Moi

Ollaan pariskunta minä 23 ja mieheni 37. Yhdessä oltu vuosi mutta tunnettu jo kauemmin.
Olemme kumpikin olleet aina urheilullisia ja terveitä ihmisiä. Minä lenkkeilen ja syön kevyesti, painoni onkin 45 kiloa (162cm), mutta olen hentorakenteinen muutenkin.. Mieheni pelaa jääkiekkoa ja muutenkin kiinnostunut urheilusta. Painoa hänellä on ollut 85 kiloa (175cm).

Rakastamme kumpikin ruoan laittoa ja on ilo tehdä ruokaa joka on hyvää mutta kevyttä. Vaikka olemme herkuttelijoita emme ole lihavia.

No, viimeaikoina mieheni on alkanut lihomaan huimaa vauhtia. Hän edelleen liikkuu, mutta syö yhä rasvaisemmin. Olen huolissani. Nyt painaa n 105 kiloa. Rasvaa käyttää hirveästi ruoan laittoon ja enää ei maistu salaatit ja kasvikset kuten ennen. Emme tästä syystä useinkaan edes syö enää samaa ruokaa sillä hän syö makkaraa, grilliruokaa ym ja itse en näistä ruoista pidä.

Olemme puhuneet tästä yhdessä, että kannustan häntä laihduttamisessa. Hän siis itsekin haluaa taas laihtua. Olemme vaihtaneet ruokatuotteet kevyisiin ja rasvattomiin, mutta hän siitä huolimatta käyttää hirmuisesti rasvaa ruuissaan. Hän tiedostaa että se on väärin mutta tekee silti niin.

No sain hänet pariksi viikoksi kevyelle kuurille mutta se jotenkin vaivihkaa vaihtui taas "herkkuihin". Käymme valtavaa taistelua kiloja vastaan, mutta reilulla mielellä, en painosta tai vähättele hänen tekemisiään vaan tuen mahdollisuuksien mukaan.

Nyt olemme taas siinä pisteessä että hän syö vain yhden aterian päivässä eikä mitään muuta. Olen koittanut kannustaa syömään edes pari kertaa mutta pienempiä annoksia. mutta ei... Hän syö yhden lämpimän aterian päivässä:(

Tunnen kuinka häntä harmittaa ylimääräiset kilot ja niin haluan häntä auttaa mutta en saa autettua. Tosin teen meillä nykyään melkein kaikki ruuat ja käytän paljon mausteita jotta ruuasta saadaan herkullista ilman rasvaa ja sokeria. Eli hieman parempaan suuntaan ollaan päästy...

Että tämöstä teille nyt tulin kertomaan, oikeastaan purkasin vain ahdistustani...
3332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kauheasti ole tehtävissä.

Hänen itsensä täytyy kyllästyä olotilaansa ja haluta aidosti muutosta. Onhan tuo paino hänen pituiselleen ilman muuta liikaa.

Ihmettelin lausetta "vaikka olemme herkuttelijoita, emme ole lihavia" . Onhan miehesi ilman muuta lihava?

Äänestä
  • kun hän lihoi, söimme hyvin ja paljon mutta kevyttä ja terveellistä Tarkoitin sen ajan herkutelua. Nythän se lähtikin käsistä kun alkoi syömään totaalisen epäterveellisesti...

    Äänestä

Miehenikin alkoi pulskistuun nelikympin kieppeillä vasta kun minä olin jo aiemmin alkanut levitä. Olemme suunnilleen samaa ikäluokkaa.

Mieheni on paljon liikuvaisempi ja urheilee edelleenkin, kunto on kova vaikka ylipainoo onkin kertynyt. Kuntotestissä hänellä oli urheilijan kunto ja sitä ihmeteltiin kovasti kun ylipainoo todellakin oli.

Miehen keski- ikä oli muistaakeni 37 ja naisen 40 ja keski- iässä alkaa helposti lihominen viimeistään. Mieheni on koittanut laihduttaa mutta grllikokkaaminen on hänen intohimonsa jotenka en puutu hänen lempiharrastukseensa. vaikka ostaisin ämpärillisen salaatti aineksia ne eivät kelpaa. Olen itsekkin ylipainoinen koska en viitsi hiirenannoksia syödä ja tässä iässä ei enään kuluta sitä määrää mitä itseensä ahtaa. Parikymppisenä sitä pysyi vielä niin kuin itsestään kuosissaan mutta mitä enemmän ikää tulee sitä vähemmän pitäisi syödä ja se onkin vaikeeta tässä herkkujen maailmassa.

Teidän ikäerokin voi aiheuttaa sen että miehesi pelkää että hylkäät hänet jos hän lihoo. Ettet voi sietää häntä enään ja suhdekkin on aika tuore jotenka epävarmuus varmasti jyllää. Se teetättää sen että hän alkaa liian rankalle laihdutuskuurille joka on epäterveellistä elimistölle.

Ja miehesi pitäisi saada kokata itse jos hän siitä nauttii mutta valkkaisit rasvattomimpia vaihtoehtoja ja vähän opastaisit mutta älä vie häneltä kokkaamisen iloa kokonaan. Ja toisekseen onni on tärkeempää kuin ylimääräiset kilot, muista se!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-pariskunta- kirjoitti:

Ollaan pariskunta minä 23 ja mieheni 37. Yhdessä oltu vuosi mutta tunnettu jo kauemmin.
Olemme kumpikin olleet aina urheilullisia ja terveitä ihmisiä. Minä lenkkeilen ja syön kevyesti, painoni onkin 45 kiloa (162cm), mutta olen hentorakenteinen muutenkin.. Mieheni pelaa jääkiekkoa ja muutenkin kiinnostunut urheilusta. Painoa hänellä on ollut 85 kiloa (175cm).

Rakastamme kumpikin ruoan laittoa ja on ilo tehdä ruokaa joka on hyvää mutta kevyttä. Vaikka olemme herkuttelijoita emme ole lihavia.

No, viimeaikoina mieheni on alkanut lihomaan huimaa vauhtia. Hän edelleen liikkuu, mutta syö yhä rasvaisemmin. Olen huolissani. Nyt painaa n 105 kiloa. Rasvaa käyttää hirveästi ruoan laittoon ja enää ei maistu salaatit ja kasvikset kuten ennen. Emme tästä syystä useinkaan edes syö enää samaa ruokaa sillä hän syö makkaraa, grilliruokaa ym ja itse en näistä ruoista pidä.

Olemme puhuneet tästä yhdessä, että kannustan häntä laihduttamisessa. Hän siis itsekin haluaa taas laihtua. Olemme vaihtaneet ruokatuotteet kevyisiin ja rasvattomiin, mutta hän siitä huolimatta käyttää hirmuisesti rasvaa ruuissaan. Hän tiedostaa että se on väärin mutta tekee silti niin.

No sain hänet pariksi viikoksi kevyelle kuurille mutta se jotenkin vaivihkaa vaihtui taas "herkkuihin". Käymme valtavaa taistelua kiloja vastaan, mutta reilulla mielellä, en painosta tai vähättele hänen tekemisiään vaan tuen mahdollisuuksien mukaan.

Nyt olemme taas siinä pisteessä että hän syö vain yhden aterian päivässä eikä mitään muuta. Olen koittanut kannustaa syömään edes pari kertaa mutta pienempiä annoksia. mutta ei... Hän syö yhden lämpimän aterian päivässä:(

Tunnen kuinka häntä harmittaa ylimääräiset kilot ja niin haluan häntä auttaa mutta en saa autettua. Tosin teen meillä nykyään melkein kaikki ruuat ja käytän paljon mausteita jotta ruuasta saadaan herkullista ilman rasvaa ja sokeria. Eli hieman parempaan suuntaan ollaan päästy...

Että tämöstä teille nyt tulin kertomaan, oikeastaan purkasin vain ahdistustani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu