Olisiko kenelläkään mitään hyviä vinkkejä tällaisessa ongelmassa. Ostimme jackrusselinterrierin ja sekarotuisen (jossa puolet myös jackrusselia) rakkauden aikaansaannoksen. Tyttö omaa terrierin omapäisen luonteen ja on nyt 5kk ikäinen. Perheessämme asuu myös 2vuoden ikäinen lapsi.
Aluksi pentu oli mitä ihanin lasta kohtaan, nyt aloittanut murisemisen jos lapsi menee esim. lähelle istumaan. Jos lapsemme vaikka alkaa silittämään pentua murina muuttuu vielä äkäisemmäksi ja tätä seuraa yleensä tokaisu. Olen seurannut ettei lapsi vaan tee koiralle mitään mikä aiheuttaisi tämän, mutta lapsi kohtelee koiraa nätisti ja useasti vain yrittääkin vain silittää. Jos olen paikalla niin pentu lopettaa murinan käskystä, mutta useasti on kuitenkin kerennyt tokaista ennenkuin kerkeän väliin. Muuten on hyvin alkanut tottelemaan ja jotkut temputkin on oppinut erittäin hyvin.
Alussa myös ruokakupin kanssa ilmeentyi murinaa, mutta sen saimme kitkettyä pois johtajuuskoulutuksen avulla. Tokaisut ovat onneksi usein niin pieniä että lapsi vain säikähtää, mutta muutaman kerran on jo vertakin tultu ja laastaria tarvittu. Tämä tapa olisi mukava saada nopeasti pois, ettei siitä kerkeä kasaantua isompaa ongelmaa.
kouluttamisongelmat
3
377
Vastaukset
- on pomo ja
pomon lapsia ei pomoteta. Ei turhaa väkivaltaa, mutta tiukat otteet juurin tilanteen ollessa päällä ja koira vaikka arestiin, jos ei muu auta. Uusi käsittely, jos ei mene heti perille. Lapset ja kaikkien ihmisten iho on sellainen, mihin ei saa koira hampaineen käydä kiinni.
Ruokakuppi pois ateran jälkeen, lelut laatikkoon ja leiki koiran kanssa, kun on siihen sopiva aika. Samalla pentumaista koulutusta ja paljon kehuja hyvistä suorituksista. - minä ja koiraongelmani
kun ongelma on jo siinä vaiheessa, että koira käy kiinni, niin nyt viimeistään pitäisi ymmärtää otta yhteyttä johonkin ongelmakoira-kouluttajaan, joka pääsisi näkemään koiranne ja perheenne, ja osaisi antaa juuri teille sopivat neuvot. Ilman koiran ja perheen näkemistä on vaikea neuvoa, mikä on juuri tähän tapaukseen sopiva keino.
Itse otin jo koiran muristessa yhteyttä kouluttajaan, koska en missään nimessä halua että koira käy keneenkään kiinni, varsinkaan lapsiin.
Kun koira näykkäisee kerran, se tekee sen mitä luultavammin toisenkin kerran, ja tähän ongelmaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä se ei poistu itsestään.
Koira voi oppia/osata temppuja ja totellakkin hyvin, mutta johtajuusasiat voivat kuitenkin olla pielessä (täsät on omakohtaisia kokemuksia). - kaksikoiraa
En ole mikään ekspertti koiran koulutuksessa. Mutta itsellä kokemusta kahdestakin koirasta, jotka teki tuota samaa. Ajan ja koulutuksen myötä käyttäytyminen on loppunut.
Koska lapsi on kooltaan pieni, kuten koirakin, koira voi tulkita lapsen mahdolliseksi leikkikaveriksi.
Omat koirani esimerkiksi houkuttelevat toisiaan ja muita leikkiin murisemalla ja näykkimällä, välillä topakasti haukahtaen.
Erityisen tyypillistä käytöstä tämä on villakoiralleni. Se teki tätä myös lasten kanssa.
(tässä tapauksessa tosin häntä voi heilua ja välillä koira on "pylly pystyssä" -asennossa)
Toinen mikä voi olla, liityy myös siihen että lapsi on aikuista pienempi ja samalla tasolla (lattialla) pennun kanssa. Pentu ei ymmärrä lapsen (=ihminen) olevan arvoasteikossa ylempänä, vaan omasta mielestään on lapsen kanssa tasavertainen. Se siis kokeilee tilaisuuden tullen asemaansa suhteessa lapseen, komentaa tätä.
Kuinka usein tätä tapahtuu?
Onko pentu mielestäsi kutsumassa lasta leikkiin vai muriseeko "tosissaan" (näytteleekö esim hampaita)?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p636141Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813766Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242801- 232310
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol422221Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61689Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85130281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 301226