Taas on täysi kerjäyskierros päällä joulua varten. Yrittäkää nyt nuoret ja epävarmat pitää pintanne vanhempien painostuksessa: teidän ei todellakaan tarvitse käyttää koko slabia jos ei halua. Muistakaa myös valvoa ettei kukaan varasta teiltä niitä sisään jättämiä tavaroita.
Aikuiset ihmiset kerjää viinaa ja painostaa epävarmempia luovuttamaan oman annoksensa eteenpäin. Eikö teitä oikeasti hävetä? Minulla ei moiseen pokkaa riitä. Ei vaan riitä. Sitten tehdään sillä vähän "bisnestä" ja myydään muiden viinoja eteenpäin voitolla. Minä kun kuvittelin että olen jo aika paljon nähnyt...
Tippaakaan en pois anna, ja pidän silmällä ettei kukaan pääse käyttämään minun jälkeen jättämiä viinoja. Ei tippaakaan! Ei kukaan! Viinaa saa Alkosta jos niin hirveä himo kerran on, mutta minun viinoihin ette pääse käsiksi.
Aikuiset ihmiset kerjää viinaa ja painostaa epävarmempia luovuttamaan oman annoksensa eteenpäin. Eikö teitä oikeasti hävetä? Minulla ei moiseen pokkaa riitä. Ei vaan riitä. Sitten tehdään sillä vähän "bisnestä" ja myydään muiden viinoja eteenpäin voitolla. Minä kun kuvittelin että olen jo aika paljon nähnyt...
Tippaakaan en pois anna, ja pidän silmällä ettei kukaan pääse käyttämään minun jälkeen jättämiä viinoja. Ei tippaakaan! Ei kukaan! Viinaa saa Alkosta jos niin hirveä himo kerran on, mutta minun viinoihin ette pääse käsiksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko se sinulta pois jos joku haluaa ostaa käyttämättömättömät slabisi?
ja vain minun. Kukaan ei niitä vie ilman minun lupaa, eikä minun tarvitse perustella miksi jätän mielummin laivalle kun annan pois.
Tulee vastaan täällaisia asioita kun vastuu ja omatunto. Jos lähdetään siitä että ne juo kaikki itse, niin kuka nyt tarvitsee enemmän kun puolitoista litraa väkeviä, kolme litraa viiniä ja muutama laatikollinen kaljaa kahdessa viikossa? Ei kukaan. Tuntuu aika vastuuttomalta antaa juopoille entistä enemmän viinaa. Tupakasta puhumattakaan.
En oikein ymmärrä logiikkaasi. Jos työtoverisi tykkää esimerkiksi laivalla ollessaan tai kotona lomilla juoda hieman reippaammin alkoholia kuin sinä tai haluaisi viedä vaikka tuliaisia tutuilleen, mutta omat slabit on jo ostettu. Onko se silloin sinulta pois, jos et itse käytä kaikkea mitä voi ostaa, ja annat jäljelläolevat slabisi toiselle. Oletko kenties hyljeksitty ja saat jotain tyydytystä toimimalla periaatteella kiusa se on pienikin kiusa?
Yleensä merimiehet samassa laivassa ovat solidaarisia ja pyrkivät puhaltamaan samaan hiileen, ollaanhan sitä kirjaimellisesti samassa veneessä. Tuleekin välttämättä mieleen, mistä johtuu katkeruutesi laivatovereitasi kohtaan? Mistä tämä jatkuva merimiesten ammattitaidon, sosiaalisten ominaisuuksien ym. jatkuva mollaaminen ja mustamaalaaminen johtuu? Olisi kiva lukea vastauksesi näihin kysymyksiin.
Jos omat slabit on ostettu, ei auta muu kun ostaa normaalilla tax free-hinnalla.
Ei minua kiusata siellä kovin pahasti, ja annan kyllä jos siltä tuntuu. Tosin reiluille työkavereille (läheskään kaikki ei mahdu tähän kategoriaan), joiden tiedän voivan ryypätä vastuullisesti.
En ole katkera. Pulttaan siitä kun joillakin todellakin riittää pokkaa kerjätä toisen slabiviinoja itselle. Alkoholi (ja tupakka)... ei minulla vaan pokkaa riittäisi.
Aikaisemmat kirjoituksesi päällystöporukan ammattitasosta, matkustajalaivojen henkilökunnan mollaaminen ja muu mustamaalaminen? Mistä tämä katkeruus johtaa juurensa? Ja mihin pyrit näillä kirjoituksillasi? Lokaamaan suomalaista merenkulkua?
No, eiköhän lukijat osaa jättää omaan arvoonsa nämä juttusi täällä foorumilla...
"päällystöporukan ammattitasosta"
Esimiesten kertomuksia ja kokemuksia koulusta koulusta ja töistä.
Oikeasti, jos koulusta lähetetään terveisiä ettei niiden ole tarkoituskaan kouluttaa kunnollisia vahtikonemestareita, vaan lyödä pahvit käteen ja antaa kaverin oppia sitten työssä, niin mitä oikeasti pitää sanoa? "Joo, ihan hyvä" ei oikein tunnu oikealta.
Ei se ole heidän vika, ei vahti- eikä ylikonemestareiden, että koulut toimii säästörahoituksella eikä ketään oikeasti tunnu kiinnostavan millaista porukkaa ne pahimmillaan suoltaa ulos.
"matkustajalaivojen henkilökunnan mollaaminen"
Oma kokemus. Otin asian puheeksi ihan sen takia että joku tajuaisi ottaa opiksi ja parantaa tapansa. Oikeasti, jos joku huomattavasti parempaan tottunut ulkomaalainen vieras haluaa suomalaisella laivalla risteilemään, niin miten selitän tilanteen hänelle? Mihinkään jenkkityyliseen "hymy tai mono"-linjalle en halua lähteä.
Tarkoituksella en ketään mustamaalaa. Eikö niinsanotusti kissaa saisi lainkaan nostaa pöydälle täällä ja keskustella merenkulun epäkohdista?
Tomma burkar skramlar mest
Mutta silti, pitää sinunkin tunnustaa että on aika törkeää jos lähdetään kaverin tietämättä käyttämään sen slabeja. Sekä myös se että aikuiset miehet kerjää toisiltaan viinaa.
täällä SLABAPUMMEJA vai häh.
Lamppukallen ajatusmaailmaa tulkitsemalla voi havaita sen, mita liukuhihnatyota muistuttava lauttaliikenne tekee ihmiselle. Slabipummit on katkera vuodatus jonnin joutavasta aiheesta, joka saa pohtimaan josko ihmisella ei ole elamassaan painavampaa sanottavaa. Lauttapaavon ja merimiehen ero on suuri, eika laivalla tai linjalla ole taman tosiasian kanssa mitaan tekemista. Merimies on merimies vaikka vaijerilossilla. Mikali sahkomiehen nimimerkilla kirjoitteleva henkilo ei ole oikea merimies, joka pilke silmakulmassa haluaa provosoida ihmisia kirjoituksillaan, vaan aivan todelllinen henkilo ajatustensa takana, oikea luokitus hanelle merimiehena loytyy samasta kategoriasta silja europan parturikampaajan kanssa.
olet jostain syystä tosi katkera merimiehille,eikö kaverisi tuo sinulle enään viinaa ja tupakkaa vai jättikö hoitotäti uusimatta reseptisi.