Jos kortisoni

tuhoaa soluvälitteisen immuunijärjestelmän,niin mikä sitä immuunijärjestelmää sitten vastaavasti voisi vahvistaa???
294053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Alhaalla on mielenkiintoista juttua kortisonista. Valitettavasti en vielä saanut kaikkea luettua, kun netti tökkii, pitää palata asiaan myöhemmin.

Sairastan MS-tautia ja kokemusta minulla on kortisonipulssihoidoista. Niissä siis annetaan kortisonia suoraan suoneen tiputuksessa. Muistaakseni 1000 mg/päivä kolmena perättäisenä päivänä. Pulssihoitoon mentäessä ei saa olla esim. virtsatietulehdusta, koska silloin tulehdus leviää (ainakin näin olen ymmärtänyt) kun pulssihoito vaikuttaa immuunijärjestelmään. (MS-taudissa oma immuunijärjestelmä hyökkää oman kudoksen kimppuun.)

Ekan pulssihoidon aikana olin sairaalassa, seurattiin mitä sivuoireita saan. Naama punotti, mutta onneksi en tullut ylienergiseksi eli sain nukuttua. Pulssihoidon jälkeen minusta iho on aina ihan vieraantuntuinen. Pahimpana mahdollisena sivuoireena minullekkin mainittiin psykoosi. Hoidon aikana otettiin erilaisia verikoikeita. Kerran meinasi veren sokerin arvo karata ja harkittiin insuliinipiikkiä, mutta ei sitten onneksi tarvittukkaan.

Pulssihoidolla minulla hoidettiin näköhermontulehdusta (opticus neuriitti, omat valkosolut näköhermon myeliinin kimpussa, MS-tautiin liittyvä pahenemisvaihe). Silloin en emmi pulssihoitoon menoa, sillä näkö on minulle tärkeä. Ennen ensimmäistä hoitoa silmästäni lähti näkö kokonaan, onneksi pulssihoidolla suurimmaksi osaksi silmä toipui, vaikkei ihan ennalleen. Muihin pahenemisvaiheisiin en ole vielä pulssia saanut ja tarkasti puntaroin aina haluanko mennäkkään jos lääkäri ehdottaa. Riippuu pahenemisvaiheesta.

Kortisonilla on varmaan hyviä ja huonoja puolia. Riippuu varmaan annoksesta, käyttöajasta ja potilaasta - luulisin. Kaitpa tuo kortisoni on aika vanha lääke, vai onko?

Äänestä

Ns. atooppisista allergioista on tullut kansantauti. Näitä on esimerkiksi ASTMA. Jos ihmisen immuunivaste on ns. Th1-vasteinen, niin näitä ns. atooppisia allergioita ei juuri pääse syhtymään. Nämä ns. perinteiset allergiat ovat puolestaan Th2-vasteisia. Mikrobi-kontakti menee ns. Th1-lymfosyyttireittiä pitkin. Nyt kun tämä Th1-systeemi toimii, niin Th2-allergioita ei pitäisi syntyä.

Nyt jos tähän Th1-systeemiin tulee häiriö, joko jatkuvalla mikrobi-itiö altistuksella tai kortisonilääkitys viottaa tätä ns. soluvälitteistä immuunijärjestelmää (myös Th1), niin se mahdollistaa myös nämä Th2-allergiat eli myös astman synnyn.

Jos ihminen vain sopivasti altistuu mikrobi-itiöille, niin mitään sairauksia ei pääse syntymään, ei edes astmaa. Jos kuitenkin tämä Th1-systeemi pistetään sekaisin, niin kuin maamme terveysviranomaisten on tapana kaikkien kosteusvauriomikrobeista sairastuneiden kohdalla tehdä, niin tämä Th1:n estovaikutus lakkaa ennen pitkää ja myös Th2-allergiat pääsevät rehottamaan, jopa astma. Mahdollinen astma on siis seurausta jo pahoin vaurioituneesta Th1-allergiasta eli meidän kohdalla allergisesta alveoliitista. Siis jos syntyy astma, niin sitä ennen on jo syntynyt allerginen alveoliitti.

Th1-mekanismin vaurioituminen voidaan selkeimmin nähdä IgG-vasta-aineiden vähäisestä tai jopa nolla määrästä. Näin ollen heti oireilun alettua pitäisi ottaa IgG-paneeli 6 ja 7. Ei missän nimessä vuosien kuluttua altistuksen alkamisesta, joka nyt näyttää olevan terveydenhoitojärjestelmässämme sääntö.

Parhaiten soluvälitteistä immuniteettia voidaan vahvistaa lopettamalla oireilevan tai sairastuneen altistaminen. Jostain kumman syystä kenenkään kohdalla ei ole vielä koskaan maassamme niin tehty. Teoriassa on mahdollista, että jos elää periaatteessa täysin mikrobi-vapaassa ympäristössä, niin kaikki immuunijärjestelmän solut uusiutuvat n. 100 vrk kuluessa. Kaikki ymmärtää, että tämä on täysin mahdotonta.

Missään nimessä ei saisi antaa edes näitä inhaloitavia kortisonivalmisteista puhumattakaan pillereistä, jotka niellään.

Asia on kerta kaikkiaan niin, että allergiseen alveoliittiin ei ole keksitty mitään lääkehoitoa. Näitä ns muistisoluja ei voi millään tuhota sairastuneen verestä tai imunesteestä.

PN

Äänestä
  • että tällä henkilöllä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta eikä hänellä ole käytössään edes tieteellisiä tutkimuksia.Päätelmiään hän tekee nettijuttujen perusteella ja ne päätelmätkin näyttävät muuttuvan koko ajan.

    Äänestä

  • ihmiset kirjoitti:

    että tällä henkilöllä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta eikä hänellä ole käytössään edes tieteellisiä tutkimuksia.Päätelmiään hän tekee nettijuttujen perusteella ja ne päätelmätkin näyttävät muuttuvan koko ajan.

    puhun, ei ole lääketiedettä, vaan ihan triviaalia biokemiaa. Lääkärien kuuluu myös hallita tämä alue.

    Kysyjälle, joka aloitti tämän ketjun:
    Mitään muuta parannuskeinoa ei ole kuin välttää uutta kosteusvauriomikrobialtista. Ota minuun sähköpostitse yhteyttä!

    Pekka Nikkola
    biokemisti/mikrobiologi

    Äänestä

  • tässä viestiketjussa kirjoitti:

    Miten immuniteettia voisi vahvistaa?
    Kortisoni sitä heikentää.

    Nyt en odota vastaukseksi poissaoloa homeesta,vaan ihan selkeää tietoa miten soluja voisi vahvistaa tässä homesodassa.

    Löytyykö vastaajaa ja faktatietoa!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ei vastauksia kirjoitti:

    Ainoastaan ns. Th2-immuniteettia voi vahvistaa. Siis sitä, että ei synny esim. astmaa. Meidän ongelma on valitettavasti allerginen alveoliitti ja siihen ei ole mitään lääkinnällistä hoitoa.

    Vahvistaminen tapahtuu tosiaan niin, että Th1-mekanismi toimii kunnolla. Mutta meillä mikrobi-itiöistä sairastuneilla se ei toimi enää kunnolla! Th1-mekanismia heikentää myös kortisoni-lääkkeet.

    Tämä on kauhea asia! Siksi tämä kosteusvaurio-ongelma halutaan salata! Sinun tulee nyt vain välttää mahdollisuuksien mukaan homeisia paikkoja. Minä olin tänään eräässä paikassa hoitamassa meidän homeista sairastuneiden asioita. Siellä oli valitettavasti kosteusvaurio. Taas on kauhea olo. Mutta mitäpä tuosta.

    pekka.nikkola (at) dnainternet.net
    Kannattaa ottaa yhteyttä!

    mutta päätin vihdoinkin investoida kokeilumielessä Lyprinol (vihersimpukkauute) -"pillereihin" lapselle. Tutkimukset ovat osoittaneet tuotteella olevan merkittävän anti-inflammotorisen vaikutuksen. Uutteella on kuulemma voimakas tulehdusaineita synnyttävän 5-lipoksi-genaasientsyymin toimintaa estävä vaikutus ja että se näin voi vähentää pitkäaikaisiin tulehdustiloihin liittyviä haitallisia vaikutuksia. Tuon aineen on todettu vähentävän tulehdusaineita myös hengitysteissä. Uusimpana koeryhmänä ovatkin astmapotilaat.

    Syötän nyt viikon tupla-annokset tuota lapselleni ja sitten mennään pienempään pillerikasaan. Maitohappobakteerit ovat myös olennaiset - aamuisin tyhjään vatsaan (imeytyminen tehokkainta) pienellä nestemäärällä; myöhemmin vasta aamupala. Pitkäkestoista C-vitamiinia ja sinkkiä olen myös jo muutamat viikot syöttänyt ipanalle.

    Ostimme tänään halppis-muovikuusen. Kotona avatessani laatikkoa, haistoi meistä jokainen homeenhajun. Ukko totesi, että ei kannata avata - huomenna liikkeeseen takaisin. Sinnikkäästi kaivoin kuusenpalasia haisevasta pakkauksesta ja haisihan se kuusikin. Jo parin minuutin jälkeen ipana alkoi silmiään hangata, ittelläni meni nokka tukkoon ja sen auettua, alkoi liman lorina nieluun. Eipä tullut kaupassa mieleenkään, että nuokin raakut voisivat haista. Nyt illalla katsoin pahvilaatikkoa: vihreää ja valkoista hometta pinnassa - ei ihme, että haisi. Kuusipakkaukset olivat liikkeessä puisella lavalla.. mistähän ulkovarastosta kaikki oli haalittu..

    Äänestä

  • Metsäläinen2 kirjoitti:

    Minä syön jatkuvasti vitamiineja ja muita elimistön tilaa kohentavia juttuja, mutta mistään ei ole mitään apua. On c-vitamiinia, maitohappobakteereita ja niin edelleen. On terveellistä ruokavaliota, homeopaattista hoitoa, vyöhyketerapiaa ja sisua.

    Kaikesta tästä huolimatta istun kotona, vaikka ulkona on kaunis sää: en jaksa lähteä mihinkään, on niin paljon lämpöä. Sain joskus pari kuukautta sitten kovan flunssan, ja sen jälkeen olen ollut sairas koko ajan.

    Kuulun niihin - ilmeisesti harvinaisempiin - homeesta sairastuneisiin, jotka jäävät pysyvän tulehdustilan vuoksi jatkuvasti lämpöileviksi. Päivittäisestä lääkityksestä huolimatta.

    Kun viimeksi kävin keuhkolääkärillä, hän kirjoitti reseptin symbicorttia. Mutta en halua alkaa käyttää sitä flixotiden rinnalla, sittenhän olisin koukussa kahteen lääkkeeseen.

    Ah, igg kolmonen - kuinka kaipaankaan sinua!

    Äänestä

  • jo! kirjoitti:

    Ainoastaan ns. Th2-immuniteettia voi vahvistaa. Siis sitä, että ei synny esim. astmaa. Meidän ongelma on valitettavasti allerginen alveoliitti ja siihen ei ole mitään lääkinnällistä hoitoa.

    Vahvistaminen tapahtuu tosiaan niin, että Th1-mekanismi toimii kunnolla. Mutta meillä mikrobi-itiöistä sairastuneilla se ei toimi enää kunnolla! Th1-mekanismia heikentää myös kortisoni-lääkkeet.

    Tämä on kauhea asia! Siksi tämä kosteusvaurio-ongelma halutaan salata! Sinun tulee nyt vain välttää mahdollisuuksien mukaan homeisia paikkoja. Minä olin tänään eräässä paikassa hoitamassa meidän homeista sairastuneiden asioita. Siellä oli valitettavasti kosteusvaurio. Taas on kauhea olo. Mutta mitäpä tuosta.

    pekka.nikkola (at) dnainternet.net
    Kannattaa ottaa yhteyttä!

    että Th2-immuniteettia vahvistetaan sillä että Th1-mekanismi toimii kunnolla?
    Sekö on vahvistamista??

    toinen kysymys:
    Th1-mekanismia heikentää kortisoni-selvä-ymmärrän,mutta MILLÄ SITÄ VOISI VAHVISTAA!!

    edelleen selvää vastausta en ole saanut,voihan olla ettet tiedäkään. tiedät siis että kortisoni heikentää,mutta millä voisi vahvistaa (mikä lääke,vitamiini,hivenaine?) sillä solut tarvitsevat sitä ja tätä jotta niiden toiminta olisi kunnossa.Mikä olisi vahvistavaa tässä kohdin??

    Äänestä

  • tässä viestiketjussa kirjoitti:

    puhun, ei ole lääketiedettä, vaan ihan triviaalia biokemiaa. Lääkärien kuuluu myös hallita tämä alue.

    Kysyjälle, joka aloitti tämän ketjun:
    Mitään muuta parannuskeinoa ei ole kuin välttää uutta kosteusvauriomikrobialtista. Ota minuun sähköpostitse yhteyttä!

    Pekka Nikkola
    biokemisti/mikrobiologi

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000021615956

    Eräskin tämänkin palstan kirjoittelija pyysi toisinajattelevia aina ottamaan henkilökohtaisesti häneen yhteyttä sähköpostitse. Hän ei raivokkaista yrityksistä ja pitkien tittelien listauksista huolimatta kyennyt käännyttämään kaikkia tällä julkisella palstalla, koska täällä käy myös toisinajoittelijoita, jotka uskaltavat tuoda esiin omat mielipiteensä ja osaavat myös perustella ne.

    Äänestä

  • sairastellut kirjoitti:

    Minä syön jatkuvasti vitamiineja ja muita elimistön tilaa kohentavia juttuja, mutta mistään ei ole mitään apua. On c-vitamiinia, maitohappobakteereita ja niin edelleen. On terveellistä ruokavaliota, homeopaattista hoitoa, vyöhyketerapiaa ja sisua.

    Kaikesta tästä huolimatta istun kotona, vaikka ulkona on kaunis sää: en jaksa lähteä mihinkään, on niin paljon lämpöä. Sain joskus pari kuukautta sitten kovan flunssan, ja sen jälkeen olen ollut sairas koko ajan.

    Kuulun niihin - ilmeisesti harvinaisempiin - homeesta sairastuneisiin, jotka jäävät pysyvän tulehdustilan vuoksi jatkuvasti lämpöileviksi. Päivittäisestä lääkityksestä huolimatta.

    Kun viimeksi kävin keuhkolääkärillä, hän kirjoitti reseptin symbicorttia. Mutta en halua alkaa käyttää sitä flixotiden rinnalla, sittenhän olisin koukussa kahteen lääkkeeseen.

    Ah, igg kolmonen - kuinka kaipaankaan sinua!

    päiviä on myös minulla, vaikka paranen välillä ihan kokonaan.

    Eilen istuin pari tuntia homeisessa kokoushuoneessa ja tänään olen koko päivän tärissyt kylmästä ja kärsinyt päänsärystä ja nivelkivuista. Harmittaa, kun pitäisi jaksaa tehdä jouluvalmisteluja kovasti, mutta täällä sitä vaan ollaan kotona ihan reporankana.

    Minä lopetin kaikki lisäravinteet ym. Otan lähinnä vaan d-vitamiinia, mitä talvella kuuluukin syödä. Mutta vitaminoidut mehut kyllä kuuluvat normaaliin ruokavaliooni, ja kulautan niitä liki litran päivässä, joten onhan sekin ravintolisä. Lisäksi olen suuri pinaatin ystävä (anemia, enkä syö lihaa).

    Lääkityksen lopetin muutama viikko sitten.

    Äänestä

  • UPDATE_7742623 kirjoitti:

    pahenisi,niin palaa lääkitykseen.

    Ota ainakin ne ahdistuslääkkeesi.

    Ja pyydä seuraavalla kerralla lääkäriltä jotain myös hyökkäävään asenteeseen,on varmasti niitä jo ehdottanutkin,mutta et sinä niitä ilman tule selviämään.

    Äänestä

perään että miten immuniteettia sitten voisi vahvistaa. Olemalla pois homeista immuniteetti mahdollisesti palautuu pikkuhiljaa (mahdollisesti),mutta miten sitä voisi vahvistaa kun altistuminen on jo tapahtunut?

A-vitamiinihan vahvistaa tappajasolujamme,joita homeet tuhoavat,kaiketi?
Mitä muuta tai millä keinoin vahvistamista voisi tapahtua?
Nyt voisi asiaa ajatella laajemmin,eikä pelkästään koululääketieteen pilleripurkkeja ajatellen.

Äänestä

vastausta siihen miten immuniteettia vahvistetaan,kun altistuminen on tapahtunut. Ja nyt en tarkoita "olla homeista pois",vaan lähinnä mitä muita mahdollisuuksia on vahvistaa soluja homeiden aiheuttamaa heikentymistä vastaan.

Osaako kukaan vastata. Tietääkö kukaan!!!

Äänestä
  • Vaihtoehtohoidot voi joillakin auttaa. Esim. Best-terapia ja homeopatia. Minulla on kummastakin hyviä kokemuksia, ruoka-aineallergiat ym. on helpottaneet. Homeisia paikkoja en kestä vieläkään enkä usko paranevani siitä.

    Äänestä

Kysy infektiolääkäriltä, voisiko sinulle antaa nanogammaglobuliinihoitoa. Se vahvistaa immuunipuolustustasi. Hoito ei sovi kaikille.

Itse voit vahvistaa immuunipuolustustasi (jonkin verran) syömällä terveellisesti ja monipuolisesti. Homesairaiden ehkä on hyvä välttää viinejä ja homejuustoa (en itse kestä niitä lainkaan). Punaviinistä on tehty tabletteja, joista alkoholin "vaarat" on poistettu ja niistä saa "aktiiviset tehoaineet ilman haittavaikutuksia". Nuo punaviinitabletit ovat "suuritehoisia antioksidantteja jatkuvaan käyttöön". Antioksidantit suojaavat solujamme. Katso, että ruokavaliossasi on ABCDE vitamiineja ja flavonoideja sisältäviä ruoka-aineita. Katso, että saat tarpeeksi kuituja ja valkuaista.Vältä sokeria ja valkoisia vehnäjauhoja. Käy ostamassa tai lainaamassa joku kirja (esim. "Vihdoinkin hyvä olo"-kirja ilmestyi tänä syksynä). Marjat, vihannekset, kasvikset, pavut (varsinkin soija) ja täysjyväviljat ovat terveellisiä.

Kaikki ruuat eivät sovi kaikille.
Onko sinulla mahdollisesti mitään ruoka-aine allergioita?

Tiedäthän, että jos olet sairastunut tai oireilet kosteusvauriomikrobeista, sinun on loppuelämäsi pysyttävä poissa homepaikoista !

Terveisin terveydenhoitaja

Äänestä

Suhtaudun vaihtoehtohoitoihin pääsääntöisesti kielteisesti. Osa voi tietysti olla ihan hyviäkin, mutta haitat ovat usein hyötyjä suuremmat. Tutkitusti hyvä yleiskunto ja iloinen mieli auttavat nujertamaan pahojakin sairauksia.

Suolahoito rauhoittaa keuhkojen tulehduksia. Olen saanut selvityksen suolan vaikutusmekanismista. Minulle on myös referoitu muutamia suolahoidon tutkimustuloksia. Ne olivat vaikuttavia. Eri alan ihmisenä en kuitenkaan kykene kirjoittamaan asiasta riittävällä tarkkuudella.

Omat keuhkoni voivat hyvin aivan meren äärellä ollessani. En ole homesairas, vaan hyvin paha pölyallergikko.

Äänestä
  • Olisi kiva lukea kokemuksia suolahuonehoidosta.

    Se on kyllä totta, että monet homesairaat tuntevat itsensä terveeksi etelässä suolaisen meren äärellä.

    On täällä joskus kirjoiteltukin niistä Etelän matkoista ja suolahuonehoidoista. Apua on ollut.
    Itse en ole kokeillut.

    Apua oireisiin voi olla, mutta ei se paranna itse sairauksia. Kosteusvauriomikrobeista sairastuneilla paras "hoito" on se, että pysyy ihan kokonaan poissa homepaikoista.

    Äänestä

  • Iloinen mieli ja hyvä yleiskunto... joo, jos tulisi terveeksi, voisi kohottaa kuntonsa sille tasolle kuin se oli ennen sairastumista.

    Äänestä

  • mutta minulla onkin tämä pahempi sairaus.
    Peikko77:)

    Äänestä

  • minua, kirjoitti:

    mutta minulla onkin tämä pahempi sairaus.
    Peikko77:)

    joten reippaasti vain tutkimuksiin. Kyllä se oikea sairaus sieltä löytyy. Jos siis sitä on.

    Äänestä

  • tutkimuksin todeta kirjoitti:

    joten reippaasti vain tutkimuksiin. Kyllä se oikea sairaus sieltä löytyy. Jos siis sitä on.

    Et ole ainakaan homesairas, koska olet noin luottavainen terveydenhuoltojärjestelmän kykyyn selvittää sairaus. Jos olisit homesairas, tietäisit ettei tätä sairautta haluta Suomessa löytää. "No hyvä ohjeistaja", menepäs ja tekeydy homesairaaksi - saat hyvän tuntuman siitä, miten homesairasta hoidetaan. Varoitan: älä säikähdä.

    Äänestä

  • tutkimuksin todeta kirjoitti:

    joten reippaasti vain tutkimuksiin. Kyllä se oikea sairaus sieltä löytyy. Jos siis sitä on.

    kaikkea muuta mahdollista tutkitaan, muttei homeen aiheuttamaa sairautta. Varat, jotka tuhlataan näihin ns. turhiin tutkimuksiin, ovat koko kansantalouden tasolla mitattuna todennäköisesti aivan huimat.

    Äänestä

  • kokemuksiakokemuksia kirjoitti:

    kaikkea muuta mahdollista tutkitaan, muttei homeen aiheuttamaa sairautta. Varat, jotka tuhlataan näihin ns. turhiin tutkimuksiin, ovat koko kansantalouden tasolla mitattuna todennäköisesti aivan huimat.

    jotka haluavat vain huomiota ja olla todella sairaita, vaikka voivat itseasiassa ihan hyvin. Tiedän tapauksia, jossa henkilö on varmasti täysin terve aina kun niin haluaa. Mutta todella todella sairas aina kun siitä sairaudesta on jotakin hyötyä. On niin kiva olla keskipisteenä ja sairaus sekin.

    Äänestä

  • tapasairaita kirjoitti:

    oikein liikut? Miten esimerkiksi keuhkotutkimuksissa voi "teeskennellä" sairaampaa kuin on?

    Äänestä

  • tapasairaita kirjoitti:

    jotka haluavat vain huomiota ja olla todella sairaita, vaikka voivat itseasiassa ihan hyvin. Tiedän tapauksia, jossa henkilö on varmasti täysin terve aina kun niin haluaa. Mutta todella todella sairas aina kun siitä sairaudesta on jotakin hyötyä. On niin kiva olla keskipisteenä ja sairaus sekin.

    tästä sairastamisesta oikein on??? Kertoisitko tarkemmin? Rahaa on mennyt tosi paljon ja elämä on rajoittunut, kun ei kykene juuri mihinkään. Joten keskipisteestä, jos siinä on koskaan ollutkaan, on kyllä totaalisesti siirtynyt periferiaan. Ainoa hyvä puoli jonka keksin on ettei tarvitse juosta kaupoissa yms. pippaloissa ja siten ehkä säästää, mutta se raha menee sitten terveyteen jossain muodossa. Pahimmassa tapauksessa jää sosiaaliturvan väliinputoajaksi ilman tuloja ja puolison elätiksi loppuelämäkseen. Kyse on isoista taloudellisistakin menetyksistä.

    Äänestä

  • hyötyä kirjoitti:

    Hoh,hoijaa.
    Kyllä sitten jaksatte ruikuttaa surkeaa tilannettanne. Ei sitten kykene mihinkään,paitsi valittamiseen. Siihen voimat riittävät hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekalle kirjoitti:

tuhoaa soluvälitteisen immuunijärjestelmän,niin mikä sitä immuunijärjestelmää sitten vastaavasti voisi vahvistaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu