Tiedättekös mitä yhteistä näillä asioilla on.
Tiedättekös miksi sielu liittyy joltain osin myös tietoon.
Yhteistä näillä asioilla on että täällä voi asustaa sieluja jotka ennen ovat olleet muukalaisia. Mites sitten tämä sielu juttu liittyy ufo palstalle. Kerronpas yhden asian, sielut katsokaas ovat yksi tiedonlähde mistä erilaisia tietoja saa ihan noin vain, eli vaikkapa menneitä tietoja.
Mikä sitten tämä sielu on. Sielu on energiaa eli sähköä. Mitä ihmettä tämä tekee täällä ufo palstalla jos sielu on vain sähköä. Tiedätte varmaan että sähkö omaa tietoja ja sähkö voi tehdä uusiakin tietoja tyhjästä, vaikkapa silloin kun ajattelemme niin syntyy uusia ajatuksia. Miksi sitten tämä on tällä palstalla jos sielu omaa tietoja. No tämä siksi liittyy tänne siltä osin kun yleensä eri sieluntyyppien jutut kumotaan niin että ne kuvataan hörhöilynä skeptikoiden parissa, tähän pitäisi puuttua.
Se miksi kutsutaan sielu asiaa hörhöilyksi on se että kukaan ei ymmärrä vanhemman sielun puhetta kun nuoremmille sieluille ei ole tapahtunut mitään elämän aikana mitä vanhoille sieluille on tapahtunut. Eli vanhat sielut ovat kokeneet kuoleman. No miksi sitten edelleen tämä liittyy tälle palstalle, tämä liittyy siksi tänne ufo palstalle koska tämä vähän valaistaa tietoa sieluista jotka ovat unohdettu kokonaan, kokonaan niiden merkityskin. Sielut enää ihmisten parissa ovat vain sitä samaa roskaa mitä muulloinkin, ihmiset ajattelevat että sielu on vain semmoinen joka lähtee kuoleman jälkeen sinne ja tänne.
No ei kyllä lähde, jokainen saa päättää minne lähtee menemään. Ainakin minä tämmöisenä sieluntyyppinä aion päättää tämän kehon kuoleman jälkeen minne lähden. Voin regeneroittaa kehon myös kun irtaudun tästä kehosta. Ettekä te ymmärrä taaskaan mistä puhun. :P Kohta joku kysyy että mitä meinaa mikäkin, no kyllä teille vähän nuoremmille sieluntyypeille selviää tämäkin asia. En tarkoita että sielut liittyisivät vain ufo palstalle sen takia kun muukalaisten kehoissakin on sieluja. Tarkoitan että tämä liittyy tälle palstalle sen takia kun eri sieluntyypit omaavat suuria tiedonmääriä eri asioista jotka osa tiedoista myös liittyvät tälle ufo palstalle.
Eli tämä sielu on kokonaan unohdettu asia. Joten haluan tuoda esille tämän asian kaikkien kuultavaksi. Sielut eivät ole koneita, kone on itse keho johon sielu antaa voimaa. On eri tyyppisiä sielujakin, vahvoja ja heikkoja ja kohtalaisia. On eri vanhuuksia sieluista, eli vaikkapa on elänyt monilla planeetoilla useasti. Mutta vanhakaan sielu ei tiedä onko hän mistä tullut jos ei ole ketään joka auttaisi tätä tietämään. Ei kannata kirkosta kysyä apua, he vain tyrkyttävät raamattua eteen ja uskovat että olet demonin valtaama joka laittaa ajatuksia päähäsi että olet vanha sielu.
Kaikilla sieluilla on aina lisää opittavaa kun maailmaan tulee aina lisää uusia asioita tutkittavaksi. Kyllä tässä maailmassa on kaikenmoista jo.
Jatkan joskus taas tästä ja sheriffi, jätä tämä viesti tänne kun selitin miksi tämä liittyy tänne. Perusteluja oli. Ehkäpä tänään jatkan lisää. :P
Muukalaiset ja sielut
49
2027
Vastaukset
- Soul is my power of the life
Laajalla tiedonmäärällä on erilaisia juttuja. Esimerkiksi joku voi tietää muukalaisista paljon. Joku voi tietää ufo tapauksista enemmän. Joku voi tietää mitä tällä planeetalla tapahtuu noin vain. Esimerkiksi joku voi tietää oikeasti vaikka koskaan ei olisi käynyt missään ulkomailla tutkimassa niin silti voi tietää että salaliitto ufoissa on tällä planeetalla. Kenties kun ennen oli muukalaisen kehossa sieluna, nyt vaikkapa tälle planeetalle tullut asustamaan. Niin, sielujen merkityksessä on unohdettu juuri tämä että sanotaan että keho vain on se mikä elää ja kun se kuolee niin se on sitten sen henkilön loppu.
Oletteko kuulleet kiinteästä energiasta???
Kiinteä energia on kehossa se jota kutsutaan sieluksi, eli se sielu pysyy aina kiinteänä. Eli kun irtaudut kehosta, olet muotoutunut sen kehon näköiseksi minkälaisena olit siinä kehossa.
Oletteko kuulleet transformaitumisesta, eli muuttumisesta, esim jänis muuttuu kissaksi.
Eli sielu pystyy muuttamaan olomuotoaan helpommin irtauduttuaan kehosta. Mutta sielu pystyy myös muuttamaan itse kehon olomuotoa, mutta en ole kuitenkaan niin taitavaa veikkoa nähnyt joka osaa muuttua käärmeeksi. :P Mutta kuitenkin tiedän että se on mahdollista kun eri eläimet muuttavat olomuotoaan erilaiseksi sekunneissa. Luonnosta selviää aika paljon asioista, joten sieltä löytää monta vastausta. Mutta nykyään kaikki istuvat koneen ääressä 24/7 tuntia suomi24.fi palstalla keskustelemassa samoista asioista ja kiistelemässä kumpi puhuu totta.
Nykyään kaikki ovat tulleet sellaisiksi että istuvat koneen ääressä vain, jopa nuoret lapset pelaavat enää konsoleillaan ja muusta ei ole halua kuin pelaamisesta. Luontoa ei enää katsella niinkuin ennen vanhaan, kukaan ei halua tietää mistään eikä kukaan halua puhuakaan. Itse aina käyn ikkunasta katselemassa maisemia ihan vain huvikseni. :P Kesällä sitten on hauska katsella muurahaisten juoksua ja eri ötököiden elämää. Mukava istua auringossa kesällä ja katsella taivaalle.
Illemmalla voi katsella kun taivas pimenee niin voi katsella tähtitaivasta, ehkäpä voi nähdä ufonkin siellä lentelemässä. Mitä näistä asioista on hyötyä tulevaisuudelle, esim luonto. Luonnosta saat hyviä vastauksia kysymyksiin, missä kukin pystyy elämään tai pystyykö joku muuttamaan olomuotoaan joksikin muuksi. Kyllä se luonto on hieno juttu kun luonnossa ne eläimet pystyvät ainakin osa muuttamaan olomuotoaan. Luonnosta olen saanut vastauksenkin, sellaisen vastauksen että olen ymmärtänyt että maailmassa on monia asioita joista ei pitäisi kiistellä, pitäisi vain ajatella siltä kauniilta puolelta minkälaisia uusia asioita maailmassa on.
Eli ottaa ne vastaan avoimesti eikä kieltävästi. Esimerkiksi jos puhutaan eri mytologian olennoista, kuka tiesi ketä eli millonkin ja missä. Tälläkin hetkellä johonkin planeetalle on voinut kehittyä taurentin näköisiä olentoja tai elffejä tai semmoisia. Ei mistään voi kiistellä koska kukaan ei ole kaikki näkevä silmä maailman yläpuolella. Se joka luulee itseänsä tämmöiseksi, voisi katsoa sitten peilistä itseään ja kysyä että mitä minä oikein tiedän, tiedänkö mistään mitään oikeastaan sittenkään.
Meidänkin galaksissamme voi asustaa erilaisia rotuja. Luonnosta olen vastauksia saanut, sieltä suurimman osan vastauksista olen saanut tutkimuksiini. Olen saanut vastaukseksi myös että mitä tahansa voi syntyä minkä näköisenä tahansa missä tahansa olosuhteessa. Eli kaikkien pitäisi tietää tämä.
Jatkan lisää jossakin välin. Nyt moikka. - pohja pois
"Sielu on energiaa eli sähköä."
Nyt meni hituvirtamieheltä jauhot suuhun. Vanha kaverini on neuropsykologi (psykologi vanhemmassa kielessä = sielutieteilijä). Hänkään ei tiedä sielun olevan sähköä.
"Tiedätte varmaan että sähkö omaa tietoja ja sähkö voi tehdä uusiakin tietoja tyhjästä.."
Joskus kyllä uuden elektroniikan kanssa vikoja metsästäessä tuntuu siltä, että se pirulainen keksii itse uusia kolttosia. Silloin aina tulee mieleen vanha teknisen päivystyksen taululla ollut mietelause: "Elektroniikassa ei ole henkimaailman vikoja. On vain eri asteisia töppäyksiä."
Mutta minä olenkin nuori sielu, enkä reaalimaailmaan juuttuneena henkimaailmaa ymmärrä.- Soul is my power of the life
Tiedätte varmaan yhden asian. Energiaa on ympärillämme.
"Nyt meni hituvirtamieheltä jauhot suuhun. Vanha kaverini on neuropsykologi (psykologi vanhemmassa kielessä = sielutieteilijä). Hänkään ei tiedä sielun olevan sähköä. "
Hyvä kun laitoit tuommoisen jutun tuohon, muistui heti mieleen yksi tärkeä asia. Thx for you. :P
Eli sielu on sitä kiinteää sähköä. Eli 2 sähkömolekyyliä yhteytyvät ja siitä tulee molykyylejä jotka yhdistyvät taas toisiinsa. Energiaa syntyy kokoajan joten big bang ei aloittanut energian laajentumista. Energiaa ei näe muutakuin osa meistä, en itse näe muutakuin jos keskityn niin näen sellaisen savun tapaisena energian, sellaisen harmahtavan. En tiedä näenkö sitten säteilyn, kun säteilykin on näkymätöntä. :P
Energiakentästä jotakin tähän laittelen. Eli kaikki perustuu energianhallintaan. Jos osaat energianhallinnan täysin, pystyt myös juoksemaan niin kauan kuin kunto riittää maailmanympäri. Mutta jos et osaa hyvin energianhallintaa, sinun energiakentästäsi leijuu ulospäin energiaa joka voi vaikuttaa esimerkiksi katulamppuihin. Katulamputkin toimivat sähköllä. :P Eiku ei. :P
Sitten jos energianhallinan osaa, sitten myös osaa pitää sitä yhtenäisenä eli kiinni itse sielussa suuria energiahiukkasia jotka eivät ole kiinteytyneet sieluun. Eli energiakenttä on se mikä ei ole kiinteytynyt itse sieluun. Eli energia ei ole kiinteytynyt itse sieluun. Kai te hokasitte idean. :P
Se on muutes kiva kertoa kaikille mikä voisi olla hyvä lähtökohta tutkimuksissa, että mistä lähteä tutkimuksiin. En yhtään yritä olla mikään guru tai semmoinen vaikka puhunkin semmoisesti jännästi. :P Kivaa kuitenkin kertoa asioista kun muut kuuntelevat ja kuitenkin on kiva kertoa mitä minä esimerkiksi ajattelen mistäkin. Nuoret sielut saavat yleensä käsityksen minusta että olen hirveän vanha joku yli 50 v. Aika hauskankurinen juttu vai mitä. :D
Tuosta vielä kiinteästä energiasta aihetta. Kun puhuin että energiaan voi syntyä tietoa ihan itsestään. Kun energia on kiinteä, otetaan esimerkki sielu. Sielu ajattelee nopeammin ja älykkäämmin kun on kiinteää ainesosaa. Sielu syntyy itse siitä kun löytyy paikka jossa ei ole energiaa. Vaikka sitä joka paikassa on, silti on tyhjiöitä joissa energiaa ei ole. En ole varma tästä mutta voi olla että itse synnytyksessä tai itse yhdynnässä energia vasta kiinteytyy kehoon. Mutta muistakaa että on valmiiksi kiinteytyneitä energioita, eli sieluja.
"Vanha kaverini on neuropsykologi (psykologi vanhemmassa kielessä = sielutieteilijä). Hänkään ei tiedä sielun olevan sähköä. "
Minulle tuli mieleen asia että mistä tulen ja mikä olin ennen. Olen luullut että hyvin moni tietää että sielu on sähköä. Hmm... Tulenkohan kaukaa kenties. :P Kenties olen harmaana ollut tai sitten mikä pladelianalainen, tai kenties vielä kauempaa. :P Ei sitä tiedä vielä, yritän kokoajan ottaa selville elämässä mikä olen ja mistä tulen.
Kerron yhden jutun minusta, lukekaa jos haluatte tietää minusta jotakin, puhun vakavasti asioista. --> Huomasin vasta sitten missä olin kun sieluni rupesi tiedostamaan tätä kehoa missä nyt asun, eli se rupesi tiedostamaan sitä nopealla vauhdilla. Ensin en tiennyt mistä oli kyse, mutta 2 vuotta eteenpäin etsin sillä välin itse tietoja mistä on oikein kysymys. En etsinyt tietoja netistä vaan pähkäilin itse ensin että mitä nämä jutut ovat. Jonkun ajan päästä tästä näin muukalaisten aluksia taivaalla. Olen tainnut nähdä nyt tällä hetkellä 3 ufo tapausta.
Vaikka olin maassa tunsin silti jonkun läsnäolon niissä aluksissa jotka lensivät ylitseni. Tällä hetkellä olen vakaa asemassa eli en huojuvassa enkä tuppisuora asemassa. :P Eli minulla on hyvä olla. Silloin kun sielu alkoi tiedostamaan kehoani niin silloin muuttui myös käsitys maailmasta. Kaikki historia meni uusiksi, ainakin sellainen tunne on että kautta historian on käynyt planeetallamme muukalaisia. Jotenkin tiedän mitä he tahtovatkin. Olenkohan kenties ollut siellä ylhäällä jossakin elämänvaiheessa, tunnen jotain semmoista että he olisivat täällä auttamassa meitä yksi kerrallaan.
Jotenkin puhun Galaktisesta Liitostakin erilaisesti mitä muut puhuvat. En tiedä voisiko hypnoosilla saada joitakin asioita selville sielustani missä lie onkaan käynyt. Löysin tämän palstan muuten niiden ufo kokemuksien yhteydessä vasta. :P Puhun yleensä erilaisesti asioista kuin muut. Olenkohan ehkä ainoa muukalainen tuolta jostain vai onkohan muitakin samanlaisia. Mutta en kuitenkaan pelkää puhua asioista koska se ei haittaa vaikka muut kuuntelevat. Ihmiset ovat ihmisiä ja aina ovat olleet sen kaltaisia.
Jotkut puhuvat että nämä ovat indigoja, mutta itse antaisin indigoille paremman nimen. Vanhemmat tai nuoremmat sielut. Ei ole oikein laittaa joitakin sieluja omiin ryhmiinsä, enkä tykkää siitä oikein yhtään kun tämmöistä tehdään. Joku taitaa jo aatella tässä vaiheessa että olen vanha sielu. :D Kenties kenties, ei sitä koskaan tiedä, itsekin olen ajatellut että olen joku vanha sielu kun tiedän asioita joita ei pitäisi tietää koska en ole tutkinut niitä yhtään enkä kuullutkaan.
Niin piti sanoa tuosta kun toinen sielu valtaa toisen sielun kehon. Eli sielut koostuivat kiinteästä energiasta, kiinteä energia on kiinteytyneitä energiahiukkasia. 2 Kiinteytynyttä energiaa voi jakautua kahteen osaan samaan kehoon jos toinen sielu on heikko. Energiakenttä päättää pääseekö kukaan sisälle vaiko ei. Energiakenttä kun on vakaa, niin siitä ei sinkoudu ulospäin energiassa energiaa. Eli energia pääsee kulkemaan energiassa ja kun sinkoutunutta energiaa tapahtuu niin sielu pystyy liikkumaan sen energian mukana siihen kehoon koska ovi on auki kun kehoon itseen menee se energiaviiva joka sinkoutuu ulospäin.
Energiakenttä on ympärillä. Mutta jos energiakenttä on vakaa, eikä siitä sinkoudu ulospäin energiaa niin ei silloin sielukaan voi tulla siihen kehoon. Syy tähän on se että vakaa energia on vahvempaa ja se voisi hajottaa itse sielun energiakenttään jos se yrittäisi siihen kehoon. Itse sähköä eli energiaa pystyy hajottamaan joillakin konsteilla kotonakin. Koulussa taisi josksu ala-asteella opettaja näyttää miten sähkön hajottaminen menee.
"Joskus kyllä uuden elektroniikan kanssa vikoja metsästäessä tuntuu siltä, että se pirulainen keksii itse uusia kolttosia. Silloin aina tulee mieleen vanha teknisen päivystyksen taululla ollut mietelause: "Elektroniikassa ei ole henkimaailman vikoja. On vain eri asteisia töppäyksiä." "
Elikkäs tämä juttu menee näin. On energiahiukkasia ja kiinteytyneitä energiahiukkasia esim sielussa on näin. Puhuin että energiahiukkasiin voi kasvaa kokoajan tietoa esim vaikkapa miljoonia ja sitten taas lisää miljoonia. 1 energiahiukkanen ei pysty ajattelemaan järkevästi ja nopeasti kun se ei ole kiinteytynyt muiden energiahiukkasten kanssa. Kiinteytyneet energiahiukkaset vaihtavat ajatuksia nopeammin ja enemmän yhdellä kertaa kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :P
Syy miksi tässä tapahtuu näin. Pelkkä
- energiahiukkanen on hitaampi ajattelukyvyssä ja tiedonhallinnassa.
- Kiinteytyneet energiahiukkaset pystyvät lajittelemaan useita aiheita ja tietoa nopeammin ja enemmän kuin pelkkä energiahiukkanen. Kun toinen on yhteydessä toiseen, sanakin kulkee nopeammin.
Vanha lause - Kun porukassa on enemmän porukkaa mukana ja yksi tyyppi kertoo hyvän jutun, toinen kertoo toiselle porukalle jutun ja sitä seuraavalle ja niin se sana kulkee. :)
Olisikohan tässä ollut tältä päivältä jutut. Hyviä öitä, jatkan sitten kun taas on aikaa kirjoitella. Nyt öitä. Morjens. :P - ole olemassa
Soul is my power of the life kirjoitti:

Olisikohan tässä ollut tältä päivältä jutut. Hyviä öitä, jatkan sitten kun taas on aikaa kirjoitella. Nyt öitä. Morjens. :P"Eli 2 sähkömolekyyliä"
Tutustu sähkötekniikan alkeisiin, ennenkuin kirjoitat sähkömolekyyleistä ja kiinteästä sähköstä. Tuntuisi stoori edes siltä osin vakuuttavammalta.
Ps. Arvioisin iäksesi 12- 4 vuotta. On näköjään vielä peruskoulukin vanhalta sielulta käymättä.
- Starman
Voi vitsi kun sä oot sekasin, mutta hauska :) No asiaan:
"Yhteistä näillä asioilla on että täällä voi asustaa sieluja jotka ennen ovat olleet muukalaisia."
Joo, näinhän se on. Sielu ja keho, ovat vähän ku auton omistaja ja auto. Kun entinen auto on ajettu loppuun, niin vaihdetaan uuteen, välillä tojota, välillä volkkari. Kun keho on kulunut loppuun niin sielu vaihtaa uuteen; välillä mallia Maa, välillä mallia Sirius.
"Ei kannata kirkosta kysyä apua, he vain tyrkyttävät raamattua eteen ja uskovat että olet demonin valtaama joka laittaa ajatuksia päähäsi että olet vanha sielu."
Joo, olet taas oikeassa, ei kirkosta kannata kysyä viikon inkarnaatiovihjeitä. Soittaisivat vaan päivystävän manaajan paikalle ja pirskottaisivat päällesi vihkivettä. - mrkala
Kyllä tämä viestiketju aika kaukana kuitenkin ufo-palstan teemasta on.....
Kirjoittakaa nyt hyvät ihmiset ufoista tänne ufo-palstalla ja sieluista tuonne toisille rajatiedon palstoille. Sitä vartenhan ne siellä ovat.- Starman
"Kirjoittakaa nyt hyvät ihmiset ufoista tänne ufo-palstalla ja sieluista tuonne toisille rajatiedon palstoille. Sitä vartenhan ne siellä ovat."
Niinhän se on, mutta toisaalta ufo-uskontoon kuuluu nuo ex-humanoidi-elämät aika kiinteästi. Mielestäni ilmiön kokonaisvaltainen käsittely ei ole keneltäkään pois. Eli voiko ufoista puhua, sulkematta tuota lanttuvikaosastoa pois. Ja mikä on lanttuvikaista tänään, voi olla huomispäivän faktaa... - tuo juures
Starman kirjoitti:
"Kirjoittakaa nyt hyvät ihmiset ufoista tänne ufo-palstalla ja sieluista tuonne toisille rajatiedon palstoille. Sitä vartenhan ne siellä ovat."
Niinhän se on, mutta toisaalta ufo-uskontoon kuuluu nuo ex-humanoidi-elämät aika kiinteästi. Mielestäni ilmiön kokonaisvaltainen käsittely ei ole keneltäkään pois. Eli voiko ufoista puhua, sulkematta tuota lanttuvikaosastoa pois. Ja mikä on lanttuvikaista tänään, voi olla huomispäivän faktaa...on täysi pelle, jolla ei ole mitään oikeaa sanottavaa. pölisee vaan aivan joutavia turhan monisanaisesti ja aivan aiheeseen liittymätöntä roskaa. kyllä jotain kriittisyyttä saisi olla selvää naiivia häirikköä kohtaan.
- Starman
tuo juures kirjoitti:
on täysi pelle, jolla ei ole mitään oikeaa sanottavaa. pölisee vaan aivan joutavia turhan monisanaisesti ja aivan aiheeseen liittymätöntä roskaa. kyllä jotain kriittisyyttä saisi olla selvää naiivia häirikköä kohtaan.
Olet ihan oikeassa, kriittisyyttä pitää olla, mutta ufo-ilmiöön liityy nämä kasvikuntaan kuuluvat häiriköt. Eli tätä osa-aluetta ei voi jättää huomiotta, koska kusipää idiootit kuitenkin ON osa tätä ilmiötä, tahdomme sitä tai ei.
- TJ eden
Mielestäni on turha mennä näissä rajatiedon asioissa noin hatarille reiteille..
Idioottimaista suorastaan, jospa nyt ensin keskityttäisiin ihan perusasioihin ja jokainen voi sitten omissa päissään viedä juttujaan noinkin pitkälle, mutta eihän nuo enään ketään muita kiinnosta, kuka tahansa voisi sepittää omia sieluntarinoitaan, jos se siitä olisi kiinni.
Vähän harkintakykyä, respect.- Starman
"Idioottimaista suorastaan, jospa nyt ensin keskityttäisiin ihan perusasioihin ja jokainen voi sitten omissa päissään viedä juttujaan noinkin pitkälle, mutta eihän nuo enään ketään muita kiinnosta, kuka tahansa voisi sepittää omia sieluntarinoitaan, jos se siitä olisi kiinni."
Ihan hyvin sanottu, mutta miten määritellään perusasiat. Fyysiset humanoidihavainnot ovat aika kortilla, joten voisiko vastauksia sittenkin hakea henkisten kontaktien saralta. Voisimmeko me ihmiset kuitenkin kasvaa henkisesti ja ehkäpä joskus myös kosmisesti. Ehkei peltipurkki ufoissa ole koko totuus... - TJ eden
Starman kirjoitti:
"Idioottimaista suorastaan, jospa nyt ensin keskityttäisiin ihan perusasioihin ja jokainen voi sitten omissa päissään viedä juttujaan noinkin pitkälle, mutta eihän nuo enään ketään muita kiinnosta, kuka tahansa voisi sepittää omia sieluntarinoitaan, jos se siitä olisi kiinni."
Ihan hyvin sanottu, mutta miten määritellään perusasiat. Fyysiset humanoidihavainnot ovat aika kortilla, joten voisiko vastauksia sittenkin hakea henkisten kontaktien saralta. Voisimmeko me ihmiset kuitenkin kasvaa henkisesti ja ehkäpä joskus myös kosmisesti. Ehkei peltipurkki ufoissa ole koko totuus..."Fyysiset humanoidihavainnot ovat aika kortilla, joten voisiko vastauksia sittenkin hakea henkisten kontaktien saralta."
mutta onko kuitenkan kovinkaan kehittävää keskustella näinkin kyseenalaisista ja täysin spekulatiivisista jonkun henkilön mielikuvituksen tuotteista. Minusta tässä nyt mennään turhan pitkälle.
Satuja kuulee päikodeissakin.. - Starman
TJ eden kirjoitti:
"Fyysiset humanoidihavainnot ovat aika kortilla, joten voisiko vastauksia sittenkin hakea henkisten kontaktien saralta."
mutta onko kuitenkan kovinkaan kehittävää keskustella näinkin kyseenalaisista ja täysin spekulatiivisista jonkun henkilön mielikuvituksen tuotteista. Minusta tässä nyt mennään turhan pitkälle.
Satuja kuulee päikodeissakin.."mutta onko kuitenkan kovinkaan kehittävää keskustella näinkin kyseenalaisista ja täysin spekulatiivisista jonkun henkilön mielikuvituksen tuotteista. Minusta tässä nyt mennään turhan pitkälle."
Niin näihin ufoihin liitetään kaikenlaista ilmiötä sielutiedettä myöten, mutta kyllähän nää jutut täällä väliin on aikas outoja, liekö huumoria, mutta ei ehkä tosiaan kehittävää.
Taisinpa tuossa aiemmin heittää vähän turhan alatyylistä kommenttia, mutta onhan näissä jutuissa väliin hiukka sekopäisen häiriköinnin maku. No sheriffi päättää julkaisukynnyksestä ja lukijat kriittisyytensä tasosta. Niin ja myös kirjoittajien olisi hyvä olla itsekriittisiä ja miettiä mitä kirjoittaa ja miksi. Ainakin joidenkin kohdalla tämä näyttäisi olevan tarpeen. - AdvocateusDiaboli
Starman kirjoitti:
"mutta onko kuitenkan kovinkaan kehittävää keskustella näinkin kyseenalaisista ja täysin spekulatiivisista jonkun henkilön mielikuvituksen tuotteista. Minusta tässä nyt mennään turhan pitkälle."
Niin näihin ufoihin liitetään kaikenlaista ilmiötä sielutiedettä myöten, mutta kyllähän nää jutut täällä väliin on aikas outoja, liekö huumoria, mutta ei ehkä tosiaan kehittävää.
Taisinpa tuossa aiemmin heittää vähän turhan alatyylistä kommenttia, mutta onhan näissä jutuissa väliin hiukka sekopäisen häiriköinnin maku. No sheriffi päättää julkaisukynnyksestä ja lukijat kriittisyytensä tasosta. Niin ja myös kirjoittajien olisi hyvä olla itsekriittisiä ja miettiä mitä kirjoittaa ja miksi. Ainakin joidenkin kohdalla tämä näyttäisi olevan tarpeen.Osallistujien kirjo on leveä ja mielestäni niin on hyvä,kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois. Onneksi rivikirjoittajan ei tarvitse vaivautua lukemaan artikkeleja, joihin ei tunne pienintäkään mielenkiintoa. Jos skepot, kuten minä ja toisen ääripään edustajat bannattaisiin, palsta näivettyisi omaan latteuteensa.
Kriittisyyden vaatimuskin on vähän kysenalainen. Luulisin tyylistä päätellen joidenkin kirjoittajien olevan vasta kymmenen korvissa ja silloin kovin tiukkaa kriittisyyttä on kohtuutonta vaatia.
Erilaisuus opettaa, jos ei muuta niin ihmettelemään, voiko joku todella ajatella tai uskoa tuolla tavoin. - Starman
AdvocateusDiaboli kirjoitti:
Osallistujien kirjo on leveä ja mielestäni niin on hyvä,kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois. Onneksi rivikirjoittajan ei tarvitse vaivautua lukemaan artikkeleja, joihin ei tunne pienintäkään mielenkiintoa. Jos skepot, kuten minä ja toisen ääripään edustajat bannattaisiin, palsta näivettyisi omaan latteuteensa.
Kriittisyyden vaatimuskin on vähän kysenalainen. Luulisin tyylistä päätellen joidenkin kirjoittajien olevan vasta kymmenen korvissa ja silloin kovin tiukkaa kriittisyyttä on kohtuutonta vaatia.
Erilaisuus opettaa, jos ei muuta niin ihmettelemään, voiko joku todella ajatella tai uskoa tuolla tavoin."Osallistujien kirjo on leveä ja mielestäni niin on hyvä,kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois."
Monipuolisuus on tosiaan hyvä. Palstan ideahan on se, että täältä löytää myös mietteet joista valtamedia, Luojan kiitos, vaikenee :)
Ei kaikkea tajunnanvirtaa tarvitse ymmärtääkään, lukija voi tosiaan valita mitkä jutut lukee. Jos huumorintaju ei riitä levottomimpiin kärpässienikokemuksiin, niin ne voi jättää väliin.
"Kriittisyyden vaatimuskin on vähän kysenalainen. Luulisin tyylistä päätellen joidenkin kirjoittajien olevan vasta kymmenen korvissa ja silloin kovin tiukkaa kriittisyyttä on kohtuutonta vaatia."
Toisaalta hyvässä keskustelussa voi olla kritiikkiä tekstien sisältöä koskien. Siis myös skeptisyyttä eri teorioita kohtaan. Pieni väittely voi joskus olla ihan piristävää ja avartavaa, siis rakentava väittely, jossa perustellaan näkemyksiä. - AdvocateusDiaboli
Starman kirjoitti:
"Osallistujien kirjo on leveä ja mielestäni niin on hyvä,kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois."
Monipuolisuus on tosiaan hyvä. Palstan ideahan on se, että täältä löytää myös mietteet joista valtamedia, Luojan kiitos, vaikenee :)
Ei kaikkea tajunnanvirtaa tarvitse ymmärtääkään, lukija voi tosiaan valita mitkä jutut lukee. Jos huumorintaju ei riitä levottomimpiin kärpässienikokemuksiin, niin ne voi jättää väliin.
"Kriittisyyden vaatimuskin on vähän kysenalainen. Luulisin tyylistä päätellen joidenkin kirjoittajien olevan vasta kymmenen korvissa ja silloin kovin tiukkaa kriittisyyttä on kohtuutonta vaatia."
Toisaalta hyvässä keskustelussa voi olla kritiikkiä tekstien sisältöä koskien. Siis myös skeptisyyttä eri teorioita kohtaan. Pieni väittely voi joskus olla ihan piristävää ja avartavaa, siis rakentava väittely, jossa perustellaan näkemyksiä."Pieni väittely voi joskus olla ihan piristävää ja avartavaa, siis rakentava väittely, jossa perustellaan näkemyksiä."
Olen täysin samaa mieltä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, palstalla on nuortakin porukkaa, eikä ainakaan minulla ole halua loukata ketään tai rutata kenekään vilpittömiä uskomuksia maan rakoon. Siksi puolidiplomaattinen kielenkäyttö. Kun vähänkin tietäisin, kenen ahteeri kestää merivettä, niin antaisin kyllä palaa vähän räväkämmin. Hyvin argumentoitu kiivaskin väittely on paljon antoisampaa kuin ympäripyöreä jorina.
Tästedes lupaan nimimerkki Starmanin kirjoituksiin ottaa räväkämmin kantaa aina kun aiheta löytyy. - Starman
AdvocateusDiaboli kirjoitti:
"Pieni väittely voi joskus olla ihan piristävää ja avartavaa, siis rakentava väittely, jossa perustellaan näkemyksiä."
Olen täysin samaa mieltä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, palstalla on nuortakin porukkaa, eikä ainakaan minulla ole halua loukata ketään tai rutata kenekään vilpittömiä uskomuksia maan rakoon. Siksi puolidiplomaattinen kielenkäyttö. Kun vähänkin tietäisin, kenen ahteeri kestää merivettä, niin antaisin kyllä palaa vähän räväkämmin. Hyvin argumentoitu kiivaskin väittely on paljon antoisampaa kuin ympäripyöreä jorina.
Tästedes lupaan nimimerkki Starmanin kirjoituksiin ottaa räväkämmin kantaa aina kun aiheta löytyy."Olen täysin samaa mieltä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, palstalla on nuortakin porukkaa, eikä ainakaan minulla ole halua loukata ketään tai rutata kenekään vilpittömiä uskomuksia maan rakoon. Siksi puolidiplomaattinen kielenkäyttö."
Hienosti ajateltu. Itse kyllä koen että oman kantansa ja tarvittaessa eriävän mielipiteensä vaikka johonkin ufoteoriaan, voi esittää suoraan ja silti "diplomaattisesti", eli ei tarvitse mollata toisen näkemystä, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Minusta voi olla nuorelle ihan hyödyllistä jos hän oppii perustelemaan kantaansa ja ajattelemaan asioita useammasta näkökulmasta.
"Tästedes lupaan nimimerkki Starmanin kirjoituksiin ottaa räväkämmin kantaa aina kun aiheta löytyy."
Hyvä juttu. Palaute on aina paikallaan ja siitä monesti oppii jotain. - Soul is my power of the life
Starman kirjoitti:
"Olen täysin samaa mieltä, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, palstalla on nuortakin porukkaa, eikä ainakaan minulla ole halua loukata ketään tai rutata kenekään vilpittömiä uskomuksia maan rakoon. Siksi puolidiplomaattinen kielenkäyttö."
Hienosti ajateltu. Itse kyllä koen että oman kantansa ja tarvittaessa eriävän mielipiteensä vaikka johonkin ufoteoriaan, voi esittää suoraan ja silti "diplomaattisesti", eli ei tarvitse mollata toisen näkemystä, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Minusta voi olla nuorelle ihan hyödyllistä jos hän oppii perustelemaan kantaansa ja ajattelemaan asioita useammasta näkökulmasta.
"Tästedes lupaan nimimerkki Starmanin kirjoituksiin ottaa räväkämmin kantaa aina kun aiheta löytyy."
Hyvä juttu. Palaute on aina paikallaan ja siitä monesti oppii jotain."Minkä nuorena oppii"
Lisään tuohon tämmöisen.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana voi muistaa.
Toinen lause on.
Isältä pojalle, pojalta muksuille.
Tätähän itse vanha sielu on. Nuorena opitaan, vanhaksi tullaan, vanhana sitä muksuille tarinoita lapsuudestaan kerrotaan, kuollaan ja pakataan matkalaukut valmiiksi ennen seuraavaa lähtöä, sitten taas mennään, synnytään taas uudelleen, ollaan tietämättömiä, asioita päähän tulee, uusia ja vanhoja, lapsi ei tiedä minne kulkea, mutta löytää kuitenkin tiensä. Uusia asioitahan nytkin minä tältä planeetalta opin ja minun pitää elää myös tämän planeetan mukaisesti.
Kuitenkin pidän omat vanhat tiedot itselläni, jotka sitten jaan niinkuin vanha pappa jakaa muksuille nuoruudestaan tietoa. :D
"Itse kyllä koen että oman kantansa ja tarvittaessa eriävän mielipiteensä vaikka johonkin ufoteoriaan, voi esittää suoraan ja silti "diplomaattisesti", eli ei tarvitse mollata toisen näkemystä, vaikkei samaa mieltä olisikaan."
Niimpä, ei tarvi mollata jos ei kiinnosta.
"Minusta voi olla nuorelle ihan hyödyllistä jos hän oppii perustelemaan kantaansa ja ajattelemaan asioita useammasta näkökulmasta. "
Totta, ei vain nuorelle ole hyödyllistä, vaan kaikille on hyödyllistä jos oppii perustelemaan kantansa ja ajattelemaan asioita useammasta näkökulmasta. :)
Kaikki me eletään omaa elämää ja ollaan oma itsemme, silti kukaan ei tiedä mitä toinen ajattelee. Tälläkin palstalla liikkuu monenmoisia henkilöitä, jotkut niistä luulee tietävänsä mitä toinen ajattelee, toinen ei ole kiinnostunut toisen ajatuksista, toinen kyselee mitä ajattelee, toinen sitten alkaa haukkumaan kun vastauksia ei kuulu.
Saat Starman ja Advocateus kertoa sieluista jos haluatte että mitä te ajattelette niistä. Jos luitte minun jutut niin mitä te ajattelette niistä. Mutta kaikki jotka lukee minun viestit niin lukekaa ne tarkasti, koska siinä välissä on tekstejä joita ei vain huomaa suoraan lukemisella.
Ei ole pakko kertoa sieluista Starman ja Advocateus, mutta haluan kuulla mitä te ajattelette minun kertomuksieni pohjalta tai teidän pohjalta.
Tuossa jossakin viestissä Starman voivottelit miten sanoit minulle mutta ei se mitään, en minä niin herkästi herppaa päätä punaseksi. :P
Kirjoittelen lisää myöhemmin taas. Kiitos viesteistä. Nyt se on moi. - Implant-Soldier
AdvocateusDiaboli kirjoitti:
Osallistujien kirjo on leveä ja mielestäni niin on hyvä,kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois. Onneksi rivikirjoittajan ei tarvitse vaivautua lukemaan artikkeleja, joihin ei tunne pienintäkään mielenkiintoa. Jos skepot, kuten minä ja toisen ääripään edustajat bannattaisiin, palsta näivettyisi omaan latteuteensa.
Kriittisyyden vaatimuskin on vähän kysenalainen. Luulisin tyylistä päätellen joidenkin kirjoittajien olevan vasta kymmenen korvissa ja silloin kovin tiukkaa kriittisyyttä on kohtuutonta vaatia.
Erilaisuus opettaa, jos ei muuta niin ihmettelemään, voiko joku todella ajatella tai uskoa tuolla tavoin."kunhan epäasiallisuudet ja kokonaan aiheen ulkopuoliset tekstit karsitaan pois."
Mitään ei saa "karsia" pois(paitsi), miellyttääpä se tai ei. Kaikki asiaan koskevat tekstit ja kommentit pitää käsitellä. Tätä taas eivät koske skepojen sanat. Heille on omat foorumit joissa pilkata ufo-"hihhuleita". Naurakoot siellä omalle typeryydelleen.
- Soul is my power of the life
Minun on teille turha yrittää sanoa puhunko totta vaiko en. Kaikki riippuu siitä onko joku toinen kokenut saman kuin minä.
Muukalaisista tietää paljon jos joskus ennen on ollut jollakin toisella planeetalla ja katsellut tätä maapalloa ylhäältä. Sitten tämä tieto voi siirtyä muiden luettavaksi jos joku sieltä ylhäältä on tullut tälle planeetalle johonkin kehoon asumaan. Sitten tämä henkilö voi kirjoittaa vaikka suomi24.fi palstalle omasta kokemuksestaan ja miten ajattelee asioista.
Jos tietäisitte mitä minä tietäisin, tietäisitte silloin mitä tarkoitan asioilla. Puhun vähän erilaisesti joten nuorempien sielujen on vaikeampi saada selkoa.
Tuolla joku puhui sähkömolekyyleistä. Eli puhuin tuolla kiinteästä sähköhiukkasista ja sähköhiukkasista. Taisin alempana jo selittää mutta selitän nyt sellaisen mallin jolla voit sinäkin tajuta mitä oikein meinasin.
Ensin ota 2 palloa, tökkää keppi toisen pallon sisälle, toinen pää kepistä tökkää toiseen palloon. Mutta en väitä kuitenkaan että molekyylit olisivat jokainen tälläisiä. Molekyyleillähän on erilaisia sitoutumis ominaisuuksia miten yhdistyy mihinkin.
Jotkut tuolla sanoivat että puhun satuilua. :D Se riippuu henkilöstä miten kukin uskoo. En kuitenkaan esitä guruilevani. :P Kuten jo aiemmin sanoin, minulle riittää kun minua kuunnellaan. Sain jotain keskustelua aikaiseksikin. :P Eilen kun katsoin tätä sivua niin ei ollut oikein mitään viestejä muutakuin pari tai 3:ko niitä oli. :P Sitten kun puhuitte sekoilusta, että olisin joku sekoboltsi tai trolli joka sekoilee kokoajan kun puhelee tämmöisiä. :D Aika hauska sana tuo sekoboltsi. :P
Kuten silloin sanoin että nuoret sielut ajattelevat minunlaisistani sieluntyypeistä että me ollaan sekopäitä jotka ovat karanneet valkoisesta pyöreästä huoneesta. :D Hauskan kuuloinen juttu vai mitä. :) Yhden jutun ihmiset aina unohtavat, vaikka olisi hyvä ja semmoinen ja jos uskoo tämmöisiin juttuihin, samalla joutuu ihmisten parissa eritetyllyksi eli minunlaisena tyypit eritellään jos minä puhuisin julkisesti näistä asioista. Pidän kuitenkin suu suppuna näistä asioista julkisessa ympäristössä. :P
Joutuisin kertalaakista sekopäiden joukkoon jos minä julkisesti puhuisin rajatiedosta. :D Paljo smilejä nyt on tullut. :P Vika ei ole minussa jos te ette pidä minun jutuistani. Tiedätte kenessä on vika sitten, arvelkaapa tätä asiaa itse.
New age palsta vähän sumuttaa käsitystä sieluista, niin myös kummittelu palstakin. Itse en ole mitään palsta tyyppiä, olen vain rajatiedon tutkija. Muistakaa että vaikka olenkin vanha sielu silti on lisää opittavaa. Se miksi nuo palstat sumuttaa vähän käsitystä sieluista on syynä se että kummittelu ymmärretään kummituksina ja new age ymmärretään hörhöilynä kaikkien ihmisten parissa. Osa kuitenkaan ei pidä new agea hörhöilynä eikä kummitteluakaan kun tietävät mistä on kyse.
Mutta se miksi laitoin tämän tälle palstalle liittyy itse muukalaisiin sanoisiko että henkisenä muotona. Eli tämä ei liity uuteen aikaan eli new ageen eikä kummitteluun koska ei kummitella. :D Se mitä puhun tässä sieluista liittyy koko maailmaan, elämään jota on tuolla avaruudessa mihin katsomme. Joku taisi vähän eksyä polulta lukiessa juttujani mutta ei se mitään, samalle polulle voi palata uudelleen jos sinne asti jaksaa kävellä. :P
Joskus tiedätte mitä minä olen tarkoittanut näillä asioilla, tiedätte sen vasta tulevaisuudessa. Nyt tiedätte vain sen mihin uskotte, mutta tulevaisuudessa sielun merkitys ihmisten parissakin kasvaa entistä suuremmaksi koska se on osa elämää. Nämä on vaikeita juttuja niille jotka eivät ole tienneet koskaan tälläisistä asioista. Ette voi tietää olenko minä vai joku muu totta puhuja, teidän on vain päätettävä keneen uskoo ja keneen ei. En pakota teitä uskomaan mihinkään mutta voin antaa vinkkejä joita ehkä voitte joskus tarvitakkin matkallanne tuntemattomaan. :P
Jatkan myöhemmin taas lisää. Nyt taas poistun ja jätän tämmöisen jutun teidän käsiinne käsiteltäväksi. :P Palaan jossain välin lisää kirjoittelemaan että ei tässä vielä kaikki. :P- Soul is my power of the life
Tuli 1 viesti liikaa kun jumitti taas tämä suomi24.fi. :D Milloinkahan ne ajattelevat korjata tämän lagi tilanteen. Päivitin sivua eikä näkynyt mitään. Sitten vasta näkyi kun lähetin tuon seuraavan viestin. :D Virheitä sattuu, mutta toivoisin että korjaisivat tämän sivuston pian että usea viihtyisi täällä.
- Soul is my power of the life
Minun on teille turha yrittää sanoa puhunko totta vaiko en. Kaikki riippuu siitä onko joku toinen kokenut saman kuin minä.
Muukalaisista tietää paljon jos joskus ennen on ollut jollakin toisella planeetalla ja katsellut tätä maapalloa ylhäältä. Sitten tämä tieto voi siirtyä muiden luettavaksi jos joku sieltä ylhäältä on tullut tälle planeetalle johonkin kehoon asumaan. Sitten tämä henkilö voi kirjoittaa vaikka suomi24.fi palstalle omasta kokemuksestaan ja miten ajattelee asioista.
Jos tietäisitte mitä minä tietäisin, tietäisitte silloin mitä tarkoitan asioilla. Puhun vähän erilaisesti joten nuorempien sielujen on vaikeampi saada selkoa.
Tuolla joku puhui sähkömolekyyleistä. Eli puhuin tuolla kiinteästä sähköhiukkasista ja sähköhiukkasista. Taisin alempana jo selittää mutta selitän nyt sellaisen mallin jolla voit sinäkin tajuta mitä oikein meinasin.
Ensin ota 2 palloa, tökkää keppi toisen pallon sisälle, toinen pää kepistä tökkää toiseen palloon. Mutta en väitä kuitenkaan että molekyylit olisivat jokainen tälläisiä. Molekyyleillähän on erilaisia sitoutumis ominaisuuksia miten yhdistyy mihinkin.
Jotkut tuolla sanoivat että puhun satuilua. :D Se riippuu henkilöstä miten kukin uskoo. En kuitenkaan esitä guruilevani. :P Kuten jo aiemmin sanoin, minulle riittää kun minua kuunnellaan. Sain jotain keskustelua aikaiseksikin. :P Eilen kun katsoin tätä sivua niin ei ollut oikein mitään viestejä muutakuin pari tai 3:ko niitä oli. :P Sitten kun puhuitte sekoilusta, että olisin joku sekoboltsi tai trolli joka sekoilee kokoajan kun puhelee tämmöisiä. :D Aika hauska sana tuo sekoboltsi. :P
Kuten silloin sanoin että nuoret sielut ajattelevat minunlaisistani sieluntyypeistä että me ollaan sekopäitä jotka ovat karanneet valkoisesta pyöreästä huoneesta. :D Hauskan kuuloinen juttu vai mitä. :) Yhden jutun ihmiset aina unohtavat, vaikka olisi hyvä ja semmoinen ja jos uskoo tämmöisiin juttuihin, samalla joutuu ihmisten parissa eritetyllyksi eli minunlaisena tyypit eritellään jos minä puhuisin julkisesti näistä asioista. Pidän kuitenkin suu suppuna näistä asioista julkisessa ympäristössä. :P
Joutuisin kertalaakista sekopäiden joukkoon jos minä julkisesti puhuisin rajatiedosta. :D Paljo smilejä nyt on tullut. :P Vika ei ole minussa jos te ette pidä minun jutuistani. Tiedätte kenessä on vika sitten, arvelkaapa tätä asiaa itse.
New age palsta vähän sumuttaa käsitystä sieluista, niin myös kummittelu palstakin. Itse en ole mitään palsta tyyppiä, olen vain rajatiedon tutkija. Muistakaa että vaikka olenkin vanha sielu silti on lisää opittavaa. Se miksi nuo palstat sumuttaa vähän käsitystä sieluista on syynä se että kummittelu ymmärretään kummituksina ja new age ymmärretään hörhöilynä kaikkien ihmisten parissa. Osa kuitenkaan ei pidä new agea hörhöilynä eikä kummitteluakaan kun tietävät mistä on kyse.
Mutta se miksi laitoin tämän tälle palstalle liittyy itse muukalaisiin sanoisiko että henkisenä muotona. Eli tämä ei liity uuteen aikaan eli new ageen eikä kummitteluun koska ei kummitella. :D Se mitä puhun tässä sieluista liittyy koko maailmaan, elämään jota on tuolla avaruudessa mihin katsomme. Joku taisi vähän eksyä polulta lukiessa juttujani mutta ei se mitään, samalle polulle voi palata uudelleen jos sinne asti jaksaa kävellä. :P
Joskus tiedätte mitä minä olen tarkoittanut näillä asioilla, tiedätte sen vasta tulevaisuudessa. Nyt tiedätte vain sen mihin uskotte, mutta tulevaisuudessa sielun merkitys ihmisten parissakin kasvaa entistä suuremmaksi koska se on osa elämää. Nämä on vaikeita juttuja niille jotka eivät ole tienneet koskaan tälläisistä asioista. Ette voi tietää olenko minä vai joku muu totta puhuja, teidän on vain päätettävä keneen uskoo ja keneen ei. En pakota teitä uskomaan mihinkään mutta voin antaa vinkkejä joita ehkä voitte joskus tarvitakkin matkallanne tuntemattomaan. :P
Jatkan myöhemmin taas lisää. Nyt taas poistun ja jätän tämmöisen jutun teidän käsiinne käsiteltäväksi. :P Palaan jossain välin lisää kirjoittelemaan että ei tässä vielä kaikki. :P- TJ eden
"Joutuisin kertalaakista sekopäiden joukkoon jos minä julkisesti puhuisin rajatiedosta. :D Paljo smilejä nyt on tullut. :P Vika ei ole minussa jos te ette pidä minun jutuistani. Tiedätte kenessä on vika sitten, arvelkaapa tätä asiaa itse."
tällaiset jutut millään tavalla häiritse.
Kunhan vain huomautin, että todennäköisesti yleensä ainut motiivi tällaisten juttujen kirjoittamiseen ei itse asiassa ole edes vilkas mielikuvitus vaan virheellinen arvio omasta luovuudestaan niinkuin tuosta lainauksestakin voi tarkkasilmäinen päätellä.
Kukin uskokoon mihin haluaa Mahtuuhan nääkin tänne, lukekoon kuka huvittaa. - vieläkään
"Eli puhuin tuolla kiinteästä sähköhiukkasista ja sähköhiukkasista."
Sähköhän on kiinteissä aineissa elektronien liikettä. Nesteissä ja kaasuissa se voi olla myös ioinien liikettä.
Mikä on kiinteä sähköhiukkanen. Ei ainakaan elektronia voi luonnehtia mitenkään kiinteäksi hiukkaseksi. Onko sulla edes tajua siitä, mitä sähkö on? Jos sielu on sähköä ja et ymmärrä edes perusasioita sähköstä, miten voisit tietää jotain sielusta.
Taidat puhu, mitä sylki suuhun tuo. - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
"Joutuisin kertalaakista sekopäiden joukkoon jos minä julkisesti puhuisin rajatiedosta. :D Paljo smilejä nyt on tullut. :P Vika ei ole minussa jos te ette pidä minun jutuistani. Tiedätte kenessä on vika sitten, arvelkaapa tätä asiaa itse."
tällaiset jutut millään tavalla häiritse.
Kunhan vain huomautin, että todennäköisesti yleensä ainut motiivi tällaisten juttujen kirjoittamiseen ei itse asiassa ole edes vilkas mielikuvitus vaan virheellinen arvio omasta luovuudestaan niinkuin tuosta lainauksestakin voi tarkkasilmäinen päätellä.
Kukin uskokoon mihin haluaa Mahtuuhan nääkin tänne, lukekoon kuka huvittaa.En voi sille mitään että ihmiset käyttäytyvät rajatieto asioiden puolelta vähän negatiivisesti.
"Kunhan vain huomautin, että todennäköisesti yleensä ainut motiivi tällaisten juttujen kirjoittamiseen ei itse asiassa ole edes vilkas mielikuvitus vaan virheellinen arvio omasta luovuudestaan niinkuin tuosta lainauksestakin voi tarkkasilmäinen päätellä. "
"Luovuus on jotain, jota ihminen tekee uudella, itselleen ominaisella tavalla. "
Nämä asiat kylläkin ovat vanhoja juttuja minulle.
"Usein luovuus liitetään omaperäisten teorioiden tai hypoteesien tuottamiseen tai persoonallisten taiteellisten teosten ja artefaktien valmistamiseen. Luovuuteen kuuluu olennaisesti itsensä toteuttaminen ja jopa suoranainen "luova hulluus". Luovuus on paljon keskusteltu ja kiistanlainenkin henkisen elämän alue."
Se jos luulet että vetelen näitä omista päästäni niin se menee sitten sinulla vähän mehtään. :P Mutta kuitenkaan vaikka millä tavalla sanotkin, ei maailma muutu siitä minkälaisena minä olen sen nähnyt. Se on kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Usea tieto tulee itse omasta sielustani tähän kehoon. Kuoleman jälkeen ainakin tiedät mitä tarkoitin milläkin asialla, mutta älä kuolemaan kiirehdi kun sinullakin on vielä tekemistä täälläkin joten matkaan ei vielä lähdetä kauas tuntemattomaan. :P
Minulle joissakin kohdin voi tulla sanoissa virheitä, en tiedä onko mutta yrittäkää kuitenkin hoksata se pääpointti aiheesta. Eli jos olen kirjoittanut väärin niin yrittäkää hoksata se päässä mitä oikein tarkoitin tuolla lauseella. Ei tarvitse kysyä kun varmaankin vastaan taas semmoisesti ettette te ymmärrä sitä lausetta taaskaan. :P Kaikille sattuu joskus virheitä joten ei viilata pilkkua rautaviivalla loputtomiin. :P Mutta kuitenkin tiedän minkälainen sielu on ja olen kait kertonut teillekkin. :P - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
"Joutuisin kertalaakista sekopäiden joukkoon jos minä julkisesti puhuisin rajatiedosta. :D Paljo smilejä nyt on tullut. :P Vika ei ole minussa jos te ette pidä minun jutuistani. Tiedätte kenessä on vika sitten, arvelkaapa tätä asiaa itse."
tällaiset jutut millään tavalla häiritse.
Kunhan vain huomautin, että todennäköisesti yleensä ainut motiivi tällaisten juttujen kirjoittamiseen ei itse asiassa ole edes vilkas mielikuvitus vaan virheellinen arvio omasta luovuudestaan niinkuin tuosta lainauksestakin voi tarkkasilmäinen päätellä.
Kukin uskokoon mihin haluaa Mahtuuhan nääkin tänne, lukekoon kuka huvittaa.En voi sille mitään että ihmiset käyttäytyvät rajatieto asioiden puolelta vähän negatiivisesti.
"Kunhan vain huomautin, että todennäköisesti yleensä ainut motiivi tällaisten juttujen kirjoittamiseen ei itse asiassa ole edes vilkas mielikuvitus vaan virheellinen arvio omasta luovuudestaan niinkuin tuosta lainauksestakin voi tarkkasilmäinen päätellä. "
"Luovuus on jotain, jota ihminen tekee uudella, itselleen ominaisella tavalla. "
Nämä asiat kylläkin ovat vanhoja juttuja minulle.
"Usein luovuus liitetään omaperäisten teorioiden tai hypoteesien tuottamiseen tai persoonallisten taiteellisten teosten ja artefaktien valmistamiseen. Luovuuteen kuuluu olennaisesti itsensä toteuttaminen ja jopa suoranainen "luova hulluus". Luovuus on paljon keskusteltu ja kiistanlainenkin henkisen elämän alue."
Se jos luulet että vetelen näitä omista päästäni niin se menee sitten sinulla vähän mehtään. :P Mutta kuitenkaan vaikka millä tavalla sanotkin, ei maailma muutu siitä minkälaisena minä olen sen nähnyt. Se on kaunis ja mielenkiintoinen paikka. Usea tieto tulee itse omasta sielustani tähän kehoon. Kuoleman jälkeen ainakin tiedät mitä tarkoitin milläkin asialla, mutta älä kuolemaan kiirehdi kun sinullakin on vielä tekemistä täälläkin joten matkaan ei vielä lähdetä kauas tuntemattomaan. :P
Minulle joissakin kohdin voi tulla sanoissa virheitä, en tiedä onko mutta yrittäkää kuitenkin hoksata se pääpointti aiheesta. Eli jos olen kirjoittanut väärin niin yrittäkää hoksata se päässä mitä oikein tarkoitin tuolla lauseella. Ei tarvitse kysyä kun varmaankin vastaan taas semmoisesti ettette te ymmärrä sitä lausetta taaskaan. :P Kaikille sattuu joskus virheitä joten ei viilata pilkkua rautaviivalla loputtomiin. :P Mutta kuitenkin tiedän minkälainen sielu on ja olen kait kertonut teillekkin. :P
Jatkan myöhemmin lisää. Toivotan sinulle onnea tutkimuksiin ja hyvää mieltä. Toivon kaikille että kaikki täällä löytäisivät sen jutun että ymmärtäisitte joka sanan mitä tarkoitan. Se juttu ei löydy netistä eikä toisten suusta, se löytyy maailmasta.
- fgjggk
Kiinnosti ku kilopaskaa tuo on täyttä paskaa kun kuolet niin kuolet sen on nii helppo tajuta ja uskon kyllä maapallon ulkopuoliseen älykkääseen elämään mutta tämmöset huuhaa jutut on ihan huonoi.
- huuhaatako huh huh
"Kiinnosti ku kilopaskaa tuo on täyttä paskaa kun kuolet niin kuolet sen on nii helppo tajuta ja uskon kyllä maapallon ulkopuoliseen älykkääseen elämään mutta tämmöset huuhaa jutut on ihan huonoi. "
Sieluko huuhaata??? No, sieluttomia sattuu sitten olemaan, sinä olet yksi todiste sieluttomasta kehosta. Sinä tiedät kun kuolet niin kuolet lopullisesti, mutta ei silti kannata sanoa että muut kuolevat samanlaisella tavalla kuin sinä. Et taida olla rajatietolaisia kun heti isket kirveellä sinun ja tämän asian välistä poikki ja pinoon. No kaikilla oma maailmankuva, mutta ei silti kannata kieltää jokaista asiaa joka tuntuu mahdottomalta.
Yhden lauseen kuulin kerran - Uusi tieto henkilöille epänormaalia, vanha tieto henkilöille normaalia. Tämäkin asia näyttää olevan joillekkin uutta ja erikoista, ainakin vilkasta keskustelua aiheesta syntyy. Ei, kyllä, ehkä, en tiedä. Nuita pyörii kaikkien mielessä. Kaikennäköistä sitä. - hjhjhj
huuhaatako huh huh kirjoitti:
"Kiinnosti ku kilopaskaa tuo on täyttä paskaa kun kuolet niin kuolet sen on nii helppo tajuta ja uskon kyllä maapallon ulkopuoliseen älykkääseen elämään mutta tämmöset huuhaa jutut on ihan huonoi. "
Sieluko huuhaata??? No, sieluttomia sattuu sitten olemaan, sinä olet yksi todiste sieluttomasta kehosta. Sinä tiedät kun kuolet niin kuolet lopullisesti, mutta ei silti kannata sanoa että muut kuolevat samanlaisella tavalla kuin sinä. Et taida olla rajatietolaisia kun heti isket kirveellä sinun ja tämän asian välistä poikki ja pinoon. No kaikilla oma maailmankuva, mutta ei silti kannata kieltää jokaista asiaa joka tuntuu mahdottomalta.
Yhden lauseen kuulin kerran - Uusi tieto henkilöille epänormaalia, vanha tieto henkilöille normaalia. Tämäkin asia näyttää olevan joillekkin uutta ja erikoista, ainakin vilkasta keskustelua aiheesta syntyy. Ei, kyllä, ehkä, en tiedä. Nuita pyörii kaikkien mielessä. Kaikennäköistä sitä.Mitä niin ihmeellistä siinä on olemme olentoja kuolemme niin kuolemme tottakai me olemme erilaisia ei kaikki usko tollasta huuhaata vaan keskittyy normaaliin elämään tässä ja nyt jos meinasit tolla asialla edistää ufo tutkimuksiasi niin aikas hukassa olet ja itse olet oikeastaan trolli tällä palstalla koska olet ns "väärään johtava henkilö" joka poikkeaa asiasta kierrellen ja tekevän samalla asian
todella mutkikkaaksi koska "ufot" ovat vain hivenen kehittyneempi laji jostain tuolta kaukaa tai kukaties lähteltäkin. - Soul is my power of the life
hjhjhj kirjoitti:
Mitä niin ihmeellistä siinä on olemme olentoja kuolemme niin kuolemme tottakai me olemme erilaisia ei kaikki usko tollasta huuhaata vaan keskittyy normaaliin elämään tässä ja nyt jos meinasit tolla asialla edistää ufo tutkimuksiasi niin aikas hukassa olet ja itse olet oikeastaan trolli tällä palstalla koska olet ns "väärään johtava henkilö" joka poikkeaa asiasta kierrellen ja tekevän samalla asian
todella mutkikkaaksi koska "ufot" ovat vain hivenen kehittyneempi laji jostain tuolta kaukaa tai kukaties lähteltäkin.Tappelu seis nyt te kaksi. :P
Uskokoon ken tahtoo mihin vain, mutta se on sitten sen päätös. Tottakai kehomme kuolee, eihän sitä voi kiistää etteikö se kuolisi. Kyllähän tuolla kävelytiellä raatoja makailee. :P Voisin tuohon ufo tutkimukseen lisätä että on eri aikaisia sieluja jotka voivat tulla mistä vain. Ei elämä rajoitu yhteen planeettaan maailmassa. Se on totta se, mutta ihmiset unohtavat kokonaan muut tästä maailmasta ja ajattelevat vain että kaikki ovat olentoja jotka ovat lihaa ja verta.
Skeptikon on vaikea purra tämmöistä asiaa suussa kun tämä liittyy rajatietoon. :P Ei sitä tiedä koskaan montako muukalaista asuu täälläkin ihmisen kehossa, tällä maa planeetalla eli telluksella. Ei se jää siihen kun kuolee, elämä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niinkuin battery patteri mainoksessa. :P
Se on muuten hyvä laittaa välissä jotakin tekstien väliin joka on hauskaa tai sitten ei, kun teksti tuntuu muuten vähän pitkävetiseltä jos kertoisin kokoajan vain tieteellisesti. Esim tuo battery juttu tuossa. :P Tämäkin teksti ehkä lisää lukemishalua, en tiedä sitten. :)
Toisen mielestähän tämmöiset asiat ovat huuhaata, toisen mielestä ihan normaalia. Se mikä tekee huuhaata, on kokonaan uusi asia. Esimerkiksi jos et ymmärrä jotakin asiaa ja se tuntuu oudolta niin ehkäpä voit luokitella huuhaaksi sen tai epänormaaliksi, no huuhaaksi kaikki epänormaalit luokitellaan mikä kenenkin mielestä on epänormaalia. Kukaan ei tiedä kuka puhuu totta ja kuka ei, joten ei voida sanoa kyllä tai ei asialle. Joillekkin asioille voi sanoa kyllä, mutta ei sana ei tule koskaan vaan yleensä en ole varma.
Esimerkiksi minä puhelen tässä asioita, niin juuri, kuka uskoo ja kuka ei, sitä en itsekkään tiedä mutta tiedän kuitenkin että on henkilöitä jotka ovat minun asioitani vastaan eli ei sanaa sanova henkilö. Kaikki eivät usko näitäkään, mutta ainakin jossain välin tulette jokainen teistä jotka istutte siellä ruudun takana niin tiedätte jonain päivänä asioista jotka voivat olla ehkäpä näitäkin asioita mitä kerron.
Kuoleman jälkeenhän selviää asioita paremmin kuin nyt. Osa sielusta voi kertoa ainakin tässä vaiheessa mitä maailmassa on ja minkälainen se on, eli sinun sielusi voi ruveta tiedostamaan kehoasi ja kertomaan. Nämä ovat vaikeita juttuja niille jotka eivät harrasta rajatietoa, joten ei kannata yrittää oikein tietää jos ei ole intoa tutkia rajatietoa.
Koskaan ei kuitenkaan kannata sanoa ei asialle, koska aina voi löytää asian vaikka olisi sanonut ei sille asialle. Ei tuommoista ole olemassakaan, seuraavana päivänä matkaan merelle ja huomaatkin että sittenkin on semmoinen olemassa, kaikki vaan puhui minulle että semmoisia ei ole olemassakaan että kaikki sanoivat että ne ovat vanhojen mummojen ja pappojen merikertomuksia, mutta sinä päivänä näin totuuden ja olen aika vihainen itselleni kun en uskonut tuommoiseen.
Tuossa pieni esimerkki pätkä mitäs jos löytäisit sen asian jostakin jota olet aina luullut huuhaaksi. Aina löytyy uusia asioita joten ei kannata asettua makaaman tien päälle ja odottaa että asiat menisi ylitse kun makaat tien päällä. :P
Kirjoitan taas lisää myöhemmin. Tässä oli taas jotakin. Moikka. :]
Purukumi suussa smile. :I - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
Tappelu seis nyt te kaksi. :P

Purukumi suussa smile. :Ikirjoitusta, mutta haluaisin vielä lisätä, että johtopäätökseni perustuivat varsinkin siihen, että et analysoi teoriaasi oikeastaan millään menetelmällä saati pysty osoittamaan mitään todellisia syy- ja seuraussuhteita saati mitään muitakaan konkreettisia asioita teoriasi tueksi vaan yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena joka ainakin minulla johtaa ed. mainittujen johtopäätösten tekemiseen ko. henkilöstä.
Ehkä sinun kannattaisi käyttää sekin aika, jonka kirjoittelet täällä tarinoitasi hyödyllisemmin, vaikkapa purukumia pureskellen, mikäli et pysty prosessoimaan molempia asioita yhtä aikaa.. - sdaksd
TJ eden kirjoitti:
kirjoitusta, mutta haluaisin vielä lisätä, että johtopäätökseni perustuivat varsinkin siihen, että et analysoi teoriaasi oikeastaan millään menetelmällä saati pysty osoittamaan mitään todellisia syy- ja seuraussuhteita saati mitään muitakaan konkreettisia asioita teoriasi tueksi vaan yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena joka ainakin minulla johtaa ed. mainittujen johtopäätösten tekemiseen ko. henkilöstä.
Ehkä sinun kannattaisi käyttää sekin aika, jonka kirjoittelet täällä tarinoitasi hyödyllisemmin, vaikkapa purukumia pureskellen, mikäli et pysty prosessoimaan molempia asioita yhtä aikaa..Varo antennipäisiä miehiä ja ettei sielusi karkaa.
- Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
kirjoitusta, mutta haluaisin vielä lisätä, että johtopäätökseni perustuivat varsinkin siihen, että et analysoi teoriaasi oikeastaan millään menetelmällä saati pysty osoittamaan mitään todellisia syy- ja seuraussuhteita saati mitään muitakaan konkreettisia asioita teoriasi tueksi vaan yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena joka ainakin minulla johtaa ed. mainittujen johtopäätösten tekemiseen ko. henkilöstä.
Ehkä sinun kannattaisi käyttää sekin aika, jonka kirjoittelet täällä tarinoitasi hyödyllisemmin, vaikkapa purukumia pureskellen, mikäli et pysty prosessoimaan molempia asioita yhtä aikaa..Näistä ei pysty antamaan kongreettisia todisteita vasta kuin myöhemmin. Kuoleman jälkeen saatte ainakin kongreettiset todisteet näistä että kirjoitelkaa tälle palstalle vaikka kirjaston koneelta kun kuolette. :D En pysty antamaan ufoistakaan kongreettisia todisteita koko maapallon väelle, niinkuin ette tekään. Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista.
Se miksi kongreettisia todisteita ei ole oikeastaan rajatiedon asioista paljon niin on syynä se että ihmiset valehtelevat. Tämä on syy näiden asioiden asiankulkuun. Uskon muukalaisiin ja heidän älykkyyden kykyyn rakentaa alus jolla pääsee minne sattuu. Mutta en kuitenkaan pysty siitäkään antamaan skeptikoille eikä kukaan muukaan kongreettisia todisteita. Tähän perustuu yleensä itse rajatieto. Rajalla kuljetaan mutta ei tiedetä kenellä se oikea tieto on. :P Jokaisella on omanlaisensa tieto joka on erilainen jokaisella. Osa tiedoista perustuu omiin kokemuksiin, toiset tutkimuksiin. Kukaan ei pysty antamaan kongreettisia todisteita rajatiedon asioista paljon, mutta kuitenkin pystyy kirjoittamaan aiheesta paljon tekstiä, se mikä tieto aiheesta itsellään on.
Mutta jos kerjäät kongreettisia todisteita näistä sielun asioista, sinun valitettavasti ehkä pitää odottaa kuolemaan asti että saat ne todisteet. Kenties voit saada jotakin muutakin kautta, eihän sitä koskaan tiedä. :P En keksi miten saisin sielun tälle palstalle kiikutettua niin ne kongreettiset todisteet tyssääkin siihen. :(
Saat ehkä todisteita itse sieluista jos otat yhteyttä heihin. Mutta se meneekin sitten vähän rajatiedon rajalle vielä enemmän. Luulen että et ole valmis kohtaamaan mitään sielua tällä hetkellä. Muista että sieltä sielujenkin joukosta löytyy skepoja jotka voi väittää että sieluja ei ole kun kysyt sielu skepolta mitä ovat sielut. :D Joku sielu voi sanoa että painu muualle häirittemästä mua kun haluan olla rauhassa.
Sielun yhteydenotto on yleensä telepatiaa, eli muukalaisetkihan yleensä telepatian kautta pystyy helposti ottamaan keneen vain yhteyden. Ihminenkin osaa telepatiaa jos se osaa sen miten se tehdään.
"yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena"
En julista vaan kerron, anteeksi jos sait sellaisen käsityksen että leikin profeettaa. No jotkut saavat sellaisen käsityksen ja jotkut eivät tekstistäni, kuitenkin vaan kerron, en muuta. Kuten sanoin, en pysty antamaan rajatiedon asioista kongreettisia todisteita kun tällä planeetalla asuu ihmisiä jotka eivät usko tämmöisiin asioihin. Eli se toinen osapuoli vaikuttaa itse tietoihini, että se syy miksi et sinä tai joku muu pysty antamaan esimerkiksi muukalaisten olemassaolosta kongreettisia todisteita jokaiselle täällä.
Sinullakin TJ eden on omat tiedot eri asioista, mutta sinäkään et pysty jokaiselle niille asioille antamaan kongreettisia todisteita kun ne pohjautuvat laajempaan alueeseen. Esimerkiksi montako henkilöä disclosure project on vakuuttanut että muukalaiset ovat käyneet ja käyvät edelleen täällä. Niin, tässäpä kysymys, montako on vakuuttanut että he ovat käyneet ja käyvät edelleen. On omia kokemuksia ja niitä ei voi todistaa kaikille vaikka olisikin video siitä.
Muista on:
Kyllä pohjaisia keskustelijoita.
Ei pohjaisia keskustelijoita.
Epävarmoja asioista olevia keskustelijoita.
Kaikesta ei voi antaa kongreettisia todisteita, muista se, jotkut asiat pysyvät piilossa niin kauan kunnes se selviää jollekulle. Muista se aina, ei kaikesta kongreettisia todisteita pysty antamaan koska kaikkia asioita ei pysty tutkimaan taikka jotakin muuta.
Kirjoittelen lisää myöhemmin. Toivottavasti tämä antoi joitain aiheita miksi kaikkea ei voi kertoa kongreettisella tavalla. Skeptikotkin ovat tämän huomanneet että kaikesta ei voi olla kongreettisia todisteita, kun ovat kyselleet niitä kongreettisia todisteita. Meidän pitäisi antaa heillekkin semmoinen kongreettinen todiste joka vakuuttaa skeptikotkin että muukalaisia on ja he ovat käyneet täällä aikojen alusta. Meidän pitää jokainen keksiä yhdessä miten sen teemme, ei kukaan tässä maailmassa pärjää yksin.
Nyky todisteet eivät ole vakuuttaneet skeptikkoja muukalaisten olemassaolosta, joten me jotka tutkitaan itse ufo aihetta, me saadaan joskus annettua skeptikoillekkin kongreettiset todisteet itse muukalaisten olemassaolosta. Joten odottelemaan siihen asti kunnes saadaan aiheista kongreettisia todisteita. :P Tj eden, jonakin päivänä sinäkin voit saada kongreettiset todisteet tästä aiheestakin mistä puhun, mutta vielä ei ole kuitenkaan aika saada, koska sieluista ei voi antaa materiaalisia todisteita. Joten odottelemaan. :D
Taas lisää seuraavalla kerralla. :P Nyt se on moro. - yyberkamaa
sdaksd kirjoitti:
Varo antennipäisiä miehiä ja ettei sielusi karkaa.
Sielu ja sielu eläkää hetkessä kaverit kaikki selkenee vielä lopulta. Kunhan avaruuden veljemme saapuvat tai me saavumme heidän planetoilleen.
- jajsk
TJ eden kirjoitti:
kirjoitusta, mutta haluaisin vielä lisätä, että johtopäätökseni perustuivat varsinkin siihen, että et analysoi teoriaasi oikeastaan millään menetelmällä saati pysty osoittamaan mitään todellisia syy- ja seuraussuhteita saati mitään muitakaan konkreettisia asioita teoriasi tueksi vaan yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena joka ainakin minulla johtaa ed. mainittujen johtopäätösten tekemiseen ko. henkilöstä.
Ehkä sinun kannattaisi käyttää sekin aika, jonka kirjoittelet täällä tarinoitasi hyödyllisemmin, vaikkapa purukumia pureskellen, mikäli et pysty prosessoimaan molempia asioita yhtä aikaa..Kaikkihan tajuu ettei kirjoittajalla näytä olevan kaikki kohdallaan ;D joten quit.
Ja tämmöstä sontaa ei kiitos enää tai kohta kaikenmaailman tontut ja näsät tulee tänne kertoo ku
ne näki taivaal yhden tähen ja kerto sen potenssiin 2 ja jako 4 ja sai sielun ylös ja sit ufo! - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
Näistä ei pysty antamaan kongreettisia todisteita vasta kuin myöhemmin. Kuoleman jälkeen saatte ainakin kongreettiset todisteet näistä että kirjoitelkaa tälle palstalle vaikka kirjaston koneelta kun kuolette. :D En pysty antamaan ufoistakaan kongreettisia todisteita koko maapallon väelle, niinkuin ette tekään. Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista.
Se miksi kongreettisia todisteita ei ole oikeastaan rajatiedon asioista paljon niin on syynä se että ihmiset valehtelevat. Tämä on syy näiden asioiden asiankulkuun. Uskon muukalaisiin ja heidän älykkyyden kykyyn rakentaa alus jolla pääsee minne sattuu. Mutta en kuitenkaan pysty siitäkään antamaan skeptikoille eikä kukaan muukaan kongreettisia todisteita. Tähän perustuu yleensä itse rajatieto. Rajalla kuljetaan mutta ei tiedetä kenellä se oikea tieto on. :P Jokaisella on omanlaisensa tieto joka on erilainen jokaisella. Osa tiedoista perustuu omiin kokemuksiin, toiset tutkimuksiin. Kukaan ei pysty antamaan kongreettisia todisteita rajatiedon asioista paljon, mutta kuitenkin pystyy kirjoittamaan aiheesta paljon tekstiä, se mikä tieto aiheesta itsellään on.
Mutta jos kerjäät kongreettisia todisteita näistä sielun asioista, sinun valitettavasti ehkä pitää odottaa kuolemaan asti että saat ne todisteet. Kenties voit saada jotakin muutakin kautta, eihän sitä koskaan tiedä. :P En keksi miten saisin sielun tälle palstalle kiikutettua niin ne kongreettiset todisteet tyssääkin siihen. :(
Saat ehkä todisteita itse sieluista jos otat yhteyttä heihin. Mutta se meneekin sitten vähän rajatiedon rajalle vielä enemmän. Luulen että et ole valmis kohtaamaan mitään sielua tällä hetkellä. Muista että sieltä sielujenkin joukosta löytyy skepoja jotka voi väittää että sieluja ei ole kun kysyt sielu skepolta mitä ovat sielut. :D Joku sielu voi sanoa että painu muualle häirittemästä mua kun haluan olla rauhassa.
Sielun yhteydenotto on yleensä telepatiaa, eli muukalaisetkihan yleensä telepatian kautta pystyy helposti ottamaan keneen vain yhteyden. Ihminenkin osaa telepatiaa jos se osaa sen miten se tehdään.
"yksinkertaisesti "julistat" sitä ehdottomana totuutena"
En julista vaan kerron, anteeksi jos sait sellaisen käsityksen että leikin profeettaa. No jotkut saavat sellaisen käsityksen ja jotkut eivät tekstistäni, kuitenkin vaan kerron, en muuta. Kuten sanoin, en pysty antamaan rajatiedon asioista kongreettisia todisteita kun tällä planeetalla asuu ihmisiä jotka eivät usko tämmöisiin asioihin. Eli se toinen osapuoli vaikuttaa itse tietoihini, että se syy miksi et sinä tai joku muu pysty antamaan esimerkiksi muukalaisten olemassaolosta kongreettisia todisteita jokaiselle täällä.
Sinullakin TJ eden on omat tiedot eri asioista, mutta sinäkään et pysty jokaiselle niille asioille antamaan kongreettisia todisteita kun ne pohjautuvat laajempaan alueeseen. Esimerkiksi montako henkilöä disclosure project on vakuuttanut että muukalaiset ovat käyneet ja käyvät edelleen täällä. Niin, tässäpä kysymys, montako on vakuuttanut että he ovat käyneet ja käyvät edelleen. On omia kokemuksia ja niitä ei voi todistaa kaikille vaikka olisikin video siitä.
Muista on:
Kyllä pohjaisia keskustelijoita.
Ei pohjaisia keskustelijoita.
Epävarmoja asioista olevia keskustelijoita.
Kaikesta ei voi antaa kongreettisia todisteita, muista se, jotkut asiat pysyvät piilossa niin kauan kunnes se selviää jollekulle. Muista se aina, ei kaikesta kongreettisia todisteita pysty antamaan koska kaikkia asioita ei pysty tutkimaan taikka jotakin muuta.
Kirjoittelen lisää myöhemmin. Toivottavasti tämä antoi joitain aiheita miksi kaikkea ei voi kertoa kongreettisella tavalla. Skeptikotkin ovat tämän huomanneet että kaikesta ei voi olla kongreettisia todisteita, kun ovat kyselleet niitä kongreettisia todisteita. Meidän pitäisi antaa heillekkin semmoinen kongreettinen todiste joka vakuuttaa skeptikotkin että muukalaisia on ja he ovat käyneet täällä aikojen alusta. Meidän pitää jokainen keksiä yhdessä miten sen teemme, ei kukaan tässä maailmassa pärjää yksin.
Nyky todisteet eivät ole vakuuttaneet skeptikkoja muukalaisten olemassaolosta, joten me jotka tutkitaan itse ufo aihetta, me saadaan joskus annettua skeptikoillekkin kongreettiset todisteet itse muukalaisten olemassaolosta. Joten odottelemaan siihen asti kunnes saadaan aiheista kongreettisia todisteita. :P Tj eden, jonakin päivänä sinäkin voit saada kongreettiset todisteet tästä aiheestakin mistä puhun, mutta vielä ei ole kuitenkaan aika saada, koska sieluista ei voi antaa materiaalisia todisteita. Joten odottelemaan. :D
Taas lisää seuraavalla kerralla. :P Nyt se on moro.päätellen varmasti alle 20, mutta kuten väität "vanha sielu". = )
"Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista."
Niin mikä on se "kuvitteellinen" kokemus joka on saanut sinut ajattelemaan ja kirjoittelemaan jotain tuollaista?
Ajattelin vaan, jos et huvikseen kirjoitakaan vaan olisit jostain syystä saanut oikeasti päähäsi moisia asioita, kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija, jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa"..
Eli eikun aloitat itsetutkiskelun ja näihin asioihin löytyy myös ammattiauttajiakin, joten et ole asioidesi kanssa yksin, mikäli tunnet tarvitsevasi apua..
Tsemppiä joka tapauksessa "vanha sielu". - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
päätellen varmasti alle 20, mutta kuten väität "vanha sielu". = )
"Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista."
Niin mikä on se "kuvitteellinen" kokemus joka on saanut sinut ajattelemaan ja kirjoittelemaan jotain tuollaista?
Ajattelin vaan, jos et huvikseen kirjoitakaan vaan olisit jostain syystä saanut oikeasti päähäsi moisia asioita, kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija, jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa"..
Eli eikun aloitat itsetutkiskelun ja näihin asioihin löytyy myös ammattiauttajiakin, joten et ole asioidesi kanssa yksin, mikäli tunnet tarvitsevasi apua..
Tsemppiä joka tapauksessa "vanha sielu"." Ajattelin vaan, jos et huvikseen kirjoitakaan vaan olisit jostain syystä saanut oikeasti päähäsi moisia asioita, kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija, jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa".. "
"jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa".. ""
Kuka pakottaa palata johonkin viime ruumiiseen joka on jo kuollut???
"kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija"
En tiedä noin kaukaa haettua asiaa, eli ensisyntyminen. Kehoni pystyy lataamaan joitakin tietoja mutta ei kaikkea sielusta vaikka sieluni tiedostaa tätä kehoa suurilla nopeuksilla. Jokaisella on omanlaisensa keho ja se pystyy ratkaisemaan laskuja tai jotakin sillä nopeudella kuin pystyy. Vanha sielu ei tarkoita että jokainen vanha sielu olisi viisas ja semmoinen. Jokainen on omanlaisensa.
"Eli eikun aloitat itsetutkiskelun ja näihin asioihin löytyy myös ammattiauttajiakin, joten et ole asioidesi kanssa yksin, mikäli tunnet tarvitsevasi apua.. "
En nyt ainakaan tarvitse apua kun olen jo tottunut näihin asioihin. Etenen hitaasti näiden asioiden parissa mutta välissä tulee hyppyjä pitemmälle jos sattuu jotakin että asiat etenee vähän nopeammin. Mutta en minä ajattele näitä sielun asioita muutakuin silloin tällöin kun on muuta hommattavaa. Elän nyt tässä ja semmoisena kuin olen ja semmoisilla tiedoilla kuin mitä minulla on. En juo enkä polta, en käytä huumeita. Olen terve kuin terve.
Pystyn elämään muiden parissa hyvin, enkä ole kusipää tai mikään idiootti. Olen vain kiinnostunut osaksi rajatiedosta joten en hylkää asioita nuin vain pois vaikka joku sanoisikin että nämä ovat sairaita asioita. Voin sanoa perään että usko sinä mihin uskot ja minä uskon siihen mihin minä uskon, tee myös mitä haluat mutta minä teen sitä mitä haluan. Niimpä juuri, ketään ei saa pakottaa mihinkään enkä pakota lukemaan näitäkään asioita jos rupeaa pelottamaan. En tiedä tuleeko jollekkin rauhallisempi mieli kun joku lukee näitä juttuja.
Välissä pistän smilejä ihan vain sen takia että lukeminen olisi mukavempaa. :P Joskus voidaan ehkä tulevaisuudessa tavata niin näät että en ole mikään pösilö tai kusipää. :) Elän terveellistä ja rauhallista elämää onnellisen mieleni kanssa. Olen onnellinen että olen tullut tähän maailmaan ja olen onnellinen että on mielenkiintoisia asioita joita saa tutkia oman nopeuden mukaan. Suruttaa vain nämä ihmiset tällä planeetalla kun he käyttäytyvät toisiaan kohtaan törkeästi. :(
Mutta ei se mitään, jatkan tästä myöhemmin lisää joten se on taas moro. :P - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
" Ajattelin vaan, jos et huvikseen kirjoitakaan vaan olisit jostain syystä saanut oikeasti päähäsi moisia asioita, kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija, jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa".. "
"jos ne sielut vaikka siten saattaisivat palata takaisin omille paikoilleen ja omiin "ruumiisiinsa".. ""
Kuka pakottaa palata johonkin viime ruumiiseen joka on jo kuollut???
"kannattaisiko nyt kuitenkin itsekriittisesti arvioida mikä on ollut tuon prosessin alkuunpanija"
En tiedä noin kaukaa haettua asiaa, eli ensisyntyminen. Kehoni pystyy lataamaan joitakin tietoja mutta ei kaikkea sielusta vaikka sieluni tiedostaa tätä kehoa suurilla nopeuksilla. Jokaisella on omanlaisensa keho ja se pystyy ratkaisemaan laskuja tai jotakin sillä nopeudella kuin pystyy. Vanha sielu ei tarkoita että jokainen vanha sielu olisi viisas ja semmoinen. Jokainen on omanlaisensa.
"Eli eikun aloitat itsetutkiskelun ja näihin asioihin löytyy myös ammattiauttajiakin, joten et ole asioidesi kanssa yksin, mikäli tunnet tarvitsevasi apua.. "
En nyt ainakaan tarvitse apua kun olen jo tottunut näihin asioihin. Etenen hitaasti näiden asioiden parissa mutta välissä tulee hyppyjä pitemmälle jos sattuu jotakin että asiat etenee vähän nopeammin. Mutta en minä ajattele näitä sielun asioita muutakuin silloin tällöin kun on muuta hommattavaa. Elän nyt tässä ja semmoisena kuin olen ja semmoisilla tiedoilla kuin mitä minulla on. En juo enkä polta, en käytä huumeita. Olen terve kuin terve.
Pystyn elämään muiden parissa hyvin, enkä ole kusipää tai mikään idiootti. Olen vain kiinnostunut osaksi rajatiedosta joten en hylkää asioita nuin vain pois vaikka joku sanoisikin että nämä ovat sairaita asioita. Voin sanoa perään että usko sinä mihin uskot ja minä uskon siihen mihin minä uskon, tee myös mitä haluat mutta minä teen sitä mitä haluan. Niimpä juuri, ketään ei saa pakottaa mihinkään enkä pakota lukemaan näitäkään asioita jos rupeaa pelottamaan. En tiedä tuleeko jollekkin rauhallisempi mieli kun joku lukee näitä juttuja.
Välissä pistän smilejä ihan vain sen takia että lukeminen olisi mukavempaa. :P Joskus voidaan ehkä tulevaisuudessa tavata niin näät että en ole mikään pösilö tai kusipää. :) Elän terveellistä ja rauhallista elämää onnellisen mieleni kanssa. Olen onnellinen että olen tullut tähän maailmaan ja olen onnellinen että on mielenkiintoisia asioita joita saa tutkia oman nopeuden mukaan. Suruttaa vain nämä ihmiset tällä planeetalla kun he käyttäytyvät toisiaan kohtaan törkeästi. :(
Mutta ei se mitään, jatkan tästä myöhemmin lisää joten se on taas moro. :Pkokemuksia kuitenkaan, vaikka niin annoit aikaisemmin ymmärtää:
"Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista."
Minusta olisi siksi parempi ettet vertaisi teorioitasi ufohavaintoja tehneiden uskomuksiin, koska niíllä ei näytä olevan mitään, korostan mitään yhteistä... - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
kokemuksia kuitenkaan, vaikka niin annoit aikaisemmin ymmärtää:
"Kokemus on todellinen mutta todisteet puuttuvat ufo kokemuksesta. Sama homma pyörii ufo kokemuksissa kuin näissä sielun asioissa. Ei ole kongreettisia todisteita, on vain lauseita ja kertomuksia omista kokemuksista."
Minusta olisi siksi parempi ettet vertaisi teorioitasi ufohavaintoja tehneiden uskomuksiin, koska niíllä ei näytä olevan mitään, korostan mitään yhteistä..."kokemuksia kuitenkaan, vaikka niin annoit aikaisemmin ymmärtää: "
Kokemuksia on mutta en voi todistaa niitä sinulle koska minulla ei ole niistä kongreettisia todisteita, vain omia kokemuksia. Eikä sinullakaan ole mitään vakuttavaa jos sanoisit täällä että minä juttelin muukalaisten kanssa kun tulivat kahville meille. Eikä sinullakaan varmaankaan tuostakaan olisi kongreettisia todisteita vaikka ottaisit kuvia ja videota heistä.
Niinpä siksi ufo kokemukset pysyy jokaisella omanaan ja sielun asia kokemukset jokaisella omanaan. Turha niistä kenenkään kanssa väitellä kun ei asiat etene mitenkään vaikka kuinka yrittäisi todistella asioita. Kokemuksia on minulla eri asioista mutta ne pysyvät minun päässäni ja sielussani. Jokainen uskoo siihen mihin haluaa. Jokainen uskoo kokemuksiinsa jos haluaa, jokainen uskoo toisten kokemuksiin jos haluaa, jokainen päättää uskooko miten toisen kokemuksiin.
Jokainen saa päättää sanoo sille tyypille joka uskoo ufoihin ja muukalaisiin tai sieluihin. Toinen uskoo jumalaan, toineen saatanaan, toinen ei usko kumpaankaan vaan parempaan elämään. Toinen uskoo että on vain huono elämä joka seuraa jokaisen tietä. Toinen uskoo että jotakin sinä päivänä tapahtuu. Toinen uskoo että minua ei ole kuin yksi. Toinen uskoo että kaikki on ikuista ja kukaan ei kuole koskaan. Joten antakaamme tilaa erilaisille uskoille, kun maailmahan on niin suuri että tänne mahtuu kaikenlaista.
Myös Tj eden sinun uskomuksetkin mahtuvat tänne ja minunkin vaikka meillä olisi miten tahansa erilaiset uskomukset asioista. Jokainen on erilainen ja se pitää ollakkin. Jos seuraa toista ja toisen liikkeitä niin olisimme samanlaisia sitten, joten aika tylsää elämää sitten vai mitä. ;)
Kirjoittelen lisää myöhemmin. Toivottavasti tämä teksti auttoi. :P - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
"kokemuksia kuitenkaan, vaikka niin annoit aikaisemmin ymmärtää: "

Kirjoittelen lisää myöhemmin. Toivottavasti tämä teksti auttoi. :Pkuitenkaan, vaikka niin annoit taas ymmärtää.
Lisäksi jutuistasi/perusteluistasi puuttuu kokonaan se "punainen lanka", joka yleensä kuitenkin löytyy esim. ufo-havainnoista jne. keskusteltaessa. Siis edes jokin "pikkuriikkinenkin" yksityiskohta johon "tarrautua".
Mielestäsi pitäisi vain uskoa uskomisen takia ja luulet, että lisäksesi joku muukin täällä saattaa uskoa johonkin vastaavanlaiseen keksittyyn teoriaan, ihan vain uskomisen takia ilman sen kummempaa syytä..
Päätän tämän keskustelu omalta osaltani tähän, koska tiedän(tiesin kyllä jo etukäteen), ettei se johda mihinkään.. - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
kuitenkaan, vaikka niin annoit taas ymmärtää.
Lisäksi jutuistasi/perusteluistasi puuttuu kokonaan se "punainen lanka", joka yleensä kuitenkin löytyy esim. ufo-havainnoista jne. keskusteltaessa. Siis edes jokin "pikkuriikkinenkin" yksityiskohta johon "tarrautua".
Mielestäsi pitäisi vain uskoa uskomisen takia ja luulet, että lisäksesi joku muukin täällä saattaa uskoa johonkin vastaavanlaiseen keksittyyn teoriaan, ihan vain uskomisen takia ilman sen kummempaa syytä..
Päätän tämän keskustelu omalta osaltani tähän, koska tiedän(tiesin kyllä jo etukäteen), ettei se johda mihinkään.."Lisäksi jutuistasi/perusteluistasi puuttuu kokonaan se "punainen lanka", joka yleensä kuitenkin löytyy esim. ufo-havainnoista jne. keskusteltaessa. Siis edes jokin "pikkuriikkinenkin" yksityiskohta johon "tarrautua".
Mielestäsi pitäisi vain uskoa uskomisen takia ja luulet, että lisäksesi joku muukin täällä saattaa uskoa johonkin vastaavanlaiseen keksittyyn teoriaan, ihan vain uskomisen takia ilman sen kummempaa syytä.. "
Jos itsellä on jokin kokemus, se on tieto itsellään kokemuksesta. Ufo havainto on yksi kokemus joka sisältää tietoa. Jos näet muukalaisen ja se tulee kättelemään sinua, jos et ole ennen uskonut heihin, nyt ehkäpä uskot koska sait kokemuksen siitä. Nyt sinulla on oma kokemus joka sisältää itse tiedon, se sinun punainen lanka johon itse tarrautua joka päivä, eli ei menetä uskoaan asiasta. Eli uskomisella tarkoitin tätä, että uskoa asiaan joka on itselleen selvä että näin on.
Muiden ei ole pakko uskoa siihen että olet kätellyt muukalaista, vaan itsellään on se kokemus että on kätellyt muukalaista. Uusi tieto myös sellaisesta että muukalaisia on olemassa, jos ei olisi ennen uskonut heihin ja pääsi sitten kättelemään tovin kuluttua. Tässä hyvä esimerkki, kokemuksesta, kokemuksen tiedosta, usko omiin kokemuksiin.
Toivottavasti nyt tajusit mitä sanoin. :P
Kirjoittelen myöhemmin lisää mutta se on nyt moro taas kerran. - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
"Lisäksi jutuistasi/perusteluistasi puuttuu kokonaan se "punainen lanka", joka yleensä kuitenkin löytyy esim. ufo-havainnoista jne. keskusteltaessa. Siis edes jokin "pikkuriikkinenkin" yksityiskohta johon "tarrautua".
Mielestäsi pitäisi vain uskoa uskomisen takia ja luulet, että lisäksesi joku muukin täällä saattaa uskoa johonkin vastaavanlaiseen keksittyyn teoriaan, ihan vain uskomisen takia ilman sen kummempaa syytä.. "
Jos itsellä on jokin kokemus, se on tieto itsellään kokemuksesta. Ufo havainto on yksi kokemus joka sisältää tietoa. Jos näet muukalaisen ja se tulee kättelemään sinua, jos et ole ennen uskonut heihin, nyt ehkäpä uskot koska sait kokemuksen siitä. Nyt sinulla on oma kokemus joka sisältää itse tiedon, se sinun punainen lanka johon itse tarrautua joka päivä, eli ei menetä uskoaan asiasta. Eli uskomisella tarkoitin tätä, että uskoa asiaan joka on itselleen selvä että näin on.
Muiden ei ole pakko uskoa siihen että olet kätellyt muukalaista, vaan itsellään on se kokemus että on kätellyt muukalaista. Uusi tieto myös sellaisesta että muukalaisia on olemassa, jos ei olisi ennen uskonut heihin ja pääsi sitten kättelemään tovin kuluttua. Tässä hyvä esimerkki, kokemuksesta, kokemuksen tiedosta, usko omiin kokemuksiin.
Toivottavasti nyt tajusit mitä sanoin. :P
Kirjoittelen myöhemmin lisää mutta se on nyt moro taas kerran.juuri asian ytimeen ja ymmärsit ilmeisesti kommenttini että juuri tuo sinun kuvailemasi "punainen lanka" eli jokin henkilökohtainen kokemus puuttuu sinulta kokonaan toisin UFO-havainnoitsijoilta..
...vaikkakin yritit taas antaa ymmärtää, että sellainen olisi, mutta et kuitenkaan edelleenkään pystynyt vahvistamaan sitä saatikka myöntämään sen olemattomuutta, vaan kiertelit vaan edelleenkin asiaa mielestäsi taitavasti ilmeisesti..
Eli käytännössä kaikki tuo on tuulesta temmattua. Älä selitä enää pyydän. Olet kyllä taitava väistelemään... = ) - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
juuri asian ytimeen ja ymmärsit ilmeisesti kommenttini että juuri tuo sinun kuvailemasi "punainen lanka" eli jokin henkilökohtainen kokemus puuttuu sinulta kokonaan toisin UFO-havainnoitsijoilta..
...vaikkakin yritit taas antaa ymmärtää, että sellainen olisi, mutta et kuitenkaan edelleenkään pystynyt vahvistamaan sitä saatikka myöntämään sen olemattomuutta, vaan kiertelit vaan edelleenkin asiaa mielestäsi taitavasti ilmeisesti..
Eli käytännössä kaikki tuo on tuulesta temmattua. Älä selitä enää pyydän. Olet kyllä taitava väistelemään... = )Henkilökohtainen kokemus on juuri tämä oma kokemus. Miksi niin henkilökohtainen sitten, no esimerkiksi siitä ei voi puhua julkisesti kasvot vastakkain. Enkä yritä väistellä. Sinähän yrität minulle sanoa että minulla ei ole kokemuksia. Jokaisella on kokemuksia, paitsi en tiedä sinun kokemuksistasi, että sinullakin voi olla kokemuksia.
Millä minä tämän sielun asian sinulle todistaisin. Henkiin en halua tässä vaiheessa vielä ottaa yhteyttä ja minun pitäisi tavata sinut että sinä näkisit mikä sielu on. Enkä kasvot kasvokkain tapaamiseen ryhdy kun en tiedä minkälainen henkilö olet oikeassa elämässä, enkä muutenkaan tuntemattomia internetin kautta kysy tapaamiseen jossakin paikassa. Enkä ryhdy ottamaan edes henkiin vielä yhteyttä kun en ole valmis, joutuisin avaamaan henkimaailman oven meidän maailmamme välistä, joten elämäni muuttuisi, kun en osaa sulkea henkimaailman ovea.
"Eli käytännössä kaikki tuo on tuulesta temmattua. Älä selitä enää pyydän. Olet kyllä taitava väistelemään... = ) "
Kuten sanoin ennen, ei tarvitse uskoa jos et halua. En ole pakottamassa sinua uskomaan mihinkään. Sinä itse päätät mihin uskot mutta ainakin sielun asian voisit saada selville ihan henkien yhteydenotossa. Mutta ei kannata ottaa henkiin yhteyttä jos ei ole tottunut itse sielujen näköön tai minkälaisia ne on. Joitakin tämä henkiin yhteydenotto pelottaa ja joitakin ei.
Kirjoitan lisää myöhemmin. Se on ny moro. :P - TJ eden
Soul is my power of the life kirjoitti:
Henkilökohtainen kokemus on juuri tämä oma kokemus. Miksi niin henkilökohtainen sitten, no esimerkiksi siitä ei voi puhua julkisesti kasvot vastakkain. Enkä yritä väistellä. Sinähän yrität minulle sanoa että minulla ei ole kokemuksia. Jokaisella on kokemuksia, paitsi en tiedä sinun kokemuksistasi, että sinullakin voi olla kokemuksia.
Millä minä tämän sielun asian sinulle todistaisin. Henkiin en halua tässä vaiheessa vielä ottaa yhteyttä ja minun pitäisi tavata sinut että sinä näkisit mikä sielu on. Enkä kasvot kasvokkain tapaamiseen ryhdy kun en tiedä minkälainen henkilö olet oikeassa elämässä, enkä muutenkaan tuntemattomia internetin kautta kysy tapaamiseen jossakin paikassa. Enkä ryhdy ottamaan edes henkiin vielä yhteyttä kun en ole valmis, joutuisin avaamaan henkimaailman oven meidän maailmamme välistä, joten elämäni muuttuisi, kun en osaa sulkea henkimaailman ovea.
"Eli käytännössä kaikki tuo on tuulesta temmattua. Älä selitä enää pyydän. Olet kyllä taitava väistelemään... = ) "
Kuten sanoin ennen, ei tarvitse uskoa jos et halua. En ole pakottamassa sinua uskomaan mihinkään. Sinä itse päätät mihin uskot mutta ainakin sielun asian voisit saada selville ihan henkien yhteydenotossa. Mutta ei kannata ottaa henkiin yhteyttä jos ei ole tottunut itse sielujen näköön tai minkälaisia ne on. Joitakin tämä henkiin yhteydenotto pelottaa ja joitakin ei.
Kirjoitan lisää myöhemmin. Se on ny moro. :PEn vaan ymmärrä, mikä saa sinut kirjoittelemaan alunperinkään tuollaista, jos et loppujen lopuksi voi, pysty, halua puhua mistään mahdollisista kokemuksistasi teoriaasi liittyen saati oikeastaan mistään teoriaasi liittyvästä yksityiskohdasta.
Lukijan siis pitäisi vaan niellä purematta kaikki mitä sanot. Eikö se ole selvää silloin sinunkin mielestäsi, että se herättää kysymyksiä ja ettei "tarinasi"/teoriasi voi siitä syystä näyttää uskottavalta kenenkään silmissä.
Ehkä sinun kannattaisi ajatella vähän enemmän lukijoita "vanha sielu" ja miettiä kannattaako sellaista edes kirjoittaa, jonka puolesta puhuu ainoastaan se, että sinä uskot niin..
Tsemppiä sielunvaelluksellesi silti, hah. - Soul is my power of the life
TJ eden kirjoitti:
En vaan ymmärrä, mikä saa sinut kirjoittelemaan alunperinkään tuollaista, jos et loppujen lopuksi voi, pysty, halua puhua mistään mahdollisista kokemuksistasi teoriaasi liittyen saati oikeastaan mistään teoriaasi liittyvästä yksityiskohdasta.
Lukijan siis pitäisi vaan niellä purematta kaikki mitä sanot. Eikö se ole selvää silloin sinunkin mielestäsi, että se herättää kysymyksiä ja ettei "tarinasi"/teoriasi voi siitä syystä näyttää uskottavalta kenenkään silmissä.
Ehkä sinun kannattaisi ajatella vähän enemmän lukijoita "vanha sielu" ja miettiä kannattaako sellaista edes kirjoittaa, jonka puolesta puhuu ainoastaan se, että sinä uskot niin..
Tsemppiä sielunvaelluksellesi silti, hah.En tainnut kertoa miksi sielu on energiaa eli sähköä. Ajattele tätä.
Sielu on energiaa siksi koska ympärillämme on energiaa.
Miksi ympärillämme on energiaa.
On negatiivista ja positiivista energiaa jotka voidaan tuntea kämmenellä.
Miten sielu on sitten energiaa jos on vain energiaa, niin miten siitä voi kasvaa älykkäämpää lajia.
Energia on pienenpieniä sähköhiukkasia. Sähköhiukkaset pystyvät kiinteytymään toisiinsa ja sitä kautta muodostamaan suuremman älykkyyden tason, eli nopeamman älyn ja nopeammat reaktiot. Tätä sähköhiukkasten eli energian kiinteytymistä sanotaan kaksoismolekyyliksi eli 2 sähköhiukkasta yhteytyvät toisiinsa niin että ne viestittävät toisilleen tietoa. Jokaisessa sähköhiukkasessa elää pieni äly joka kasvaa aina vain suuremmaksi. Mutta pienessä sähköhiukkasessa on vain ongelmana että se ei pysty yksin lajittelemaan suuria määriä tietoja miljardeja kertaa samassa mielessä.
Näissä jokaisessa sähköhiukkasessa on sielun synnylle tarpeelliset ainekset. Kiinteytyminen tapahtuu itse kehossa, eli keho muokkaa energian kiinteäksi kehoon. Kaikki sähköhiukkasten tiedot siirtyvät nyt kehoon ja sielu valmistuu itse kehoon sitä mukaan. Tätä sähköhiukkasten kiinteytymistä kappaleeseen voidaan kutsua myös staattiseksi sähköksi, koska staattisessa sähkössä itse kappaleeseen kiinteytyy sähkö.
Mutta miten sitten kuolema ja irtautuminen, räjähtääkö sielu siinä kappaleiksi vai mitä tapahtuu. Keho on erinlainen olomuoto sielulle, joten se antaa sielulle täydellisen muokkautumisen joka mahdollistaa sen että sielu pysyy kasassa kehon kuoleman jälkeen. Se mikä toteuttaa tämän muokkautumisen on itse kehon erilaiset jutut kehossa. Ihmisen keho on arvoituksellinen juttu mutta silti joskus saadaan tietoon miksi sielu ei tuhoudu kehosta irtautumisen jälkeen.
Jos haluat kuulla omista kokemuksistani, niin miksi oikein olen vanha sielu. Kun et vielä tajunnut mitään niin laitan tähän lisää.
Miten sielu alkoi tiedostamaan kehoani.
Sielun sähköisyys eli sähköisyydessä on tieto niin siirtyi kehooni.
Mistä tiesin että itse en ollut tiedostanut itseäni vaan sielu tiedosti minun kehoani.
Syy tähän on se että aloin tietämään asioita joita en ollut nähnyt ja tietänyt koskaan. Jossakin välin löysin tämän palstan ja huomasin että ne asiat mitä oli tullut mieleeni yhtäkkiä löytyivätkin esimerkiksi osa aiheista rajatiedon palstalta.
Mikä suuntasi minut vanha sielu teoriaan.
Minun ajatusmuotoni muuttui sinä päivänä kun sieluni alkoi tiedostamaan kehoani. Aloin tietämään maailmasta enemmän mitä en ole edes tutkinutkaan paljon. Kaikki asiat tuntui läpikäydyltä ja jopa itse minä muuttui semmoiseksi että se oli vahva ja voimakas. Se mistä johtuu tuo voimakkuus on se että tunnen edelleen sisimmässäni jonkun voiman joka antaa minulle voimaa jota en ole ennen kun sielu tiedosti kehoani niin en ollut ennen tuota tuntenut sitä voimaa. Vasta sitten kun sielu alkoi tiedostamaan kehoani niin tunsin sen suuren voiman. En tiedä mikä voima se on, mutta hallitsen sitä ja joskus otan selville mikä se voima on, mutta luulen että se on sieluni voima.
Miksi puhun sieluista ufo palstalla. Haluan herättää kysymyksiä miksi sielu voi olla esimerkiksi kaukaa avaruudesta tullut entinen muukalainen sama kysymys pohjautuu myös siihen että miksi osa meistä tietää maailmasta paljon enemmän kuin muut. Mutta kuitenkin eri paikoista tulleita entisten muukalaisten sieluja jotka tulevat tänne niin heillä kaikilla on erilainen maailmankuva, eli kaikilla on omat teoriansa maailmankuvasta kun ovat eläneet siellä semmoisesti kuin ovat eläneet.
Hankala kenenkään ruveta näiden eri maailmankuva teorioita alkaa todistelemaan kun jos on tullut kaukaa niin ei voi todistaa millään että minkälainen maailma on kun asuu nyt maapallolla. Siksi on eri teorioita maailmankuvasta. Kukaan ei ole täydellinen vaan jokainen meistä on erilainen. Jokainen on omalta olemukseltaan erilainen ja omalta maailmankuvaltaan erilainen, toinen tietää enemmän kuin toinen tai toinen tietää enemmän toisesta asiasta kuin toinen. Siinä teoriat miksi toinen ajattelee toisin kuin toinen. Eli miksi minä ajattelen esimerkiksi erilaisesti kuin sinä TJ eden.
Tässä lisää. Kirjoittelen lisää sitten myöhemmin. Toivottavasti tästä oli apua yksityiskohtiin. :) Se on nyt morjens. :P - Soul is my power of the life
Soul is my power of the life kirjoitti:
En tainnut kertoa miksi sielu on energiaa eli sähköä. Ajattele tätä.

Tässä lisää. Kirjoittelen lisää sitten myöhemmin. Toivottavasti tästä oli apua yksityiskohtiin. :) Se on nyt morjens. :PNiin tuosta sähköstä mikä on kiinteä sähköä ja mikä ei. Eli energia mikä sielussa on kiinteytynyt toisiinsa että se on jatkuvasti liikkeessä eikä sillä ole esim loppua.
Salamassa on samaa jatkuvaa liikettä, mutta se hajoaa kun sillä ei ole johteita miten se kulkisi samaa rataa uudelleen. Keho antaa johteen ja sitä kautta kiinteyttää energian toisiinsa niin että sähköhiukkaset eivät pysty eroamaan toisistaan. Keho antaa semmoisen energiakentän jokaiselle sielulle, että sielu pysyy staattisesti siinä energiakentässä kiinni.
Se miksi se on energiakenttä joka pitää sielua koossa johtuu siitä että keho muokkaa jokaiselle sielulle omanlaisensa energiakentän koska kehossa on energiapisteitä, joita esim voi käyttää energiaiskuissa tai levitaatiossa tai telekinesiassa. Eli energiapisteet tuottavat kehon ympärille näkymätöntä energiakenttää ympärillä olevasta energiasta ja se regeneroituu automaattisesti uudelleen ja uudelleen koska keho hohtaa itse energiaa joka päivä ulos ja sisään, esimerkiksi kun nukumme niin energiamme regenoituu energiakenttäämme.
Silloin kun on energia lopussa niin sen voi huomata kämmenellä, eli kämmentä pitää ilmassa jostakin kohdasta korkeammalla ja keskittyy itse kämmeneen. Oman energiakenttäsi tunnet kun harjoittelet vähän aikaa tuntemaan energian. Miksi sitten kun irtautuu sielu kehosta niin miksi se pysyy kasassa. Kaikki pohjautuu energianhallintaan, eli pitää osata hallita energiaa jollain tavoin että se pysyy kasassa. Keho antaa tähän harjoittelua, joten kuoleman jälkeen sielu pysyy kasassa kun keho on valmistanut sielulle energiakentän jota sielu voi hallita.
Tiedätte varmaan että energiaa voi varastaa toisilta vahingossa tai tahallisesti. Eli tämä perustuu ulospäin ja sisäänpäin suuntautuvaan energiaan, eli energia liikkuu energiassa. Koska energia on kevyttä, se voi leijua ilmassa. Energialla voi tehdä siis vaikka ja mitä. Miksi sitten sielu voi mennä kehoon jos siellä on jo toinen sielu. Tämä teoria perustuu siihen että on erilaisia energiakenttien vahvuuksia, esimerkiksi kämmenellä voi tuntea oman energiakenttänsä vahvuuden että laittaa ensin johonkin kohtaan kehoa kämmenen ja alkaa vetämään sitä poispäin kehosta.
Sitten voit tuntea kuinka laaja sinun energiakenttäsi on. Itse tunnen oman energiakenttäni keskilämpöisenä, mutta se vaihtelee kylmästä lämpimään, joten se ei pysy samana minun energiakenttäni. Se on hyvin paksu se minun energiakenttäni, eli iso. Ensin energiantuntemuksen harjoittelua ja sitten vasta katsomaan minkälainen energiakenttä on. Eli jäin tuohon että on erilaisia energiakenttiä jokaisella.
Toinen sielu voi mennä siihen kehoon missä ei ole paksu tai suuri energiakenttä, koska suuri energiakenttä voi hajottaa toisen sielun itse siihen energiakenttään. Miksi ja miten. Energiakenttä perustuu staattiseen sähköön, eli sen sisäisen kiinteän energian kanssa oleva energiakenttä joka on kiinteän energian ympärillä on staattisoitunut kiinteään energiaan, eli yhteytynyt siihen koska kiinteä energia on staattista joka vetää puoleensa energiaa ympäriltä.
Nyt tuli vähän lisää mutta jatkan tästä myöhemmin. Nyt on moro. - Soul is my power of the life
Soul is my power of the life kirjoitti:
Niin tuosta sähköstä mikä on kiinteä sähköä ja mikä ei. Eli energia mikä sielussa on kiinteytynyt toisiinsa että se on jatkuvasti liikkeessä eikä sillä ole esim loppua.
Salamassa on samaa jatkuvaa liikettä, mutta se hajoaa kun sillä ei ole johteita miten se kulkisi samaa rataa uudelleen. Keho antaa johteen ja sitä kautta kiinteyttää energian toisiinsa niin että sähköhiukkaset eivät pysty eroamaan toisistaan. Keho antaa semmoisen energiakentän jokaiselle sielulle, että sielu pysyy staattisesti siinä energiakentässä kiinni.
Se miksi se on energiakenttä joka pitää sielua koossa johtuu siitä että keho muokkaa jokaiselle sielulle omanlaisensa energiakentän koska kehossa on energiapisteitä, joita esim voi käyttää energiaiskuissa tai levitaatiossa tai telekinesiassa. Eli energiapisteet tuottavat kehon ympärille näkymätöntä energiakenttää ympärillä olevasta energiasta ja se regeneroituu automaattisesti uudelleen ja uudelleen koska keho hohtaa itse energiaa joka päivä ulos ja sisään, esimerkiksi kun nukumme niin energiamme regenoituu energiakenttäämme.
Silloin kun on energia lopussa niin sen voi huomata kämmenellä, eli kämmentä pitää ilmassa jostakin kohdasta korkeammalla ja keskittyy itse kämmeneen. Oman energiakenttäsi tunnet kun harjoittelet vähän aikaa tuntemaan energian. Miksi sitten kun irtautuu sielu kehosta niin miksi se pysyy kasassa. Kaikki pohjautuu energianhallintaan, eli pitää osata hallita energiaa jollain tavoin että se pysyy kasassa. Keho antaa tähän harjoittelua, joten kuoleman jälkeen sielu pysyy kasassa kun keho on valmistanut sielulle energiakentän jota sielu voi hallita.
Tiedätte varmaan että energiaa voi varastaa toisilta vahingossa tai tahallisesti. Eli tämä perustuu ulospäin ja sisäänpäin suuntautuvaan energiaan, eli energia liikkuu energiassa. Koska energia on kevyttä, se voi leijua ilmassa. Energialla voi tehdä siis vaikka ja mitä. Miksi sitten sielu voi mennä kehoon jos siellä on jo toinen sielu. Tämä teoria perustuu siihen että on erilaisia energiakenttien vahvuuksia, esimerkiksi kämmenellä voi tuntea oman energiakenttänsä vahvuuden että laittaa ensin johonkin kohtaan kehoa kämmenen ja alkaa vetämään sitä poispäin kehosta.
Sitten voit tuntea kuinka laaja sinun energiakenttäsi on. Itse tunnen oman energiakenttäni keskilämpöisenä, mutta se vaihtelee kylmästä lämpimään, joten se ei pysy samana minun energiakenttäni. Se on hyvin paksu se minun energiakenttäni, eli iso. Ensin energiantuntemuksen harjoittelua ja sitten vasta katsomaan minkälainen energiakenttä on. Eli jäin tuohon että on erilaisia energiakenttiä jokaisella.
Toinen sielu voi mennä siihen kehoon missä ei ole paksu tai suuri energiakenttä, koska suuri energiakenttä voi hajottaa toisen sielun itse siihen energiakenttään. Miksi ja miten. Energiakenttä perustuu staattiseen sähköön, eli sen sisäisen kiinteän energian kanssa oleva energiakenttä joka on kiinteän energian ympärillä on staattisoitunut kiinteään energiaan, eli yhteytynyt siihen koska kiinteä energia on staattista joka vetää puoleensa energiaa ympäriltä.
Nyt tuli vähän lisää mutta jatkan tästä myöhemmin. Nyt on moro.Miksi keho on staattinen jo itsestään.
Olet joskus varmaan antanut toiselle sähköiskun vahingossa, eli tämä on ulospäin suuntatuvaa energiaa, eli toinen keho vastaanottaa itseensä toisesta kehosta energiaa ja se tekee sähköiskun, joka kuuluu yleensä naps ja sitten pojat tai tytöt pitelevät sormen päästä ja sanovat au. :P
Tämä on syy miksi sielu itse on staattinen kiinteästä energiasta. Siitä syy miksi energiakenttä ympärillä. Syynä on se että kiinteä energia vetää staattisen sähköisyyden vuoksi itseensä puoleensa energiaa joita kutsutaan sähköhiukkasiksi jotka eivät ole kiinteytyneet.
Jokohan tässä oli kaikki, katsotaan tuleeko huomenna lisää. :P No mutta tämä taisi olla viimeinen moro, en tiedä tuleeko tänä iltana lisää mutta taidan kohta mennä yöpuulle. :) Se on nyt morjens.
- Noita-Nainen.
Hei. Jarkevia ajatuksia. Olen pitkalti samaa mielta kanssasi.:)
- TJ eden
UFO-havaintoja huomattavasti konkreettisempana perusteluna jonkun uskomuksille ufoista kuin sinun perusteluita teoriallesi.
En nyt kuitenkaan halua enää kommentoida näkemyksiäsi, joten tämä tästä ja se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190