Työhommissa

Kävin eilen farkku-Xantialla hakemassa 400kg kylpyhuonekaakeleita. Kaksikin myyjää teroitti erikseen, että kai olet nyt varautunut sopivalla autolla, kun tästä tulee aika painava paketti.

No, olin varautunut :-)

Kone vaan käyntiin ja lastaamaan. Homma sujui kätevästi, kun perä pysyi koko työn ajan samalla korkeudella. Itse ajomatka oli yhtä juhlaa, koska ajo-ominaisuudethan säilyvät ihan samoina vaikka perässä olisi puolisen tonnia matkatavaraa.
7965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Terve!

Eräs kaverini kävi taannoin rautakaupassa BX farkun kanssa ja lastasi tavaratilan, ajattelematta asiaa sen kummemmin, ikkunoiden tasalle sementtisäkkejä. Siis takapenkki kaadettuna.

Sitten hän ajeli tyytyväisenä kotiin hieman ihmetellen kulun tahmeutta ja jarrujen tehottomuutta.

Kotona tehty laskutoimitus osoitti kuormaa olleen 1200kg. Auton kulkuasennosta ei huomannut vielä mitään...

Äänestä
  • Muinoin kaverini lastasi ID Breakiin hitsauspulloja ikkunoiden tasalle, ja kone kävi. Hän katsoi aina pullon jälkeen, että vielä ei läpät ota maahan. Sitten hän läksi viemään pulloja, ja kertoi, että auto kulki kuin juna, kunnes oli siltarumpu, jossa tietenkin oli kumpua enemmän kuin jousitus antoi perään. Nopeutta oli 150 km/h, (tapahtui ennen v. 1973) ja vanha ruosteinen iidu levitti takapyöränsä vaakasuoriksi. Poika totesi, että rautajousilla ei olisi tapahtunut, kun jouset olisivat olleet pohjassa jo muutamalla pullolla, ja vieläkin kaiholla muistelee, miten hyvä auto oli ajaa. Rajat ne on citikallakin.

    Äänestä

  • eki kirjoitti:

    Muinoin kaverini lastasi ID Breakiin hitsauspulloja ikkunoiden tasalle, ja kone kävi. Hän katsoi aina pullon jälkeen, että vielä ei läpät ota maahan. Sitten hän läksi viemään pulloja, ja kertoi, että auto kulki kuin juna, kunnes oli siltarumpu, jossa tietenkin oli kumpua enemmän kuin jousitus antoi perään. Nopeutta oli 150 km/h, (tapahtui ennen v. 1973) ja vanha ruosteinen iidu levitti takapyöränsä vaakasuoriksi. Poika totesi, että rautajousilla ei olisi tapahtunut, kun jouset olisivat olleet pohjassa jo muutamalla pullolla, ja vieläkin kaiholla muistelee, miten hyvä auto oli ajaa. Rajat ne on citikallakin.

    Oli BX traileri yhdistelmässä painoa abauttia 4000 kg...juu hyvin meni muuten, mutta nopeutta ei saanut nostaa yli 70:n. Rupes heijaamaan. Kuorman painokin tuli laskettua tarkemmin vasta perillä :(

    Hyvin meni, mutta en suosittele ;)

    Äänestä

Ei kait ajo-ominaisuudet sentaan ihan
samoina saily, vaikka pera pyysyykin "vaaterissa" :)

Olen joskus vetanyt aika satsia perakarrylla ja kylla
ne ajo-ominaisuudet on olleet aika omituiset, vaikka
muuten on mennyt mukavasti.

Äänestä

Ei kait ajo-ominaisuudet sentaan ihan
samoina saily, vaikka pera pyysyykin "vaaterissa" :)

Olen joskus vetanyt aika satsia perakarrylla ja kylla
ne ajo-ominaisuudet on olleet aika omituiset, vaikka
muuten on mennyt mukavasti.

Äänestä
  • Kyllä ajo-ominaisuudet pysyvät hyvin lähellä sitä, mitä ne ovat tyhjänäkin. Jousitus niiaa heitoissa ihan samalla tavalla kuin tyhjänä, ja kyyti on yhtä pehmeää.

    Selitys on siinä, että kaasupallojen kaasun paine on aina juuri se, minkä auto painollaan pystyy palloon painamaan. "Jousi" siis jäykistyy juuri oikeassa suhteessa kuorman lisääntymiseen. Koska joustovara on kuitenkin aina sama, kyyti on mukavaa ja pehmeää.

    Rautajousisessa autossa ongelmana on se, että vaikka jousi tietenkin kokoon puristuessaan muuttuu jäykemmäksi ja kantaa kuormaa paremmin, joustovarat riippuvat suoraan kuormasta. Ei tuollaiseen perhefarkkuunkaan tarvitse kovin paljon tiiliä mättää tavaratilaan, kun perä roikkuu jo rajoitinkumeissa. Jos joustovarat ovat olemattomat, kulku ei voi olla mukavaa.

    Perävaunun veto on asia erikseen. Ei hydromystiikka mahda mitään sille, että perävaunu kohdistaa ajon aikana kaiken suuntaisia voimia koukkuun ja sitä kautta ajo-ominaisuudet muuttuvat. Tässä oli kyse pelkästään tavaran lastaamisesta auton tavaratilaan. Ja siinä citikan edut mihin tahansa rautajousiseen ovat kyllä kiistämättömät. Itse en pystynyt huomaamaan käytöksessä muuta eroa kuin vetopidon heikkenemisen jäällä (painonjakauma siirtynyt taakse -> sutii) ja tietenkin 1.8-litrainen kone ei tuolla kuormalla enää linkoa Xantiaa ihan kuuhun enää...mutta jousituksen suhteen olisi ollut ihan mahdoton sanoa, onko kuormaa vai ei. :-)

    Äänestä

Pistin kerran norsun xsaran
peräkonttiin ja en huomannu mitään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Break kirjoitti:

Kävin eilen farkku-Xantialla hakemassa 400kg kylpyhuonekaakeleita. Kaksikin myyjää teroitti erikseen, että kai olet nyt varautunut sopivalla autolla, kun tästä tulee aika painava paketti.

No, olin varautunut :-)

Kone vaan käyntiin ja lastaamaan. Homma sujui kätevästi, kun perä pysyi koko työn ajan samalla korkeudella. Itse ajomatka oli yhtä juhlaa, koska ajo-ominaisuudethan säilyvät ihan samoina vaikka perässä olisi puolisen tonnia matkatavaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu