muutin muutama vuosi sitten lpr:sta. ainakin sitä ennen oli innokasta rakuunoiden perinnetoimintaa, soittokuntaa, ratsastajia, taisi olla lauluiltojakin. toimintaa veti innokas iso mies nimeltään Eero. onko tämä hieno juttu vielä olemassa. voisin liittyä, kun olen muuttamassa takaisin lähistölle.
LPR:N RAKUUNATOIMINTAA
16
1603
Vastaukset
- rakuunapuuhat
Hiljaselta näyttää rakuunapuuhat katukuvassa. Ei niistä puhuta edes lehdissä. Olisko kuopattu kokonaan?
- Primrose
Kyllä sitä rakuunatoimintaa on, tosin vähän pienemmissä mittakaavoissa. Soittokunta soitteli kesällä satamassa ainakin ja mielestäni myös miehet ratsastelivat suomenhevosten kanssa ympäri kaupunkia kesällä.
- 3./UudRakP
Pistähän googleen, rakuunakilta, niin saataa löytyä.
- rakuunoiden toiminnan takana
Minusta tuntuu, että ratsuväen perinnetoiminnan takana on ainkin ollut lappeenrantalainen maanpuolustusaktiivi ja yrittäjä Eero Räihä.
- sotilasperinteen
ja isänmaan eteen. Uhrasi siihen paljon aikaansa ja rahojaan. Valitettavasti hänelle kävi kuin Pelle Pelottomille usein. Ilman heitä tämä maailma olisi tosi tunteeton ja väritön paikka.
Eero Räihä kuoli muutama vuosi sitten ja samoin kuoli hänen mukanaan myös rakuunahenki Lappeenrannasta. Mitä nyt nämä ostopalveluina perinnettä tarjoilevat virkamiehet käyvät esiintymässä formuissa ja kopauttelemassa kantapäitään. Uutta tulisieluista vetäjää kaivataan.- /dev/null
Rakuunatoiminta painukoon helvettiin leprasta. Räihä ja Koponen työntää horsmaa. Ei täällä mitään rakuunoita tai niiden perintöjä kaivata. Lappeenrannan tulevaisuus on peliteollisuudessa ja yleensäkin koodaamisessa. Rakuunat helvettiin!
- Anonyymi
/dev/null kirjoitti:
Rakuunatoiminta painukoon helvettiin leprasta. Räihä ja Koponen työntää horsmaa. Ei täällä mitään rakuunoita tai niiden perintöjä kaivata. Lappeenrannan tulevaisuus on peliteollisuudessa ja yleensäkin koodaamisessa. Rakuunat helvettiin!
Rakuunat kuoleman eskadroona ,jioojaa
- kaikki pyssyleikit
rauhaa, ikuista rauhaa vasan kaikki rakentamaan. pyssyt pinoon ja rajat auki. pääsemme kaikki paratiisiin.
- rakuunakornetti vm.84
Kyllä on hiipunut olemattomaksi koko Rakuunakillan toiminta. Eikö siihen saada ryhtiä ja uusi tuloshakuisempi johto rakentamaan ohjelmaa?
Hienot perinteet, hieno asia, helkkarin huonosti hoidettu. - Simpeleen ikirakuuna
Huonosti menee edelleen rakuunoilla. Puheenjohtaja on joku innokas kapteeni Maanpuolustusopistosta. Paraatissa nähdyt rakuunatkin hevosineen olivat Tampereelta ja Hämeen ratsumiehiä. Ei siis rakuunoita. Juttelin itse muutaman kanssa. Mistä löytyisi Eero Räihän tyylinen innostaja, joka aikanaan sai vauhtiin koko rakuunaperinteen?
- Kuoleman Eskadroona.
Pirun haileeta on rakuuna henki kaupugissa nykyisin, keskuskentästä vain rippeet jäljellä. Ei näe enää ratsuja entisellä varuskuntaalueella. Niin kaupunki luopuuu kunniakkaista rikkaista perinteistään vähin äänin !
- ghuytjhyyhgiykuoio
rakuunat fillaroi kun hevoset on myyty makkaratehtaalle säästösyistä
- Rakuuna vm.63
Kyllä Rakuunat vielä näkyy katukuvassa (joskus) Olen itse rakuuna vm. 63.
Liittykää Rakuunakiltaan. Siellä tarvitaan juuri teitä, jotka kaipaavat toimintaa.- tiedusteluahiuka
Tiiätkö rakuunoissa olleen karhusen vm 65?
- Anonyymi
Rakuunaperinne on kadonnut kaupungista. Parikymmentä vuotta sitten toiminta oli näyttävää ja laajaa. Sen vetäjänä oli Eero Räihä, joka kuoli.
Eikö löydy Räihän saappaisiin mahtuvaa toiminnan jatkajaa? Haloo Lappeenranta ja intti!- Anonyymi
joo ikävä homma panin saman merkille hieno hommahan se rakuuna juttu oli, mutta senkin hiipuminen kertoo kaupungin alakuloisuudesta ahdistuneisuudesta jotain. IKÄVÄÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760