Aloitin jouluviinojen tankkaamisen aina kaksi
viikkoa ennen joulua. Kori olutta, 6 pulloa
punkkua, 6 pulloa vinettoa (olevinaan glökiksi)
ja pari pulloa kirkasta. Jouluun mennessä olin
tankannut 4 samanlaista lastia, siitä huolimatta
aattona kaikki oli loppu. Sellaista oli kolmen
pienen lapsen isän jouluvalmistelu.
Nyt on kahdeksastoista Joulu ilman päihteitä.
Ilman Kalliolan hoitojaksoa ja AA:ta se ei olisi
minun kohdalla ollut mahdollista.
viikkoa ennen joulua. Kori olutta, 6 pulloa
punkkua, 6 pulloa vinettoa (olevinaan glökiksi)
ja pari pulloa kirkasta. Jouluun mennessä olin
tankannut 4 samanlaista lastia, siitä huolimatta
aattona kaikki oli loppu. Sellaista oli kolmen
pienen lapsen isän jouluvalmistelu.
Nyt on kahdeksastoista Joulu ilman päihteitä.
Ilman Kalliolan hoitojaksoa ja AA:ta se ei olisi
minun kohdalla ollut mahdollista.
Vastaukset 15
Vanhimmat
onnittelee alkoholistin muija ja hyvää joulua!!
Sitä piti aloittaa jo hyvissä ajoin ennen Joulua ja kerrankin olin sammunut kesken lahjojen jakamisen, olin Joulupukkina omille lapsilleni, itse en muista tapahtunutta mutta vaimo kertoi sen kerran, minä olin myös kolmen pienen lapsen "isä". Paras Joululahja mitä isä tai äiti voi lapsilleen antaa on raitis Joulu, ja sellainen lahja on tarkoitus tänäkin Jouluna antaa.
...ja saavutuksia teiltä! Päätin nyt sen, että joulun olen raittiina ja vietän elämäni parhaimman joulun sukulaisteni luona. Serkut odottavat jo kovasti tuloani heille, joten emmä haluu eikä mulla ole oikeuttakaan pilata heijän tai kenenkään muun joulua! Vaikka mulla ei omia lapsia olekaan niin voin olla edes hyvä serkku-"tyttö" :)
Kiitos Jusa ja Raitis upeista kirjoituksistanne ja onnittelut teille, että olette löytäneet AA:n ja raittiuden.
Ja kadehdin myös Sun päättäväisyyttä jo monien aiempienkii kirjuutusten perusteella!
Mulla on pahoja illat sunnuntaista torstaihin, jolloin emäntä heittää syrjälleen jo kasilta ja mul ois vielä liki viis tuntii luppoaikaa, iltaimmeinen ku oon.
Sillon ei auta ees iltapäivälläkään päätetty ajatus, etten ota; niin vaan voi käydä!
Joulu ei huoleta olleskaan, ei onkelmii olla raittiina!
Oispa jossain kohtaa kehoo semmone on/off-nappula, josta painamalla rupeis nukkuun ja vielä ajastin lisäks, montaks tuntii haluu nukkuu!
monenlaisia tunnelmia viimeisten yli 20 vuoden aikana.
Sinulla, Ambi hyvä, on samat mahdollisuudet löytää tie raittiuteen kuin Jusalla, Raittiilla ja minullakin, päivä ja askel kerrallaan.
...mutta ei tänään, koska tänään aion juoda ja nauraa ja sitten juoda ja itkeä. Niin se menee, mut ei voi mitään. Ehkä huomenna tai viimeistään sunnuntaina taas ryhdistäydyn, mikäli olen elossa vielä sillon. Emmä nyt ole itteeni tappamassa, mut illalla/ yöllä voi sellanenkin päähänpisto tulla. Tiiän, että tää on ihan sairasta touhua, mut mun vaan tekee mieli juoda tapahtukoon sitten mitä tahansa!
soitat p.09-750200 ja juttelet vähän aikaa siellä vastaavan kanssa. Eiks jeh!
mut ihan hyvin näyttää menevän näinkin :)
tänään, eiks jeh?
Tää juominen saa tältä erää riittää. Muistupa taas mieleen, miksi lopetin juomisen. Miksei sitä voi kerralla uskoa että alkoholi ei johda mihinkään hyvään ja että se ei sovi mulle? Miks pitää aina tietyin väliajoin testata ja miks sitä luulee muistavansa ja tietävänsä että kännissä on hauskaa vaikkei ees oo! Toiv. en tarvii tuota numeroa.
raittiudelle, mutta oikeaa elävää ihmistä tämä ei korvaa. Minua on auttanut elämässäni ratkaisevasti se, että olen omin silmin katsonut toista alkoholistia ja kuullut omin korvin millaista oli juodessa, mitä tapahtui ja mitä on nyt. Ja, usko pois, on mukava joskus halata toista vaikkapa yhteisen ilon, surun tai raittiuden merkeissä.
Odotan taas ensi viikkoa, kun pääsen omaan palaveriini vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.
Tuttua kauraa. Viime jouluna ja edelliset joulut aina tankkasin varaston täyteen viinaa, glögiä, punaviiniä ja vana tallinnia ettei varmasti lopu kesken. Yleensä välipäiville jäi kirkkaita pulloja ja niitä lipitettiin sitten pois arkiltaisin. Se ryyppääminen aloitettiin jo kinkunvalvojaisissa ja usein jatkui seuraavaan päivään.
Tänä jouluna ajattelin olla ihmiskokeen pauloissa ja en juo yhtään alkoholia. Itse aattoa vietetään seurueessa, jossa pieniä lapsia, joten sitä viinaa ei muutenkaan juoda ja näin lapset ja aikuiset saavat nauttia raittiista joulusta.
Rover 75
Kylmis.
Miksi Hauka nostelet vanhoja ketjuja?
Huvin, urheilun ja yleisen kannatuksen vuoksi.
Oikeasti olisin kommentoinut omaan ketjuun, mutta se poistettiin ja en halunnut aloittaa uutta, joten vastasin vanhaan.
Kui?
Toyota carina e 2.0 automaatti
Kylmis.
Jaahas. Nyt ostamaan lohta ja joulukuusi. Vittu kehtaavat pyytää 60€ jostain kämäsestä kasvista!!
Toyota hiace 2.4 td 1998
Kylmis.