minun.....

lisäten tähän että tuolla minun vaaka-poikaystävällä on 3 naispuolista sähköpostiystävää eri puolilta suomea.hän kirjoittelee omien sanojensa mukaan heidän kanssa n.2 krt kuukaudessa ja olen saanut mustasukkaisuuskohtauksia joskus heistä.omien sanojen mukaan hän ei tapaile niitä naisia ja hän ei ymmärrä miksi olen heistä mustasukkainen, ovat kuulemma pelkästään kavereita.kun kuulin asiasta(hän kertoi noista mailikavereistaan vasta seurusteltuamme n.3 kk)sanoin että sittenhän voit näyttää minullekin ne kirjoittamasi s-postit naisille jos olette vaan kavereita.en olisi heistä mustasukkainen muuten mutta kun hän käyttäytyy kuten olen edellä maininnut niin jotenkin vaan tuntuu pahalta ja herää epäilyksiä.jos suhteemme olisi intiimimpi, esim.viettäisimme enemmän aikaa yhdessä ja hän näyttäisi tunteensa paremmin minua kohtaan ja pitäisi kännykkäänsä äänet päällä aina tavatessamme, en olisi näin epäileväinen.:/

tuota kirjoitustani....koska saan näin kirjoittamalla pahaa mieltäni pois.seurustelin aikaisemmin n.8 vuotta avoliitossa exäni kanssa, en tiedä johtuuko epäilykseni menneisyydestäni...kun siis tuntuu että en voi luottaa tähän nykyiseeni ja se vaivaa häntä kovasti koska en luota häneen.totuus on että on ollut vaikea luottaa yhteenkään ihmiseen erottuani entisestäni.syntyi jotenkin viha kaksilahkeisia kohtaan silloin, se on kyllä laantunut nykyään mutta joitakin arpia on jäänyt.exäni petti minua ja joi, oli väkivaltainen, kuristi kerran tajuttomaksi minut,vei kaatopaikalle, raiskasi ja hakkasi ja jätti sinne.veitset ja teräesineet jouduin aina piilottamaan kun hän palasi päivien,jopa viikkojen kestäneeltä reissultaan fritsut kaulassa.ja minä hölmö en häntä aikaisemmin tajunnut jättää koska uhkasi itsemurhalla...olin kai nuori ja tyhmä silloin.ei kyllä pitäisi yleistää vaikka hän oli sellainen.pitäisi osata alkaa luottamaan ihmisiin,eihän se tarkoita että kaikki miehet ovat samanlaisia.erostani on jo kulunut hmm...3 vuotta kai ja luulin että olisin päässyt jo kaikesta yli tunnepuolella, siis noista traumoista.mutta alkaessani silloin seurustelemaan tämän nykyisen kanssa, josta tykkään paljonkin,huomasin että en osaa....en vain osaa luottaa:/.enkä mahda sille itse mitään.siis en 100% osaa luottaa keneenkään paitsi omaan äitiini.joo kävin kyllä eron jälkeen eräänlaisessa tukiryhmässä ja helpotti kun sain puhua kaikki ulos menneisyydestä ja olin siellä avoin kaikesta...taidanpa harkita taas samaa jos se auttaisi.pitäis vaan oppia luottamaan mut miks se ei ole niin helppoa ja miks se ei onnistu silmänräpäyksessä:/luulen että nykyinen poikaystäväni kärsii juuri siitä että en luota häneen...asia on aika ristiriitainen...noh kunhan ajatuksiani kirjottelen tänne koska näin on selkeempää ja selventää ajatuksiani.kyllä minullekin tulisi ikävä tunne jos kumppanini sanoisi että "en luota, varmasti petät minuu"...alan jotenkin ymmärtää häntä...ja olen lähiaikoina sanonut sen hänelle aika usein...siis epäillyt häntä.on vaan niin hiton huonoja kokemuksia miehistä.lähinnä entisestäni.ja ollut siinä uskossa ettei kunnon miehiä enää ole olemassakaan.

jotenkin tunteeni ovat haalistuneet tätä nykyistä kohtaan,tai haalistumassa.sisimmässäni tunnen että en haluaisi enää edes tavata häntä.ei vaan jotenkin enää jaksa.ja eikö naisen tulisi parisuhteessa tuntea itsensä halutuksi ja arvostetuksi eikä jatkuvasti torjutuksi ja syytetyksi.itsetuntohan tässä karisee pala palalta.

ei se aina merkitse jos on etäinen välillä että toinen olisi.ei todellakaan.oli vaan riitaa tos lähiaikoina mut nyt on mielestäni mennyt jo paremmin.:)

Rakkaus on kaiken kantava voimaa. Miksi pitää yllä suhdetta mikä ei toimii? Turha.