Olemme poikaystäväni kanssa suunnitelleet vauvan tekoa, kun lukioni päättyy. Tahtoisin tietää että millaista on opiskelu sen jälkeen tai onko se ylipäätään mahdollista? Omakohtaiset kokemukset olisivat paikallaan, mutta myös muut neuvot kelpaavat.
Neuvoja?
Tahdon Lapsen
192499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niin kuten aloitin, mikäs kiire teillä on? Onko se vaan utopistinen haave suloisesta vauvasta nukkumassa hörhelöverho-sängyssä, vai mitä? En tarkoita nyt olla mitenkään ivallinen. Oletteko miettineet miten pärjäätte rahallisesti? Kotihoidontuet ja minimi äitiyspäivärahat eivät oikein riitä. Se päiväraha on todellakin "aneeminen". Entä oletteko miettineet jos lapsi esim. sairas jotenkin vakavasti, tai muuten sairastelee usein, tai kärsii koliikista, miten voimanne riittävät siinä kohtaa, oletteko tarpeeksi kypsiä jaksaaksenne. Enkä taaskaan tarkoita väheksyä nuoria, on paljon vanhempiakin jotka eivät jaksa. Miettikää todella tarkkaan, eihän sitä asiaa kuitenkaan kukaan muu päätä. Opiskelun kannalta uskon sen olevan aika hankalaa, jos te molemmat opiskelette, miten siinäkin kohtaa rahanne riittävät? Entä asuminen, missä asutte, vuokra-, sähkö- ym. kulut. Itse suosittelisin teille kuitenkin sitä, että opiskelette ensin, poikaystäväsi käy armeijan jne.. lapsia kerkiää tekemään myöhemminkin. Ja se asia myös, jos se lapsen kanssa oleminen ei sitten olekaan "kivaa", sitä ei voi palauttaa mihinkään, ja sanoa ettei tää ollu sitä mitä mä luulin. Entä jos teistä jompikumpi intoutuu bailaamaan.. tai mitä muuta tahansa mihin lapsi ei sovi??? Lapsi on todellakin n.18 vuoden sitoumus, ja kun on lapsi on pieni, sen hyvinvointi on aina pistettävä omansa edelle, huvitti tai ei. Miettikää ja vielä kerran miettikää..:)
Olen aivan samaa mieltä kuin edellinenkin kirjoittaja. Miksi kiire?
Opiskelu on jo vaativaa sinällään ja vie hyvin paljon energiaa, samoin lapsenhoito on vielä vaativampaa ja vie energian joskus 100 %, vaikka kyseessä olisi aivan terve ja "normaali" lapsi. Sanon suoraan että opiskelu ja vauvanhoito ei välttämättä ole mitenkään paras yhdistelmä.
Todella typerää. Hanki ensin koulutus ja itsellesi kunnon toimeentulo. Eikä olisi pahitteeksi tutustua omaan itseesi ja siihen "poikaystäväänkin" ensin kaikessa rauhassa ja kasvaa aikuiseksi. Elämässä ei saa aina kaikkea mitä haluaa ja toivottavasti tässäkin mielihalussa käy niin.
Nyt on tullut vähän kärkkäitä vastauksia. Asiaa niissä kyllä puhutaan, (varsinkin 2 ekassa!) sitä en kiellä, mutta esimerkiksi tämä viimeisin oli kyllä vähän turhan päällekäyvä.
Mä haluaisin tietää minkä ikäinen sinä ja sun poikaystäväs ootte? Kauanko ootte ollu yhdessä? Opiskeleeko poikaystäväs?
Itse suoritin lukioni loppuun, vaikka mulla oli lapsi, enkä kokenut sitä mitenkään äärimmäisen raskaaks. Mies opiskelee myös. Ja alustavana suunnitelmana on, että teemme tässä lähi vuosina toisen lapsen, ja sitten jatkan opintoja. Meijän poika on kyllä ollut aika "helppo" tapaus. Mitä rahaan tulee, sitä ei ole jaettavaks, mutta elämiseen riittää. Ollaan molemmat osa-aikases työssä. Tosin, täytyy kyllä sanoo, että välillä tää nuukailu pännii, mutta ajatus siitä, että pian helpottaa ku mies valmistuu, lohduttaa.
Olis kiva vaihtaa ajatuksia!
Eli kiitos viestistäsi! Ollaan seurusteltu kohta 4 vuotta. Poikaystäväni on minua 2 vuotta vanhempi. (Hän on 21 vuotias ja itse 19, kun lukioni päättyy. Tässä vaiheessa ollaan siis seurusteltu 5 vuotta. jos laskin kaiken oikein) Poikaystäväni opiskelee tällä hetkellä ammattikorkeassa ja koulupäivät ovat siellä TODELLA helppoja. Itsellänikin aikomuksena jatkaa ammattikorkeaan. Armeija on edessä ensi vuonna, siis -07 tammikuusta eteen päin.
Mistä tää vauva keskustelu on saanut alkunsa? Ja millaset ura suunnitelmat sul on? Ooksä miettinyt lastenhoito järjestelyitä? Mulla nimittäi ainakin tuli toppi töihin menon kans, sillä en haluu et joku muu kasvattaa mun lapsen, vaikka mul olis mahollisuus olla himas pojan kaa. Ja niinpä jäin taas kotiin :) Ja näinpä mua ahistais mennä kouluun..
Ja missä ammikses sun poikaystävä on? Meijä ukol on ainaki ollu tosi pitkii päivii, ja kotitehtävii olis vaikka muille jakaa.
...on päädytty siinä muiden tulevaisuudensuunnitelmien pohtimisten myötä. Äijä opiskelee liiketaloutta ja kuten sanoin tehtäviä ym. ei ole nimeksikään, eikä koulua riitä joka päivälle vaikka on vasta eka puol vuotta menossa. Hoitoasioita en oo sen enempää pohtinu, mut on käyny mieles mm. iltaopiskelu, jollon mies vois hoitaa lapsen. En tiedä onko se käytännössä mahdollista, mut mm. sitä olen pohtinu..
voin sanoa, että liiketalouden opiskelussa, ainakain omalla kohdalla se toinen vuosi oli kaikista pahin ja rankin ja vei voimia. Varmaan oppilaitos kohtaisia eroja löytyy...
Jos siinä vaiheessa olisi ollut pieni lapsi, niin, enpä tiedä miten olisi jaksanut. Iltaopiskelu pienen lapsen kanssa onnistuu varmasti hyvin, mutta jos toinenkin opiskelee samalla, niin miten riittää energiaa kaikkeen.
Kannattaisi kyllä ensin käydä koulu ja miettiä sitten sitä lapsen tekoa. On sen jälkeen elämä ehkä varmemmalla pohjalla ja olette kasvaneet molemmat ja saaneet kokemuksia, joita lapsen kanssa ei välttämättä saisi.
Kannattaa myös surffailla kaiken maailman vauva palstoilla, ja jos mahista, ni käydä vaikka hoitamas vauveleita ni saa sitä oikeeta tuntumaa :)
Mun oma henk.kohta mielipide on se, että ekan vuoden rauhotat ihan vaan siihen, että oot vauvan kanssa. Nautit siitä lapsesta oikein täysin rinnoin. Toki joku harrastus väh. kerran viikkoon (oli se sit vaikka esim. avoimen yliopiston joku kurssi tms.) on hyvä olla, että pysyy aivot virkeenä. Ja nyt kannattaa tehä vertailuja niitten sun miehen vanhempien koulukavereitten kans, et millasii niitten tulevat vuodet sit on ollu. Koulu ja ala kohtasia eroja ton opiskelun rankkuuden kans nimittäin on varmasti! Mutta elä vielä ekana vuonna ala mitää opintoputkee ittelles tekee? Se lapsi kun on pieni niin vähän aikaa. Mä rauhotin kovasti menemisiäni kun lapsi synty, mut nyt, näin jälkikäteen, oon sitä mieltä et ois pitäny rauhottaa vieläkin enemmän. Ja mieheni myös....
Mutta loisto juttu et oot ajoissa "liikentees". Kannattaa kysellä ihmisten kokemuksia, ottaa asioista selvää. Ja toki jutella miehes kanssa asiasta paljon :) Niinkun oot tehnykkin. Näin vältyt sitten pahoilta "ylläreiltä".
MULLAKIN TULEE NYT VAUVAKUUME. Just pääsin edellisest. Ja me voidaan aikasintaan rupee yrittään tos kevääl-kesäl. Voih.
Laskinko nyt ihan oikein. Kirjoitat nyt keväällä. Poikaystäväsi on menossa armeijaan. Onko hän siellä pakollisen puoli vuotta vai jopa kokonaisen vuoden?
Jos tulet heti lukion jälkeen raskaaksi ja poikaystäväsi on intissä vuoden, tarkoittaa se, että olet yksin lähes koko raskauden ajan. Oletko siihen valmis?
Ja ei se tutkinto tule sieltä ihan helposti, täytyy sitä koulua jossain vaiheessa ihan tosissaan käydä.
Hassu ehdotus, mutta ehdotan kuitenkin. Lähde lukion jälkeen kesäksi au pairiksi, poikaystäväsihän on kuitenkin intissä. Siinä näkee mitä se lastenhoito oikeasti on. Itse totesin au pair -aikanani, että omien lasten aika ei ole vielä. Se vaatii paljon enemmän, kuin haaveen omasta perheestä.
Lapset eivät edelleenkään mahdu elämään tällä hetkellä. Opiskelu vie liikaa aikaa myös parisuhteelta, joten vauva ei tule kysymykseenkään ennen kuin toinen meistä on valmistunut. Ja luultavasti vasta sitten kun minä olen valmistunut. Mielestäni lapsella on oikeus turvattuun toimeentuloon ja tasapainoiseen elämään.
Onnea kuitenkin, jos päätätte vauvan kaikesta huolimatta maailmaan saattaa.
Kirjoitin viime keväänä ylioppilaaksi. Nyt yritetään lasta. Ensimmäistä. Haaveissa suurperhe, joten pitäähän se nuorena alottaa. :)
Mies on minua 6-vuotta vanhempi ja vakityössä (kirvesmies).
Nyt keväällä oon menossa talouskouluun. Muista opinnoista ei tietoa. Jos lapsi tulee, opiskelut siirtyy sitten vuosia vuosia (toivottavasti) myöhemmäksi. Jos lasta ei kuulu, täytyy varmaan aloittaa jotain.
Minua ei hirveästi opiskelut kiinnostakaan. Riittäis aivan hyvin opiskella vaikka lähihoitajaksi tai pphoitajaksi tai jotain sellasta.
Jos sulla on kovinkin urasuunnitelmia ja pitkät opiskelut siihen, niin opiskele toki ensin. Varsinki jos haluatte vaikka 1-3 lasta, ni ehdit hyvin myöhemminki siihen. Tietysti riippuu siitä miten kova vauvakuume on, miten tärkeitä ne lapset on.
Kannattaa vähä miettiä, että kuin vähällä on valmis pärjäämään. Koska, vähälläkin pärjää. Jos esimerkiksi 2 lasta ja mies käy töissä ja minimituet tulee, kyllä sillä pärjää jos on valmis pärjäämään. :)
Opiskelu on mahdollista myös lapsen kans, mutta hankalampaa. Mutta siitä en osaa sanoa enempää kun ei ole kokemusta.
Elämä ei ole aina helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. :)
Kannattaa vähä miettiä, että kuin vähällä on valmis pärjäämään. Koska, vähälläkin pärjää. Jos esimerkiksi 2 lasta ja mies käy töissä ja minimituet tulee, kyllä sillä pärjää jos on valmis pärjäämään. :)
Oliks tää viittaus meijän suunnitelmiin? :)Oikeesti mä aattelin mennä ens syksyn johonki töihin n. puoleks vuodeks. Ni sit ku vauva syntyis, saatais enemmän kun minimi päiväraha. Kikkailuks menee, mutta menkööt.
Mua ei myöskään toi opiskelu sillä lail nappaa. Mä oisin kaikkein mieluiten kotiäiti tai just esim. perhepäivähoitaja. Tosin tarkotus on mennä yliopistoon, mut se on tollast taiteellist alaa, sillä ei elätetä..se ois sit vaan ikään ku sivu duuni esim. pphoitajan duunin rinnal. Ja mä en ollenkaan kaihda ajatusta et opiskelis sit päälle kolmekymppisenä "oikeen ammatin". Mutta vielä en mee sanoo, että en opiskelis ammattia ittelleni nyt. Mutta onpahan joku suunta elämässä!
Ajattelin, että jos tekis töitä sen puoli vuotta... Mutta kyselyjen tuloksena oli se, että ei kukaan tarvi ennen kesää. :/ (Pienessä kaupungissa asun.) Se on sitte että miten pitkään menee ennen raskautumista, kerkeääkö sitte olla puolta vuotta töissä, jos ei niin sitten ei. Sitä paitsi, tippusko se kuitenki sitte jossain vaiheessa minimitukeen..?
Ei se ollu viittaus teihi, ainakaan suoranaisesti, en muista sitte oisko siitä tullu mieleen jotenki tai emmä tiiä. :D
"Minua ei hirveästi opiskelut kiinnostakaan"... Toi on just täydellinen asenne jos haluaa hankkia lapsia!
Olin 17-vuotias, kun sain lapsen. Olin seurustellut silloin 4-vuotta mieheni kanssa. Muutimme yhteen ja kaikki sujui hyvin. Ainoastaan niin sanotut "ystäväni" katosivat ympäriltäni, mutta sain uusia ystäviä. Aloitin koulun lapsen ollessa vuoden ikäinen. Itse vein perhepäivähoitoon, koska mieheni opiskeli myös. Kohtalaisesti pärjäsimme taloudellisesti ja harvemmin edes toimeentulotukeen turvauduimme. Nyt lapseni on 5-vuotias iloinen poika ja en päivääkään vaihtaisi pois. Olen kiitollinen hänestä. Nykyäänkin opiskelen viimistä vuotta kolmen lapsen äitinä. Kukin tyylillään ja mihin on valmis....
Opiskelu on mahdollista myös lapsen kanssa. Itse opiskelen yliopistossa, samoin avopuolisoni, ja perheeseen kuuluu vuoden ikäinen lapsi, joka on kokopäivähoidossa (8 tuntia). Illat menevät ruokaa laittaen, lapsen kanssa ollen ja siinä samalla lukien. Päivä alkaa 6.30 ja päättyy liian usein yökahdelta. Päivääkään en silti vaihtaisi pois, lapsi on kaikkemme ja arvojärjestyksessä ensimmäisenä.
Paras neuvoni kuitenkin on, että hanki ensin opiskelupaikka ja alkakaa vasta sitten tositoimissa yrittämään lapsen saantia (lapsia ei aina niin vain tehdä). Ensinnäkin opiskelupaikka, varsinkin, jos on henkilökohtainen haastattelu pääsykokeissa, on helpompi saada ilman pömppövatsaa. Toisekseen pääset uuden alkuun, etkä jää äitiysloman jälkeen tyhjän päälle vaan sinulla on jotakin, missä jatkaa.
En saarnaa sinulle siitä, miten nuori olet. Itse olin lapsen saadessani 21, ja loppupeleissä se tuntui hyvältä iältä, vaikka viimeinen vuosi onkin ollut minulle useassa suhteessa kasvun paikka. Luotan myös siihen, että lukion käynyt ihminen osaa tehdä älykkäitä ratkaisuja.
Mitä rahaan tulee, ihminen pärjää oikeastaan aika vähällä, kunhan niin päättää. Elämme asumistuella, kahdella opintorahalla, lapsilisällä (100 euroa) ja avopuolisoni osa-aikatyöllä (n.200 euroa). Nälkää ei ole koskaan tarvinnut nähdä, eikä sosiaalitoimistolla käydä. Kampaajalle, uusille vaatteille ja elokuville sen sijaan olen jättänyt hyvästit jo kauan aikaa sitten. Paljosta saa luopua, jos lapsen tahtoo, mutta vielä enemmän lapselta saa.
Ajattele mikset tehnyt lasta jo yläasteella? Jos löydät sille hyvän perustelun, niin kokeile sopiiko se sama perustelu nykyisin.
Noh, luulenpa ettei äiti ja isi olis tykänny enää yöunien menettämisestä ja olisin varmaan ollut heidänkin mielestään liian nuori. Lapsi olisi kasvanut erillään omasta isästään. Ja olin sillon kuitenkin 4-6 vuotta nuorempi lukion lopettamiseen verraten. Haluatko lisää perusteluja? :) voin kyllä ilomielin kertoa!
olitpa välkky!
18 vuotiaana, olen nyt 33 ja esikoiseni on 4 kk :) Onnea vaan lapsenteolle :)