Ei ihme, että niin moni nainen kärsii synnytysmasennuksesta. Kärsin koko raskauteni pahasta unettomuudesta ja kivuista, joihin en saanut mitään lääkitystä, koska lääkkeet saattavat olla sikiölle vaarallisia. Sairasta, varsinkin kun tiedetään, että jatkuva unettomuus ja kipu on mielenterveysriski kenelle tahansa. Minua kohdeltiin siis lähinnä sikiön alustana ja koin, että äitiys lopetti ihmis- ja kansalaisoikeuteni. Naisten masennus käännetään kirjaamiskäytännöillä näppärästi naisten omaksi pelkästä naiseudesta johtuvaksi ongelmaksi. Kuinkahan moni on ilmoittanut hätänsä syyksi perheväkivallan, epäinhimillisen kohtelun tai taloudellisen turvattomuuden mutta papereihin kirjataan vain, että potilas on ahdistunut ja masentunut- siis kärsii synnytysmasennuksesta, joka on henkilökohtainen- ei ympäristösyistä johtuva ongelma.
Typerät hoitokäytännöt
pahentavat masennusta
1524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eli olisitko ollut valmis ottamaan jotain lääkkeitä kipuihisi vaikka olisit tiennyt sen aiheuttavan vakavia vaurioita tai kehityshäiriöitä lapsellesi, eli oman itsekkyytesi kustannuksella? Etkö kokeillut tai hakenut apua vaihtoehtolääketieteen kautta? Mistä kivuista oli kyse?