Tony Halme

Kyllä Halmeella on ihan asiallisia mielipiteitä,mutta eihän hän yksin pysty muuttamaan mitään vaikka kuinka vakuuttaa sitä.
7593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

NIINHÄN SE ON.

Äänestä

Ei tietenkään, jos kaikki tuolla asenteella ovat.

Äänestä

Jos tällä hetkellä oletkin ihastunut mukarempseään nyrkkitonyyn, tulet ehkä pettymään hiukkasen edustajuuden toteutuessa. Äkkiä verkkaripellestä kyllä sukeutuu kravattihemmo, jolle ei edes ajatuksissa ole mitään muuta tärkeää kuin oma tilipussi. Ärsyttää moinen uhooja, jonka ainoa meriitti elämässä on nyrkin heiluttelu ja joku pohjoisamerikkalainen pelletappelu.

Äänestä

>>Jos nuo ajatukset olisivat niin hyviä, miltä ne asioita tuntemattomien silmiin näyttävät, niin kyllä ne olisi jo toteutettu.
Tutustukaapa taas kerran (tai ensimmäistä kertaa) niihin sääntöihin, lainalaisuuksiin ja tasapuolisuuden vaatimuksiin, joilla yhteiskunnassa toimitaan. >>

Tuo oli copypeistaus meikäläisen aiemmasta vastauksesta samaan asiaan. Ja edelleen olen sitä mieltä, että Halmeella ei ole muuta tekoa eduskunnassa kuin korkeintaan talkkarina. Tarvitseehan media hörhönsä ja valtakunta oman yhteisen kylähullunsa, mutta ei sitä tarvitse asioista päättämään päästää.

Äänestä
  • Niin. Eihän me sinne ketään uusia kasvoja haluta kun vanhat parrat hoitaa asiat niin helvetin hyvin! Jos jotakuta äänestän niin Halmetta.

    Äänestä

Ei tietenkään kukaan yksin pysty muuttamaan, mutta kun siellä on kaveri joka sanoo selkeästi asiansa mitä mieltä on asioista on muidenkin pakko kuunnella ja miettiä hänen sanojaan.

Jostakinhan se pitää saada pää auki että tulee muutosta asiaan. Halme on mielestäni tarpeeksi näkyvä/kuuluva hahmo saadakseen jotain aikaan. Itse äänestän Halmetta, ajattelen asioista samalla tavalla hänen kanssaan.

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä kahden edellisen kanssa! Vanhat on kusettanu jo monet vaalit jo monia ihmisiä mutta aina ne vaalien aikana saa pään kääntymään paskapuheillaan! Ja eiköhän Halme pidä sanansa ei sitä oo ainakaan paha koittaa ja kannattaa äänestää sitä nää on sen ensimmäiset ja viimeset vaalit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kakka-Keke kirjoitti:

Kyllä Halmeella on ihan asiallisia mielipiteitä,mutta eihän hän yksin pysty muuttamaan mitään vaikka kuinka vakuuttaa sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu