Naisen ääni toi mieleen jäätävän puhurin Grönlannin lumilakeuksilla. Pallinen kuvitteli, että hänen kulmakarvansa jäätyivät ritisten.
Nainen oli jäänyt odottamaan vastausta. Hän kurtisti kulmiaan jotka olivat vedetty pikimustalla mascaralla niin, että varmasti näkyi.
Pallinen nyökkäsi ja huomasi, että katseli naista varmasti kuin idiootti; suu auki ja kuola leualle valuen.
Pallinen rykäisi, kohensi asentoaan tuolissa ja karisti harteiltaan tuon kipsin joka oli vallannut hänet naisen astuessa kynnyksen yli.
Hän nyökytteli päätään tomerasti, röyhisti rintaansa ja veti tuhdisti henkeä.
- Antaa olla, nainen sanoi ja huitaisi kädellään ilmaan aivan kuin siepatakseen hyttysen lennosta. Sormissa olleesta, imukkeen päässä keikkuvasta, savukkeesta karisi tuhkaa kuluneelle kokolattiamatolle.
Nainen istahti pyytämättä Pallista vastapäätä, pöydän toisella puolella, olevaan asiakastuoliin. Nainen nosti jalkansa toisen päälle niin, että hameen helma nousi rohkeat kymmenen senttiä kohti vesirajaa. Pallisen katse hakeutui kuin magneetin vetämänä kohti helman alla olevia maisemia.
Pallinen sai kuitenkin nostettua katseensa ylös tahdonvoimansa viimeisillä rippeillä. Hän kohtasi naisen ivallisen katseen hatun reunan alta.
- Minä en ole mikään Sharon Stone. Sanat putoilivat kuin siirtolohkareet jyrkänteeltä hiljaiseen huoneeseen.
Pallinen ymmärsi piikin. Tänne ei oltu tultu näyttelemään pikkuhousuja minihameen alta.
Pallinen rykäisi toistamiseen ja sanoi:
- Kenen kanssa minun on kunnia puhua. Nainen nyökkäsi nyt hieman sopuisampi ilme puuteroiduilla kasvoilaan. Nainen kohensi asentoaan jolloin hän alkoi muistuttaa yhä enemmän tuota mainitsemaansa näyttelijätärtä. Tuhkaa putosi jälleen matolle.
- Olen kreivitär Mariella von Dublin.
Pallisen silmäkulmat nousivat pykälän ja tunnistamisen tuoma huokaus pääsi huomaamatta hänen huuliltaan. Samalla hän soimasi itseään siitä, että ei ollut tunnistanut naista heti alkuunsa. Kömmähdyksen Pallinen luki oman tilansa syyksi; alkoholia ja aikaeroa.
- Mikä saa arvon rouvan tulemaan vähäpätöisen etsivän nukkavieruun toimistoon?
Kreivittären suupielet nykivät ylöspäin aivan kuin häntä olisi alkanut hymyilyttää.
- Vähäpätöinen tai nukkavieru...hällä väliä kunhan osaatte työnne. Pallinen nyökkäili.
- Ja mikä onkaan tämä komennus? Pallinen kysyi ja risti kätensä vatsansa päälle. Hänen katseensa etsiytyi väkisin kreivittären reisille kohti hameen helman alla siintävää laaksoa.
- Mieheni on kadonnut. Etsikää hänet.
JATKUU HUOMENNA
Nainen oli jäänyt odottamaan vastausta. Hän kurtisti kulmiaan jotka olivat vedetty pikimustalla mascaralla niin, että varmasti näkyi.
Pallinen nyökkäsi ja huomasi, että katseli naista varmasti kuin idiootti; suu auki ja kuola leualle valuen.
Pallinen rykäisi, kohensi asentoaan tuolissa ja karisti harteiltaan tuon kipsin joka oli vallannut hänet naisen astuessa kynnyksen yli.
Hän nyökytteli päätään tomerasti, röyhisti rintaansa ja veti tuhdisti henkeä.
- Antaa olla, nainen sanoi ja huitaisi kädellään ilmaan aivan kuin siepatakseen hyttysen lennosta. Sormissa olleesta, imukkeen päässä keikkuvasta, savukkeesta karisi tuhkaa kuluneelle kokolattiamatolle.
Nainen istahti pyytämättä Pallista vastapäätä, pöydän toisella puolella, olevaan asiakastuoliin. Nainen nosti jalkansa toisen päälle niin, että hameen helma nousi rohkeat kymmenen senttiä kohti vesirajaa. Pallisen katse hakeutui kuin magneetin vetämänä kohti helman alla olevia maisemia.
Pallinen sai kuitenkin nostettua katseensa ylös tahdonvoimansa viimeisillä rippeillä. Hän kohtasi naisen ivallisen katseen hatun reunan alta.
- Minä en ole mikään Sharon Stone. Sanat putoilivat kuin siirtolohkareet jyrkänteeltä hiljaiseen huoneeseen.
Pallinen ymmärsi piikin. Tänne ei oltu tultu näyttelemään pikkuhousuja minihameen alta.
Pallinen rykäisi toistamiseen ja sanoi:
- Kenen kanssa minun on kunnia puhua. Nainen nyökkäsi nyt hieman sopuisampi ilme puuteroiduilla kasvoilaan. Nainen kohensi asentoaan jolloin hän alkoi muistuttaa yhä enemmän tuota mainitsemaansa näyttelijätärtä. Tuhkaa putosi jälleen matolle.
- Olen kreivitär Mariella von Dublin.
Pallisen silmäkulmat nousivat pykälän ja tunnistamisen tuoma huokaus pääsi huomaamatta hänen huuliltaan. Samalla hän soimasi itseään siitä, että ei ollut tunnistanut naista heti alkuunsa. Kömmähdyksen Pallinen luki oman tilansa syyksi; alkoholia ja aikaeroa.
- Mikä saa arvon rouvan tulemaan vähäpätöisen etsivän nukkavieruun toimistoon?
Kreivittären suupielet nykivät ylöspäin aivan kuin häntä olisi alkanut hymyilyttää.
- Vähäpätöinen tai nukkavieru...hällä väliä kunhan osaatte työnne. Pallinen nyökkäili.
- Ja mikä onkaan tämä komennus? Pallinen kysyi ja risti kätensä vatsansa päälle. Hänen katseensa etsiytyi väkisin kreivittären reisille kohti hameen helman alla siintävää laaksoa.
- Mieheni on kadonnut. Etsikää hänet.
JATKUU HUOMENNA
Vastaukset 2
Vanhimmat
..aika huomiseen.
Kiehtovaa tekstiä, tuoksahtaa hienolle tarinalle.
Jos saa toivomuksen esittää, niin kirjoita enemmän seuraavaan osaan.
Ps. Kuka Prkele on rekisteröinyt minun niccini?