Työnkuvia?

hoituri

Olen tässä miettinyt tosiaan pitkään ja hartaasti,että miten loppupelissä sairaanhoitajan ja lähihoitajan työt eroavat toisistaan? Palkkakin on melkein sama vaikka saikut ovat korkeakoulutettuja.Kävin sitten mollin sivuilta katselemassa työnkuvauksia ja vähän hämmennyin.siellä luki,että lähihoitajan tehtävä on siivoilla ja preppailla paikat.Itse opiskelen sairaanhoitajaksi (tämä ei todellakaan tarkoita,että aliarvioin Lh:Ta yms) Jotenkin tuntuu,että meille jätetään koulussa hataraksi myös se mitä lääkäri tekee ja mistä sairaanhoitaja jatkaa.Luulisi tällaisten kuitenkin olevan tärkeää? Tiedän,että asiat ovat aika työpaikkakohtaisia. Mutta onhan niistäkin kai jotkut koodistot olemassa.

12

1435

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alle

      Sairaanhoitoon ja huolenpitoon suuntautuneen lähihoitajan tehtävänä on eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kasvun ja kehityksen tukeminen, ohjaaminen, hoito ja huolenpito sekä kuntoutuksen tukeminen. Lähihoitaja/perushoitaja työskentelee ihmisen arjessa silloin, kun avun tarvitsijan omat voimavarat eivät riitä itsenäisesti selviämiseen, tai hän tarvitsee apua sairaudesta paranemiseen. Lähihoitaja/perushoitaja avustaa, ohjaa, tukee ja hoitaa potilaita. Käytettäviä ammattinimikkeitä ovat lähihoitaja ja perushoitaja.

      Lähihoitajan/perushoitajan työ on kokonaisvaltaista hoitamista, terveyden edistämistä, sairauksien ennaltaehkäisyä, sairaan ihmisen hoitoa ja tukemista, kuntoutusta sekä kuolevan potilaan ja omaisten tukemista.

      Hoitotyöhön kuuluu esimerkiksi potilaan auttamista ruokailussa, pesussa, pukeutumisessa ja liikkumisessa. Tarkoituksena on kannustaa potilasta mahdollisimman omatoimiseen selviytymiseen.

      Lähihoitaja/perushoitaja osallistuu myös hoidon suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Hän valmistaa potilaan erilaisia hoitotoimenpiteitä varten, kertoo potilaalle, mitä toimenpiteen aikana tehdään ja rauhoittaa potilasta. Hän myös esimerkiksi puhdistaa ompelua vaativan haavan ja ottaa lääkäriä varten esille steriilit ompelutarvikkeet ja puudutusaineet.

      Lähihoitaja/perushoitaja osallistuu hoitotoimenpiteisiin, avustaa lääkäriä, tarkkailee potilaan tilaa sekä antaa potilaalle jatkohoito-ohjeet. Hän osallistuu myös lääkehoitoon, ottaa näytteitä ja sydänfilmejä sekä mittaa kuumeen ja verenpaineen.

      Lähihoitaja/perushoitaja on hoitohenkilökunnasta lähinnä potilasta. Siten tärkeän osan työstä muodostaa vuorovaikutus potilaan kanssa. Hän keskustelee potilaan kanssa hänen hoidostaan ja sen aiheuttamista kokemuksista sekä hänen kuntoutuksestaan ja muista elämään liittyvistä asioista.

      Hoitotyöhön kuuluu entistä enemmän kokonaisvaltaista elämänhallintaan auttamista, koska ihmisten sosiaalisia, psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia ei voida erottaa toisistaan. Keskustelemalla potilaan kanssa lähihoitaja saa myös tietoa potilaasta hoidon suunnittelua ja arviointia varten.

    • hoitajana kyllä tiedät

      että on oikein tehty valtakunnallinen ohjeistus tehtävienkuvista joten kyllä teidät mitä kukakin saa tehdä, vai etkö pidä itseäsi ajantasalla????
      Miksi täällä yrität latistaa lähihoitajia????

      • hoitaja

        ketään todellakaan latistaa,kiinnostaisi vaan itseäni. Mistään ei löydy tarkkaa tietoa


      • Anonyymi

        Se nyt vain menee näin.. Ei vankilasta papuksi valmistu lukematta.


    • lähihoitaja2

      Minun työnkuvaani lähihoitajana ambulanssissa kuuluu kaikki samat jutut kuin sairaanhoitajallekin. Kanyylin laitot ja iv-lääkkeetkin. Tosin niistäkin joudun kai muutaman vuoden kuluttua luopumaan, mutta hyvinpä olenm tähän asti pärjännyt.
      Ei se sh ole aina parempi kuin lh!

      • hoitaja minäkin

        Mikä paremmuus kilpailu täällä taas on menossa. Mä en oo kuullu yhdenkään sairaanhoitajan väittävän olevansa parempi ku lähihoitaja.

        Työ on tiimityötä, jossa jokaisen panos ratkaisee ja vastuualueita yleensä jaetaan työpaikan mukaan ja oman lisäkouluttautumisen ja halun mukaan. Kyllä lähihoitajakin saa tehdä vaikka sairaanhoitajan töitä, kun ensin näyttää pystyvänsä muuhunkin, kun arvostelemaan sairaanhoitajia. En mä joka keikkalaiselle lykkää lääkehuoneen avainta, mutta jos tuttu, asioihin perehtynyt lähihoitaja jakaa lääkkeet ni ok.

        Enemmän mua sairaanhoitajana alkaa vituttaa se, että tuntuu, että sairaanhoitajan pitää nykyään tehä sekä lääkärien että lähihoitajien että laitoshuoltajien työt. Jos joku asia ei kuulu kenellekkään, ni se kuuluu sairaanhoitajalle.
        Jokainen lähihoitaja voi vapaasti lukee ittensä sairaanhoitajaksi, jos niin kovaa kadehdittaa sairaanhoitajan "huippuhyvä" asema. Ei sitte tarvii täällä huudella, että kyllä mäkin osaisin jos saisin ja mä oon parempi ku sh.


      • tuleva sh
        hoitaja minäkin kirjoitti:

        Mikä paremmuus kilpailu täällä taas on menossa. Mä en oo kuullu yhdenkään sairaanhoitajan väittävän olevansa parempi ku lähihoitaja.

        Työ on tiimityötä, jossa jokaisen panos ratkaisee ja vastuualueita yleensä jaetaan työpaikan mukaan ja oman lisäkouluttautumisen ja halun mukaan. Kyllä lähihoitajakin saa tehdä vaikka sairaanhoitajan töitä, kun ensin näyttää pystyvänsä muuhunkin, kun arvostelemaan sairaanhoitajia. En mä joka keikkalaiselle lykkää lääkehuoneen avainta, mutta jos tuttu, asioihin perehtynyt lähihoitaja jakaa lääkkeet ni ok.

        Enemmän mua sairaanhoitajana alkaa vituttaa se, että tuntuu, että sairaanhoitajan pitää nykyään tehä sekä lääkärien että lähihoitajien että laitoshuoltajien työt. Jos joku asia ei kuulu kenellekkään, ni se kuuluu sairaanhoitajalle.
        Jokainen lähihoitaja voi vapaasti lukee ittensä sairaanhoitajaksi, jos niin kovaa kadehdittaa sairaanhoitajan "huippuhyvä" asema. Ei sitte tarvii täällä huudella, että kyllä mäkin osaisin jos saisin ja mä oon parempi ku sh.

        En halua mitenkään vähätellä lähihoitajien työtä, mutta asia on niin, että jos sairaanhoitajaksi haluaa, niin se kova koulu on ensin käytävä. Erot lähihoitajan ja sairaanhoitajan välillä tulevat nimenomaan esiin koulutuksessa, ei niinkään kovasti varsinaisessa työssä.Kyllä sen eron sitten huomaa, kun on opinäytetyönsä ja kypsyyskokeensa saanut väännettyä.


      • lähihoitaja2
        tuleva sh kirjoitti:

        En halua mitenkään vähätellä lähihoitajien työtä, mutta asia on niin, että jos sairaanhoitajaksi haluaa, niin se kova koulu on ensin käytävä. Erot lähihoitajan ja sairaanhoitajan välillä tulevat nimenomaan esiin koulutuksessa, ei niinkään kovasti varsinaisessa työssä.Kyllä sen eron sitten huomaa, kun on opinäytetyönsä ja kypsyyskokeensa saanut väännettyä.

        Itse opiskelen tällä hetkellä myös ensihoitajaksi (amk) enkä vielä ole kokenut että koulu olisi jotenkin vaativampi tai yleisestikään ei ole uusia tietoja paljoa vastaan tullut.
        Riippuu ehkä myös työpaiaksta, mutta ensihoidossa sitä itsekin tulee lueskeltua materiaalia, joten joitain asioita on tullut sisäistettyä myös oman opin kautta.
        Ja toisaalta koulu ei aina opeta "oikein"...kerro siis miten käytännössä työ hoidetaan. Tai kukaan ei kerro ettei se ekg olekaan juuri sellainen infarktissa kuin koulussa opetettiin ja intubointi ei onnistukkaan "körmy-niskalla" niinkuin nukella. Työelämään jää paljon opiskeltavaa myös koulun jälkeen.


    • DEK

      lähinnä koulutuksessa joka on vanhanaikaista myös terveydenhuoltoalalla.Itse ajattelisin että lähtökohtaisesti voisi koulussa antaa perustiedot (perushoitajan koulutus?)ja ne,jotka olisivat riittävän motivoituneita/lahjakkaita voisivat opiskella työn ohessa eteenpäin vaikkapa lääkäreiksi.Niinkuin monet ovat huomanneet niin käytännön työssä oppii monia asioita helpommin kuin koulun penkillä ja käytännössä usein toimitaankin yli "koulutusrajojen".Samalla työelämään ja ansioiden hankkimiseen pääsisi nopeammin eikä tarvitsisi tuskaille isojen opinlainojen takia.

    • voi tsiisus

      työssä ja voin sanoa että lh/ph tekee seuraavaa.

      Perushoitoa, syöttää,juottaa,pesee jne. Tätä tekevät kaikki hoitajat. Joissain paikoissa lh pistää im ja katetroi, joissan paikoissa ei. Mittaa lämpöä,verenpainetta,veren sokeria, pistääinsuliinin, inhaloitavat lääkkeet.Joissain paikoissa saa laittaa jatkotipan kirkkaita liuoksia,joissin ei. Kirjaa hoitokertomukseen potilaan paperaihin mitä on tehny jne. Siinäpä ne paperityöt sitten onkin. Jos lh toimiin leikkurissa toimii hän lääkintävaksina tai vain valvovana hoitajana,ei instrumentti, anestsia tai heräämöhoitajana.
      Lanssissa lähihoitaja joutuu suorittmaan muiden tapaan lääkehoidontentin,jossa katsotaan osaako hän turvallisesti toteuttaa lääkehoitoa.

      Sairaanhoitaja vuodeoasatoilla on se hoitaja kuitenkin, joka ottaa eniten potilaasta vastuuta ja hoitaa paperityöt, kierron,määräysten mukaiset muutokset,hoitaa lääkehoidon.joissain paikoissa lh saa ottaa uudesta potilaasta raportin joissain ei. tekee hoitotoimenpiteitä, avustaa lääkäriä.Yhtään kertaa en ole nähnyt osastolla lh/ph kayloivan,antavan lääkettä iv, auttavan lääkäriä toimenpiteissä. Siihen toki törmään siihen iki ihanaan ei kuulu mulle-asenteeseen. Sairaanhoitajaa ei kukaan auta omissa töissään, mutta lääkärit ja lh/ph kinuvat apua lähihoitamiseen,jota olen kyllä tehnyt määräni täyteen, ykskään paska ei ole jäänyt siivoamatta lattioilta vain sen takia että ole sh.

      Kyllä työnkuvassa on suuria eroja.

      Lh opinnoissa ei puhuta sanallakaan hoitotieteestä tai tutkimuksen tekmisestä. Lopputyö on lähinnä teoreettinen viitekehys aiheesta johon sairaanhoitajaopiskelijan täytyy tehdä vielä ihanaakin ihanampi tutkimusosa.

      Lh koulutuksessa suurin osa aineista keskittyy peruteisiin,liekö lääkärin luentoja ollenkaan?

      Kaikki ovat olleet kivoja tökavereita koulutukseen katsomatta.Saahab sitä lukea sairaanhitajaksi lähihoitajasta jos huvittaa ja kdehdituttaa.

    • Anonyymi

      Vaitettavasti lähihoitajat tekee sairaaloissa mitä he eivät osaa tai saisi... Vaiettu ilmiö on hoitovirheet vastaanotoissa missä lähihoitajan koulutuksella ei todellakaan pitäisi olla diaknosoimassa hoidon kiireellisyyttä, koska siihen ei ammattitaitoa ole.. Jonon perälle vaan nopeasti.. Ja juoruilu jatkuu... Onneksi on fiksuja sairaanhoitajia, ero on, kuin yöllä ja päivällä. Tsemppiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe