Tuolla alempana Kokoomusnainen kirjoittaa rohkeasti tulevasta muutoksesta työmarkkinoilla ja taloudessa, johon olisi syytä sopeutua meidänkin. Siitä sain idean vähän täsmentää, miten tämä vaikuttaa tuotanto- ja kulutussektoriin sekä luontoon.
Luksusveneen tai -asunnon tekeminen työllistää ihmisiä paljon. Kun luokkayhteiskunta tulee takaisin ja suuri väestönosa palvelee pientä rikkaiden, kaiken omistavien luokkaa, se säästää myös luonnonvaroja, koska nykyinen laaja keskiluokka kuluttaa paljon uusiutuvaa elektroniikkaa, vaatteita jne.
Kun palkansaajille, jotka tekevät työtä globaaleissa suuryrityksissä, maksetaan palkkaa vain sen verran, että pysyvät juuri ja juuri hengissä, heillä ei ole ostovoimaa, joten ei synny kulutustakaan, luonto säästyy.
Mikä sitten työllistää heidät kaikki? No koska palkansaajille maksetaan vai murto-osa heidän työnsä tuottamasta lisäarvosta, menee suurin osa siitä pienelle kaiken pääoman ja yritykset omistavalle eliitille, joka ei tietenkään voikaan kuluttaa määrättömästi peruselektroniikkaa, vaatteita ym., joten kulutuskysyntäkin on sen mukaista, vähän mutta sitäkin komeampia kartanoita, huvijahteja, yksityislentokoneita jne. Ja työtä tekevä köyhälistö, insinööristä duunariin, saavat keskittyä suunnittelemaan ja valmistamaan noita ylellisyystavaroita ja -kiinteistöjä.
Näin siis yksinkertaisesti: Keskiluokka häviää lähes kokonaan. Suuri valkokaulus ja hikiduunareiden joukko tuottaa erittäin kalliita ja vähälukuisia asioita, kuten isoja kartanoita, huvijahteja, yksityislentokoneita ja muita ylellisystavaroita sekä halpaa perusruokaa ja kestäviä, halpoja vaatteita. Ostovoimaa siirretään tuotannosta työntekijöille sen verran, että voivat hankkia nuo tuottamansa elämän minimaaliset perustarpeet ja suuromistajille suurin osa työn tuottamsta lisäarvosta, jotta he voivat kuluttaa noita luksushyödykkeitä. Kyse on vain painopisteen muutoksesta tuotannossa ja kulutussektorilla.
Lopputulos on luonnon kannalta erinomainen. Luonnonvaroja ei kuluteta entiseen malliin.
Luksus työllistää ja säästää luontoa
8
151
Vastaukset
- cvbnm,.
Vanhalta kunnon Neuvostoliitto meiningiltä
- tämä..
kuulostaa aivan Kokoomuksen puheilta,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000022030957 - Trumanshow
No neukkulassa tuota ei edes yritetty, vaan siellä yritettiin suunnitelmatalouden keinoin tuottaa kaikelle kansalle hyödykkeitä sen verran, mitä arveltiin sopivaksi kulutuksen määräksi. Eikä siellä tuotettu ylellisyystavaroitakaan.
Jos haluaa verrata johonkin entiseen aikaan, niin entinen luokkayhteiskunta on sopivin vertaus, silloinhan omistus oli harvoilla ja suuri osa kansasta palveli noita kartanonherroja, tuottaen heille ylellisesti kaikkea mitä nämä halusivat.
Nykyisin vain sama voidaan tehdä teknisesti kehittyneessä maailmassa, mutta periaate on sama ja markkinataloutta apuna käyttäen. Neukkulassahan tekijöillä ei ollut motiivia, koska saman sai tekemättäkin. Markkinataloudessa motiivina työn tekemiselle toimii ruoan ja muiden perustarpeiden tarve, kun sosiaalijärjestelmät puretaan.
- MIKSI?
Miksi tuollainen muutos on tulossa? Kuka sitä haluaa ja miksi?
- Trumanshow
Eiköhän perimmäinen vaikutin tuohon muutokseen ole ihmisen halu hallita ja ahneus.
Mietipä asiaa tarkemmin. Monet meistä haaveilevat luksuselämästä, jonka tekemiseen tarvitaan kuitenkin suuri ihmisjoukko. Suurpääoman omistajat ovat aina pyrkineet sekä turvaamaan pääomansa että kasvattamaan sitä. Hajanaiset kansallisvaltiot omine lainsäädäntöineen ovat estäneet sitä melko tehokkaasti sen jälkeen, kun niihin on vielä liitetty kansanvalta=demokratia ja esim. verotuksellisesti hajautettu omistusta ja työmarkkinasopimuksin jaettu työn tuottamaa lisäarvoa suurelta osin sen tekijöille/tuottajille.
Globaali maailmantalous purkaa nuo pääomia vastaan toimivat suojarakenteet. On selvää, että suuren pääoman omistajat pyrkivät maksimoimaan tuottonsa ja vaikuttamaan myös lainsäädäntöön niin, ettei pääomatuloista joudu maksamaan paljon veroja jne.
Kun valtioiden rajat on purettu ja loputkin esteet puretaan pääomien vapaalta liikkumiselta, joutuvat eri alueet (valtioista on kai turha puhua) kilpailemaan siitä, missä pääomalla on parhaat tuottoedellytykset. Se lisää pääomien tuottoja eli pääomat keskittyvät. Toisaalta kun on purettu globaalin sijoittamisen esteet, ennenhän ulkomainen omistus oli rajoitettua ja säänneltyä melkein kaikissa maissa, yritysten koot kasvavat ja markkinoita hallitsevat globaalit suuryritykset. Ne varmistavat myös asemiaan vaikuttamalla lainsäädäntöihin niin, että erilaiset sertifioinnit, hyväksynnät estävät pieniä yrityksiä toimimasta, koska niiden hankkiminen on pienille kallista. Suuryritykset voivat myös mainostaa maa kerrallaan kilpailijoita nurin.
Kun pääomat ovat keskittyneet harvojen käsiin, on selvä, että kansainvälisten suuryritysten omistajat odottavat saavansa maksimaaliset voitot, mikä onkin mahdollista pääomia suosivassa kulttuurissa, jossa vielä kilpailu on heikentynyt monopolisoitumisen vuoksi.
Jos minä tahdon kuluttaa niiin paljon, että sen tuottamiseen tarvitaan 200 ihmisen työpanos, mitä se tarkoittaa? Ei tarvinne selittää. Jos pieni murto-osa omistaa pääomista ja yrityksistä lähes kaiken ja he kaikki haluavat kuten minä, ei tarvinne selittää, että avaukseni maailma on totta.
Kysyt miksi tuollainen muutos on tulossa ja kuka sitä haluaa ja miksi? Sitä haluavat ne, joilla on edellytykset haalia lähes kaikki pääomat ja omistus haltuunsa. He haluavat sitä sen vuoksi, että he tahtovat viettää ylellistä luksuselämää ja varmistaa sen edellytysten säilymisen jälkeläisilleenkin.
Historiasta voit ihmetellä, miksi kartanonherrat halusivat elää kuten elivät ja miksi he taistelivat loppuun saakka sitä vastaan, että omistus hajautuisi, eivätkä heille työskentelevät ihmiset olisi enää riippuvaisia heistä. - sanovat
Trumanshow kirjoitti:
Eiköhän perimmäinen vaikutin tuohon muutokseen ole ihmisen halu hallita ja ahneus.
Mietipä asiaa tarkemmin. Monet meistä haaveilevat luksuselämästä, jonka tekemiseen tarvitaan kuitenkin suuri ihmisjoukko. Suurpääoman omistajat ovat aina pyrkineet sekä turvaamaan pääomansa että kasvattamaan sitä. Hajanaiset kansallisvaltiot omine lainsäädäntöineen ovat estäneet sitä melko tehokkaasti sen jälkeen, kun niihin on vielä liitetty kansanvalta=demokratia ja esim. verotuksellisesti hajautettu omistusta ja työmarkkinasopimuksin jaettu työn tuottamaa lisäarvoa suurelta osin sen tekijöille/tuottajille.
Globaali maailmantalous purkaa nuo pääomia vastaan toimivat suojarakenteet. On selvää, että suuren pääoman omistajat pyrkivät maksimoimaan tuottonsa ja vaikuttamaan myös lainsäädäntöön niin, ettei pääomatuloista joudu maksamaan paljon veroja jne.
Kun valtioiden rajat on purettu ja loputkin esteet puretaan pääomien vapaalta liikkumiselta, joutuvat eri alueet (valtioista on kai turha puhua) kilpailemaan siitä, missä pääomalla on parhaat tuottoedellytykset. Se lisää pääomien tuottoja eli pääomat keskittyvät. Toisaalta kun on purettu globaalin sijoittamisen esteet, ennenhän ulkomainen omistus oli rajoitettua ja säänneltyä melkein kaikissa maissa, yritysten koot kasvavat ja markkinoita hallitsevat globaalit suuryritykset. Ne varmistavat myös asemiaan vaikuttamalla lainsäädäntöihin niin, että erilaiset sertifioinnit, hyväksynnät estävät pieniä yrityksiä toimimasta, koska niiden hankkiminen on pienille kallista. Suuryritykset voivat myös mainostaa maa kerrallaan kilpailijoita nurin.
Kun pääomat ovat keskittyneet harvojen käsiin, on selvä, että kansainvälisten suuryritysten omistajat odottavat saavansa maksimaaliset voitot, mikä onkin mahdollista pääomia suosivassa kulttuurissa, jossa vielä kilpailu on heikentynyt monopolisoitumisen vuoksi.
Jos minä tahdon kuluttaa niiin paljon, että sen tuottamiseen tarvitaan 200 ihmisen työpanos, mitä se tarkoittaa? Ei tarvinne selittää. Jos pieni murto-osa omistaa pääomista ja yrityksistä lähes kaiken ja he kaikki haluavat kuten minä, ei tarvinne selittää, että avaukseni maailma on totta.
Kysyt miksi tuollainen muutos on tulossa ja kuka sitä haluaa ja miksi? Sitä haluavat ne, joilla on edellytykset haalia lähes kaikki pääomat ja omistus haltuunsa. He haluavat sitä sen vuoksi, että he tahtovat viettää ylellistä luksuselämää ja varmistaa sen edellytysten säilymisen jälkeläisilleenkin.
Historiasta voit ihmetellä, miksi kartanonherrat halusivat elää kuten elivät ja miksi he taistelivat loppuun saakka sitä vastaan, että omistus hajautuisi, eivätkä heille työskentelevät ihmiset olisi enää riippuvaisia heistä.globalisoinnista?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000021944547
- tuhoaa ihmisluontoa...
Ensiksi pieni huomio siitä , miten 'Trumanshow 'n ' ja 'kokoomusnaisen' lauseiden muotoilu ja tyyli muistuttavat aivan liikaa toisiaan...puhumattakaan asiasta, mistä he kirjoittavat.
Toiseksi ...on vaikea saada otetta heidän esittämäänsä asiaan, koska on vaikea nähdä kirjoittavatko he tosissaan, vai vainko provokaatiomielessä kärjistäen, haluten esittää miten asiat menevät silloin, kun ne menevät huonoimmillaan.
Oli miten oli, mutta ihmisille on kai kuitenkin selvää, ettei heidän maalaamansa maailma ole välttämätön toteuttaa. Ei ainakaan niin kauan, kun on olemassa yleinen äänioikeus. Heidän esittämänsä asia ei voi edetä, ellei samalla puututa siihen ketkä saavat äänestää. Loogisesti ajatellen seuraavaksi voitaisiinkin siis alkaa keskustella siitä kenellä pitäisi olla äänioikeus, ja mitkä edellytykset täytettyään hän sitä vasta voi käyttää. Edelleen loogisesti ajateltuna äänestysoikeus olisi tietenkin vain niillä suurpääoman edustajilla ('kartanonherroilla'). Ei Siis 'torppareilla', puhumattakaan 'muonamiehistä'.
Toisaalta ei demokratiaa, eikä siis äänestämistäkään enää tarvittaisi, jos tulevaisuuden maailmassa myös väkivaltakoneistot (poliisit, armeijat jne.) palvelisivat suoraan suurpääoman etuja. Suomessa voitaisiin siis miettiä mikä osuus nykyisestä armeijasta voitaisiin yksityistää vaikkapa palvelemaan ylikansallista Nokiaa.
Mitä tulee siihen, onko tämä uljas uusi tulevaisuus jotakin uutta, siitä voidaan olla montaa mieltä. Diktatuurit ovat mainioita esimerkkejä siitä, miten rahat ja omaisuus siirtyvät tietylle piirille kansan katsellessa touhua alistetusta asemasta. Diktatuurimaissa köyhyys yleensä on jo olemassa, mutta että kansa pitää tässä uudessä systeemissä ensin tehdä köyhäksi...se on kieltämättä uutta kapitalisminkin kehityksessä.
Diktatuurit ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen, eikä pidä olla toivoton sen suhteen, ettei suurpääomakapitalismiakin saataisi suitsittua. Kaikki riippuu niistä päättäjistä, joita äänestäjät valitsevat omien parlamenttiensa jäseniksi...Kansan on myös vaadittava päättäjiltä oikeita ja rohkeita päätöksiä koskien sitä kuka pitää valtaa maassa... maailmassa. Pitääkö valtaa rahavallan edustajat, vai äänestäjien valitsemat kansan edustajat.
Uusliberalismi ei ole mikään vääjäämätön luonnonilmiö. Sitä voi ja pitää suitsia, niin kuin mitä tahansa rikollista toimintaa.- aseettomia..
Äänestämällä valittujen päättäjien pelivara on mitätön, koska pääoma äänestää "jaloillaan", jos poliitikot ei tee mieluisia päätöksiä. Demokratia typistyy siis äänestämiseksi ja jos äänestäjät valitsevat poliitikkoja, jotka yrittäisivät ajaa kansan ja työtätekevän etua, pääomat pakenevat maasta ja kansa joko äänestää valtaan pääomia suosivat edustajat, tai sitten köyhtyy täydelliseen kurjuuteen ja työttömyyteen, koska kilpailukyky on mennyt verrattuna pääomia suosiviin alueisiin/maihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186