eli Vahteala Luukkosen töitä. Iso Haku nyt päälle että taas joku Vilhelmi Vaihdokas löydetään tänne viihtymään.
Eipä jäänyt
osaava tekemään
201377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
se uusin johtaja, tulokas , joka ei ole vielä ehtinyt aloittaa??
itseään, me kaupunkilaiset voimme vain todeta, että kukaan ei halua meihin ja meidän asioihimme sitoutua eikä luoda kanssamme yhteistä, suurta, haapavetistä tulevaisuutta.
Sekä kaupungin että seurakunnan "urakierto" on viime vuodet ollut varmaan Suomen ennätys.
ihimettele...
selvitys Haapavesi-lehdessä oli kaikessa karuudessaan aika valaiseva. Piittaamattomuus rehottaa edelleen päätöksentekoportaassa??
Miksi päättäjät haluavat vain kusettaa? tällä ketaa nuoria. Oliko pitkällä tähtäimellä järkevää taas vetää mattoa alta ja hämmentää hyvin toimivat systeemit??
selittelyn ja kiemurtelun paikka kun taas valituksella häiritsi kaavoitusta ja saa jäihin monet projektit. Varsinkin lapsellista, kun kysymys oli vain mitättömästä muotoseikasta eikä kaavan vääryydestä
kaavotus. Kaava-asioista ovat valittaneet keskustalaiset, luuletko edelleen , että vain Outi?
valittanut noista muotoseikoista.
tulee vielä kalliiksi kaupungille nuorten kohdalla. En voi ymmätää miten korpikylällä on varaa tällaiseen rakenteiden pilppomiseen ja jatkuvaan sekoiluun?
Byrokratiaa vartenko täällä pitää elää? Selittäkääpä se nuorille.
ja hallinto-oikeus oli sitä mieltä, että valitus oli aiheellinen! Etkö vielä sitä ole huomannut?
valtuutettu Soronen, joka ei tiennyt mitä tekisi huonosti valmistellun asian kanssa.
Yksi piste hänelle pienestä omantunnon tuikahduksesta.
mennyt läpi muotoseikkojen osalta, josta Outi oli valittanut. Siis yksi ihminen oli väärässä paikassa. Jos tarkemmin tutkittaisiin, varmaan suurin osa päätöksistä menisi nurin siltä pohjalta. Itse kaava ei ollut ongelma. Valituksella haluttiin vain viivyttää tai tehdä kiusaa. Sen valittaja tietää paremmin.
lähes ainoa MIES.
Etkö sinä kunnioita edes hallinto-oikeutta?
muotoseikka .
oon yhen kerran äänetäny kokoomusta mutta seuraavan kerran ten sen kunnallisvaaleissa Haapaveellä ja Huurre saa minun äänen.
jarrumies.
veronmaksajille siitä tulee lisäkuluja.
Kymmenen pistettä ainua selkärangalla varustettu
ihminen koko Lammas laumassa
ei rahasta periaatteita myyä.
asia kuuluu panna pöydelle eli valmisteluun takasin.
Ei kö valtuutettu Soronen tiennyt?
On kyllä aivan väärässä paikassa!!
selevä eihän ne välitä veronmaksajille tulevista kustannuksista.