Kertokaa

Mietin aivan samoja asioita,kun odotin. Mulla on kans tosi alhainen kipukynnys ja vielä piikkikammo! Koko synnytyksestä kamalimpana jäikin mieleen kanyylin laittaminen..=) Se laitettiin sen takia,kun en pystynyt syömään tai juomaan(ilokaasusta tulee "paha krapula" jos sitä vetää monta tuntia).

Synnytys alkoi aamuyöllä pienellä vatsakivulla. Mietin olinko syönyt jotain sopimatonta ja pitäisikö mennä vessaan.Eli siis todella säälittävän pientä kipua aluks. Sairaalassa se sitten voimistui,mutta mahtavat tukihenkilöt (äitini ja lapsen isä) naurattivat tyhmillä jutuilla,enkä paljon ajatellut kipua.kivun voimistuessa otin ilokaasua ja taas nauratti,kun tuli ihan hassu olo. Vasta ihan lopussa tuli pahoja supistuksia muistaakseni kaksi ja sain heti epiduraalin.Sen jälkeen kipu oli täysin pois. Ennen ponnistamista pyysin päästä vessaan. Takaisin tultuani sanoin,että täytyy päästä taas vessaan,kun tuli kamala pakotus. Kätilö nauroi ja sanoi,että se on se vauva joka siellä aiheuttaa hädän tunnetta.. Vähän hävetti.=)
Kuvittelin,että ponnistusvaiheen tullessa huone olisi täynnä juoksevia ihmisiä ja minä siellä keskellä huutamassa. Ei se niin mennyt. Huoneessa oli vain kätilö ja opiskelija,jonka olin antanut olla mukana. Kätilö sanoi,että saa ponnistaa,kun itsestä tuntuu siltä. Mukava kätilö myös selitti koko ajan missä mennään ja tunnelmakin oli todella rauhallinen. Vauvan synnyttyä kätilö sanoi,että "täältä tuli maailman suloisin poika, onneksi olkoon!" Mun synnytys oli ainakin upea kokemus!

Niin ja siitä vaatetuksesta, mulla oli koko ajan pitkä paita päällä,otin sen pois vasta,kun menin suihkuun.

Kyllä se synnytys varmasti hienosti menee,älä stressaa liikaa! Onnea matkaan!

kokemus että minusta välilihan leikkaaminen (koska sai puudutuksen ) oli kivuttomampi kun se että annetiin revetä (paranee kuulema nopeammin-tikkejä vaati sekin ) .Jos siis ei muuten mahdu tulemaan .En tiiä repeääkö tai leikataanko kaikkia .
Tosiaan se puudutettu alapää oli kiva kun ei tuntenut kipua vauvan ulos tullessa mutta ilman sitä kyllä pääsi pari huutoa ...
Epiduraali jäi mulla ottamatta ...kuulemastani päätellen se kannattaa ottaa .

..että kuolen, mutta toki tiesin hengissä selviäväni eikä se todellakaan ollut sellasta mitä pelotellaan, tosin uskon yhä että omalla asenteellani oli vaikutusta.

toivoisit varmasti enemmän hyviä kokemuksia mutta totuuden nimissä kun kerran pyysit kaikenlaisia kokemuksia niin kerron omastanikin.. eli kaikki meni periaatteessa hyvin eli kellään ei ollut mitään hätaa mutta ihan kauheeta se mun mielestä silti oli! pahinta mulla oli ponnistusvaihe mikä kesti tunnin ja lopulta vauva autettiin imukupilla pois (mikä oli pyyntö ja helpostus).Toki supistuksetkin on kamalia mutta epiduraali auttoi jonkin aikaa niihin.. kyllä kannattaa kuitenkin asennoitua synnytykseen niin että kivutonta se ei ole ettei tule shokkia siinä tilanteessa. mulle tuli paniikki ponnistusvaiheessa vaikka olin kovasti etukäteen asiaa pelännyt ja pelkopolillakin käynyt. Kätilöt varmasti myös vaikuttavat paljon asiaa. mulle ei sattunut empaattisimmasta päästä olevat vaikka asiansa hoitivatkin. Opiskelijasta oli eniten apua =)

Eli siis, keskiviikkona juuri synnyttäneenä on asiat tuoreessa muistissa. Synnytykseni käynnistettiin 13.00 lapsivesien puhkaisulla ja laitettiin oksitosiinitippa käteen supistuksia vahvistamaan, alkuksi ihan ok, rupes tuntumaan suht kivuliaita supistuksia, mutta ne nyt vielä kesti, kolmisen tunnin päästä halusin ilokaasua, ei tulu muuten yhtään paha olo siitä, vähän humalainen tosin, mut vaan aina hetkeksi ja se auttokin jonkin aikaa. Siitä n. tunnin päästä pyysin kokeilla aquarakkuloita, synnytysvalmennuksessa kun sanottiin, että kannattaa kokeilla, laittaminen kirvelee vähän, mutta menee ohi. Ne on siis niitä sellasia kun laitetaan muutama rakkula steriiliä vettä ihon alle alaselkään ja alavatsaan, ne autto hieman, mut se "pieni kirvely" oli oikeesti tuhottoman suurta kirvelyä, se kesti ihan vaan muutaman sekunnin laiton jälkeen, mut en enempää niitä kyllä halunnu! Siinä vaiheessa rupesi supistukset olemaan jo niin kovia, et tärisin niitten voimasta ja puristin mieheni ranteet melkein mustelmille. Jostain syystä, kai mä aattelin, etten kehtaa vielä, olin vain 4cm auki, että odotan sen epiduraalin kanssa, ei olis pitäny, ois vaan pitäny ottaa se heti ku siltä tuntu. Mut otin sen sit 20.45, laittaminen sattu tietenkin, mut sen jälkeen ei menny ku viitisen minuuttia niin oli jo loistava olo, supistukset, jotka ainakin tuntu ihan älyttömille, semmosta kipua en oo koskaan ennen tuntenu, ne tuntu enää vaan paineena rakossa, vaikka kätilöt sano, et tuntuis paineena peräsuolessa. Mutta pystyin taas puhumaan ja vitsailemaan. 22.20 tuli ihan puun takaa olo, että nyt on PAKKO ponnistaa, luulin, et voi ei, supistukset palaa taas, mä haluun lisää puudutusta, mut mies kutsu sitten kätilön paikalle joka tarkisti tilanteen ja sano, että senkun ponnistat, oot ihan auki ja tukkaakin näkyy jo. ponnistelin siinä sitten voimalla ja 22.27 eli 7 minuutin päästä syntyi 9pisteen tyttö:) Väiliha ei revenny ollenkaan. vaikka en edes ollut venytellyt enkä rasvanny sitä viimesenä kuukautena niinkuin suositeltiin, emättimessä vaan pieniä nirhaumia, jotka tikattiin muutamalla tikillä! Ponnistusvaihe ei minun kohallani todellakaan sattunu läheskään niin paljon kuin ne supistukset! Ja muutenkin synnytyksen jälkeen olin ja olen tosi hyvässä kunnossa, niin päästiin jo 1,5 päivän ikäisen vauvan kanssa kotiin, vaikka olen ensisynnyttäjä! Niin ja housuja ei tietenkään pidetä, mutta sairaalan yöpaita mulla oli koko ajan päällä, paitsi sitten tietysti kun synnytyksen jälkeen mentiin suihkuun!
Onnea vaan ja kyllä oikeestikin lopussa kiitos seisoo! Vaikka se ei siinä välissä siltä tuntuisikaan!

tuntui, että kuolee, mutta tilanne vei mukanaan, ja sitä vain odotti, että se loppuisi. Siinä oli ihan sama oliko jotain päällä vai ei (oli kyllä se pitkä paita) ja kaiveliko joku sisuskaluja vai ei.
Mutta kun lapsi oli syntynyt, oli kaikki kivutkin tiessään.
Kyllä sen kestää, kun on pakko.
Lycka till bara!

hammassäryn ja synnytyksen välillä menen mieluummin synnärille..

Oma asenne ratkaisee aika paljon. Jos tunnustelet itseäsi ja mietit milloin kipu on paha niin silloin osaat ottaa lääkitystä oikeaan aikaan jos taas heti tahdot varmuuden vuoksi kaiken niin tilanne karkaa käsistä. Kukaanhan ei ihan oikeasti ole kipuun kuollut..

Keskustele sen kätilön kanssa kivuistasi ja vaihtoehdoista. Ota vaikak etukäteenkin slvää.

Itselleni riitti akva-rakkulat ja ilokaasu vaikka nuijanukutus on hammaslääkärissä paikallaan ja muutoinkin kipukynnys on alhaalla. Nuo rakkulat jaka akansan kahtia sen mukaan onko auttaneet vai eivät. Paikan pitää olla täysin oikea avun saamiseksi muutoin niistä ei ole hyötyä. Ilokaasu taas oksettaa joitakin ja toiset meistä on sellaisessa pöhnässä, ettei mikään haittaa saati tunnu..

Vesisänky ja keinutuoli on lempipaikkojani salissa.

Sairaalassa ollaan leikkaussalikaapu tai sen tapainen vaate päällä. Sukat saa ja tossut sekä aamutakin jottei kankku vilahda..

Vauvan pää laskeutuessaan alemmas työntää ulosteen pois tieltään joko niin, että se tulee ajoissa pyttyyn tai yleisemmin se tulee ponnistusvaiheessa alusastialle. Hauskaa tuloa maailmaan? Asia on aivan luonnollinen ja normaalia verrattuna aiempiin peräruiskeisiin jonka nytkin saa pyytäessään.

Muista vain, että se olet sinä joka synnyttää ja ne muut on vain sun apuna ja tukena. Sinä hallitset kroppaasi ja tuntemuksiasi ja niistä pitää kertoa. Jos mahdollista niin käy tutustumassa sairaalassa etukäteen tai ota selvää kyseisen sairaalan mahdollisuuksista ne kun vaihtelee aika paljon.

Ei nyt ihan tuntunut siltä että mä kuolen, mutta kyllä mie aika usein miehelleni sanoin, että on tää ihan hirveetä!

elikä synnyttäminen sattuu kyllä mutta kipuhan tuntuu kaikilla hieman erilailla. itsellä ekassa supistukset oli ne pahimmat,ponnistus vaihe ei tuntunut missään,väliliha leikattiin sekään ei tuntunut missään ja synnytys eteni ilman kivunlievityksiä.en kakannut/pissinyt vaikken saanutkaan peräruisketta.tokalla kerralla supistukset oli erittäin kestettäviä mutta ponnistus vaihe oli todella kivulias.välilihaa ei leikattu.taaskaan en saanut lievitteitä enkä peräruisketta ja paskaa ja kusta tuli kun sian kurkusta=) ja molemmissa olen ollut erittäin hyvä kuntoinen heti synnytyksen jälkeen joten ei siihen kipuun kuole.mulla ainakin synnytyksessä oli sellainen sairaala paita päällä.

Ensimmäinen synnytys käynnistettiin tipalla. Etukäteen suunnittelin meneväni kylpyyn tai ainakin suihkuun lillumaan, sillä lämpö on aina auttanut kuukautiskivuissakin. Lapsivesi oli kuitenkin mennyt jo pari vuorokautta aikaisemmin ja olin täynnä piuhoja ja letkuja. Aluksi olo oli siedettävä. Ja kun halusin heittää kätilöä sillä pirun lämpötyynyllä,sainkin jo epiduraalin. Valitettavasti toinen puuduteannos vei voimat jaloista, joten olin ihan autettava. Mutta 12 tuntia salissa meni hujauksessa. Välillä onnistunvähän nukkumaankin. Olin toki kipeä, mutta samalla mieli on kuitenkin tavallaan turta kivulle. Minulle tuli vain pari pientä repeämää molemmin puolin, jotka ommeltiin ilman puudutusta. Ompelu ei sattunut lainkaan, sillä sylissäni makoili pieni puudutuskäärö. Kätilö lupasi kyllä puudutusta heti jos tuntuu pahalta. Pukamat paranevat aikanaan ja vessaankin uskaltaa, kun on pakko...

Toinen synnytys käynnisteltiin pillerillä. Aluksi alkoi tuntua pientä nipistelyä joka paheni pikkuhiljaa. Torkuin (oli yö) ja heräsin aina supistukseen. Kun supistusten väli oli noin 5 min, en enää jaksanut. Menin ilmoittamann yökölle, että jotain tarttis tehdä. Joko jonkin sortin särkylääke tai aamulehti, kun en nukuttuakaan saa. Lapsivesikin lorisi vessan lattialle. Kätilö tuikkasi pakaraan piikin. Lääkkeen piti joko auttaa tai vaihtoehtoisesti nopeuttaa vauhtia. No siihen loppui sitten vähäinenkin torkkuminen. Kävelin ympäri huonetta, keikuttelin pallon päällä
ja kohta oli jo aika taas vaivata kätilöä, sen verta kipeäksi tulin. Sitten olikin jo aika siirtyä synnäriin ja soittaa iskä paikalle. Kohdunkaulapuudutus auttoi hetken. Taas epiduraali ja tällä kertaa jalat toimivat normaalisti. Ponnistin synnytysjakkaralla ja parissa minuutissa tyttö oli sylissäni. Tällä kertaa ei repeämiä tullut lainkaan. Kaikkiaan vietin synnytyssalissa toisella kertaa vain puolitoista tuntia.

Minulle synnytyksistä on jäänyt hyvä mieli. Olin kipeä, mutta sain apua olooni. Tuntui, että kaikki vahtimestaria myöden kävivät pistämässä tai ronkkimassa. Mutta tiesin kokoajan mitä ja miksi tehtiin ja mielipidettäni kysyttiin, silloin kun oli vaihtoehtoja. Kliisee, mutta kokemus kasvatti. Minusta tuli oikeasti aikuinen vasta, kun se pikku nyytti ihan oikeasti annettiin minun mukaani...

mulla ekasta synnytyksestä jäi synntys kammo, päätin, että ei enää ikinä! semmosta tuskaa se oli.
mulla ponnistusvaihe oli kipiämpi ku supparit. väliliha leikattiin ja poika autettiin imukupilla ulos. sain spinaali piidutuksen ja olinpas sitten siinä alavartalo tunnottomana pissannut sänkyyn ja kaiken lisäksi kun ulkomaalainen harjoittelijatyttö siinä auttoi mua istumaan, niin pieraisin sen naamalle... kyllä siinä miehen kans nauretiin!
synnytyksen jälkeen, en pystynyt pariin viikkoon istumaan kunnolla.

vauvakuumehan se iski, vaikka niin päätin, että ei enää koskaan. synnytys pelkokin oli unohtunut kuukausien aikana.
toisessa synntyksessä en saanut, kuin jonkun pienen puudutuksen, nopiaa aukes paikat, ettei ehtiny saada muut lääkettä. ponnistusvaihe oli taas yhtä helvettiä, tuntu, että kuolen just siihen paikkaan, mutta eihän se semmonen auta, pakko se on vaan jatkaa.
repesin vain muutamasta kohdasta ja istuminenki onnistu seuraavana päivänä melko normaalisti. pissasin kätilön päälle ja kyllä sieltä toisestaki reiästä tuli tavaraa. mutta ei siinä todellakaan aattele, että voi miten sitä kehtaa ja mitä nyt ku tuoki näkee...
on se sen verran kivuliasta, että ei sitä aattele mitä tulee kunhan siitä vaan selviytyy.
miestä en kyllä oo päästäny alapäätä kattomaan, siinä se mun vieressä ootteli. tyttö tuli toisella kertaa.

nyt kolmatta ootellaan ja innoissani ootan synntystä, johon kyllä on vielä aikaa n.8kk:tta! =)