Miten siihen pääsisi? Elämän syrjään kiinni?
Katson, että "kuolin" nuoruuteni kukoistuksessa, hitaasti kituen. Esittää jaksoin pitkään, yläasteikäisenä viiltelyn voimin, lukion stressaamalla ja sen jälkeen pahentaen syömishäiriön bulimiaksi oksenteluineen.
Olin yli vuoden ihan kuollut, saanut aikaan tuskin mitään, korkeintaan typeriä yrityksiä kiduttaa ja tappaa itseään.
Jostain sain vähän voimia, hitaasti olen heräilemässä taas henkiin ja nyt opiskelen ja yritän kovasti päästä taas tähän elämään mukaan.
(vaikka vieläkin on epäselvää, miksi)
Bulimia on helpottanut, mutta nytkin välillä tuntuu, että mitä vain, millä saa pään kipeäksi, ettei fyysiseltä kivulta tarvitsisi muistaa henkistä. Takapakkia tulee liian usein.
Kaikki normaalit jutut on ihan outoja minulle. En tajua, miten tilanteissa ja ihmisten kanssa toimitaan.
Kai yritän herättää muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien huomion.
Jos heitä on. Että miten palataan elämään, kun juuri ne vuodet, kun "elämisen taitoja" harjoitellaan, on kadonneet jonnekin sairauksien alle?
Ketään ei haittaa, jos nuori käyttäytyy hassusti, mutta kun pitäisi olla ja osata käyttäytyä kuin aikuinen.
Että olisiko helpompaa kohdata maailma jonkun toisen "tumpelon" kanssa, ehkä ei pelottaisi niin paljon. Ehkä joku toinen on ujo, ja haluaisi päästä siitä. Itse tiedän etten ole ujo, mutta hoon epävarma...
Ei mulla ole elämää. Toisaalta, en ole edes elossa. Haluaisin elämän. Haluaisin olla elossa.
jos tunnet edes osittain samoin, kirjoita
[email protected]
Katson, että "kuolin" nuoruuteni kukoistuksessa, hitaasti kituen. Esittää jaksoin pitkään, yläasteikäisenä viiltelyn voimin, lukion stressaamalla ja sen jälkeen pahentaen syömishäiriön bulimiaksi oksenteluineen.
Olin yli vuoden ihan kuollut, saanut aikaan tuskin mitään, korkeintaan typeriä yrityksiä kiduttaa ja tappaa itseään.
Jostain sain vähän voimia, hitaasti olen heräilemässä taas henkiin ja nyt opiskelen ja yritän kovasti päästä taas tähän elämään mukaan.
(vaikka vieläkin on epäselvää, miksi)
Bulimia on helpottanut, mutta nytkin välillä tuntuu, että mitä vain, millä saa pään kipeäksi, ettei fyysiseltä kivulta tarvitsisi muistaa henkistä. Takapakkia tulee liian usein.
Kaikki normaalit jutut on ihan outoja minulle. En tajua, miten tilanteissa ja ihmisten kanssa toimitaan.
Kai yritän herättää muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien huomion.
Jos heitä on. Että miten palataan elämään, kun juuri ne vuodet, kun "elämisen taitoja" harjoitellaan, on kadonneet jonnekin sairauksien alle?
Ketään ei haittaa, jos nuori käyttäytyy hassusti, mutta kun pitäisi olla ja osata käyttäytyä kuin aikuinen.
Että olisiko helpompaa kohdata maailma jonkun toisen "tumpelon" kanssa, ehkä ei pelottaisi niin paljon. Ehkä joku toinen on ujo, ja haluaisi päästä siitä. Itse tiedän etten ole ujo, mutta hoon epävarma...
Ei mulla ole elämää. Toisaalta, en ole edes elossa. Haluaisin elämän. Haluaisin olla elossa.
jos tunnet edes osittain samoin, kirjoita
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.