Miksi toolbareja ei voi siirtää???

Mikä ihme? Taaksepäin menoa!

No asensinpa eilen minäkin sitten IE 7:n kun kone sitä tyrkytti. En ollut lukenut siitä mitään etukäteen, mutta olisi kannattanut. Ikinä en olisi asentanut jos olisin tämän tiennyt.

Osaako kukaan fiksu selittää minulle minkä takia oli aivan pakko mennä kehityksessä taaksepäin ja estää eri toolbarien paikkojen vaihto/siirto? Kun se kaikissa aiemmissa versioissa on ollut itsestään selvästi mahdollista? Mikä ihmeen järki on tarjota käyttäjälle VÄHEMMÄN vaihtoehtoja?

Kun ekan kerran näin sen palkin jossa on koti-nappula siellä ylhäällä oikealla, yritin tietysti heti siirtää sen siihen mihin haluan. Eipä siirtynytkään. No minä tarkistamaan että onko "Lock Toolbars" vahingossa päällä. Ei ollut. Sitten yritin painaa Controlia, Shiftia, Altia ja vaikka mitä ja siirtää, ei toiminut.

Lopulta googletin ja pakko oli uskoa: ei sitä voi mihinkään siirtää.

Tämä on minusta täysin järjetöntä, ja äärimmäisen raivostuttavaa.

Syy miksi tämä on minulle niin tärkeää: olen tehnyt itselleni aivan ikioman kotisivun, jossa on kaunis taustagrafiikka ja selkeästi ryhmittäin järjestetty kaikki ne kymmenet linkit joita tarvitsen joka päivä. Kun surffailen netissä, menen aina ensin kotisivulleni, klikkaan haluamaani linkkiä, tsekkaan sivun (joskus vain tosi nopeasti, joskus luen pitkäänkin); kun haluan siirtyä toiselle sivulle (mutta pitää vanhan vielä auki, koska haluan ehkä palata siihen), avaan uuden selainikkunan (tässä uudessa seiskassa avaan vastaavasti uuden tabin), klikkaan koti-ikonia ja pääsen takaisin omalle kotisivulleni ja käsiksi toiseen linkkiin. Näppärää, käytännöllistä ja huomattavasti nopeamapaa kuin pitää nuo samat linkit Suosikeissa.

Joten tarvitsen sitä koti-nappulaa vähän väliä, ja minulle on tärkeää että se on mahdollisimman lähellä. Vanhassa selaimessani se oli siinä ylhäällä keskellä, ja vuosien kuluessa opin että se on siinä.

Vaan eipä ole enää. Nyt se on ylhäällä oikealla. Joka jumalan kerta pitää siirtää osoitinta huomattavasti pitempi matka. Tämä on ärsyttävää, aikaa vievää ja ottaa todella päähän!

Ja eniten siksi etten tosiaan keksi yhtään ainoaa syytä MIKSI tämä oli pakko tehdä!

3

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tr. pil

      Elämä on sellasta että se välillä rankastikin huojuttaa terveyttä, mutta yritä nyt kuitenkin ottaa se lääkitys kuten on sovittu, hetken mietit ja rauhotut, ja sen jälkeen ajattelet asiaa uudemman kerran.

    • tuo on

      IE7:skaa käytettyäni olen niin tykästynyt sen ulkonäköön että olen muokannut Operan ja Firefoxinkin, ja jopa Explorerinkin(resurssienhallinta) saman näköiseksi.. Sinäkin Tykästyt IE7:aan niin että muokkaat jopa Windowsin Explorerinkin saman näköiseksi.
      Niin käy sinullekin ennen pitkää, usko pois.
      Olen varma siitä :)

      • mäkin

        muokkasin ton IE7:n mieleisekseni, takaisin roskikseen mistä se on tullutkin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe