Asensin ie7:n ja kaikki toimii normaalisti, paitsi välilehdet:
Kun napsauttaa 'uusi välilehti' selain sammuttaa itsensä.
Samoin käy Ctrl T:n kanssa.
Ennen ikkunan sulkeutumista kerkeää näkemään vilaukselta, että uusi välilehti aukeaa ja näkyviin tulee jokin opastus välilehtien käyttämisestä. Sitten selain vaan sulkee itsensä.
Outoa kertakaikkiaan..
ie7 välilehdet ei toimi
6
695
Vastaukset
- just,
miten pitääkin kun juuri testasin, ehkä sulla jotaa vikaa.
- vaikka viikko ja
tule sitten kertomaan kun mikään ei toimi!
- _hepe
Kyllä vajaa viikkokin riittää minulle.
Siirryn takaisin firefoxiin, joka on ollut selaimena jo toista vuotta.
Pitihän tuo IE7 testata, kun XP puoliväkisin sen halusi asentaa.
Ei oikein vakuuttanut, kun ainoa tuntuva parannus ei IE:ssä sitten toiminutkaan.
- pitää
painaa uudelleen. ja sit se kyllä onnistuu. Voisi olla myös viisasta tarkastaa muistin määrä siitä muistikammasta, ne kun on yleensä viallisisia ja irrallaan jotenkin. Joku neuvoi painamaan niitä uudellen kiin tiukasti. Itsellä se ainakii auttoi.
- _hepe
Ongelmaan löytyi vinkkiä microsoftin sivuilta. Syynä on jokin selaimen lisäosa.
Välilehdet lähtivät toimimaan, kun ajoin ie:n ilman lisäosia (kuvake löytyy järjestelmätyökaluista)
mutta eipä ole enää selaimessa paljon muutakaan.
Täytyy selvittää mikä lisäosa (plugin?) aiheuttaa ongelman... - _hepe
No niin. Syylliseksi osoittautui jo aikoja sitten poistetun troijalaisen
jälkeensä jättämä sontaläjä, joka oli sen verran vanhaa vuosikertaa
ettei taipunut IE7:ssa vaan kaatoi koko selaimen.
Taas pelittää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760