Hiirien hävitys

Sami_

Uudehkon talon yläpohja tuntuu olevan hiirille mieluinen paikka ja varsinkin puhallusvillass möyrivät mielellän.

Olen pyytänyt hiiriä liskuilla ja saanut niillä aina muutaman syksyssä, mutta silti tahtoo aina silloin tällöin kuulua rapinoita.

Kyllästyin rapinaan ja laitoin rotanmyrkkyä kolmeenkymmeneen kohtaan yläpohjaan.

Kauankohan kestää että hiiret on kaikki hengiltä?

13

5768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reunalta

      olen pyytänyt myrkyllä.Noin 2-3 viikkoa meni,ennenkuin
      katosivat.Raatoja ei jäänyt ollenkaan,harakat kävi joka
      aamu ne siivoamassa.
      Hyvä konsti on laittaa pieneen putkeen myrkky,niin ei
      linnut pääse syömään.

      • Sami_

        Ei meidän ullakolla ole sen kummemmin harakoita, kuin pikkulintujakaan.

        Pihalla en viitsi myrkyttää ettei koirat syö myrkkyyn kuolleita hiiriä. Eikä ne ole pihalla olleet häiriöksikkään.


      • arvelet
        Sami_ kirjoitti:

        Ei meidän ullakolla ole sen kummemmin harakoita, kuin pikkulintujakaan.

        Pihalla en viitsi myrkyttää ettei koirat syö myrkkyyn kuolleita hiiriä. Eikä ne ole pihalla olleet häiriöksikkään.

        niiden tulleen sinne ullakolle , jos ei pihalta.
        Vai onko sielläpäin lentäviä hiiriä ???


      • se on niin
        Sami_ kirjoitti:

        Ei meidän ullakolla ole sen kummemmin harakoita, kuin pikkulintujakaan.

        Pihalla en viitsi myrkyttää ettei koirat syö myrkkyyn kuolleita hiiriä. Eikä ne ole pihalla olleet häiriöksikkään.

        jos on lunta puussa,sitä on myös maassa.


      • Sami_
        arvelet kirjoitti:

        niiden tulleen sinne ullakolle , jos ei pihalta.
        Vai onko sielläpäin lentäviä hiiriä ???

        Maailma on sen verran suuri että pidättäydyn rakennusten myrkyttämisessä.


    • Tassukka23

      Kokeiltiin samaa. Kuolevia hiiriä on joka paikassa ja haju sietämätön. Pari viikkoa kesti, ennenkuin kuivuivat. Suorittelen petchargerin? käyttöä

    • niitä

      oo myytävänä sellaisia ultraääni karkoittimia jonka ääntä ei ihmiskorva kuule mutta mitä ei jyrsijät siedä ongelmana mielestäni se että millä testaa laitteen toimivuuden kun sitä ääntä ei kuule ?

      • hei..

        Kyllä karkoittimesta kuuluu pienen pieni "sirinä" kun laittaa korvaan kiinni ja punainen valo palaa toimivuuden merkiksi. Semmoinen löytyy meiltäkin, mutta hiiriä silti edelleen..


      • karkottimesta
        hei.. kirjoitti:

        Kyllä karkoittimesta kuuluu pienen pieni "sirinä" kun laittaa korvaan kiinni ja punainen valo palaa toimivuuden merkiksi. Semmoinen löytyy meiltäkin, mutta hiiriä silti edelleen..

        Kannattaa ostaa niitä kalliimpia piippareita. En uskonut ennen kuin kokeilin. Edellis-syksynä pyydystin piharakennuksesta 48 hiirtä ja metsämyyrää loukkuun, talosta (jossa siis oli piippari) en ainuttakaan.


      • laite
        hei.. kirjoitti:

        Kyllä karkoittimesta kuuluu pienen pieni "sirinä" kun laittaa korvaan kiinni ja punainen valo palaa toimivuuden merkiksi. Semmoinen löytyy meiltäkin, mutta hiiriä silti edelleen..

        on taskuun mahtuvaa mallia, niin mene lähimpään lemmikkieläin kauppaan hiirihäkkien viereen ja katso miten reagoivat...


      • Rotaton

        onko tiedossa tarkempaa tuotenimeä ja mistä "piippareita" saa ostaa


    • Värkkää sellainen kiikkulauta jonka toiseen päähän laitat jonkin syötin. Se lauta pitää olla suhteessa hiiren painoon, eli mahdollisimman kevyt. Kun hiiri menee syöttiä kohti, lauta keikahtaa ja otus tipahtaa esim. astiaan josta se ei pääse pois. Vintiltä voit esim. johtaa vaikkapa putken jota pitkin se tippuu astiaan. Lopputoimenpiteistä sitten päätät itse, kuljetatko ne johonkin kauemmaksi vai teetkö jotakin radikaalimpaa.

    • selluvilla

      Selluvilla sisältää boorihappoa eikä yksikään hiiri,eikä rotta jää asumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe