Avopuolison omaisuus on eloonjääneen...

Lain tulkintaa

omaisuutta. Tämä siis tuli nyt viranomaistaholta selväksi. Tein Pietarsaaren poliisille tutkintapyynnön noin 6 viikkoa sitten. Tutkittava asia oli seuraava: Äitimme nimissä (auto, koira, yrityksen kirjanpitoaineisto) oleva omaisuus, sekä hänen muuta henkilökohtaista omaisuutta (huonekaluja, astioita, polkupyörä) ovat avopuolison hallussa ja hän ei niitä suostu luovuttamaan kuolinpesän hallintaan, että voisimme tehdä perinnönjaon. Avopuolison hyväksi ei ole testamettia. Pietarsaaren poliisin tutkinnan lopputulema oli se, että rikosta ei ole epäiltävissä muilta osin, kuin polkupyrän osalta!
Eli äitimme nimissä oleva auto, koira ja muu omaisuus ja niiden pitäminen avomiehen hallussa ei ole rikos. Että näin...
Eli ei täytä kavalluksen tunnusmerkistöä, eikä hallinnan loukkausta???
Pyysin tutkinta-aineiston itselleni ja puhelimitse sain tiedon, että aineistossa ei ole muuta kuin vastapuolen kuulustelupöytäkirja ja minun itseni toimittamat (perukirja, auton osto- ja tilaussopimus, rekisteriote, koiran ostosta kauppakirja, koiran omistajatodistus, yrityksen lakkautusilmoitus, yrityksen yhtiöjärjestys, pyörää koskevat dokumentit). Eli avomies on pelkällä selittelyllä saanut paikallisen poliisin uskomaan, että omaisuus on hänen. Ei ole tarvinnut esittää mitään dokumentteja. No, ihalkoon autoa pihassaan, kun ei ajamaankaan hän sillä pääse kun auto on seisonnassa meidän toimesta..

20

1647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jurristi

      Pietarsaaren poliisi toimi täysin oikein. Sinulle on selitetty asia. Miksi mustamaalaat poliisia?

      Mitäpä jos hankkisit pesällepesänjakajan?
      vai pelkäätkö, että totuus paljastuu.

      • yx tavallinen

        //Mitäpä jos hankkisit pesällepesänjakajan?//

        Pesänjakajalla ei ole toimivaltaa ratkoa erimielisyyttä avolesken ja kuolinpesän välillä. Ei pesänjakaja (sen paremmin kuin poliisi) voi määrätä avoleskeä luopumaan jostain hallitsemastaan esineestä, jota tämä jollain perusteella pitää (kokonaan tai osaksi) omanaan.

        Paremmin tehtävä soveltuisi pesänselvittäjälle, jolla on lainmukainen toimivalta edustaa pesää käräjäoikeudessa, jonka toimivaltaan riita kuuluu. Tähän tehtävään pesä tosin voi palkata kenet tahansa lakimiehen ilman pesänselvittäjän tai -jakajan mandaattiakin.

      • Coiffeur

        Lakiasioissahan tyhmyys tunnetusti on ääretön.

      • Vastaus?

        Millä perusteella poliisi tutkinnassaan tekee sen johtopäätöksen, että esim. vainajan polkupyörän osalta kyse on hallinnan loukkauksesta, mutta ei esim. koiran osalta vaikka koirasta on esitetty vainajan allekirjoittama kauppasopimus koiran ostosta, sekä omistajatodistus? Polkupyörästä ostokuitti. Koira on ostosopimuksen mukaan maksettu käteisellä ja näin on todennut myös koiran myyjä. Tämä on mielivaltaa jos jokin. Ja kommenttisi tuosta pesänjakajasta.. vaihda nimimerkkisi, jos sinulla ei ole tietoa tuosta pesänjakajan käyttämisestä. Sen kun tietää maallikkokin:)

      • ...
        yx tavallinen kirjoitti:

        //Mitäpä jos hankkisit pesällepesänjakajan?//

        Pesänjakajalla ei ole toimivaltaa ratkoa erimielisyyttä avolesken ja kuolinpesän välillä. Ei pesänjakaja (sen paremmin kuin poliisi) voi määrätä avoleskeä luopumaan jostain hallitsemastaan esineestä, jota tämä jollain perusteella pitää (kokonaan tai osaksi) omanaan.

        Paremmin tehtävä soveltuisi pesänselvittäjälle, jolla on lainmukainen toimivalta edustaa pesää käräjäoikeudessa, jonka toimivaltaan riita kuuluu. Tähän tehtävään pesä tosin voi palkata kenet tahansa lakimiehen ilman pesänselvittäjän tai -jakajan mandaattiakin.

        Perusteena poliisille on vain riittänyt, että omaisuus on hänen. Ei mitään muuta kuin sanoja. Me olemme toimittaneet kaikki mahdolliset dokumentaatiot omistajuudesta, mikä muille viranomaisille riittää todisteeksi omistajasta. Eli jatkossa naapuri voi pitää ruohonleikkurisi ja siihen riittää pelkästään se, että se on naapurin hallussa jostain syystä ja hän ei sitä anna sinulle, vaikka esittäisit mitkä ostokuitit ja takuutodistukset nimelläsi..

      • jurristi
        Vastaus? kirjoitti:

        Poliisilla on käytössään avopuolison kuulustelupöytäkirja, jonka sisällöstä et kerro mitään. Poliisilla on käytössään myös muuta aineistoa. Mutta voin mielikuvitustani käyttäen kertoa:

        Vainajan polkupyörän osalta avomies on kertonut, että vainaja on ostanut sen omilla rahoillaan.

        Koiran osalta avomies on kertonut, että koira on ostettu hänen rahoillaan.

        Se siitä.

      • luupää.
        ... kirjoitti:

        Naapuri ei voi pitää ruohonleikkuriasi, koska on ilmeistä, että naapurisi ei ole maksanut ruohonleikkuria. Sen sijaan olisi väärin, että avomies, joka on maksanut koiran, käyttänyt sitä joka päivä kusella, luonut siihen kiinteän henkisen suhteen, saisi tuomion rikoksesta vain sillä perusteella, että vaimo kävi tekemässä kaupat, kun mies itse oli töissä.

        Eiköhän sillä koiralla ole paremmat oltavat tutussa ympäristössä kuin ahneiden sukulaisten käsissä, josta koira joutuisi myytäväksi pehmoleluksi Kiinaan.

      • jurristi
        yx tavallinen kirjoitti:

        //Mitäpä jos hankkisit pesällepesänjakajan?//

        Pesänjakajalla ei ole toimivaltaa ratkoa erimielisyyttä avolesken ja kuolinpesän välillä. Ei pesänjakaja (sen paremmin kuin poliisi) voi määrätä avoleskeä luopumaan jostain hallitsemastaan esineestä, jota tämä jollain perusteella pitää (kokonaan tai osaksi) omanaan.

        Paremmin tehtävä soveltuisi pesänselvittäjälle, jolla on lainmukainen toimivalta edustaa pesää käräjäoikeudessa, jonka toimivaltaan riita kuuluu. Tähän tehtävään pesä tosin voi palkata kenet tahansa lakimiehen ilman pesänselvittäjän tai -jakajan mandaattiakin.

        Kiitos, kun korjasit kirjoitusvirheeni.

      • Hops2
        luupää. kirjoitti:

        Naapuri ei voi pitää ruohonleikkuriasi, koska on ilmeistä, että naapurisi ei ole maksanut ruohonleikkuria. Sen sijaan olisi väärin, että avomies, joka on maksanut koiran, käyttänyt sitä joka päivä kusella, luonut siihen kiinteän henkisen suhteen, saisi tuomion rikoksesta vain sillä perusteella, että vaimo kävi tekemässä kaupat, kun mies itse oli töissä.

        Eiköhän sillä koiralla ole paremmat oltavat tutussa ympäristössä kuin ahneiden sukulaisten käsissä, josta koira joutuisi myytäväksi pehmoleluksi Kiinaan.

        Jos avomies on maksanut koiran, niin hänellä luonnollisesti tulisi olla kuitti siitä? Avovaimo oli maksanut koiran ja hänellä on siitä kuitti, sekä kauppakirja koiran ostosta. Koira on rekisteröity kennelliittoon ja se on rekattu avovaimon nimiin. Jos koira olisi yhteinen, niin se olisi siinä tapauksessa rekisteröity molempien nimiin. Avoliittoa ei ole suojattu lailla, vaan ensisijaisesti nimiperiaate ratkaiseen kuka mitäkin omistaa. Mies ei ole käynyt töissä 13-vuoteen. Avovaimo sen sijaan on..
        Kun avovaimo kuoli, niin avomies ei ruokkinut koiraa, ennen kuin minä tulin 500 km:n päästä sinne. Hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä ruokaa ja minkä verran koiralle sitä annetaan.. että koiran hoito on sillä tasolla. Avomies on 73v. ja sairas. Koira on 2v. Mihin mahtaa koira joutua kun avomies kuolee??
        Avoliitossa omaisuus on erillistä ja avomiehellä ei ole siihen mitää oikeutta. Että kuka tässä ahne on? Me, jotka puolustamme äitimme oikeuksia, vaiko avomies, joka ryhtyy kavaltajaksi vajaa vuorokausi avovaimon kuolemasta.

      • ...
        jurristi kirjoitti:

        Poliisilla on käytössään avopuolison kuulustelupöytäkirja, jonka sisällöstä et kerro mitään. Poliisilla on käytössään myös muuta aineistoa. Mutta voin mielikuvitustani käyttäen kertoa:

        Vainajan polkupyörän osalta avomies on kertonut, että vainaja on ostanut sen omilla rahoillaan.

        Koiran osalta avomies on kertonut, että koira on ostettu hänen rahoillaan.

        Se siitä.

        En ole vielä saanut kuulustelupöytäkirjaa poliisilta. Kuulustelussa avomies saa puhua silmät ja suut täyteen soopaa. Poliisille ei pitäisi riittää pelkkä sananhelinä. Avomies ei tietoni mukaan ole toimittanut mitään aineistoa. Vaan ainoastaa kuolinpesä on toimittanut kuitit, rekisteriotteen jne. Avomiehen ei ole tarvinnut pyörän osalta sanoa mitään. Siitä on esitetty myös äidin pankkikorttitosite (maksukuitti) tiliote.
        Koiran osalta avomies on voinutkin todella kertoa että se on ostettu hänen rahoillaan, samoin kaikki kodin irtain. Siihen kun ei pitäisi riittää pelkkä kertomus, vaan pitäisi myös näyttää toteen että näin olisi tapahtunut.
        Että ei se ihan näin pitäisi olla...

      • luupää,

        Lopeta jo jankuttaminen, luupää. Et tiedä laista mitään.

      • kysynkin
        luupää, kirjoitti:

        Lopeta jo jankuttaminen, luupää. Et tiedä laista mitään.

        täältä palstalta. Jos tietäisin, niin en kait aikaanki täällä luupäiden kanssa tuhlaisi. Mutta eipä se sinultakaan ole kaikenkattavaa vastausta löytynyt.

      • Väännä mulle rautalangasta
        jurristi kirjoitti:

        Poliisilla on käytössään avopuolison kuulustelupöytäkirja, jonka sisällöstä et kerro mitään. Poliisilla on käytössään myös muuta aineistoa. Mutta voin mielikuvitustani käyttäen kertoa:

        Vainajan polkupyörän osalta avomies on kertonut, että vainaja on ostanut sen omilla rahoillaan.

        Koiran osalta avomies on kertonut, että koira on ostettu hänen rahoillaan.

        Se siitä.

        Vastasit tällä palstalla toisalla näin pesän omaisuudesta:
        "Voitte vaatia ja vauhdittaa vaatumuksia uhkaamalla tehdä asiasta rikosilmoitus (kavallus). Pesän television omistaa pesä. Jos joku ottaa sen ilman pesän yksimielistä suostumusta, kyse on kavalluksesta."

        Mikä on se ero, että jos vainaja omistaa koiran ja auton, sekä muuta kodin irtainta ja sen oikeudenomistajana on nyt kuolinpesä ja nyt tämä "joku" on vainajan avomies, joka on ottanut tämän kaiken vainajan omaisuuden itselleen vastoin kuolinpesän yksimielistä suostumusta, niin miksi se ei olisi kavallus?

      • jurristi
        Väännä mulle rautalangasta kirjoitti:

        Se ei ole kavallus, koska avomies joko omistaa koiran (edes osittain) tai pitää vilpittömällä mielellään hallussaan koiraa.

      • Tonttu
        jurristi kirjoitti:

        Se ei ole kavallus, koska avomies joko omistaa koiran (edes osittain) tai pitää vilpittömällä mielellään hallussaan koiraa.

        olettaa omistavansa jotain, jos esim. koira on rekisteröity toisen henkilön nimiin, samoin auto? tai miten voi olettaa että avopuolison ostama irtaimisto mm. posliinikoirakokoelma, huonekalut jne. tai avopuolison äidin koriste-esineet ovat hänen. Hänen hyväkseen kun ei ole testamenttia ja perintökaaren mukaan rintaperilliset perivät vainajan...?

      • jurristi
        Tonttu kirjoitti:

        - rekistreöinti ei osoita omistajaa, jos jollakulla on esittää selvitys, miten tavara on rahoitettu. Tavaran omistaa se joka sen on maksanut, muutoin on tapahunut lahoitus.
        - avopuolisoiden irtaimiston oletetaan olevan hankittu yhteisillä varoilla, ellei jollain ole muuta osoittaa.
        - avioliitossa tavaroiden omistussuhteet puidaan osituksessa ja perinnönjaossa. Avoliitossa ei ole käytössä tätä vaihtoehtoa vaan on mentävä käräjäoikeiden kautta purkamaan yhteisomistussuhteita ym.

      • Tietoa

        Kuitenkin antaa asiakkaalleen ohjeen, että avoliitossa omaisuus erotellaan nimiperiaatteen mukaan. Se on kaiketi lähtökohta. Miten sitten merkitään perukirjaan, että vainajan nimissä oleva omaisuus ei ole välttämättä kokonaisuudessaan vainajan, vaikkakin on hänen nimissään? On kohtuutonta, että perilliset maksavat perintöveron koko omaisuuden arvosta (nimissä olevasta omaisuudesta). Ilmeisesti yhteisomistajuussuhteiden purkaminen oikeudessa vie kauan? Ongelmana on se, että vastapuoli ei halua millään tavalla sopia, vaan lähtökohtaisesti on sitä mieltä, että kaikki omaisuus on ainoastaan avomiehen, mutta eivät kuitenkaan itse lähde oikeuteen tätä purkamaan, mutta eivät sitä suostu purkamaan keskustelemalla/sopimalla. Avomies ilmoitti, että hän tulee pitkittämään tahallaan tätä prosessia ja selvitystä..
        Mitä tapahtuu, jos ilmoitamme verotoimistoon, että kaikki vainajan nimissä oleva omaisuus (auto 40.000€, koira 1.000€ ja heidän yhteinen irtaimisto, jonka arvo on, n. 30.000-40.000€ on avomiehen mukaan avovaimon hänelle lahjoittamaa). Eli me emme sitä hänelle lahjoita, vaan katsoisimme että se ei ole ollut vainajan omaisuutta kuolinhetkellä, koska emme sitä ole saaneet hallintaamme, vaan avomies ilmeisesti pitää sitä vainajalta saamanaan lahjana, koska on sitä mieltä että ne ovat hänen.

      • Kuukkeliina
        ... kirjoitti:

        En ole vielä saanut kuulustelupöytäkirjaa poliisilta. Kuulustelussa avomies saa puhua silmät ja suut täyteen soopaa. Poliisille ei pitäisi riittää pelkkä sananhelinä. Avomies ei tietoni mukaan ole toimittanut mitään aineistoa. Vaan ainoastaa kuolinpesä on toimittanut kuitit, rekisteriotteen jne. Avomiehen ei ole tarvinnut pyörän osalta sanoa mitään. Siitä on esitetty myös äidin pankkikorttitosite (maksukuitti) tiliote.
        Koiran osalta avomies on voinutkin todella kertoa että se on ostettu hänen rahoillaan, samoin kaikki kodin irtain. Siihen kun ei pitäisi riittää pelkkä kertomus, vaan pitäisi myös näyttää toteen että näin olisi tapahtunut.
        Että ei se ihan näin pitäisi olla...

        Suosittelisin, että haette pesän pesänselvittäjän hallintoon. Pesänselvittäjälle saman tien pesänjakajan määräys. Tai sitten haastatte ukon oikeuteen, hän maksaa oikeudenkäyntikulunne, jos häviää jutun. Jos koira on maksettu äitinne rahoista ja hänellä on kuitti, pitää hänellä olla aika paljon näyttöä siitä, että koira onkin ostettu hänen rahoillaan. Sama juttu auton suhteen. Oikeudessa tullaan häneltä kysymään, miksei omaisuutta sitten pantu hänen nimiinsä, ja siellä ei mene läpi yhtä köykäiset selitykset kuin poliisille (jotka eivät siviili- eikä perheoikeudesta suoraan sanoen tiedä mitään). Ja tutkikaa te äitinne tiliotteet tarkkaan, onko siellä rahasiirtoja avomiehen tililtä (epäilen) ja mihin äitinne on rahansa käyttänyt (onko esim. elättänyt miestä, esim. ostanut ruokaa, maksanut sähköä). Sitten oikeudenkäynnissä vaaditte vastiketta niistä rahoista, joita äitinne on sijoittanut kiinteistön korjaukseen. Tämän kanteen kohdan ainakin voitatte, mikä pienentää omaa oikeudenkäyntikuluriskiänne.

        Ihmettelen kyllä jurristin neuvoa, että avoliitossa muka olettama on, että kaikki irtaimisto on yhteistä. Enpä uskaltaisi käytännössä lähteä tämän pohjalta peräämään oikeuksiani...

      • ....
        Kuukkeliina kirjoitti:

        omaisuuden erotteluun yleensä saa pesänselvittäjää, en tiedä miksi, mutta jostain näin luin.. Äidin tiliotteista näkyy, että on maksanut kaikki ruoat, sähköt, tv-luvat jne. jopa miehen sukuhaudan haudan hoitomaksut. Miehellä ei ole kuittia koiran maksusta, koska siitä ei ole olemassa muuta kuittia kuin kauppkirja, johon on kirjattu koiran hinta ja ostajan ja myyjän allekirjoitukset, sekä se että kyseessä on käteiskauppa.
        21-vuotta on pitkä aika elättää syövää ja juopottelevaa avomiestä...

      • jurristi
        Tietoa kirjoitti:

        Kuitenkin antaa asiakkaalleen ohjeen, että avoliitossa omaisuus erotellaan nimiperiaatteen mukaan. Se on kaiketi lähtökohta. Miten sitten merkitään perukirjaan, että vainajan nimissä oleva omaisuus ei ole välttämättä kokonaisuudessaan vainajan, vaikkakin on hänen nimissään? On kohtuutonta, että perilliset maksavat perintöveron koko omaisuuden arvosta (nimissä olevasta omaisuudesta). Ilmeisesti yhteisomistajuussuhteiden purkaminen oikeudessa vie kauan? Ongelmana on se, että vastapuoli ei halua millään tavalla sopia, vaan lähtökohtaisesti on sitä mieltä, että kaikki omaisuus on ainoastaan avomiehen, mutta eivät kuitenkaan itse lähde oikeuteen tätä purkamaan, mutta eivät sitä suostu purkamaan keskustelemalla/sopimalla. Avomies ilmoitti, että hän tulee pitkittämään tahallaan tätä prosessia ja selvitystä..
        Mitä tapahtuu, jos ilmoitamme verotoimistoon, että kaikki vainajan nimissä oleva omaisuus (auto 40.000€, koira 1.000€ ja heidän yhteinen irtaimisto, jonka arvo on, n. 30.000-40.000€ on avomiehen mukaan avovaimon hänelle lahjoittamaa). Eli me emme sitä hänelle lahjoita, vaan katsoisimme että se ei ole ollut vainajan omaisuutta kuolinhetkellä, koska emme sitä ole saaneet hallintaamme, vaan avomies ilmeisesti pitää sitä vainajalta saamanaan lahjana, koska on sitä mieltä että ne ovat hänen.

        Kun sukset on mennyt noin pahasti ristiin, niin suosittelen, että ette itse hukkaa aikaa toisen kiusaamiseksi. Lähdette asiassa oikeuteen pätevän lakimiehen johdolla. Pidätte koko ajan esillä myös kavallusväitettä.

        Arvioikaa avopuolisoiden tulojen perusteella, miten yhteinen omaisuus jakautuisi, jos omaisuus jaettaisiin avopuolisoiden tulojen suhteessa.

        Asianajajien ohje, että avoliitossa omaisuus erotellaan nimiperiaateen mukaan on oikein, jos kellään ei ole mitään muuta näyttöä asiasta. Usein ei ole. Yhteiset tavarat menevät puoliksi paitsi, jos avopuolisoiden välillä on selkeä kohtuullisen iso tuloero. Tällöin helposti voidaan väittää, että köyhempi on saamassa perusteetonta etua. Autojen kohdalla rekisterimerkinnät eivät paina, sillä auto saatetaan usein laittaa vain yhden nimeen, vaikka auton on rahottanut kumpikin ja auton rahoituksesta yleensä jää selvät jäljet kun summat ovat suuria.

        Myös niin, että naiselliset tavarat kuuluvat naiselle ja miehelliset tavarat miehelle, kuten esim. vaatteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe