ei enää...

Eli siis olen ketjun aloittaja. On tavallaan lohdullista että teitä löytyy useampikin jotka tämän helvetin kanssani jaatte, mutta toisaalta se on surullista sillä tätä ei toivoisi kenellekkään ;-( Tänään on ollut hieman parempi päivä kuin eilen, eli ei herkkujen ahmintaa. Olen yrittänyt vain kiltisti tehdä hyvää täyttävää tavallista ruokaa ja syödä kunnolla, ettei ahmimishimo iskisi. Siitä tämä ahmimisurani alunperin saikin alkunsa, liian intensiivisestä laihduttamisesta ja nälkiintymisestä silloin anoreksia-aikoina. Tiedän etten voi ahmimisesta parantua jos en opettele syömään vuosien jälkeen taas kunnolla normaalia ruokaa, mutta se on välillä niin vaikeaa ja tottumuksestakin säännöstelee syömistään. Ja säännöllisesti repsahtaa ahmimaan. Ja lihonut todellakin olen, aivan valtavasti, näinä ahmimiskuukausina. Nyt olen vielä normaalipainoinen, mutta silti järkyttävään tahtiin lihonut ihan muutamassa kuukaudessa ja jos sama vauhti jatkuu... Siksi yritän opetella täsmäsyömään kunnon ruokaa, vaikka samalla nämä lihotut kilot taas saavat aikaan halun alkaa uudelleen laihduttaa.. Niin en saa kuitenkaan alkaa tehdä, tai en ikinä pääse ahmimisestani! Voi kun osaisinkin lohduttaa itseäni muulla kuin ahmimalla valtavat kasat suklaata kerralla ja sitten inhoamalla itseäni, ja tekemällä sen tyhmänä silti aina uudestaan ja uudestaan.. Vaikeaa.

eijaksaei.. kirjoitti:

Eli siis olen ketjun aloittaja. On tavallaan lohdullista että teitä löytyy useampikin jotka tämän helvetin kanssani jaatte, mutta toisaalta se on surullista sillä tätä ei toivoisi kenellekkään ;-( Tänään on ollut hieman parempi päivä kuin eilen, eli ei herkkujen ahmintaa. Olen yrittänyt vain kiltisti tehdä hyvää täyttävää tavallista ruokaa ja syödä kunnolla, ettei ahmimishimo iskisi. Siitä tämä ahmimisurani alunperin saikin alkunsa, liian intensiivisestä laihduttamisesta ja nälkiintymisestä silloin anoreksia-aikoina. Tiedän etten voi ahmimisesta parantua jos en opettele syömään vuosien jälkeen taas kunnolla normaalia ruokaa, mutta se on välillä niin vaikeaa ja tottumuksestakin säännöstelee syömistään. Ja säännöllisesti repsahtaa ahmimaan. Ja lihonut todellakin olen, aivan valtavasti, näinä ahmimiskuukausina. Nyt olen vielä normaalipainoinen, mutta silti järkyttävään tahtiin lihonut ihan muutamassa kuukaudessa ja jos sama vauhti jatkuu... Siksi yritän opetella täsmäsyömään kunnon ruokaa, vaikka samalla nämä lihotut kilot taas saavat aikaan halun alkaa uudelleen laihduttaa.. Niin en saa kuitenkaan alkaa tehdä, tai en ikinä pääse ahmimisestani! Voi kun osaisinkin lohduttaa itseäni muulla kuin ahmimalla valtavat kasat suklaata kerralla ja sitten inhoamalla itseäni, ja tekemällä sen tyhmänä silti aina uudestaan ja uudestaan.. Vaikeaa.

Lue lisää

Ja taas oli kuin minun ajatuksistani tuo sun teksti. Pelottavaa, miten sitä käyttäytyy aivan kuin muut syömishäiriöiden uhrit, tietämättä kuitenkaan miten muut toimivat!

Mullakin ahmiminen on varmasti tullut sen seurauksena, että niin monet kuukaudet olin aliravitussa tilassa ja siis pidättäydyin kaikesta hyvästä ja vähänkään epäterveellisestä. Ei kai nyt sellaista voi mieli eikä keho kestää loputtomiin!! ei mitenkään yllättävää, että kroppa ja aivot suhtautuvat siihen tällä tavalla. Mutta ei tämä kivaa ole. Pelkkää helvettiä, kun päähän ei mahdu muuta kuin ruoan ajattelu. Ja lihomisen. Ja lahduttamisen. Mäkin olen päättänyt, etten enää ainakaan samalla tavalla laihduta. Ei siis enää pakkoliikuntaa, tai nälkäkuureja. Haluan elää kuin "NORMAALIT" ihmiset! Oi kun jokun osaisi parantaa, vaikka hypnotoimalla.

Mäkin olen yrittänyt tuota ns. tavallista syömistä, mutta ei se kestä pitkään. Jossain vaiheessa ahmin senkin tavallisen terveellisen ruoan, ja eihän se sitten ole enää terveellistä. Mäkin olen lihonnut nyt lyhyen ajan kuluessa silminnähden ja inhottaa!! Aina kun oksentaa tai syö jotain mitä ei pitäisi, ajattelee, no tän kerran, tämä on sitten vika kerta...ja AINA se toistuu! miten sitä itseään voikaan niin huijata. No me ollaan siinä jo ammattilaisia, nimittäin huíjaamisessa, itsemme ja toisten.

Moi! Jokainen teistä on ihan kuin kopio musta! Oisin varmaan kirjottanut ihan samat tekstit. Asia on kuitenkin se, että olen ns. päässyt kuiville.. toistaiseksi. Olen nyt 8vko:n ajan pystynyt hallitsemaan itseni (mikä on ennenkuulumatonta) ja olen välillä tehnyt rankkaakin treeniä. Kiloja on lähtenyt upeat 8 (1½ vuoden aikana niitä kertynyt ahmimisesta 13). Pelkään nyt kuitenkin sitä, kun alusta asti olin päättänyt, että jouluaattona on ns. välipäivä, eli saan mättää herkkuja naamaan niin paljon kuin haluan ja sen voimalla tässä on eletty nämä kaksi kuukautta.. Niin siis pelkään ettei itsekurini toimikaan enää kuten viimeksi ja en saa enää aloitettua kuria syömisteni kanssa. Olen jo miettinyt, että pitäisikö jättää kokonaan herkuttelu väliin. Se, että söisin kohtuudella ei ole vaihtoehto. Sitä on kokeiltu ja se johtaa vain siihen että sen yhden illan kestää, mutta seuraavana päivänä ahmin. Toisaalta nyt kun olen näin pitkällä, tiedän, että pystyn olla syömättäkin nameja, ja se on myös aina hyvä motivaaio "kun olen jo näin kauan ollut, miksi sortua".. Olen siis nämä 8vkoa ollut tiukan syömismäärän varassa: aamulla pieni lautasellinen puuroa, lounas koulussa normaalikokoinen annos ruokaa, välipala: 2 kuppia jogurttia ja välillä sekaan mysliä (eri aikoihin iltapäivää siis) ja iltapalaksi hedelmä.

Pelottaa antaa itselleni vapauksia. Pysyn kyllä näissä tiukoissa rajoissa, mutta en pakolla löysissä..... Auttakaa ja kertokaa mielipiteenne.