En erota unta ja todellisuutta

mitä minä tein eilen/mitä en?

Niin, eli siinä se otsikossa kiteytettynä. Olen ennenkin nähnyt unia joista ei ole varma ovatko ne unta vai tapahtunutta(tai ehkä tehnyt jotain josta ei ole varma tehtyä vai unta?) joka tapauksessa sitä varmasti sattuu aika monelle.
Nyt se on vaan mennyt siihen että kesän jälkeen olen joka yö/päivä sekoittanut ajatukset ja todellisuuden eli en tiedä varmaksi mitä eilen tapahtui. En osaa oikein selittää tätä mutta mua huolestuttaa. Mulla on ollut myös muutaman vuoden ollut ns. masentuneisuutta(ei missään diagnoitua,siis ihan yleistä ahdistusta,mikään ei motivoi yms.), tämän mainitakseni siksi että johtuuko tuosta?
Lisäksi joskus näen ihan todentuntuisia asioita, esim. luulen keskustelevani entisen poikaystäväni kanssa hänen kainalossaan(siis hereillä) ja tunnen aivan täydellisesti hänen kätensä ympärilläni ja kuulen hänen äänet, sitten käännyn ja ei ketään.tämmösiä kuviteltuja ihmisiä ympärilläni joskus saatan huomata juttelevani jollekkin tv:tä katsellesani esim. sarjan juonesta(ei mitään dialogia kuulen aivan selvästi tän toisen ihmisen äänet) ja sitten taas huomaan että huone on tyhjä
kysyisin vaan että mitä HELVETTIÄ tää on?? Suvussa on muutamalla ihmisellä ollut psykoosia/muuta mielenterveysongelmaa. jos jotain vakavaa niin voiko hoitaa kotikonstein? vierastan lääkärikäyntiä en sinne mielellään mene

12

3415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkäriin

      Muuta ei voi.

    • ...kuulostaa...

      ...kyllä jo ihan psykoosilta, ainakin alkavalta sellaiselta. Hyvä kuitenkin että tajuat että nämä asiat ovat kuviteltuja, et ole vielä ainakaan mahdottomassa tilanteessa...
      Heti lääkäriin psykoosin hoito kotikonstein ei oikein toimi....

    • asioita

      Jos ne tapaukset ei sinua pelota, niin ei se kai kovin vaarallista ole.
      On minullekin sattunut sellaisia tapauksia, joista en jälkeenpäin tiedä oliko ne unta vai totta. Itse uskoin että minut hypnotisoitiin näkemään aivan selittämättömiä asioita.
      Ne on niin uskomattomia tapauksia, ettei niitä voi kertoakaan. Kukaan ei uskoisi. En uskonut minäkään.
      Jatkoin vain elämää niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ne unohtuu monien vuosien kuluttua, vaikka voi ne silti muistaa melko hyvin.

      • mitä minä tein eilen/mitä en?

        en tiedä. toisaalta on niissä kiehtovuus, sen tilanteen jälkeen kun on tuntenut jonkun kosketuksen/kuullut puhuvan. yleensä ne keskustelut mitä näiden "tyyppien" kanssa käyn ovat ns. omalla tavallaan terapeuttisia. enemmän ärsyttää ne unet, kun ei oikein edes uskalla ihmisten kanssa puhua tapahtumista kun ei tiedä mitkä ovat olleet totta. kerran menin muistelemaan eilistä yhdelle ystävistäni ja hän katsoi pitkään, kertoi ettei mitään tommosta ole tapahtunut. emmekä olleet siis viihteellä, sillon nyt kaikki menee muutenkin ihan sekaisin.


      • mitä minä tein eilen/mitä en?

        joo huomasinkin että puhuitkin juuri unista. enpä tiedä aika "arkisia" juttuja mulla niissä yleensä,siis kelaan niissä edellisen päivien tapahtumia. tai näen kyllä joskus ihania unia mutta niin varmaan kaikki.. :)nyt olisin kyllä onnellinen vaikka en näkis unia ollenkaan..! mutta koskaanhan sitä ei omaan tilanteensa ole tyytyväinen


      • as..
        mitä minä tein eilen/mitä en? kirjoitti:

        joo huomasinkin että puhuitkin juuri unista. enpä tiedä aika "arkisia" juttuja mulla niissä yleensä,siis kelaan niissä edellisen päivien tapahtumia. tai näen kyllä joskus ihania unia mutta niin varmaan kaikki.. :)nyt olisin kyllä onnellinen vaikka en näkis unia ollenkaan..! mutta koskaanhan sitä ei omaan tilanteensa ole tyytyväinen

        En puhunut unista. Joku unikin on kyllä ollut niin todellinen, että on vaatinut paljon yksityiskohtien tarkistamista ennenkuin uskoin sen uneksi.
        Päivän aikaan tapahtuneista asioista olen melko varma, että jotkut halusivat tehdä minulle pahaa.

        Kaikki pahatkin muistot haalistuvat monien vuosien kuluessa. Unohtaminen on välttämätöntä, muuten ei voi elää. Yritin kirjoittaa allakkaan mitä oli tapahtunut. En pystynyt tekemään sitä. Suttasin vaan suuren ristin sen päivän kohdalle. Se oli niin vaikeaa.


      • on sekoittunut
        mitä minä tein eilen/mitä en? kirjoitti:

        en tiedä. toisaalta on niissä kiehtovuus, sen tilanteen jälkeen kun on tuntenut jonkun kosketuksen/kuullut puhuvan. yleensä ne keskustelut mitä näiden "tyyppien" kanssa käyn ovat ns. omalla tavallaan terapeuttisia. enemmän ärsyttää ne unet, kun ei oikein edes uskalla ihmisten kanssa puhua tapahtumista kun ei tiedä mitkä ovat olleet totta. kerran menin muistelemaan eilistä yhdelle ystävistäni ja hän katsoi pitkään, kertoi ettei mitään tommosta ole tapahtunut. emmekä olleet siis viihteellä, sillon nyt kaikki menee muutenkin ihan sekaisin.

        monta kertaa... uskon, että on vain niin hyvä mielikuvitus, että pystyy punomaan itselleen elämänkokemuksia unistakin. Joskus myös kaverit katsoi mua, mutta mitäpä tuosta. Silloin näin kyllä todella todentuntuisia unia, eli normaaleista päivän tapahtumista, niin ehkä siksi ne oli niin helppo sekoittaa.


      • mitä minä tein eilen/mitä en?
        mitä minä tein eilen/mitä en? kirjoitti:

        joo huomasinkin että puhuitkin juuri unista. enpä tiedä aika "arkisia" juttuja mulla niissä yleensä,siis kelaan niissä edellisen päivien tapahtumia. tai näen kyllä joskus ihania unia mutta niin varmaan kaikki.. :)nyt olisin kyllä onnellinen vaikka en näkis unia ollenkaan..! mutta koskaanhan sitä ei omaan tilanteensa ole tyytyväinen

        Ei siis kyse kauhean vakavasta asiasta? En näitä hallusinaatioita ole koskaan muiden ihmisten keskuudessa nähnyt


      • as..
        mitä minä tein eilen/mitä en? kirjoitti:

        Ei siis kyse kauhean vakavasta asiasta? En näitä hallusinaatioita ole koskaan muiden ihmisten keskuudessa nähnyt

        niin mene lääkäriin. Minulla on ollut oman uskomukseni mukaan vihamiehiä, jotka järjestivät minulle ikäviä tilanteita. Sitä on vaikea selittää, jos et tiedä sellaisista.

        Täällä on mm. sellaisia yksityisklubeja, joissa järjestetään tappeluita, joissa jompikumpi taistelijoista kuolee. Jotain samantapaista järjestettiin minullekin.

        Minulle on sattunut hyvin epätavallisia asioita, mutta olen silti toipunut kaikesta. Siksi sanon, että unohtaminen on hyvä osata.

        Eihän lääkehoitoa varmaan tarvitse kovin pelätä, kun vain itse pitää ohjakset käsissään.


    • mitä minä tein eilen/mitä en?

      niin lääkäri ei välttämättä tekisi pahaa, en halua vaan mitään lääkitystä. mutta eipä ne varmaan millään akupunktiolla noita unia poista?

    • Harhakuvitelmaa

      Tiedän tilanteesi, olen siinä samassa. Ihan helvetistä, kun ei tiedä mitä keskusteluja on käynyt, kenen kanssa jne.

      Tänään aamullakin olin menossa syömään banaaneja, mutta eipä niitä näyttänytkään enään olevan. (Unessa oli..)

      :/

    • Anonyymi

      Ei kuullosta mitenkää vakavalta mut koita vaik olla enemmän kavereiden kaa ja se saattaa johtuu stressistä tai ta masennuksest tai yksinäisyydest tai et sä kaipat jotain sulle rakasta, ja sun unet on niinku sun alitajunnan keino auttaa suo kai niissä? Mul oli joskus saman tapast mut vaa vähä aikaa mut sit aloin olee enemmän kavereiden kaa ja tein asiot jost pidin niin sit se loppu. Joten voit yrittää noit mun neuvoi, en tiiä auttaako ne sua mut aina kannattaa yrittää vai mitä🤔.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe