Porukkaa alkoi valua ulos kämpästä aamuyön pikkutunneilla. Dj lopetti soittamisen alkaen kerätä levyjään levylaukkuun ja me päätimme Nellin kanssa keittää aamuyökahvit ja istua vielä juttelemaan keittiöön kunhan viimeisetkin käytävän nurkkiin sammuneet oli rahdattu ulos tai levitetylle sohvalle. Kävi hyvä tuuri ja puolessa tunnissa kämppä oli meitä lukuunottamatta tyhjä. Sisällä vallitsi kaamea sotku ja Nellin kehoituksesta huolimatta aloin auttaa häntä siivoamaan sotkua kahvin odottelun aikana. Kaikkialla oli kalja- ja siideripulloja, jotka keräsin pussiin eteiseen odottamaan palauttamista. Lasitavaraa kertyi neljä täyttä kantopussillista boolin hyvästä kaupaksikäynnistä ja Jaken tekemistä drinksuista huolimatta eli tunnelma oli tosiaan ollut korkealla ja muutama lähti kotimatkalle melkolailla takatukka silmillä. Kaikki lasit ja mukit oli boolissa, joten pari kahvikuppia piti tiskata yökahvia varten ja sukat tarttuivat kinni likaiseen lattiaan aina paikka-paikoin.
”Hei anna niitten ihan tosi vaan olla, mä voin siivota sit huomennaki ku mulla on vapaapäivä. Tuu kahville, se on valmista nyt!” huusi Nelli keittiöstä. Mä keräsin boolimaljan täyteen laseja ja vein sen vielä mennessäni keittiön tiskipöydälle odottamaan tiskaamistaan. ”Kaamee sotku, on sulla huomenna tekemistä” mä huikkasin Nellille, joka lisäili kahviinsa maitoa ja sokeria juuri parhaillaan pöydän ääressä. ”No mut tuparit on vaan kerran kämpässään ja eipähän menny mitään kuitenkaan rikki - se on iso asia se!” Nelli vaan naureskeli hämmentäen kahviaan lusikka kilisten aktiivisesti. ”Miten sä voit vieläki olla noin pirtee?” kysyin haukotellen edelleen hymyilevältä ilopilleriltä ”No mä nyt vaan oon tämmönen, pirtee ku peipponen niin kauan ku pysyn hereillä ja sit sammun ku saunalyhty varottamatta ja kesken lauseen” Nelli selitti naureskellen. ”No mut parempihan se niin on!” mä sanoin ”Juu, kyl mä diggaan kans et se on ihan hyvä homma....satakakskyt lasissa aina sippiin asti..hihhih!” Nelli naureskeli ja nosti jalkansa viereiselle tuolille rennosti ”Oli kyllä onnistunu ilta ja ihana et sä tulit, that means a lot to me!” se jatko ja katto kiittävin silmin mua hetkenaikaa. ”Oli hei kiva tulla, ja mulla oli ihan huippuhauskaa” mä vaan kiittelin takas ja joka sana oli aivan totta. Parempaa iltaa mulla ei muistaakseni ollu koskaan ennen ollu ja parasta kaikessa oli se etten tuntenu tupareista ennalta oikeastaan yhtään ketään. ”Hei mitä jos mentäs mun uudelle parvekkeelle ryystämään nää kahvit loppuun, otetaan parit kynttilät mukaan ja laitetaan musa olkkariin soimaan niin se kuuluu sinne?!” Nelli keksi kun mä olin just päässy istualleni keittiönpöydän ääreen. ”No mut eiks siel oo kylmä?” mä kysyin hieman otsaani kurtistellen. ”E-hei, sä et kai polta ku et käyny parveketta kattomassa, siin on lasit ja lämmitys et kestää talvellaki istuskella. Eihän se ihan saman lämpönen oo ku sisällä, mut yli nollan joka tapauksessa” Nelli selitti jo kynttilöitä ja sytkäriä kaapista kaivellen ja lähti kahvikuppi käsissään kohti parvekettä. Huokaisin syvään. Musta tuntu että mä pian nukahdan mutta sinnittelin silmien aukipitämistä vielä, koska tiesin et luvassa oli mielenkiintoinen ja henkevä keskustelu ”Mä käväsen veskissä ja tuun sit peräs!” huusin Nellin perään.
Parveke oli aivan uskomattoman tunnelmakas Nellin sytyttämine punalasisine kynttilöine ja melodisen metallin soidessa tuuletusikkunan läpi. Keskellä parveketta sen takaseinää vasten oli pieni koripöytä rinnallaan molemmin puolin kaksi korituolia säädettynä puolimakaavaan asentoon ja peitettynä keltaisilla auringonottokankailla. Parvekkeen molemmissa ulkokulmissa kohosi muovinen viherpuu, joissa molemmissa oli keltaisia pieniä kukkia koristeena. Lasien takana vallitsi talvinen pimeys lumen verhotessa lasin yläreunaa kuin pilvet, mutta keskimmäisessä ikkunassa roikkui posliininen aurinko, jonka keskelle oli maalattu hymyilevät kasvot. ”Käy peremmälle!” Nelli sanoi mulle makoillen jo toisella korituolilla kun jämähdin tunnelmasta hölmistyneenä väliovenrakoon. Astelin varovaisesti hämärässä vapaaseen auringonotto-korituoliin, istahdin ja laskin kuuman kahvikupin pöydälle. Pöydällä oli kaksi kerrosdrinkkiä joiden alaosassa oli punaista nestettä ja sen päällä sekoittumatta keltaista, sekä jääpaloja. Laskin kahvikuppini oudoksuen sivummalle ”Missä välissä sä noi kerkesit väsäämään?” kysyin kummeksuen. ”Voi kuule, mähän oon niin näppärä etten paljoa aikaa tarvi. Näitä kutsutaan auringonlaskuksi, sunrise, sopii tunnelmaan vaikka kohtahan se aurinko jo nouseekin.”Nelli sanoi hennolla äänellä. ”En tienny et sä hallitset drinkit!?” jatkoin ihmetellen. Miksi Jake oli ollu sit illan baarimikko jos kerran Nellikin hallitsi homman? ”Joo, mun eka ammatti, tai no – jätin koulun kesken ja siirryin parturikampaajapuolelle ja nyt teen oppisopimuksella. ..mut otin Jaken bileisiin ettei itellä tarvi läträtä, vaan voin keskittyy talon emännän rooliin” Nelli selitti siemaillen samalla jo omaa drinksuansa.
Vaivalloinen tunnelma alkoi onneksi pian jälleen hellittää ja pääsimme kertaamaan elämäntarinoitamme alkaen alusta ja kulkien halki vuosien aina nykypäivään saakka. Nelli kyseli lopuksi tarkkaan mistä muutosprosessini sai alkunsa ja miten se edistyy, sillä senhän ansiosta olimme nyt tässä ja ylipäätään tutustuneet edeltävällä viikolla. Selitin että mä nyt vaan kyllästyin olemaan aina se minä joka ei uskalla muuttua miksikään ja joka aina kurkistaa samana olemuksena hiirulaisena peilipinnan takaa. ”…kaipasin piristystä, ja kun jätkäkaverikin oli lähtenyt omille teilleen niin se anto mulle viimesen potkun takamukselle. Sitten vaan tartuin kynään ja paperiin ja aloin kirjata ylös kaiken mihin en ole tyytyväinen elämässäni. Tämä prosessi vaan näyttää kasvavan edistymisensä myötä – nälkä kasvaa syödessä-kuten sanotaan, mutta ei se mitään. Mä olen valmis kaikkeen!” Nelli katsoi mua hetken kysyvästi ”..siis ihanko kaikkeen!?” mä mietin hetken mutta vastasin silti myöntävästi. Nelli kehu vielä kerran mun hiuksia, beigejä valoisia meikkejä ja uusia vaatteita. Mä olin tosi otettu sillä omasta mielestä mä näytin edelleen paljon tylsemältä kuin Nelli, jonka Lyhyet kirkkaanpunaiset hiukset oli sekotettu peikkomaisesti pörrölle hiusvahalla lisäten sekaan pari perus pinniä, mutta neonvihreällä somistettuna ja niiden pirteyttä korosti rennot ja värikkäät vaatteet. Tuo kaikki muodosti täydellisen yhdistelmän sirorakenteisen hoikan ihmisen yllä ja vaikutus oli taattu.
Puhuimme hetken kiivaasti ulkonäköön liittyvistä asioista, kunnes molemmat olivat kehuneet toisensa aivan piikkiin ja päivän, tai no yön ehkä paremmin tässä tapauksessa, kehukiintiö oli täynnä ja itsevarmuus taas enemmän kuin pönkitetty. Siinä vaiheessa mun leuat päättivät vaikeuttaa puhumistani rankasti leveämällä joka toisen sanan puolessa välissä ammolleen ja silmäni lupsahtelivat unisesti kiinni. En tiennyt yhtään paljonko kello oli, varmaan jo aamu, mutta sen tiesin että valvominen alkoi ottaa voimille. ”Hei pitäs varmaan alkaa lähtemään, väsymys iskee nyt jättiläisnuijalla!” vihjasin Nellille, joka oli pikkuhiljaa myös alkanut muuttua vähäpuheisemmaksi. ”Meinaatko sä lähtee kotiin?” Nelli kysyi ihmetellen. ”Joo, niin mä aattelin, etten jää tänne nurkkiin tielle maleksiin – mitä sun jätkäkaveriski meinais jos se löytäis mut täältä?!” naureskelin Nellille, joka ei nauranu vaan tuli istumaan mun viereen. ”Hei, ei mul oo jätkäkamuu, turhaa sitä ainakaan pelkäät!” se sano vaimeesti. ”Ei jätkäkamuu? Miten ihmeessä? …sähän oot niin mukava ja kaunis ja tää kämppähän oli ihan täynnä tyyppejä ja..” mä kyselin ihmeissäni. ”Oli, ne on mun kavereita ja suurin osa on homoja. Mä en tarvi jätkäkamuu…” siihen saakka päästyään Nelli tarttu mua kädestä, katso mua silmiin ja paino huulensa mun huulia vasten antaen mulle pehmeän suudelman. Hitaasti. Mä olin jähmettyny paikalleni, enkä tienny mitä tehdä. Mä vaan katsoin Nelliä takaisin silmiin hiljaa, enkä kyennyt liikkumaan mihinkään. Nelli irrotti mun kädestä ja käänsi katseensa lattiaan hieman itsekin säpsähtäen. ”…sillon kun sä kävit siellä meidän liikkeessä.. ..mä..mä en saanu sua pois mielestäni ja musta tuntu et mun on pakko tehdä tämä vaikka mä tiesin ettet sä.. ” se sopersi lattialle ”..tiesit etten mä ole lesbo?” jatkoin kysyvästi. ”Niin. Ja kun sä sanoit että sä olet valmis kaikkeen ja niin.. ..mä sit ajattelin ettet sä pahakses.. ” Nellä käänsi jälleen katseensa mun kasvoihin, joiden hölmistynyt ilme ei ollut kerennyt vielä laantua. ”..mulla pitää lähteä nyt.” mä sanoin hiljaa ja nousin ylös tuolilta. Nelli tarttu mun kädestä pakottaen mut kääntymään vielä kerran ja silmiin otsa kurtussa katsoen, kyynel poskellaan sanoi ”Älä inhoo mua, ethän? Mä en voi tälle mitään..musta tuntuu että mä rakastan sua!”. Sen sanottuaan se irrotti mun kädestä, mä käännyin ja lähdin. Vasta pihalla kaivoin kännykän esille ja aloin selata taksin numeroa. Tilasin taksin talon eteen ja pistin linjan poikki. Liu-uin pitkin kerrostalon ulko-oven pintaa tuntematta jalkojani aina istualleen saakka kännykkä paljaassa kädessäni ja molemmat lapaseni toisessa. Päässäni pyöri vain äskeiset tapahtuman humalaisena hieman epäselvänä kuvanauhana yhä uudelleen ja uudelleen katkeamatta ja korvissani toistuivat Nellin viimeiset sanat ”Mä rakastan sua!”. Katoksen kalpea valo valaisi istualleen pudonneen hahmoni muodostaen mun alle tumman varjon ja lumihiutaleet leijailivat kimaltaen edelleen halki ilman, kevyesti.
”Hei anna niitten ihan tosi vaan olla, mä voin siivota sit huomennaki ku mulla on vapaapäivä. Tuu kahville, se on valmista nyt!” huusi Nelli keittiöstä. Mä keräsin boolimaljan täyteen laseja ja vein sen vielä mennessäni keittiön tiskipöydälle odottamaan tiskaamistaan. ”Kaamee sotku, on sulla huomenna tekemistä” mä huikkasin Nellille, joka lisäili kahviinsa maitoa ja sokeria juuri parhaillaan pöydän ääressä. ”No mut tuparit on vaan kerran kämpässään ja eipähän menny mitään kuitenkaan rikki - se on iso asia se!” Nelli vaan naureskeli hämmentäen kahviaan lusikka kilisten aktiivisesti. ”Miten sä voit vieläki olla noin pirtee?” kysyin haukotellen edelleen hymyilevältä ilopilleriltä ”No mä nyt vaan oon tämmönen, pirtee ku peipponen niin kauan ku pysyn hereillä ja sit sammun ku saunalyhty varottamatta ja kesken lauseen” Nelli selitti naureskellen. ”No mut parempihan se niin on!” mä sanoin ”Juu, kyl mä diggaan kans et se on ihan hyvä homma....satakakskyt lasissa aina sippiin asti..hihhih!” Nelli naureskeli ja nosti jalkansa viereiselle tuolille rennosti ”Oli kyllä onnistunu ilta ja ihana et sä tulit, that means a lot to me!” se jatko ja katto kiittävin silmin mua hetkenaikaa. ”Oli hei kiva tulla, ja mulla oli ihan huippuhauskaa” mä vaan kiittelin takas ja joka sana oli aivan totta. Parempaa iltaa mulla ei muistaakseni ollu koskaan ennen ollu ja parasta kaikessa oli se etten tuntenu tupareista ennalta oikeastaan yhtään ketään. ”Hei mitä jos mentäs mun uudelle parvekkeelle ryystämään nää kahvit loppuun, otetaan parit kynttilät mukaan ja laitetaan musa olkkariin soimaan niin se kuuluu sinne?!” Nelli keksi kun mä olin just päässy istualleni keittiönpöydän ääreen. ”No mut eiks siel oo kylmä?” mä kysyin hieman otsaani kurtistellen. ”E-hei, sä et kai polta ku et käyny parveketta kattomassa, siin on lasit ja lämmitys et kestää talvellaki istuskella. Eihän se ihan saman lämpönen oo ku sisällä, mut yli nollan joka tapauksessa” Nelli selitti jo kynttilöitä ja sytkäriä kaapista kaivellen ja lähti kahvikuppi käsissään kohti parvekettä. Huokaisin syvään. Musta tuntu että mä pian nukahdan mutta sinnittelin silmien aukipitämistä vielä, koska tiesin et luvassa oli mielenkiintoinen ja henkevä keskustelu ”Mä käväsen veskissä ja tuun sit peräs!” huusin Nellin perään.
Parveke oli aivan uskomattoman tunnelmakas Nellin sytyttämine punalasisine kynttilöine ja melodisen metallin soidessa tuuletusikkunan läpi. Keskellä parveketta sen takaseinää vasten oli pieni koripöytä rinnallaan molemmin puolin kaksi korituolia säädettynä puolimakaavaan asentoon ja peitettynä keltaisilla auringonottokankailla. Parvekkeen molemmissa ulkokulmissa kohosi muovinen viherpuu, joissa molemmissa oli keltaisia pieniä kukkia koristeena. Lasien takana vallitsi talvinen pimeys lumen verhotessa lasin yläreunaa kuin pilvet, mutta keskimmäisessä ikkunassa roikkui posliininen aurinko, jonka keskelle oli maalattu hymyilevät kasvot. ”Käy peremmälle!” Nelli sanoi mulle makoillen jo toisella korituolilla kun jämähdin tunnelmasta hölmistyneenä väliovenrakoon. Astelin varovaisesti hämärässä vapaaseen auringonotto-korituoliin, istahdin ja laskin kuuman kahvikupin pöydälle. Pöydällä oli kaksi kerrosdrinkkiä joiden alaosassa oli punaista nestettä ja sen päällä sekoittumatta keltaista, sekä jääpaloja. Laskin kahvikuppini oudoksuen sivummalle ”Missä välissä sä noi kerkesit väsäämään?” kysyin kummeksuen. ”Voi kuule, mähän oon niin näppärä etten paljoa aikaa tarvi. Näitä kutsutaan auringonlaskuksi, sunrise, sopii tunnelmaan vaikka kohtahan se aurinko jo nouseekin.”Nelli sanoi hennolla äänellä. ”En tienny et sä hallitset drinkit!?” jatkoin ihmetellen. Miksi Jake oli ollu sit illan baarimikko jos kerran Nellikin hallitsi homman? ”Joo, mun eka ammatti, tai no – jätin koulun kesken ja siirryin parturikampaajapuolelle ja nyt teen oppisopimuksella. ..mut otin Jaken bileisiin ettei itellä tarvi läträtä, vaan voin keskittyy talon emännän rooliin” Nelli selitti siemaillen samalla jo omaa drinksuansa.
Vaivalloinen tunnelma alkoi onneksi pian jälleen hellittää ja pääsimme kertaamaan elämäntarinoitamme alkaen alusta ja kulkien halki vuosien aina nykypäivään saakka. Nelli kyseli lopuksi tarkkaan mistä muutosprosessini sai alkunsa ja miten se edistyy, sillä senhän ansiosta olimme nyt tässä ja ylipäätään tutustuneet edeltävällä viikolla. Selitin että mä nyt vaan kyllästyin olemaan aina se minä joka ei uskalla muuttua miksikään ja joka aina kurkistaa samana olemuksena hiirulaisena peilipinnan takaa. ”…kaipasin piristystä, ja kun jätkäkaverikin oli lähtenyt omille teilleen niin se anto mulle viimesen potkun takamukselle. Sitten vaan tartuin kynään ja paperiin ja aloin kirjata ylös kaiken mihin en ole tyytyväinen elämässäni. Tämä prosessi vaan näyttää kasvavan edistymisensä myötä – nälkä kasvaa syödessä-kuten sanotaan, mutta ei se mitään. Mä olen valmis kaikkeen!” Nelli katsoi mua hetken kysyvästi ”..siis ihanko kaikkeen!?” mä mietin hetken mutta vastasin silti myöntävästi. Nelli kehu vielä kerran mun hiuksia, beigejä valoisia meikkejä ja uusia vaatteita. Mä olin tosi otettu sillä omasta mielestä mä näytin edelleen paljon tylsemältä kuin Nelli, jonka Lyhyet kirkkaanpunaiset hiukset oli sekotettu peikkomaisesti pörrölle hiusvahalla lisäten sekaan pari perus pinniä, mutta neonvihreällä somistettuna ja niiden pirteyttä korosti rennot ja värikkäät vaatteet. Tuo kaikki muodosti täydellisen yhdistelmän sirorakenteisen hoikan ihmisen yllä ja vaikutus oli taattu.
Puhuimme hetken kiivaasti ulkonäköön liittyvistä asioista, kunnes molemmat olivat kehuneet toisensa aivan piikkiin ja päivän, tai no yön ehkä paremmin tässä tapauksessa, kehukiintiö oli täynnä ja itsevarmuus taas enemmän kuin pönkitetty. Siinä vaiheessa mun leuat päättivät vaikeuttaa puhumistani rankasti leveämällä joka toisen sanan puolessa välissä ammolleen ja silmäni lupsahtelivat unisesti kiinni. En tiennyt yhtään paljonko kello oli, varmaan jo aamu, mutta sen tiesin että valvominen alkoi ottaa voimille. ”Hei pitäs varmaan alkaa lähtemään, väsymys iskee nyt jättiläisnuijalla!” vihjasin Nellille, joka oli pikkuhiljaa myös alkanut muuttua vähäpuheisemmaksi. ”Meinaatko sä lähtee kotiin?” Nelli kysyi ihmetellen. ”Joo, niin mä aattelin, etten jää tänne nurkkiin tielle maleksiin – mitä sun jätkäkaveriski meinais jos se löytäis mut täältä?!” naureskelin Nellille, joka ei nauranu vaan tuli istumaan mun viereen. ”Hei, ei mul oo jätkäkamuu, turhaa sitä ainakaan pelkäät!” se sano vaimeesti. ”Ei jätkäkamuu? Miten ihmeessä? …sähän oot niin mukava ja kaunis ja tää kämppähän oli ihan täynnä tyyppejä ja..” mä kyselin ihmeissäni. ”Oli, ne on mun kavereita ja suurin osa on homoja. Mä en tarvi jätkäkamuu…” siihen saakka päästyään Nelli tarttu mua kädestä, katso mua silmiin ja paino huulensa mun huulia vasten antaen mulle pehmeän suudelman. Hitaasti. Mä olin jähmettyny paikalleni, enkä tienny mitä tehdä. Mä vaan katsoin Nelliä takaisin silmiin hiljaa, enkä kyennyt liikkumaan mihinkään. Nelli irrotti mun kädestä ja käänsi katseensa lattiaan hieman itsekin säpsähtäen. ”…sillon kun sä kävit siellä meidän liikkeessä.. ..mä..mä en saanu sua pois mielestäni ja musta tuntu et mun on pakko tehdä tämä vaikka mä tiesin ettet sä.. ” se sopersi lattialle ”..tiesit etten mä ole lesbo?” jatkoin kysyvästi. ”Niin. Ja kun sä sanoit että sä olet valmis kaikkeen ja niin.. ..mä sit ajattelin ettet sä pahakses.. ” Nellä käänsi jälleen katseensa mun kasvoihin, joiden hölmistynyt ilme ei ollut kerennyt vielä laantua. ”..mulla pitää lähteä nyt.” mä sanoin hiljaa ja nousin ylös tuolilta. Nelli tarttu mun kädestä pakottaen mut kääntymään vielä kerran ja silmiin otsa kurtussa katsoen, kyynel poskellaan sanoi ”Älä inhoo mua, ethän? Mä en voi tälle mitään..musta tuntuu että mä rakastan sua!”. Sen sanottuaan se irrotti mun kädestä, mä käännyin ja lähdin. Vasta pihalla kaivoin kännykän esille ja aloin selata taksin numeroa. Tilasin taksin talon eteen ja pistin linjan poikki. Liu-uin pitkin kerrostalon ulko-oven pintaa tuntematta jalkojani aina istualleen saakka kännykkä paljaassa kädessäni ja molemmat lapaseni toisessa. Päässäni pyöri vain äskeiset tapahtuman humalaisena hieman epäselvänä kuvanauhana yhä uudelleen ja uudelleen katkeamatta ja korvissani toistuivat Nellin viimeiset sanat ”Mä rakastan sua!”. Katoksen kalpea valo valaisi istualleen pudonneen hahmoni muodostaen mun alle tumman varjon ja lumihiutaleet leijailivat kimaltaen edelleen halki ilman, kevyesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.