NETTITUTTAVUUDET

Näin elämää nähneen naisen silmin, nuo nettituttavuudet voi olla kyllä aika raastavia. Varsinkin jos ensin juttu luistaa ja nauru raikaa ja sitten toinen katoaa kun pieru saharaan, eikä siitä kuule enää mitään. Aivan ilman selitystä tuntuu toisen kiinnostus lopahtaneen. Ja toinen jää langalle ihmettelemään, mitä tapahtui. Jos erehdyt kysymään asiasta, saat erittäin kansanedustajamaisia vastauksia, täysin ympäripyöreitä sanoja ja mitään sanomattomia vastauksia. Mutta kun miehen on kohteliaisuudessan vastattava "jotain". Ei vain voi suoraan sanoa, että jossain meni yli hilseen... Tuntuu, että toinen sai sen tyydytyksen jo siitä, että sai toisen "leikkimään" kanssaan ajatuksella mahdollisesta suhteesta. No, ystävällistä tietenkin, että edes vastaa kun kysyy jotain perään. Toisaalta taas, jos minun olisi pitänyt olla rohkeampi hänen suhteen ja tajuta ehdottelemaan jotain, niin kuinka moni ihminen oikeasti pelkkien vihjailujen perusteella lähtee ehdottamaan yhtään mitään. Kun ei tiedä leikkiikö toinen vaan vai haluaako jotain oikeasti? Järjetöntä kyllä tältä mieheltäkin lähteä leikkimään naisen kanssa ilman mitään kiinnostusta 12 h/vrk (taitaa sillä elämä olla tosi tylsää sitten), eikä sitten pysty laittamaan yhtä pientä lausetta "olisi kyllä kiva nähdä sut livenä" - mä olen vanhanaikanen, miesten kuuluu tehdä se aloite ja osoittaa kiinnostuksensa. Tiedä häntä, unettomia öitä on ollut ja jälleen kerran todettu, että oli se ikä nyt sitten mikä vaan, niin näistä ongelmista ei pääse koskaan eroon! Minun tapauksessani, kun ei kerran mitään kuulu, en minäkään enää kirjoita mitään, ehkä parempi näin. Jää edes jokseenkin hyvät ja hauskat muistot mieleen, ilman että ne muistotkin pilaantuu.
4558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

uuden "kohteen", koska sai jo haluamansa sinulta. Sinänsä valitettavaa, etteivät odotuksenne (mahdollisesta) yhteisestä tulevaisuudesta käyneet yksiin.
Jäljelle jää kysymys: kuinka löytää aidon sielunkumppanin niin monien mahdollisten ehdokaskandidaattien joukosta?

Äänestä
  • virhe tapahtunut: jos niitä ehdokkaita on niin paljon, niin nuppi on jo sekaisin. Yksi kerrallaan, vaikka ilmestymisjärjestyksessä, silleen se homma toimii.

    Äänestä

  • sfasdf kirjoitti:

    virhe tapahtunut: jos niitä ehdokkaita on niin paljon, niin nuppi on jo sekaisin. Yksi kerrallaan, vaikka ilmestymisjärjestyksessä, silleen se homma toimii.

    kyllähän aktiivisella ihmisellä on päivittäin mahdollisuus tavata lukuisia mahdollisia seurustelukumppaneita, jos kriteerit eivät ole kohtuuttomat, näkee avautuvat mahdollisuudet laaja-alaisesti, kulkee "avoimin silmin ja mielin" eikä ole vankilassa.

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    itseasiassa, eihän kukaan tiedä mitä toinen on, ennekun näkee henkilön livenä. Nettituttavuuksissa on se huono puoli, että kirjottajat keskenään luovat mielikuvan ihmisestä, vaikka se kuva olisi siinä. Ei se ihminen silti ole sitä mitä luulet. Kuvankaan perusteella ei voi tietää toisen persoonaa. Et kuule äänensävyä, et näe elekieltä yms. Ja kommunikoinnista valtaosa on elekieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

usvakuva kirjoitti:

Näin elämää nähneen naisen silmin, nuo nettituttavuudet voi olla kyllä aika raastavia. Varsinkin jos ensin juttu luistaa ja nauru raikaa ja sitten toinen katoaa kun pieru saharaan, eikä siitä kuule enää mitään. Aivan ilman selitystä tuntuu toisen kiinnostus lopahtaneen. Ja toinen jää langalle ihmettelemään, mitä tapahtui. Jos erehdyt kysymään asiasta, saat erittäin kansanedustajamaisia vastauksia, täysin ympäripyöreitä sanoja ja mitään sanomattomia vastauksia. Mutta kun miehen on kohteliaisuudessan vastattava "jotain". Ei vain voi suoraan sanoa, että jossain meni yli hilseen... Tuntuu, että toinen sai sen tyydytyksen jo siitä, että sai toisen "leikkimään" kanssaan ajatuksella mahdollisesta suhteesta. No, ystävällistä tietenkin, että edes vastaa kun kysyy jotain perään. Toisaalta taas, jos minun olisi pitänyt olla rohkeampi hänen suhteen ja tajuta ehdottelemaan jotain, niin kuinka moni ihminen oikeasti pelkkien vihjailujen perusteella lähtee ehdottamaan yhtään mitään. Kun ei tiedä leikkiikö toinen vaan vai haluaako jotain oikeasti? Järjetöntä kyllä tältä mieheltäkin lähteä leikkimään naisen kanssa ilman mitään kiinnostusta 12 h/vrk (taitaa sillä elämä olla tosi tylsää sitten), eikä sitten pysty laittamaan yhtä pientä lausetta "olisi kyllä kiva nähdä sut livenä" - mä olen vanhanaikanen, miesten kuuluu tehdä se aloite ja osoittaa kiinnostuksensa. Tiedä häntä, unettomia öitä on ollut ja jälleen kerran todettu, että oli se ikä nyt sitten mikä vaan, niin näistä ongelmista ei pääse koskaan eroon! Minun tapauksessani, kun ei kerran mitään kuulu, en minäkään enää kirjoita mitään, ehkä parempi näin. Jää edes jokseenkin hyvät ja hauskat muistot mieleen, ilman että ne muistotkin pilaantuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu