Joo tulee "väärälle" palstalle kun noi muut ei jostain syystä toimi. Mitä minä olen kokenut psykiatristen poliklinikkojen lääkäreistä, niin ne ovat ehdottoman etovia. Olin juuri lääkärin vastaanotolla ja hän ei kohdellut minua persoonana, vain höpötti tunteettomasti omaa propagandaansa. Tiedän että minä itse opetan ihmisille miten heidän tulisi kohdella minua, mutta nähtävästi minua kohdeltiin kuin jotain aivotonta lammasta millä ei ole itsetuntoa tai persoonallisuutta. Lyhyesti sanottuna, ne lääkärit olivat ihan roskasakkia. En aio tuhlata aikaani moisiin idiootteihin. Minä analysoin ongelmiani ja lääkäri piti ongelmiani positiivisina ja JOPA SUOTAVINA! Hitto mitä roskasakkia. Häntä ei kiinnostanut minun ahdinkoni, vaan kohteli minua kuin tunteetonta robottia. Hän huolestutti minua asioilla joihin en itse edes voi vaikuttaa, vaikka niin ei ehdottomasti pitäisi missään olosuhteissa millään lailla tehdä. Se on yksi pahimmista ihmisiä lamaannuttavista ja invalidisoivista asioista mitä voi olla. En aio olla missään tekemisissä tämän roskasakin kanssa, luokittelen tyhmien kirjoihin heidät. Älkää tekään. Minun päiväni meni pilalle kun lääkäri ristikuulusteli minua ja invalidisoi minua jutuillan.
Lääkäreistä
Schorching Blood
7923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yleistä mielenterveydestä. Mikäpä estää käyttämästä tätä palstaa? Kyllä yksinäisyys on
osa hyvinvointia ja mielenterveyttäkin?
Minullakin on huonoja kokemuksia noista mielenterveys toimiston psyk.sairaabhoitajista,
millähän perusteella nekin ammattiinsa hakeutuu?
Siksikö, jotta voivat purkaa omat agressionsa ja huonot päivät asiakkaisiinsa?
Olen aina luullut, että tuollaisiin psykiatri, psykologi, mielenterv,hoitajat vaaditaan tai
tehdään jonkinlainen "testi" jotta onko alalle
sopiva luonne ja kestääkö psyyke-ongelmaisten
rabkkojakin tunteenilmaisuja ahdistumatta itse.
Näköjään olen erehtynyt? Ainakin tiedän, jotta
noilla ammattiryhmillä on ns. työnohjaus, jossa
voivat kertoa omista työssä eteentulevista
ahdistavista yms. asioista.
Itselleni sattunut aina vanhempia työntekijöitä
eli oliskohan nuorten ammatti-ihmisten kanssa
sitten helpompi jutella, ilman että tarvitsee lähteä asiakaskäynniltä enemmän ahdistuneena ja masentuneena, kuin mitä tullessa olikaan?
Mieluiten syön ja haen lääkkeitä niin paljon, jotta kestän päivästä toiseen, kuin joutua
nöyryytetyksi tulemisesta ja siitä sanomisesta,
että pitäs olla hoitomotivaatiota. En usko, että
kukaan psyyke-ongelmainen haluaisi olla sellainen, kuin mitä on? Kyllä lääkäreiden yms.
on normaalina ihmisenä helppo kohdella meikäläisiä
miten vaan, kun tällasista asioista ei voi edes
hoitovirheestä syytettä nostaa!!!!
Luin joskus että välillä lääkärit alkavat suhtautumaan potilaisiin kuin vaikka korjattaviin autoihin, vika laitetaan kuntoon, jos laitetaan ja samalla mietitään omia juttuja. Ymmärrettävää tietysti jos potilaita tulee jatkuvalla syötöllä päivästä toiseen, mutta potilaskaan ei ole esine joka korjaantuu ohimennen jakoavaina kolistelemalla. voimia teille.
...vastaava jutteli minulle niitä näitä vartin ja mauskutti suussaan koko ajan purkkaa. Luki paperilta tietoja minusta ääneen, eikä edes vilkaissut minua.
Enpä ole toisten ko. henkilön luona käynyt.
Pahaa jälkeä alkaa syntyä kun lääkäri
saa oikeuden "määrätä" "lääkkeitä"
Lopputulos voi olla uhrin loppuelämä pöpilässä,
syyllinen vapaalla jalalla yhteiskunnan
elätettävänä ja koulutettavana.
Tarvitsee vain kirjoittaa niin paljon
reseptejä kuin mahdollista. Ja lääketehtaat
muistavat kyllä joululahjat.
Loistavaa, näinhän se menee..lääkärinä satun tietämään enkä ole siitä ylpeä. ja yritän itse toimia toisin..Mutta Espanjan matka odottaa mitä enemmän on orionille sun muille kontakteja reseptien merkeissä..*kamalaa ihan*
Kusipäitä, mitä kusipäitä. Noin 10 vuotta koin psykoosin, josta paranin, kiitos ei lääkäreille vaan itselleni. Sain huomata tuolloin, että psykiatrit ovat täysin kusipäitä, jotka rakastavat sitä valtaa, joka heillä on toiseen ihmiseen. Mitä vanhempi psykiatri, sitä kusipäisempi ja väsyneempi.
Kun jouduin hoitoon, halusin vain päästä nukkumaan. Mutta vanha mieslääkäri noin kuusikymppinen määräsikin minut lepositeisiin ja yhtäkkiä kuusi hoitajaa hyökkäsi kimppuuni. Kun minut sidottiin vuoteeseen, tämä lääkäri seisoi ovella ja katsoin häntä silmiin. Hän nauroi minulle. Minulla ei ollut sellaisia aistiharhoja, että olisin nähnyt olemattomia. Sillä paskiaisella oli hymy korvasta korvaan ja hän tuijotti takaisin voitonriemuisena.
Tuo sitominen synnytti minussa niin voimakkaan häpeän tunteen ja sitä seuraavan vihan tunteen, että kahden vuoden ajan, aina kun muistin tapauksen, en tiennyt tapanko itseni vai käynkö tappamassa sen saatanan lääkärin. Onneksi pääsin häpeästä lopulta eroon parissa vuodessa. Kun myöhemmin näin tätä lääkäriä jokus ohimennen, hän aina vaikutti todella väsyneeltä lihavalta lässykältä.
Olin sairaalassa lyhyen jakson ja lääkäri vaihtui kahteen kertaan. Ensin oli kaksi nuorempaa naislääkäriä, jotka olivat ihan mukavia, mutta todella väsyneen oloisia ihmisiä. Sitten lääkäri vaihtui vanhaksi yli 50 v. naispsykiatriksi, joka taas oli todella vastenmielinen ja hänkin koko olemukseltaan väsynyt.
Ensimäisessä hoitokokouksessa, minulta kyseltiin asioita. Ja joku kysyi minulta maailmankatsomuksestani. Kerroin ihan asiallisesti ja rauhallisesti. Ilmeisesti ilmaisin itseäni liiankin selkeästi, sillä lopetettuani lääkäri totesi:"Potilas on selvästi kiihtyneessä mielentilassa lisätään lääkitystä". Minä jäin täysin suu auki. Onneksi olin sen verran fiksu, että pysyin täysin rauhallisena. Mutta tuo oli se hetki, jolloin mielessäni vannoin, että minun pitää parantaa itse itseni täysin omilla keinoillani.
Terapia kesti kaksivuotta. Aivan terapian loppuaikoina, tuli psykologin kanssa puheeksi taas maailmankatsomukseni. Psykologi kiinnostui aiheesta niin, että kun olimme tavanneet enää kerran kuukaudessa, hän halusi tavata kerran viikossa. Kävin sitten siellä puhumassa maailmankatsomuksestani parhaimmillaan jopa kahdesti viikossa, ja psykologi kysyi minulta:"Miksi sinä et ole koskaan aiemmin puhunut maailmakatsomuksestasi kahden vuoden terapian aikana, vaan vasta nyt aivan terapian lopussa". Totesin, että:"Puhuinhan minä. Ensimmäisessä hoitokokouksessa, mutta lääkärin reaktio oli niin omituinen". Siihen psykologi vastasi innostuneesti:"Niin, ja sitten lääkäri lisäsi vielä sinun lääkeannosta".
Psykologi muisti tapauksen kahden vuoden takaa, eikä osannut millään tavoin selittää, miksi lääkäri oli suuttunut minulle ensimmäisessä hoitokokouksessa. Ainoa selitys jonka minä keksin on, että puhuin liian selkeästi, enkä ollut lääkäristä riittävän tokkurassa.
Onneksi tapasin terapian aikana vain psykologia ja tämän lääkärin ainoastaan muutamia kertoja. Kerran psykologi oli poissa ja tilalla oli tämä lääkäri. Ensimmäisenä tämä lääkärin paskianen yritti heti paljastaa minusta jotakin:"Sinäkö et tytöistä sitten tykkääkään, kun sinulla ei ole tyttöystävää?" Jouduin vakuutelemaan, että kyllä minä olen ihan hetero. Kun lääkäri ei yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään minusta mitään suurta paljastusta, hän taas muuttui väsyneeksi omaksi minäkseen.
Ilmeisesti psykiatrit rakastuvat mielikuvituksessaan siihen harhakuvitelmaansa, että heillä on valta analysoida toisia ja päästä heidän päänsä sisään. Tätä valtaa voidaan tarvittaessa vahvistaa tuputtamalla lääkkeitä. Kaikista neljästä lääkäristä huomasin, myös heidän käsittämättömän väsymyksensä. Koko elämäni aikana, en ole tavannut yhtä väsyneitä ihmisiä, kuin nämä neljä lääkäriä olivat.
Näkymätön mies, kyllä oli kamala tuo sinun tarinasi!
Aika karua, miten mt-potilaita oikeasti kohdellaan...
Mullakin on vähän sellainen käsitys ja oma kokemus, että juuri psykiatrit ovat usein jollakin tavalla omituisia...Psykiatrien itsemurhakuolleisuuskin on ironista kyllä, todella korkea! Tiedä sitten kummat siinä ovat hullumpia, potilaat vai lääkärit...