Olen kuvitteellinen huumediileri ja elän Suomessa. Olen päätynyt diilaamaan huumausaineita, sillä niillä saa tehtyä kohtalaisen helposti suuriakin summia rahaa. Tietenkin kiinni jäämisen riskit ovat suuret, mutta koska minulla ei ole juuri vaihtoehtoja (ei kiinnosta tehdä töitä huonolla palkalla ja rikosrekisteri jo löytyy), niin myyn huumeita työkseni.
En ole suuri suuri peluri, vaan ostan huumeita keskisuurina erinä eräältä ulkomaalaiselta henkilöltä, joka hommaa huumeet maahan. Myyn pääosin hashishta, jonka kysyntä laittomista päihteistä on Suomessa suurinta sen melko vähäisen haitallisuuden takia verrattuna muihin huumeisiin. Hashiksen myynnillä rahoitan kovempien aineiden hankintaa, joista saan suurimmat yksittäiset voittoni, sillä näiden kovien huumeiden (yleensä amfetamiini ja heroiini) käyttäjät ovat niin epätoivoisesti addiktoituneet, että maksavat näistä pitkälle jatketuistakin annoksista kovia summia.
Olen tyytyväinen nykyiseen huumausainepolitiikkaan. Kannabiksen ollessa laitonta, minä olen se henkilö, jolta sitä tullaan kysymään. Koska silloin minulle keskittyy suurin riski, haluan siitä myös hyötyä. Kannabiksen (hashish) ohella joskus myyn muutaman esso-tabletin, amfetamiinia ja heroiinia. Suurin osa tulee kysymään vain kannabista, mutta osaan markkinoinnin ja joskus saan ujutettua kysyjälle mukaan myös jotain "jännempää".
Tiedän, että osa kannabiksen lisäksi myymistäni tuotteista aiheuttaa joillekin ongelmia, jopa kuolemia, mutta koska minunkin on hankittava leipä jostain ja olen jokatapauksessa rikollinen, niin minua eivät huoleta moraaliset kysymykset. Tämän takia myyn myös alaikäisille - keneltä tahansa rahaa saankaan. Olen itse ollut addiktoitunut myymääni heroiiniin ja vaikeina aikoina olen myynyt myös erittäin nuorille, sillä minun on ollut pakko saada annokseni tai muutoin tulisin hyvin sairaaksi.
Pyydän kohteliaimmin teitä kannabiksen puolestapuhujat lopettamaan ristiretkenne kannabiksen vapauttamiseksi kotikasvatukseen ja käytön dekriminalisoimiseen, sillä tämä veisi markkinat minulta. Dekriminalisoinnin tai laillistamisen tapauksessa en pystyisi enää rahoittamaan kovien aineiden myyntiä ja asiakaskontaktien määrä pienentyisi huomattavasti.
Kannabiksen vastustajille haluaisin sanoa, että jatkakaa valistustyötänne ja ehdotonta kieltopolitiikkaanne. Se takaa minulle töitä vastaisuudessakin. Toki osa lapsistanne ajautuu alkoholiin verrattuna melko vaarattoman kannabiksen käytön mukana tuomien kontaktien seurauksena helpommin koviin aineisiin, mutta se on se hinta, jonka te olette valmiita maksamaan siitä, että huumeet pysyvät poissa silmistänne.
Poissa silmistä - poissa mielestä.
Terveisin
Kotikaupunkisi huumediileri :)
Diileri olen ma.
3
572
Vastaukset
- mutta
ei uppoa aivan kaikkiin.. Hasiksen käyttö pitäisi toki laillistaa ja myöntää luvat coffee shopeille. Näin, vältyttäisiin "kaltaisiltasi" seka diilereiltä. Mutta, mitä näistä. Suomessa keskustelu on täysin mustavalkoista ja kaksinaismoralistista höpinää. Mutta ajanoloon canna tulee "lääkkeenä" apteekkeihin, saat nähdä. Ne ovat suomen pipopää kansan hyväksymiä "steriileitä" myyntipisteitä ja niiden kautta tuotetta voidaan valtion puolelta verottaa, sivistyneesti ja saamatta valtiollisen "huumekauppiaan" leimaa. Kuten esim. Afganistan on saanut. Euroopassa kuolee joka vuosi yli 200.000 ihmistä alkoholiin, mutta hasikseen ei ole kuollut kukaan koko sen tunnetun maailman historian aikana. Mutta tätä on turha jatkaa. Hyvää Joulua 22% ilostanne valuu heille, jotka teitä tarkkailevat.. .)
- -.-
hyvää tekstiä, faktaa
- päättää
mitä vetää tai on vetämättä. Elämä on sitä - miksi sen teet, ei siinä muusta ole kysymys. Jos haluat olla juoppa, olet juoppo. Jne. Helvetin simppeliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770