Ihmettelin aikanani

Lapseni sijari tuli käymään ekaa kertaa ja lapsi istui sylissäni. Muija tuli kiinni lapseen, jolloin lapsi puristi entistä lujemmin minua kaulasta ja painoi kasvonsa.
Onko tämä terve lähestymistapa?

Hälytyskelloni kilahtivat heti, harmi ei kyllin kovaa?
Annoin lapseni lähteä, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Sijoitus oli sovittu lyhyeksi ja tapaamiset melko tiuhaan. Puhelut 3 kertaa viikossa.

Jo ekassa puhelussa, jonka soitin sanottiin lapsen olevan ulkona leikkimässä. No lupasin soittaa uudelleen, lapsi nukkui jo????

Eka tapaaminen lähestyi ja perheelle tuli esteitä. Nostin niin kamalan rähinän, lupasin tulla poliiseiden kanssa itse hakemaan.
No, sijari muutti suunnitelmansa ja toi kiltisti lapsen.

Seuraava tapaaminen ja sama vetkuttelu. Puhelimessa oli oltava lujana, jotta lapsen sai luurin päähän.

Sijareilla ei ollut omia lapsia, joten tässä yritettiin heti rikkoa meidän välejämme ja saada näin ollen suloinen lapsi itselle.

Perhe teki niin uskomatonta kiusaa, että minuthan te leimaisitte "luulotautiseksi", jos kaiken tähän kirjoittaisin.
Miltä luulette äidistä tuntuvat, kun lapsi on PAKKO väliaikaisesti antaa johonkin hoitoon ja sitten toimitaan näin??
Luuletteko että yksipuolinen välien kunnossapito onnistuu?

Jos en olisi jaksanut alusta alkaen niin paljon taistella, olisin luultavasti menettänyt lapseni.

Miettikääpä siellä sijari-päässäkin, miksi välit eivät toimi omien vanhempien kanssa?

En väitä, että kaikki sijarit olisivat yhteistyökyvyttömiä. Mutta meidän tapaukseemme sattui tällainen kurja perhe, joka sitten lapseni kotiutumisen jälkeen melko pian erosikin.
Akalla oli ollut rakastaja koko lapseni olin ajan perheessä ja siitä sain tietää naapureilta.

Kyllä perheen mies myönsi tämän, kun kävi kerran tapaamassa lastani. (siis muijan aviorikoksen ja eropaperit).
Myöhemmin lapseni ei itse halunnut kumpaakaan tavata.