten tietojen luovuttamisessa, niin se vain on.

Et ole perustellut ajatuksiasi ollenkaan, olet vain tuonut esiin tukun omia ennakkoluulojasi ja pelkojasi.

Voisitko vastata yhteen kysymykseen: Miksi vanhemmilta pyydetään kirjallinen lupa terveystietojen luovuttamiseen opettajan ja terveydenhoitohenkilökunnan välillä? Ovatko kaikki vanhemmat aina antaneet luvan? Entäs jos jotkut vanhemmat eivät lupaa anna, kuinka suhtaudut?

gragrgarga kirjoitti:

Mistä päättelet että olisin ketjun aloittaja? En ole, ja aloittaja tämän hyvin tietää.

Kyllä lääkärit nyt vaan kehoittavat varovaisuuten tietojen luovuttamisessa, niin se vain on.

Et ole perustellut ajatuksiasi ollenkaan, olet vain tuonut esiin tukun omia ennakkoluulojasi ja pelkojasi.

Voisitko vastata yhteen kysymykseen: Miksi vanhemmilta pyydetään kirjallinen lupa terveystietojen luovuttamiseen opettajan ja terveydenhoitohenkilökunnan välillä? Ovatko kaikki vanhemmat aina antaneet luvan? Entäs jos jotkut vanhemmat eivät lupaa anna, kuinka suhtaudut?

Lue lisää

Ennen kuin vastaan, niin muistutan, että itselläni on myös kaksi erityislasta asperger-97 ja adhd-01, joten en ajattele asioita vain opettajan kannalta. Tunnen äitinä monia monia erityislapsiperheitä ja tiedän heidän kantansa asiaan: Kukaan ei ole nähnyt järkeväksi kieltää tietojen luovuttamista.

Itselläni ei siis ole asian suhteen muuta pelkoa, kuin pelko lapsen puolesta. Jos luokallani on oppilas, joka ei esim. tavallisilla keinoilla osaa tehdä tehtäviä ja häiritsee muita, ja vanhemmat tietävät missä on vika, mutta salaavat sen minulta, niin enkö minä silloin tietämättäni kohtele lasta väärin??? Ongelmat olisi voitu ennaltaehkäistä oikeanlaisilla tukitoimilla.

Siis miksi lupaa tietojen luovuttamiseen kysytään? -Tietoja ei saa luovuttaa ilman lupaa -Lapsen oikeanlainen kuntoutus vaatii ehdottomasti sen, että opettajakin tietää diagnoosin ja saa hoitovalta taholta ammattiapua ja ohjausta työnsä tekemiseen lasta tukevalla tavalla ja parhaimmillaan ongelmia ennaltaehkäisevästi.

Onko kaikki luovuttaneet? Enhän minä tiedä, jos joku ei ole luovuttanut silloin kun tutkimuksiin on menty vanhempien aloitteesta. Mutta jos opettajan aloitteesta joku oppilas tutkitaan, perusolettamus on, että tietoa tulee myös kouluun. Joskus on tapauksia, että koulu ei ole saanut tietoa ja siinä ei auta suhtautua millään tavalla. Suuri suru vain on oppilaan puolesta. Minä ehkä tiedostan oppilaan todelliset ongelmat ja osaan toimia oikealla tavalla, mutta joltain opettajalta voi puuttua tietotaito ja ilman diagnoosia ei ope vältämättä osaa edes etsiä oikeata tietoa ja tukea. Niinkuin korostit, opet ei ole lääkäreitä, mutta silti pitäisi arvailla, mikä on vikana, jotta osaa opettaa ja kasvattaa lasta oikein.

Mielestäni perustelin ajatuksiani aikaisemmin jo, mutta itselläsi on jotain pelkoja ja ennakkoluuloja. En tarkoita tuota pahalla, mutta kuulostaa niin tutulta. Itse et vielä vastannut kysymykseen, onko sinulla itselläsi adhd-lapsi jne.. Mikä on taustasi?

P.s kirjoitukseni voi sisältää virheitä, en ehdi tarkistaa.. ;)

cheetah kirjoitti:

Ennen kuin vastaan, niin muistutan, että itselläni on myös kaksi erityislasta asperger-97 ja adhd-01, joten en ajattele asioita vain opettajan kannalta. Tunnen äitinä monia monia erityislapsiperheitä ja tiedän heidän kantansa asiaan: Kukaan ei ole nähnyt järkeväksi kieltää tietojen luovuttamista.

Itselläni ei siis ole asian suhteen muuta pelkoa, kuin pelko lapsen puolesta. Jos luokallani on oppilas, joka ei esim. tavallisilla keinoilla osaa tehdä tehtäviä ja häiritsee muita, ja vanhemmat tietävät missä on vika, mutta salaavat sen minulta, niin enkö minä silloin tietämättäni kohtele lasta väärin??? Ongelmat olisi voitu ennaltaehkäistä oikeanlaisilla tukitoimilla.

Siis miksi lupaa tietojen luovuttamiseen kysytään? -Tietoja ei saa luovuttaa ilman lupaa -Lapsen oikeanlainen kuntoutus vaatii ehdottomasti sen, että opettajakin tietää diagnoosin ja saa hoitovalta taholta ammattiapua ja ohjausta työnsä tekemiseen lasta tukevalla tavalla ja parhaimmillaan ongelmia ennaltaehkäisevästi.

Onko kaikki luovuttaneet? Enhän minä tiedä, jos joku ei ole luovuttanut silloin kun tutkimuksiin on menty vanhempien aloitteesta. Mutta jos opettajan aloitteesta joku oppilas tutkitaan, perusolettamus on, että tietoa tulee myös kouluun. Joskus on tapauksia, että koulu ei ole saanut tietoa ja siinä ei auta suhtautua millään tavalla. Suuri suru vain on oppilaan puolesta. Minä ehkä tiedostan oppilaan todelliset ongelmat ja osaan toimia oikealla tavalla, mutta joltain opettajalta voi puuttua tietotaito ja ilman diagnoosia ei ope vältämättä osaa edes etsiä oikeata tietoa ja tukea. Niinkuin korostit, opet ei ole lääkäreitä, mutta silti pitäisi arvailla, mikä on vikana, jotta osaa opettaa ja kasvattaa lasta oikein.

Mielestäni perustelin ajatuksiani aikaisemmin jo, mutta itselläsi on jotain pelkoja ja ennakkoluuloja. En tarkoita tuota pahalla, mutta kuulostaa niin tutulta. Itse et vielä vastannut kysymykseen, onko sinulla itselläsi adhd-lapsi jne.. Mikä on taustasi?

P.s kirjoitukseni voi sisältää virheitä, en ehdi tarkistaa.. ;)

Lue lisää

Oma lapseni joutui tarhassa tätien silmätikuksi viivästyneen puheen vuoksi, ja meidät pakotettiin parin mutkan kautta (terveydenhoitajan ja neuvolalääkärin suopealla avustuksella) lastenneurologille. Tukitoimeksi ehdotettiin toimintaterapiaa, myös pidennettyä oppivelvollisuutta haluttiin lapsellemme ajaa sekä yksilöllisiä oppimääriä.

Lapseni harrasti jo tuolloin telinevoimistelua (oli ryhmänsä paras!) Kysyinkin, että minkähänlaista toimintaterapiaa olisi tarjolla, kenties parempaa kuin telinevoimistelu?! Hänen puheensa oli alukkeellista, koska hänellä oli ollut liimakorva pari-kolme vuotta putkeen!!!

Lopulta menimme omasta tahdostamme (pienen neuvolalääkärin painostuksen jälkeen) lastenneurologisiin tutkimuksiin.

Lastenneurologi (erikoistuva lääkäri) katseli minua (olen rauhallinen ja rento olemukseltani) ja kysyi vaimoltani, olenko aina ollut noin leppoisa. Vaimoni naurahti ja sanoi, että taisi se lapsena olla aikamoinen riehupelle ja touhuaja. Tämän jälkeen lastenneurologiaan erikoistuva lääkäri arveli ihan ääneen, että pojan "kehitysvammaisuus" saattaa olla periytyvää, ja että yleensä nämä villit viikarit rauhoittuvat aikuisina kuten isäkin on rauhoittunut! (No jos olen kehitysvammainen, ei se ole haitannut yliopisto-opintojani) Lastenneurologi alkoi sössöttämään, ettei pojalla (5-vuotias) olisi mitään asiaa lukioon vanhempana! Enpä ollut ehtinyt vielä pojan lukioasioita miettimäänkään!!!

Vihelsin pelin poikki ja sanoin että tämä riittikin tältä erää ja emme enää tapaa "asiantuntijoiden" kanssa. Jatkotutkimukset jätimme siis väliin. Lastenneurologi vielä aikansa uhkaili, että he kyllä saavat lapsen erityisluokalle, mutta en kuunnellut. Olin varautunut taistelemaan.

Pojan tutkimukset jäivät siis kesken, ilmeisesti paperit hukkuivat johonkin, tai hautautuivat kiireessä jonkun työpöydälle. Hän aloitti ihan tavallisessa koulussa, tavallisessa luokassa ja on pärjännyt hyvin alusta lähtien. Musiikkiluokalle hän pääsi tiukkojen valintakokeiden jälkeen. Nykyään puhe on täysin selvää, ja hän käy koulua hyvin arvosanoin ja harrastuksissa normaalisti. Hän on aivan tavallinen koululainen.
Kauhulla ajattelen joskus, minkälainen hän olisi nykyään, jos olisi joutunut eritysluokalle heti alusta alkaen.

Kirjoitit:"Tietoja ei saa luovuttaa ilman lupaa -Lapsen oikeanlainen kuntoutus vaatii ehdottomasti sen, että opettajakin tietää diagnoosin" Itseänikin kiinnostaisi tietää, onko tietojen luovutukseen liittyvä, vanhemmilta pyydettävä allekirjoitus mielestäsi vain rutiinia, jonkinlainen hölöhölöjuttu, jonka kaikki vanhemmat allekirjoittavat? Ja vanhempia jotka eivät allekirjoita katsot karsaasti? Niinkö?

Lasten kanssa et voi tietää kuinka olisi koulu mennyt, jos heillä ei olisi diagnooseja ollutkaan. Silmäni aukesivat lopullisesti, kun tilasin näillä palstoilla näkemäni professori Saloviidan kirjan: Kaikille avoimeen kouluun:

http://www.cec.jyu.fi/julkaisut/erityiskasvatus/kaikille.htm

cheetah kirjoitti:

Ennen kuin vastaan, niin muistutan, että itselläni on myös kaksi erityislasta asperger-97 ja adhd-01, joten en ajattele asioita vain opettajan kannalta. Tunnen äitinä monia monia erityislapsiperheitä ja tiedän heidän kantansa asiaan: Kukaan ei ole nähnyt järkeväksi kieltää tietojen luovuttamista.

Itselläni ei siis ole asian suhteen muuta pelkoa, kuin pelko lapsen puolesta. Jos luokallani on oppilas, joka ei esim. tavallisilla keinoilla osaa tehdä tehtäviä ja häiritsee muita, ja vanhemmat tietävät missä on vika, mutta salaavat sen minulta, niin enkö minä silloin tietämättäni kohtele lasta väärin??? Ongelmat olisi voitu ennaltaehkäistä oikeanlaisilla tukitoimilla.

Siis miksi lupaa tietojen luovuttamiseen kysytään? -Tietoja ei saa luovuttaa ilman lupaa -Lapsen oikeanlainen kuntoutus vaatii ehdottomasti sen, että opettajakin tietää diagnoosin ja saa hoitovalta taholta ammattiapua ja ohjausta työnsä tekemiseen lasta tukevalla tavalla ja parhaimmillaan ongelmia ennaltaehkäisevästi.

Onko kaikki luovuttaneet? Enhän minä tiedä, jos joku ei ole luovuttanut silloin kun tutkimuksiin on menty vanhempien aloitteesta. Mutta jos opettajan aloitteesta joku oppilas tutkitaan, perusolettamus on, että tietoa tulee myös kouluun. Joskus on tapauksia, että koulu ei ole saanut tietoa ja siinä ei auta suhtautua millään tavalla. Suuri suru vain on oppilaan puolesta. Minä ehkä tiedostan oppilaan todelliset ongelmat ja osaan toimia oikealla tavalla, mutta joltain opettajalta voi puuttua tietotaito ja ilman diagnoosia ei ope vältämättä osaa edes etsiä oikeata tietoa ja tukea. Niinkuin korostit, opet ei ole lääkäreitä, mutta silti pitäisi arvailla, mikä on vikana, jotta osaa opettaa ja kasvattaa lasta oikein.

Mielestäni perustelin ajatuksiani aikaisemmin jo, mutta itselläsi on jotain pelkoja ja ennakkoluuloja. En tarkoita tuota pahalla, mutta kuulostaa niin tutulta. Itse et vielä vastannut kysymykseen, onko sinulla itselläsi adhd-lapsi jne.. Mikä on taustasi?

P.s kirjoitukseni voi sisältää virheitä, en ehdi tarkistaa.. ;)

Lue lisää

Mitä väliä taustallani on? Joku jo ehti näköjään sinulle vastaamaan omaasta taustastaan. Kelvatkoon se, se on oikein hyvä esimerkki taustasta.

Ei tietojen luovuts mitään rutiinia ole!

gragrgarga kirjoitti:

Mitä väliä taustallani on? Joku jo ehti näköjään sinulle vastaamaan omaasta taustastaan. Kelvatkoon se, se on oikein hyvä esimerkki taustasta.

Ei tietojen luovuts mitään rutiinia ole!

Lue lisää

Tietojen luovutus ei koskaan TIETENKÄÄN saa olla mitään rutiinia, jossa ei tarkkaan mietitä mihin nimensä laittaa. Kannattaa myös miettiä tarkkaan mitä siitä seuraa, jos nimeä ei laita.

Taustalla ei muuten ole väliä, mutta se auttaisi ymmärtämään, miksi joku ajattelee niinkuin ajattelee.

gfkhghkgfk kirjoitti:

Oma lapseni joutui tarhassa tätien silmätikuksi viivästyneen puheen vuoksi, ja meidät pakotettiin parin mutkan kautta (terveydenhoitajan ja neuvolalääkärin suopealla avustuksella) lastenneurologille. Tukitoimeksi ehdotettiin toimintaterapiaa, myös pidennettyä oppivelvollisuutta haluttiin lapsellemme ajaa sekä yksilöllisiä oppimääriä.

Lapseni harrasti jo tuolloin telinevoimistelua (oli ryhmänsä paras!) Kysyinkin, että minkähänlaista toimintaterapiaa olisi tarjolla, kenties parempaa kuin telinevoimistelu?! Hänen puheensa oli alukkeellista, koska hänellä oli ollut liimakorva pari-kolme vuotta putkeen!!!

Lopulta menimme omasta tahdostamme (pienen neuvolalääkärin painostuksen jälkeen) lastenneurologisiin tutkimuksiin.

Lastenneurologi (erikoistuva lääkäri) katseli minua (olen rauhallinen ja rento olemukseltani) ja kysyi vaimoltani, olenko aina ollut noin leppoisa. Vaimoni naurahti ja sanoi, että taisi se lapsena olla aikamoinen riehupelle ja touhuaja. Tämän jälkeen lastenneurologiaan erikoistuva lääkäri arveli ihan ääneen, että pojan "kehitysvammaisuus" saattaa olla periytyvää, ja että yleensä nämä villit viikarit rauhoittuvat aikuisina kuten isäkin on rauhoittunut! (No jos olen kehitysvammainen, ei se ole haitannut yliopisto-opintojani) Lastenneurologi alkoi sössöttämään, ettei pojalla (5-vuotias) olisi mitään asiaa lukioon vanhempana! Enpä ollut ehtinyt vielä pojan lukioasioita miettimäänkään!!!

Vihelsin pelin poikki ja sanoin että tämä riittikin tältä erää ja emme enää tapaa "asiantuntijoiden" kanssa. Jatkotutkimukset jätimme siis väliin. Lastenneurologi vielä aikansa uhkaili, että he kyllä saavat lapsen erityisluokalle, mutta en kuunnellut. Olin varautunut taistelemaan.

Pojan tutkimukset jäivät siis kesken, ilmeisesti paperit hukkuivat johonkin, tai hautautuivat kiireessä jonkun työpöydälle. Hän aloitti ihan tavallisessa koulussa, tavallisessa luokassa ja on pärjännyt hyvin alusta lähtien. Musiikkiluokalle hän pääsi tiukkojen valintakokeiden jälkeen. Nykyään puhe on täysin selvää, ja hän käy koulua hyvin arvosanoin ja harrastuksissa normaalisti. Hän on aivan tavallinen koululainen.
Kauhulla ajattelen joskus, minkälainen hän olisi nykyään, jos olisi joutunut eritysluokalle heti alusta alkaen.

Kirjoitit:"Tietoja ei saa luovuttaa ilman lupaa -Lapsen oikeanlainen kuntoutus vaatii ehdottomasti sen, että opettajakin tietää diagnoosin" Itseänikin kiinnostaisi tietää, onko tietojen luovutukseen liittyvä, vanhemmilta pyydettävä allekirjoitus mielestäsi vain rutiinia, jonkinlainen hölöhölöjuttu, jonka kaikki vanhemmat allekirjoittavat? Ja vanhempia jotka eivät allekirjoita katsot karsaasti? Niinkö?

Lasten kanssa et voi tietää kuinka olisi koulu mennyt, jos heillä ei olisi diagnooseja ollutkaan. Silmäni aukesivat lopullisesti, kun tilasin näillä palstoilla näkemäni professori Saloviidan kirjan: Kaikille avoimeen kouluun:

http://www.cec.jyu.fi/julkaisut/erityiskasvatus/kaikille.htm

Lue lisää

Itse olen kyllä lukenut kirjan ja hyvä kirja olikin. Muttei se kirja millään tavalla tue ajatusta, että opettajalta pitäisi salata lapsen diagnoosi. On aivan eri asia, jos ei suostu tutkimuksiin.. Silloinhan ei ole mitään salattavaa.

Tapanani ei ole suhtautua kehenkään vanhempaan karsaasti. Toimin hyvässä yhteistyössä vanhempien kanssa.

Ilmeisesti täällä ei edes yritetä lukea kirjoituksiani avoimin mielin vaan erittäin voimakkaiden ennakkoluulojen varjolla. En ole puhunut siitä, että pitäisi painostaa tutkimuksiin.

Toivottavasti kuintenkin joku on hyötynyt ajatuksistani. Jos joku haluaa olla periaatteesta eri mielä, en tietenkään voi asialle mitään. Maailma ei ole edelleenkään mustavalkoinen.

cheetah kirjoitti:

Tietojen luovutus ei koskaan TIETENKÄÄN saa olla mitään rutiinia, jossa ei tarkkaan mietitä mihin nimensä laittaa. Kannattaa myös miettiä tarkkaan mitä siitä seuraa, jos nimeä ei laita.

Taustalla ei muuten ole väliä, mutta se auttaisi ymmärtämään, miksi joku ajattelee niinkuin ajattelee.

Lue lisää

"Kannattaa myös miettiä tarkkaan mitä siitä seuraa, jos nimeä ei laita."

Eihän siitä mitään pitäisi seurata!

cheetah kirjoitti:

Itse olen kyllä lukenut kirjan ja hyvä kirja olikin. Muttei se kirja millään tavalla tue ajatusta, että opettajalta pitäisi salata lapsen diagnoosi. On aivan eri asia, jos ei suostu tutkimuksiin.. Silloinhan ei ole mitään salattavaa.

Tapanani ei ole suhtautua kehenkään vanhempaan karsaasti. Toimin hyvässä yhteistyössä vanhempien kanssa.

Ilmeisesti täällä ei edes yritetä lukea kirjoituksiani avoimin mielin vaan erittäin voimakkaiden ennakkoluulojen varjolla. En ole puhunut siitä, että pitäisi painostaa tutkimuksiin.

Toivottavasti kuintenkin joku on hyötynyt ajatuksistani. Jos joku haluaa olla periaatteesta eri mielä, en tietenkään voi asialle mitään. Maailma ei ole edelleenkään mustavalkoinen.

Lue lisää

Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi näin: "Tutkimusten kautta saadaan tieto, mikä oikeasti on vialla ja sitä kautta tukea lapselle ja sitä kautta leima haalistuu. Tutkimusten tieto antaa opettajille enemmänkin tietoa ja keinoja kohdata paremmin oppilas." Ei opettajan pidä tulkita tutkimustuloksia millään tavalla! Jätä se ammattilaisille.

Jos olet lukenut Saloviidan kirjan, niin sitten tiedät sen että tutkimustuloksia voidaan käyttää lasta vastaan, ja tutkimuksia voidaan tehtailla tilaustyönä välineeksi sijoittaa lapsi erityisluokalle.

argarga kirjoitti:

"Kannattaa myös miettiä tarkkaan mitä siitä seuraa, jos nimeä ei laita."

Eihän siitä mitään pitäisi seurata!

Voi, enköhän jo kuvaillut, mitä siitä voi lapselle itselleen seurata. Osaat varmasti lukea edellisistä viesteistä.

cheetah.grrr kirjoitti:

Tai käytöshäiriö on syy jostakin. Se voi olla syy esim. hoitamattomasta adhd:sta. Käytöshäiriö ei yleensä ole kurinpidollinen ongelma. Itse adhd ei ole käytöshäiriö. Sille on oma diagnoosi. Adhd on yleensä Tarkkaavaisuus- ja impulsiivisuushäiriö, joka hoitamattomana voi johtaa käytöshäiriöihin, masennukseen yms.

Itse en ole vielä yhteenkään turhaan adhd-diagnoosiin törmännyt. Lääkitys on vain yksi lukuisista keinoista hoitaa. Tiedoksi kaikille, että adhd-lääkkeet eivät tehoa/vaikuta niihin lapsiin, joiden ongelmat ovat kurinpidollisia. Eli jos joku lapsi käyttäytyy kuin vaahteranmäen eemeli ja syyt eivät ole lapsen aivojen häiriössä, niin lääkkeet eivät auta lasta. Ja päin vastoin, jos jollain lapsella on syy neurologiassa, niin kurinpitotoimenpiteet eivät tehoa.

En haluaisi alkaa eipäs juupas leikkiin. Kerroin vain oman mielipiteeni, jota täsmensin. Olen joutunut näitä asioita pohtimaan vuosia. Ensin lapsettomana ja sitten omien lapsieni kautta ja samalla opettajana toimien. Monien vanhempien kanssa olemme pohtineet juuri tätä leimautumisasiaa. On hienoa, että täällä tulee erilaisia kokemuksia. Eikä tämäkään asia ole mustavalkoinen.

Lue lisää

Hei Cheetah!
Olen lukenut näillä palstoilla paljon mielipiteitäsi, enkä voi kuin hattua nostaa kärsivällisyydellesi ja sinnikkyydellesi! Itselläni on myös kaksi erityislasta ja ymmärrän täysin perustelusi näistä asioista ja olen hyvin pitkälti samaa mieltä!
On hienoa, että joku oikeasti asioista tietävä yrittää täällä perustella järkeviä ja lapsen parasta ajattelevia toimia kerta toisensa jälkeen... muutaman kerran olen yrittänyt minäkin, mutta pakko tunnustaa, että hermot menee ja alkaa niin paljon ärsyttämään näitä juttuja lukiessa, ettei enää huvita mitään kommentoida! Monien lapsia kyllä säälin minäkin..
Omat erityiseni saivat aikanaan diagnoosit sekä ADHD:stä että dysfasiasta ajoissa ja hyvät tukitoimet ja kuntoutusta niihin ja pärjäävät nyt hyvin pienen kyläkoulumme yleisopetuksen ryhmissä integroituina oppilaina.(Saavat myös erityisopetusta yksikseen ja tietyillä tunneilla erityisope on mukana luokassa antamassa samanaikaisopetusta). Vaikka luultavasti nuorempi ainakin saa aika paljon "vauhdikkuutta" anteeksi opettajalta diagnoosinsa varjolla, en nimittäin jaksa uskoa, että hän IHAN niin hyvin siellä malttaa olla ja keskittyä kuin ope usein hehkuttaa :)

cheetah kirjoitti:

Voi, enköhän jo kuvaillut, mitä siitä voi lapselle itselleen seurata. Osaat varmasti lukea edellisistä viesteistä.

Jokainen vastuuntuntoinen isä ja äiti kyllä varmasti kantaa vastuun lapsistaan muutenkin, älä sinä turhaan sitä murehdi.

nonniin kirjoitti:

Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi näin: "Tutkimusten kautta saadaan tieto, mikä oikeasti on vialla ja sitä kautta tukea lapselle ja sitä kautta leima haalistuu. Tutkimusten tieto antaa opettajille enemmänkin tietoa ja keinoja kohdata paremmin oppilas." Ei opettajan pidä tulkita tutkimustuloksia millään tavalla! Jätä se ammattilaisille.

Jos olet lukenut Saloviidan kirjan, niin sitten tiedät sen että tutkimustuloksia voidaan käyttää lasta vastaan, ja tutkimuksia voidaan tehtailla tilaustyönä välineeksi sijoittaa lapsi erityisluokalle.

Lue lisää

Voi hyvä ihminen kuinka voit käsittää ja tulkita tahalleen väärin, mitä kerron. Ammattilaiset juuri tulkitsevat opettajille näitä tutkimuksia, jotta opettaja voisi toimia paremmalla tavalla. Oletkohan koskaan kuullut moniammatillisesta yhteistyöstä? Erityislapsen kasvatuksessa on tärkeää moniammatillinen yhteistyö.

Ihmistä on aina kiehtonut salaliittoteoriat ;)

erityinen äiti kirjoitti:

Hei Cheetah!
Olen lukenut näillä palstoilla paljon mielipiteitäsi, enkä voi kuin hattua nostaa kärsivällisyydellesi ja sinnikkyydellesi! Itselläni on myös kaksi erityislasta ja ymmärrän täysin perustelusi näistä asioista ja olen hyvin pitkälti samaa mieltä!
On hienoa, että joku oikeasti asioista tietävä yrittää täällä perustella järkeviä ja lapsen parasta ajattelevia toimia kerta toisensa jälkeen... muutaman kerran olen yrittänyt minäkin, mutta pakko tunnustaa, että hermot menee ja alkaa niin paljon ärsyttämään näitä juttuja lukiessa, ettei enää huvita mitään kommentoida! Monien lapsia kyllä säälin minäkin..
Omat erityiseni saivat aikanaan diagnoosit sekä ADHD:stä että dysfasiasta ajoissa ja hyvät tukitoimet ja kuntoutusta niihin ja pärjäävät nyt hyvin pienen kyläkoulumme yleisopetuksen ryhmissä integroituina oppilaina.(Saavat myös erityisopetusta yksikseen ja tietyillä tunneilla erityisope on mukana luokassa antamassa samanaikaisopetusta). Vaikka luultavasti nuorempi ainakin saa aika paljon "vauhdikkuutta" anteeksi opettajalta diagnoosinsa varjolla, en nimittäin jaksa uskoa, että hän IHAN niin hyvin siellä malttaa olla ja keskittyä kuin ope usein hehkuttaa :)

Lue lisää

Lämmitti mieltä! Totta, että alkaa välillä ärsyttämään ;) En tiedä, mikä minua vielä tänne saa kirjoittamaan. Ehkä se on sitä, että haluaa jakaa sitä, mitä on joutunut kantapään kautta oppimaan.

cheetah kirjoitti:

Voi hyvä ihminen kuinka voit käsittää ja tulkita tahalleen väärin, mitä kerron. Ammattilaiset juuri tulkitsevat opettajille näitä tutkimuksia, jotta opettaja voisi toimia paremmalla tavalla. Oletkohan koskaan kuullut moniammatillisesta yhteistyöstä? Erityislapsen kasvatuksessa on tärkeää moniammatillinen yhteistyö.

Ihmistä on aina kiehtonut salaliittoteoriat ;)

Lue lisää

Lue sitä Saloviidan kirjaa! Ei tämä ole mikään salaliittoteoria! Saloviidan mukaan psykologi tekee sellaisen lausunnon kuin häneltä tilataan. Kysymys on on ehdotetuista tukitoimista: toinen psykologi ehdottaa erityisluokkaa, toinen tukitoimien tuomista luokkaan.

Kyllä vain lasta vastaan voidaan toimia, usein juuri omien ennakkoluulojen ja uskomusten pohjalta. Sinullakin tuntuu olevan vakaa usko diagnooseihin ja lääkityksiin. Omat kokemukset eivät ole riittäviä kertomaan, kuinka asioiden pitäisi olla. Jos otos on 1-2 (MUTU), tutkimus ei ole minkään arvoinen.

1,5 kertaiset valtionosuudet houkuttelevat myös turhien diagnoosien tekoon, kuten täällä joku musiikkiluokkalaisen vanhempi kirjoittelikin jo.

lhöjälk kirjoitti:

Lue sitä Saloviidan kirjaa! Ei tämä ole mikään salaliittoteoria! Saloviidan mukaan psykologi tekee sellaisen lausunnon kuin häneltä tilataan. Kysymys on on ehdotetuista tukitoimista: toinen psykologi ehdottaa erityisluokkaa, toinen tukitoimien tuomista luokkaan.

Kyllä vain lasta vastaan voidaan toimia, usein juuri omien ennakkoluulojen ja uskomusten pohjalta. Sinullakin tuntuu olevan vakaa usko diagnooseihin ja lääkityksiin. Omat kokemukset eivät ole riittäviä kertomaan, kuinka asioiden pitäisi olla. Jos otos on 1-2 (MUTU), tutkimus ei ole minkään arvoinen.

1,5 kertaiset valtionosuudet houkuttelevat myös turhien diagnoosien tekoon, kuten täällä joku musiikkiluokkalaisen vanhempi kirjoittelikin jo.

Lue lisää

:) :) :) Minua alkaa jo hymyilyttämään tämä keskustelu. Vaikka mitä kertoisin, niin se käännetään muuksi. Minun kokemukset eivät ole vain otos 1-2. Meidän lapsia hoitavan lasten psykiatrin kokemus ei ole vain muutama lapsi. Minä pyrin kehittämään ajatuksiani ja asenteita. Pyritkö sinä? Toivottavasti yrität oppia jotain myös tästä keskustelusta. Olen itse ajatellut aikoinani asioista hyvinkin eri tavalla, mutta kokemusten kautta joutunut vaihtamaan kantaani. Nämä eivät ole mitään uskonasioita. Muistapa itse, ettei omat kokemukset ole riittäviä kertomaan, kuinka asioiden tulisi olla!! Eipä taida sinunkaan otos ihan niin suuri olla. Vai? Minun "otokseni" ei perustu vain omiin lapsiini, oppilaisiini, tuttavien lapsiin, vaan myös lukemattomiin tutkimuksiin ja monien suomalaisten perheiden kokemuksiin.

Ja kyllä vain tuntuu, että joidenkin mielestä lapsi on kohde, jota kohdellaan aina vain väärin. Ja heidän on vaikea uskoa, että muut toimisivat lapsen parhaaksi.

Olen jo kommentoinut tuota 1,5...

En viitsi arvailla kuka olet.. mutta tuntuu, että olisimme jo asiasta aikaisemmin vääntäneet.

Samalla tavalla kuin Raamattua tulkitaan eritavalla, toisten tekstiä voi tulkita täällä palstalla eri tavoin, samoin kuin Saloviidan kirjaa. Lukijan elämäntilanne ja aikaisemmat kokemukset ohjaavat tulkintojen teossa. Sama asia voidaan käsittää eri tavalla.

Piristävää "väittelyä". Taidan sittekin jatkaa oman kirjan kirjoittamista. Sitten voidaan keskustella cheetahin kirjasta ja saloviidan kirjasta ;)

cheetah.grrr kirjoitti:

Lämmitti mieltä! Totta, että alkaa välillä ärsyttämään ;) En tiedä, mikä minua vielä tänne saa kirjoittamaan. Ehkä se on sitä, että haluaa jakaa sitä, mitä on joutunut kantapään kautta oppimaan.

Lue lisää

Hyvä kun on adhd jota syyttää kaikista ongelmista, eikö? Toivottavasti et koskaan tule minun lapseni opettajaksi, olen tätä keskustelua seuratessani huomannut että sinä tunnut tietävän kaiken ja lasten vanhemmat eivät mitään. Se on vaarallinen asenne! Kouluun on pakko lapset laittaa, mutta jos sinä olet opettaja, syttyy sota. Arvaankin, että olet aika monen vanhemman kanssa jo riidoissa!??

eikö? kirjoitti:

Hyvä kun on adhd jota syyttää kaikista ongelmista, eikö? Toivottavasti et koskaan tule minun lapseni opettajaksi, olen tätä keskustelua seuratessani huomannut että sinä tunnut tietävän kaiken ja lasten vanhemmat eivät mitään. Se on vaarallinen asenne! Kouluun on pakko lapset laittaa, mutta jos sinä olet opettaja, syttyy sota. Arvaankin, että olet aika monen vanhemman kanssa jo riidoissa!??

Lue lisää

mutta jostain kumman syystä olen juuri se opettaja meidän koulussa, joka ei ole riidoissa vanhempien kanssa :) Johtuu juuri siitä, että arvostan oppilaideni vanhempien kokemuksia. Ja on olemassa monenlaisia ongelmia, joista vain jotkut ovat adhd:n aiheuttamia tai siitä johtuvia. Täällä palstalla vain sattumalta keskustellaan nimensä mukaisesti tästä asiasta. Sinun kaltaistesi vanhempienkin kanssa pärjään, koska olen oppinut ymmärtämään sotajalallakin olevia vanhempia. Jotkut opettajat lähtevät sotaan mukaan, mutta jos ei lähde sotaan, ei kukaan jaksa kauan yksin sotia.

Kiitos sinullekin lämpimästä kommentista.

argarga kirjoitti:

Jokainen vastuuntuntoinen isä ja äiti kyllä varmasti kantaa vastuun lapsistaan muutenkin, älä sinä turhaan sitä murehdi.

Cheetah kirjoitti: "Minun kokemukset eivät ole vain otos 1-2. Meidän lapsia hoitavan lasten psykiatrin kokemus ei ole vain muutama lapsi. Minä pyrin kehittämään ajatuksiani ja asenteita. Pyritkö sinä?" (Viestiketjua ei voinut enä jatkaa, jatkanpa siis tähän)

Onko teillä koulussa oma lasten psykiatri?! Älä valehtele! Sitäpaitsi vanhoista asenteista kiinnipitäminen ei ole uudistusmielistä. Opettajana olet varmasti vaikean valinnan edessä, ja olet valinnut yleisesti hyväksyttävän tavan, eli kuljet suuren massan mukana. Jos ja kun vanhemmat eivät kerrokaan sinulle ihan kaikkea, niin hermostut. Aika erikoisella tavalla olet sitä mieltä, että salassapidon alaisia tietoja ei saa leväperäisesti levitellä, ja kuitenkin pidät itsestään selvänä että saat kaikkien lasten terveystiedot käyttöösi.

Et myöskään kommentoinut mitenkään sitä yhtä kommenttia jossa oltiin jo matkalla erityisluokalle, ja nykyään ollaankin musiikkiluokalla, ei kuulosta kovinkaan avoimelta mieleltä jättää huomiotta ihan päivänselvä lapsen kaltoinkohtelun yritys. Hatunnosto vanhemmille että jäikin vain yritykseksi.

Olen iloinen niiden lasten puolesta jotka ovat saaneet apua diagnooseista, mutta eikö olekin katastrofi että myös sellaisia lapsia on jotka joutuvat kärsimään diagnoosistaan? Opettajan ennakkoluulot voivat olla viimeinen niitti lapsen asianmukaisessa opetuksessa. Kehoittaisin äärimmäiseen varovaisuuteen ja terveeseen pieneen epäluuloon silloin, kun opettaja, kouluterveydenhoitaja, rehtori ym yhteen ääneen alkavat höpisemään erityisluokkasiirrosta. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

cheetah.grrr kirjoitti:

Lämmitti mieltä! Totta, että alkaa välillä ärsyttämään ;) En tiedä, mikä minua vielä tänne saa kirjoittamaan. Ehkä se on sitä, että haluaa jakaa sitä, mitä on joutunut kantapään kautta oppimaan.

Lue lisää

Tarkoitin meidän lasten psykiatrilla omia lapsiani hoitavaa lääkäriä.. Joka on alansa asiantuntija. Lisäksi olen omien oppilaideni "takia" vieraillut useaan otteeseen lasten psykitarian puolella. Ei mulla nyt kuitenkaan ole enempää halua jatkaa tätä väittelyä, onko minun kokemus jonkun mielestä riittävä, jotta voin täällä kertoa mielipiteitäni. En kuitenkaan itse koe olevani aivan tietämätön tai mutu-tiedon varassa.

En kommentoinut "musiikkiluokkaoppilasta", koska en ole perehtynyt kyseiseen tapaukseen. Joskus on sellaisia erityisoppilaita, jotka hyötyisivät erityisluokasta ala-asteella, mutta myöhemmin voisivat erikoistaitojensa takia menestyä esim. musiikkiluokalla tai muuhun painottuvalla luokalla. Asiat ei ole niin mustavalkoisia. Minun asperger-poikani esimerkiksi pärjää erittäin hyvin yleisopetuksessa. Mutta hänen lahjakkuudestaan huolimatta hän on selvästi erilainen ja tarvitsee aspergerin huomioimista koulupäivän aikana. Lahjakkuus ei poissulje tuen tarvetta. Joskus joku lapsi saa ainoastaan opettajan tuen, kun vanhemmat ovat hyväksymättä lapsensa erilaisuuden. Minullakin on ollut oppilaita, joihin käytän adhd-asperger-dysfasia-oppilaiden opetukseen liittyviä keinoja, vaikkei vanhemmat halua tutkimuksia. Siinä joutuu opettaja vain aika lujille, koska puuttuu ammattilaisten tuki ja ohjaus (eli moniammatillinen yhteistyö) ja opettaja on asian kanssa aika yksin.

Itse en ole erityisluokkien suosija. Minun mielestäni tukitoimet pitäisi kohdistua omaan lähikouluun ensisijaisesti. Mutta joskus erityiskoulu/luokka on parempi vaihtoehto. Jossain kunnissa on erittäin tasokkaita erityisluokkia.

Vaikka täällä jotkut kovasti yrittävät väittää, etten ole avoin, niin sitä yritän kuitenkin olla. Päivittäin "katson itseäni peiliin", arvioin omaa työtäni ja pyrin kehittymään. Teen tätä työtä rakkaudesta oppilaitani kohtaan ja kun kohtaan luokallani erityisoppilaita, ymmärrys heitä kohtaan on suuri, koska olen oppinut omien lapsieni ja edellisten erityisoppilaitteni kanssa sitä. Lisäksi ymmärrän vanhempia, koska olen itsekin vanhempana läpikäynyt monenlaisia tunteita. Uskokaa tai älkää, mutta myös niitä tunteita, jossa kiellän lapsieni erilaisuuden...

Cheetah kirjoitti:

Tarkoitin meidän lasten psykiatrilla omia lapsiani hoitavaa lääkäriä.. Joka on alansa asiantuntija. Lisäksi olen omien oppilaideni "takia" vieraillut useaan otteeseen lasten psykitarian puolella. Ei mulla nyt kuitenkaan ole enempää halua jatkaa tätä väittelyä, onko minun kokemus jonkun mielestä riittävä, jotta voin täällä kertoa mielipiteitäni. En kuitenkaan itse koe olevani aivan tietämätön tai mutu-tiedon varassa.

En kommentoinut "musiikkiluokkaoppilasta", koska en ole perehtynyt kyseiseen tapaukseen. Joskus on sellaisia erityisoppilaita, jotka hyötyisivät erityisluokasta ala-asteella, mutta myöhemmin voisivat erikoistaitojensa takia menestyä esim. musiikkiluokalla tai muuhun painottuvalla luokalla. Asiat ei ole niin mustavalkoisia. Minun asperger-poikani esimerkiksi pärjää erittäin hyvin yleisopetuksessa. Mutta hänen lahjakkuudestaan huolimatta hän on selvästi erilainen ja tarvitsee aspergerin huomioimista koulupäivän aikana. Lahjakkuus ei poissulje tuen tarvetta. Joskus joku lapsi saa ainoastaan opettajan tuen, kun vanhemmat ovat hyväksymättä lapsensa erilaisuuden. Minullakin on ollut oppilaita, joihin käytän adhd-asperger-dysfasia-oppilaiden opetukseen liittyviä keinoja, vaikkei vanhemmat halua tutkimuksia. Siinä joutuu opettaja vain aika lujille, koska puuttuu ammattilaisten tuki ja ohjaus (eli moniammatillinen yhteistyö) ja opettaja on asian kanssa aika yksin.

Itse en ole erityisluokkien suosija. Minun mielestäni tukitoimet pitäisi kohdistua omaan lähikouluun ensisijaisesti. Mutta joskus erityiskoulu/luokka on parempi vaihtoehto. Jossain kunnissa on erittäin tasokkaita erityisluokkia.

Vaikka täällä jotkut kovasti yrittävät väittää, etten ole avoin, niin sitä yritän kuitenkin olla. Päivittäin "katson itseäni peiliin", arvioin omaa työtäni ja pyrin kehittymään. Teen tätä työtä rakkaudesta oppilaitani kohtaan ja kun kohtaan luokallani erityisoppilaita, ymmärrys heitä kohtaan on suuri, koska olen oppinut omien lapsieni ja edellisten erityisoppilaitteni kanssa sitä. Lisäksi ymmärrän vanhempia, koska olen itsekin vanhempana läpikäynyt monenlaisia tunteita. Uskokaa tai älkää, mutta myös niitä tunteita, jossa kiellän lapsieni erilaisuuden...

Lue lisää

"Lisäksi ymmärrän vanhempia, koska olen itsekin vanhempana läpikäynyt monenlaisia tunteita. Uskokaa tai älkää, mutta myös niitä tunteita, jossa kiellän lapsieni erilaisuuden..."

Vaikeaa on varmasti ollut, mutta älä pidä lapsiasi erilaisina. Parempi olisi puhua yksilöllisistä piirteistä erilaisuuden sijaan. Ihan tavallisia lapsia sinulla on, mutta tukea tarvitsevat joissain asioissa.

On lihavia, laihoja, mustia, vaaleita, kädettömiä, jalattomia, kuuroja, sokeita, oppimishäiriöisiä, sosiaalisesti heikosti pärjääviä, ylivilkkaita jne lapsia, joilla kaikilla on yksilölliset piirteensä joihin ei liikaa tule tuijottaa. Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita ja heihin tulee suhtautua arvostaen ja kohdella heitä arvostaen. Erilaisuutta ei tule korostaa, varsinkaan negatiivisena pidettyä erilaisuutta, lapsikin nauttii siitä että hänen vahvoja puoliaan tuodaan aktiivisesti esille.

leimaa. kirjoitti:

"Lisäksi ymmärrän vanhempia, koska olen itsekin vanhempana läpikäynyt monenlaisia tunteita. Uskokaa tai älkää, mutta myös niitä tunteita, jossa kiellän lapsieni erilaisuuden..."

Vaikeaa on varmasti ollut, mutta älä pidä lapsiasi erilaisina. Parempi olisi puhua yksilöllisistä piirteistä erilaisuuden sijaan. Ihan tavallisia lapsia sinulla on, mutta tukea tarvitsevat joissain asioissa.

On lihavia, laihoja, mustia, vaaleita, kädettömiä, jalattomia, kuuroja, sokeita, oppimishäiriöisiä, sosiaalisesti heikosti pärjääviä, ylivilkkaita jne lapsia, joilla kaikilla on yksilölliset piirteensä joihin ei liikaa tule tuijottaa. Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita ja heihin tulee suhtautua arvostaen ja kohdella heitä arvostaen. Erilaisuutta ei tule korostaa, varsinkaan negatiivisena pidettyä erilaisuutta, lapsikin nauttii siitä että hänen vahvoja puoliaan tuodaan aktiivisesti esille.

Lue lisää

Niinkuin siis olet varmastikin toiminut ihan vilpittömästi. Olet varmasti hyvä äiti.

leimaa. kirjoitti:

"Lisäksi ymmärrän vanhempia, koska olen itsekin vanhempana läpikäynyt monenlaisia tunteita. Uskokaa tai älkää, mutta myös niitä tunteita, jossa kiellän lapsieni erilaisuuden..."

Vaikeaa on varmasti ollut, mutta älä pidä lapsiasi erilaisina. Parempi olisi puhua yksilöllisistä piirteistä erilaisuuden sijaan. Ihan tavallisia lapsia sinulla on, mutta tukea tarvitsevat joissain asioissa.

On lihavia, laihoja, mustia, vaaleita, kädettömiä, jalattomia, kuuroja, sokeita, oppimishäiriöisiä, sosiaalisesti heikosti pärjääviä, ylivilkkaita jne lapsia, joilla kaikilla on yksilölliset piirteensä joihin ei liikaa tule tuijottaa. Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita ja heihin tulee suhtautua arvostaen ja kohdella heitä arvostaen. Erilaisuutta ei tule korostaa, varsinkaan negatiivisena pidettyä erilaisuutta, lapsikin nauttii siitä että hänen vahvoja puoliaan tuodaan aktiivisesti esille.

Lue lisää

Näiden lasten kuntoutushan perustuu positiivisten asioiden korostamiseen ja vahvuuksien hyödyntämiseen. Itse en pidä niin tärkeänä puhunko erilaisuudesta vai yksilöllisyydestä, jos tapani toimia on rakastava ja yksilölliset piirteet hyväksyvä.

Ja elämä näiden lasten kanssa on kaukana tavallisuudesta. Kun sen itselleen vihdoin myönsi, niin oli helpompi hyväksyä se, että arki väsyttää ja tarvitsen tukea vanhemmuuteen. Lastenpsykiatrimme sanoi opiskelijalääkärille, että näiden kahden lapsen tempperamentien kohtaaminen on lapsia itseään kasvattavaa, mutta äärimmäisen raskasta ja työllistävää vanhemmille. Tuntui hyvältä kuulla se asiantuntijan suusta.

Ja lopuksi: Ei erilaisuus ole leima vaan rikkaus!

cheetah kirjoitti:

Näiden lasten kuntoutushan perustuu positiivisten asioiden korostamiseen ja vahvuuksien hyödyntämiseen. Itse en pidä niin tärkeänä puhunko erilaisuudesta vai yksilöllisyydestä, jos tapani toimia on rakastava ja yksilölliset piirteet hyväksyvä.

Ja elämä näiden lasten kanssa on kaukana tavallisuudesta. Kun sen itselleen vihdoin myönsi, niin oli helpompi hyväksyä se, että arki väsyttää ja tarvitsen tukea vanhemmuuteen. Lastenpsykiatrimme sanoi opiskelijalääkärille, että näiden kahden lapsen tempperamentien kohtaaminen on lapsia itseään kasvattavaa, mutta äärimmäisen raskasta ja työllistävää vanhemmille. Tuntui hyvältä kuulla se asiantuntijan suusta.

Ja lopuksi: Ei erilaisuus ole leima vaan rikkaus!

Lue lisää

Erilaisuus on todellakin rikkaus. Valitettavasti sitä usein pidetään leimana. Natsi-Saksa on jo klisee, mutta siellä monet erilaisina pidetyt tuhottiin, "ettei rotu pilaantuisi".

On myös huomattava, että on olemassa hyväksyttyä erilaisuutta ja sellaista erilaisuutta jota ei hyväksytä, riippuen meidän kulttuurimme sopimuksenvaraisista arvomaailman painotuksista. On siis aika älytöntä korostaa erilaisuutta, koska eri aikakausina ja eri kulttuureissa arvostetaan aikalailla erilaisia asioita. Jotkut intiaanit esimerkiksi arvostivat mielisairaat korkealle heimon hierarkiassa. Toisena aikakautena kaikki mielisairaat suljettiin lukkojen taakse rangaistukseksi sairaudestaan.

katsantokannasta kirjoitti:

Erilaisuus on todellakin rikkaus. Valitettavasti sitä usein pidetään leimana. Natsi-Saksa on jo klisee, mutta siellä monet erilaisina pidetyt tuhottiin, "ettei rotu pilaantuisi".

On myös huomattava, että on olemassa hyväksyttyä erilaisuutta ja sellaista erilaisuutta jota ei hyväksytä, riippuen meidän kulttuurimme sopimuksenvaraisista arvomaailman painotuksista. On siis aika älytöntä korostaa erilaisuutta, koska eri aikakausina ja eri kulttuureissa arvostetaan aikalailla erilaisia asioita. Jotkut intiaanit esimerkiksi arvostivat mielisairaat korkealle heimon hierarkiassa. Toisena aikakautena kaikki mielisairaat suljettiin lukkojen taakse rangaistukseksi sairaudestaan.

Lue lisää

Mutta eihän se ole erilaisuuden korostamista, jos sen erilaisuuden myöntää. Kun myöntää itselleen että omassa lapsessa on todella jotain erilaista, niin osaa paremmin tukea lastaan ja tukea niitä vahvuuksia. Eihän sitä lapselle toitoteta, että oletpa erilainen.. Ei se minusta ole lapsen edun mukaista, että kieltää tosiasiat.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta mielestäni minä en ole erilaisuuden korostaja. Vaan erilaisuuden hyväksyjä. Minun mielestäni erilaisuuden hyväksymiseen kuuluu se, että ei yritetä lakaista ongelmia maton alle.

cheetah.grrr kirjoitti:

Mutta eihän se ole erilaisuuden korostamista, jos sen erilaisuuden myöntää. Kun myöntää itselleen että omassa lapsessa on todella jotain erilaista, niin osaa paremmin tukea lastaan ja tukea niitä vahvuuksia. Eihän sitä lapselle toitoteta, että oletpa erilainen.. Ei se minusta ole lapsen edun mukaista, että kieltää tosiasiat.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, mutta mielestäni minä en ole erilaisuuden korostaja. Vaan erilaisuuden hyväksyjä. Minun mielestäni erilaisuuden hyväksymiseen kuuluu se, että ei yritetä lakaista ongelmia maton alle.

Lue lisää

Nykyään ongelma usein onkin se, että niitä ongelmia nähdään kaikkialla ja yritetään hoitaa aktiivisesti. Joskus vain hoitotoimet voivat olla vahingollisempia kuin ollaan ennakoitu!

mutta kirjoitti:

Nykyään ongelma usein onkin se, että niitä ongelmia nähdään kaikkialla ja yritetään hoitaa aktiivisesti. Joskus vain hoitotoimet voivat olla vahingollisempia kuin ollaan ennakoitu!

Lue lisää

Käytännöt muuttuvat. Ylilyönnit tapahtuvat aina silloin kun jokin uusi hieno keksintö on saatu ensimmäistä kertaa käyttöön. Esim. röntgenlaitteet synnytivät useita syöpäkasvaimia ennen kuin ymmärrettiin että röntgeniä tulee käyttää harkiten

mutta kirjoitti:

Käytännöt muuttuvat. Ylilyönnit tapahtuvat aina silloin kun jokin uusi hieno keksintö on saatu ensimmäistä kertaa käyttöön. Esim. röntgenlaitteet synnytivät useita syöpäkasvaimia ennen kuin ymmärrettiin että röntgeniä tulee käyttää harkiten

Lue lisää

Antibioottien luultiin tarjoavan pysyvä ratkaisu tulehduksiin. Toisin kävi

ja vielä kirjoitti:

Antibioottien luultiin tarjoavan pysyvä ratkaisu tulehduksiin. Toisin kävi

Kannattaa olla mieluummin hiukan epäileväinen kuin suinpäin rynnätä kaikkeen uuteen.

Aisaa kirjoitti:

Kannattaa olla mieluummin hiukan epäileväinen kuin suinpäin rynnätä kaikkeen uuteen.

Alkuperäiselle kirjoittajalle siis: Epäile kaikkea, tee itse päätökset ja riitauta jos tarvetta. Niillä pääset pitkälle. Yhteistyötä voit tehdä jos siitä on hyötyä, muuten ei!

vieläkin kirjoitti:

Alkuperäiselle kirjoittajalle siis: Epäile kaikkea, tee itse päätökset ja riitauta jos tarvetta. Niillä pääset pitkälle. Yhteistyötä voit tehdä jos siitä on hyötyä, muuten ei!

Lue lisää

Näin on

http://www.mediuutiset.fi/doc.ot?f_id=922244

Tässä ylläolevassa linkissä on tutkittua tietoa siitä, mitä vanhemmilla jo luonnostaan on ollut vilkkaiden lasten kanssa, eli kun saavat purkaa tarmonsa johonkin, niin jaksavat keskittyä.

Olen ammatiltani lääkäri, enkä suosittele tutkimuksia opettajien painostamana.

Mä olisin sitä mieltä, että mukaan rumbaan vaan. Vaadit nähdä kaikki testit ja tulokset. Sanot, ettet halua sitoutua mihinkään testien tulosten perusteella.

Mä oon ite ollu briteissä sairaanhoitajana ja sanonpa vaan, että siellä ei tehdä mitään ennen ku kaikki on "happy".
Vaatii suomalaiselta lujuutta pitää kantansa sen kohteliaisuuden edessä, mutta päätä niin, että kaiken pitää olla avointa.

Joka ainoan tutkimuksen jälkeen vaadit nähdä tulokset ja haluat keskustella niistä. "What do YOU think?"

Mä en tiedä koulusysteemiä siellä, mutta käsittääkseni se voi olla aika brutaali (niin myös suomessa). Jossain määrin se auttaa, jos itse tiedät, missä ongelmia on. Silloin osaat korostaa hyviä puolia ja häivyttää ongelmia.

Sitte voi tulla myös yllätyksiä. Esim. mä en nähny mitään ongelmia lapsen puheessa. Mutta kun pyydettiin piirtämään ensin ympyrä ja sitten neliö, eikä homma onnistunu, ni sitte huomasin, että ehkä ongelmaa on. Testit voi auttaa itseä näkemään ongelman.

Mun lapsi on nyt erityiluokalla. Samassa pihapiirissä asuu kaksi vuotta vanhempi poika ja mulla on paha mieli sen takia, että mun lapsella on paljon enempi "munaa" ku sillä toisella pojalla, joka sohii toisia kepillä ja vikisee kyläreissulla "äiti, anna leipää" "sä et mua määrää" -juttuja ilman todellista kontrollin tarvetta. Mun lapsi vois olla samanlainen ilman oikeeta ohjausta. Ei se kutsu vieraita ihmisiä äidiksi tai lyö / komentele muita. Se on saannu niin paljon muuta hyötyä tutkimusprosessista ihan kasvatuksellisen tukemisen kannalta että mua säälittää, jos joku siitä avusta kieltäytyy.
Se on enemmän mentaalista ja uskon, että jos reilusti häpeämättä otat kaiken vastaan ja sanot lapselle: "Jotkut asiat on helvetin hankalia, enkä mä itekkään oikeen tajuu kaikkee, lupaatsä yrittää parhaas testeissä, jos kaikki nää ihmiset kyselee kysymyksiä ja opettaa sua. Opetat sä sitte mua?.

Ehkä parasta olisi yksityisesti hankkia testit. Mutta vakuutuksen kiemurat ja byrokratia ovat mahdottomia. Piti saada lähete lääkäriltä. Sen saamiseen kesti 2 tuntia. Sitten kun soitin sille lääkärille jolle sain lähetteen niin numero oli puhelinvastaajaan jossa sanotaan että jos on aikaa ja jos otan uusia potilaita vastaan niin soitan takaisin.
Sitten kun luovutin ja yritin soittaa takaisin että saisinko lähetteen lääkärille joka ottaa vastaan potilaita niin 3 päivän kuluttua jättivät meidän kotinumeroon puhelinviestin että jos soitat tuonne niin saat tietää lääkäreistä.

Tässä on nyt myos vakuutuksen vaihtuminen monimutkaistaa asiaa. Eli pitäisi soittaa takaisin ja yrittää saada heiltä lähete lääkärille joka ottaa vastaan meidän uuden vakuutuksen. Tämä on aika vaikeata tehdä kun se on tehtävä tyo-aikana ja en oikein voi toistä niin helposti tehdä.


Mutta en ymmärrä ja tämä tuntuu kamalalta. Lapseni on nyt saanut iltapäiväkerhoon porttikiellon. Seuraavan kerran kun hän tekee jotain pahaa niin saa pysyvästi potkut. Kumpikaan meistä ei voi luopua toistä ja se on vastoin lakia että niin nuori olisi yksin iltapäivän kotona.

Musta tuntuu että tuo alla oleva Feingoldin ruokavali on ainoa jota voitaisiin kokeilla.
http://www.feingold.org/program-pg.html

Kaikkein hämmästyttävintä tässä on se että hän voi olla mahdottoman kiltti ja hyvä ja sitten toisaalta ilman mitään selitystä saattaa mennä asiat huonosti.

AnnankoTestata? kirjoitti:

Ehkä parasta olisi yksityisesti hankkia testit. Mutta vakuutuksen kiemurat ja byrokratia ovat mahdottomia. Piti saada lähete lääkäriltä. Sen saamiseen kesti 2 tuntia. Sitten kun soitin sille lääkärille jolle sain lähetteen niin numero oli puhelinvastaajaan jossa sanotaan että jos on aikaa ja jos otan uusia potilaita vastaan niin soitan takaisin.
Sitten kun luovutin ja yritin soittaa takaisin että saisinko lähetteen lääkärille joka ottaa vastaan potilaita niin 3 päivän kuluttua jättivät meidän kotinumeroon puhelinviestin että jos soitat tuonne niin saat tietää lääkäreistä.

Tässä on nyt myos vakuutuksen vaihtuminen monimutkaistaa asiaa. Eli pitäisi soittaa takaisin ja yrittää saada heiltä lähete lääkärille joka ottaa vastaan meidän uuden vakuutuksen. Tämä on aika vaikeata tehdä kun se on tehtävä tyo-aikana ja en oikein voi toistä niin helposti tehdä.


Mutta en ymmärrä ja tämä tuntuu kamalalta. Lapseni on nyt saanut iltapäiväkerhoon porttikiellon. Seuraavan kerran kun hän tekee jotain pahaa niin saa pysyvästi potkut. Kumpikaan meistä ei voi luopua toistä ja se on vastoin lakia että niin nuori olisi yksin iltapäivän kotona.

Musta tuntuu että tuo alla oleva Feingoldin ruokavali on ainoa jota voitaisiin kokeilla.
http://www.feingold.org/program-pg.html

Kaikkein hämmästyttävintä tässä on se että hän voi olla mahdottoman kiltti ja hyvä ja sitten toisaalta ilman mitään selitystä saattaa mennä asiat huonosti.

Lue lisää

Tee testit yksityisesti, omalla kustannuksella, tai sitten hanki lausunto, ettei testejä tarvita.

AnnankoTestata? kirjoitti:

Ehkä parasta olisi yksityisesti hankkia testit. Mutta vakuutuksen kiemurat ja byrokratia ovat mahdottomia. Piti saada lähete lääkäriltä. Sen saamiseen kesti 2 tuntia. Sitten kun soitin sille lääkärille jolle sain lähetteen niin numero oli puhelinvastaajaan jossa sanotaan että jos on aikaa ja jos otan uusia potilaita vastaan niin soitan takaisin.
Sitten kun luovutin ja yritin soittaa takaisin että saisinko lähetteen lääkärille joka ottaa vastaan potilaita niin 3 päivän kuluttua jättivät meidän kotinumeroon puhelinviestin että jos soitat tuonne niin saat tietää lääkäreistä.

Tässä on nyt myos vakuutuksen vaihtuminen monimutkaistaa asiaa. Eli pitäisi soittaa takaisin ja yrittää saada heiltä lähete lääkärille joka ottaa vastaan meidän uuden vakuutuksen. Tämä on aika vaikeata tehdä kun se on tehtävä tyo-aikana ja en oikein voi toistä niin helposti tehdä.


Mutta en ymmärrä ja tämä tuntuu kamalalta. Lapseni on nyt saanut iltapäiväkerhoon porttikiellon. Seuraavan kerran kun hän tekee jotain pahaa niin saa pysyvästi potkut. Kumpikaan meistä ei voi luopua toistä ja se on vastoin lakia että niin nuori olisi yksin iltapäivän kotona.

Musta tuntuu että tuo alla oleva Feingoldin ruokavali on ainoa jota voitaisiin kokeilla.
http://www.feingold.org/program-pg.html

Kaikkein hämmästyttävintä tässä on se että hän voi olla mahdottoman kiltti ja hyvä ja sitten toisaalta ilman mitään selitystä saattaa mennä asiat huonosti.

Lue lisää

Kannattaa testata, koska sitten saat vaatia lapselle oikeudenmukaista kohtelua. On väärin, että erotetaan koulusta. Todellisuudessa pitäisi vaan enemmän panostaa ryhmätilanteiden hallintaan ja laatia yksilöllinen suunnitelma, miten ongelmatilanteissa toimitaan. Nyt vaikuttaa käynneen juuri niin, että lapsi suljetaan ulkopuolelle ja heitetään vastuu vanhemmille, joiden sitten pitää olla pois työstä ja selitellä lapsen käytöstä.
Testien jälkeen tiedät oman lapsesi ongelmapaikat ja osaat tuoda ne oikein esille koulussa ja kysyä oikeanlaista ohjausta. Vanhempien syyllistäminen ja lapsen leimaaminen hälvenevät, kun saat asiantuntijoiden faktaa käytöksen syy-seuraus-suhteista.
Useinhan on niin, että adhd lapset kehittävät myös uhmakkuushäiriön, koska heitä joudutaan jatkuvasti kieltämään. Käytös voi myös olla ryhmätilanteissa täysin erilaista kuin kodin rauhassa.
Oli niin tai näin, mielestäni lapsen sulkeminen ulkopuolelle (erottaminen) ei tue lapsen myönteistä minäkäsitystä eikä ole apu ongelmiin pitkällä tähtäimellä ja siksi mene ihmeessä testeihin ja pyydä yksilöllinen kuntoutus suunnitelma yhdessä opettajan ja muiden tahojen kanssa.

AnnankoTestata? kirjoitti:

Ehkä parasta olisi yksityisesti hankkia testit. Mutta vakuutuksen kiemurat ja byrokratia ovat mahdottomia. Piti saada lähete lääkäriltä. Sen saamiseen kesti 2 tuntia. Sitten kun soitin sille lääkärille jolle sain lähetteen niin numero oli puhelinvastaajaan jossa sanotaan että jos on aikaa ja jos otan uusia potilaita vastaan niin soitan takaisin.
Sitten kun luovutin ja yritin soittaa takaisin että saisinko lähetteen lääkärille joka ottaa vastaan potilaita niin 3 päivän kuluttua jättivät meidän kotinumeroon puhelinviestin että jos soitat tuonne niin saat tietää lääkäreistä.

Tässä on nyt myos vakuutuksen vaihtuminen monimutkaistaa asiaa. Eli pitäisi soittaa takaisin ja yrittää saada heiltä lähete lääkärille joka ottaa vastaan meidän uuden vakuutuksen. Tämä on aika vaikeata tehdä kun se on tehtävä tyo-aikana ja en oikein voi toistä niin helposti tehdä.


Mutta en ymmärrä ja tämä tuntuu kamalalta. Lapseni on nyt saanut iltapäiväkerhoon porttikiellon. Seuraavan kerran kun hän tekee jotain pahaa niin saa pysyvästi potkut. Kumpikaan meistä ei voi luopua toistä ja se on vastoin lakia että niin nuori olisi yksin iltapäivän kotona.

Musta tuntuu että tuo alla oleva Feingoldin ruokavali on ainoa jota voitaisiin kokeilla.
http://www.feingold.org/program-pg.html

Kaikkein hämmästyttävintä tässä on se että hän voi olla mahdottoman kiltti ja hyvä ja sitten toisaalta ilman mitään selitystä saattaa mennä asiat huonosti.

Lue lisää

Joko olet provo, tai sitten olet alkanut uskomaan sen mitä muut sinulle lapsestasi sanovat.